Suomeen ja Itä-Saksaan 2010-luvulle sekä vuoroin 1980-luvun lopulle sijoittuva teos kertoo kylmän sodan aikakaudesta ja sen päättymisestä, päähenkilönsä Vilja Siltasen elämänmatkasta kaksivuotiaana lapsena perheensä kanssa asumaan Itä-Berliiniin Markus-isänsä ulkomaankirjeenvaihtajan lehtimiestyön mukana, siellä vietetyistä hämärästi muistuvista varhaiskasvatuksen muutamista vuosista, pikaisesta paluusta Suomeen ja parikymmentä vuotta myöhemmin selvittelemään isänsä jäämistöstä löytynyttä suurta, arvoituksellista kirjenippua, joiden allekirjoittaja Margot kaipaa kirjeissään vastaanottajaa ja pientä Kastanja-nimistä tyttöä. Viljan äiti Rosa on kirjeistä tietoinen, mutta vaikenee niistä täysin ja kuittaa, että pieni tyttö on Vilja itse ja että kirjeet olisi ajat sitten pitänyt hävittää. Kuka sitten Margot on ja miksi Vilja ei lapsuudestaan muista häntä.
Viime torstaina istuin harvinaisen täydellisen teatterillisen kolmetuntisen loppuunmyydyn ensi-illan täynnä Helsingin Kaupunginteatterin koko nykyisen teatteritaiteen moderneimman teatterikoneiston kaikkia taiteellisia mahdollisia elementtejä ja niiden tehoja. Kirjassa eri tapahtumien aikakaudet pystyi hyvin sivuja edestakaisin tarvittaessa kääntelemällä hahmottamaan, aikajanat muuntamaan tapahtumien mukaan. Teatterissa sen tekevät ja asioita syventävät upeat, haltioittavat näyttelijät ja näyttämödekoraatiot, pyörivät näyttämön lattiaelementit, siirtyvät ja nousevat suuret tasot. Näin esityksestä tulee hyvin vahvasti mieleen maailman muuttuminen, kylmänsodan arvaamattomuus, suuren muutoksen aavistaminen ja kahden eri ajanjakson, kahden täysin erilaisen yhteiskuntajärjestyksen rinnakkaiselon loppuminen, joista ongelmat välittyvät tähän suomalaisperheeseen sen perhedynamiikan, aatteet ja yhteisyyden murskaten.
Alkuperäisromaanin luettuaan Helsingin Kaupunginteatterin Suurelle näyttämölle tehtyä näytelmää oli kenties helpompi seurata, mutta suurin ansio esityksen vaikuttavuudelle on Tuomas Timosen tekemän komean, selkeän dramaturgisen sovituksen ja Riikka Oksasen ohjauksen tarkkavainuisesti toisiinsa lomittuvat hienot eri yhteiskuntajärjestelmien kuvaukset, lämmintunnelmaiset pikkuhauskat lasten kohtaukset ja suuret linjat – idän ja lännen 1980- ja 2010-luvuille peilaavat vuorottelevat interiöörit, jotka tuntuvat harvinaisen onnistuneilta, voimakkaan tunnelmallisilta.
Teoksen keskeisistä neljästä näyttelijästä, ennen kaikkea Viljalle, Satu Tuuli Karhu perheen merkitys on vasta kirjenipun löydyttyä noussut suorastaan pakkomielteeksi. Hän alkaa selvittää Markus-isänsä, Martin Bahne, kaksoiselämää ja löytää vielä jotakin pysyvää, kaunista jäljellejäänyttä. Näyttelijätöistä Margotiksi paljastuva Luise, Sara Soulié, ja avioeron jälkeen vaitonaiseksi muuttunut Viljan Rosa-äiti, Sanna-June Hyde, luovat uskottavan elävät roolihahmotelmat. Tempaudumme Viljan ajatusten mukana Siltasen perhekunnan sukuselvittelyyn ja matkaamme suoraan Berliiniin.
Varsinkin kahden päähenkilön, suomalaisen toimittaja Markus Siltasen rakkaussuhde lapsensa päiväkodin saksalaiseen Luiseen, saa romaanista poikkeavan värityksen. Markus tuntuu teatteriversiossa ottaneen eräänlaisena asenteena salaisen suhteen ylläpitämisen kuuluvan miehelle. Luisen naiseuden näkökulmat, ambitiot, onnen ja rakkauden kokemukset, Markuksen lapsen tuottama hellyys tulevat voimakkaammiksi kuin kirjassa ja naiseuden asema koko tarinassa korostuu Sara Soulién rakastettavasti, tunteikkaasti näyttelemässä Luisessa.
Yksityinen ihminen Vilja ja kansainvälinen maailmantilanne ovat ne puitteet, joissa meitä katsojia vellotaan miltei kolme maailmanhistorian vuosikymmentä, Vilja Margotia ja omaa epäselväksi jäänyttä lapsuuttaan etsien löytämänsä kirjenippu mukanaan. Tuon sinnikkään selvittelyn, monen jo osin lakkautetun yhteiskunnallisen byrokratiaportaan, lapsuutensa aikalaisten vielä elossa olevat ihmiset Vilja käy tapaamassa ja monet tutut seudut ja paikat, etenkin vanhan lastentarhansa ja sen ilmapiirin hän käy nyt uudelleen aistimassa. Luontevasti, määrätietoisesti ja lempeän sielukkaasti näyttelevä Satu Tuuli Karhu luo olemuksellaan tämän esityksen aidon inhimillisen kiehtovuuden.
Suurella teatteriestradilla elämää suurentavia realistisia elementtejä luodaan Toni Haarasen valospoteilla tehokkaasti, ne keskittävät ihmisajatusten hehkuvat tunnelmatäydet hetket, varjot ja valöörit, kiihkeätunnelmaiset sielua sykähdyttävät perhe- ja läheiskohtaukset, ilotulituksetkin nähtäväksemme.
Antti Mattilan upeat, järisyttävät, visuaalisesti väkevät interiöörit, jotka Haarasen valojen, värien, äänien ja hiljaisuuksien huumassa, nousevien ja pyörivien näyttämörakenteiden Eraldj Nazimovin maailmannapojen tehostenatinoin, aikakauden musiikkivälähdyksin kaikki kuin äänikulissein, paukkein jatkuvasti yllättävät sinfonisen mielikuvituksellisilla tehoillaan – kontrastina harmaan arkinen itäsaksalainen yhteiskuntakuvitus, kodikkaan niukkoine ja vaatimattomine työläisperheasuntoineen ja naapureineen, Tiina Kaukasen muutamine aikakauteen ankkuroinive oivaltavine vaatelöytöineen, kaksitahtiautoineen, suurine kerrostalokolosseineen tai täysin pelkistettyine puhtaine estradeineen, joissa pienet rekvisiittaviitteet vievät meidät itäsaksalaiseen vapaa-ajan täyshoitolaan.
Helsingin Kaupunginteatterin koko teatterillinen atmosfääri ja suurikoneistoinen tekniikka pystyy irtautumaan täysin Sinun, Margot -kirjan pikkutarkan inventaariollisesta asiatilityksestä, pitämään katsojansa teatteri-imussaan hurmaavan esitystulkintansa näyttävänä, ihasteltavana, hätkähdyttävänä, kauhisteltavana ja koettavana vaivatta peräti kolme tuntia. Se on suuren teatterin ja loistavan pienen näyttelijän Satu Tuuli Karhun suhteellisuusteorian toteutuksen teatteritaiteellinen voitto.
Helsingin Kaupunginteatteri
Sinun, Margot -Meri Valkaman samannimisen romaanin mukaan
Dramatisointi Tuomas Timonen, Ohjaus ja esitysdramaturgia Riikka Oksanen ja työryhmä, Lavastus Antti Mattila, Valot Toni Haaranen, Äänet Eradj Nazimov, Puvut Tiina Kaukanen.
Valokuvat Mitro Härkönen
Ensi-ilta 6.2.2025 Helsingin Kaupunginteatterin Suuri näyttämö