Niinhän siinä kävi. Superteatterin maailman ensi-illan Tove Janssonin Kevätlaulu-tarinan koko sielun ja ruumiin täyttänyt malttamaton odotus ei tahtonut enää pari minuuttia ennen esityksen alkua, saati koko ensi-illan aikana hellittää, vaan mukaan piti itse mennä. Sillä yksi eturivissä istunut pieni katsoja, nelivuotias tyttönen oli valmis jo ennen esitystä herättämään Nuuskamuikkusen päiväuneltaan, matkaamaan Nuuskamuikkusen ja uuden muumisen tarinan mukana, vaikka maailman ääriin.
Hän oli niin kiljuvan riemuissaan, innoissaan, ja niinpä me muu yleisö jouduimme hänen tahdissaan, kirkkaan äänen voimassa ja puheripulin taukoamattomuudessa, ajatustensa käänteissä vain aistimaan silmillämme Nuuskamuikkusen ilmeen tyyntä rauhoittavuutta monta siemausta, kahvin juontiaan sentään parit leppoisat keittotuokiot ja ryyppäykset, sillä tuon sanavalmiin, spontaanista innostaan hehkuvan pikkukatsojan riemukiljunnan sivussa päädyimme suosiolla pelkästään katselemaan metsän ihmeellisyyksiä, yrittämään kuulla lintujen puhelua ja jännittämään silmillämme Nuuskamuikkusen hennon kokeilevaa huuliharppunsa virittelyä lupaamansa kevätlaulun ensiesitystä varten. Tuo pikkukatsoja koko ajan raportoi äänekkäällä riemunsa kiljunnan rajattomuudella ja vastaili Nuuskamuikkusen repliikkeihin ja me muu yleisö tuossa pienen riiviön puhetulvassa yritimme tarinan tapahtumiin keskittymistä, näytelmän repliikkejä edes osin kuulla.
Tuskin koskaan ennen olen saanut, saati maailman teatterien ensi-iltayleisötkään usein saaneet olla niin täydellisesti yhden pienen katsojan kaikkien puhe-, ajattelu- ja äänivoimien itsekkäässä teatterifaniudessa omimassa itselleen teatterikatsomisen ihanuuden saati Nuuskamuikkustarinan yksinoikeuden varpaista kantapäihin ja me muut hänen äänihuuliensa forten kuuloaistejamme ärsyttävillä vahvoilla, väsymättömillä voimilla koko esityksen pakkokuunnellen kuin, mitä Kevätlaulun ensi-illassa tapahtui.
Mutta kuin pieneksi onneksi täyden ensi-iltayleisön takapenkeistä tajusimme seurata Muumilaakson uuden asukkaan Ti-ti-uun ja Nuuskamuikkusen kauan odottamaamme ensikohtaamisen jännittävyyttä edes silmin ja tuntein. Tuo ensikohtaaminen oli suorastaan hellyttävä – Nuuskamuikkusen tuttu rauhoittava suomalaisen jöröys ja kummastelu kaikkea uutta kohtaan, kuten nyt Muumilaaksoon erehtynyttä mitä suloisinta Ti-ti-uuta. Nuuskamuikkunen yritti ujouttaan tietenkin pitää omia tavaroitaan visusti hallussaan, kun taas Ti-ti-uu äärimmäisessä vilpittömyydessään ja uteliaisuudessaan ei malttanut millään olla niihin tutustumatta, hypistelemättä, jopa Nuuskamuikkusen hartioilla tuttavallisesti kiipeillen. Mutta Nuuskamuikkusen jo ennestään mitä ystävällisimmäksi olennoksi tuntien tuo vierastaminen pian katosi. Ja vaikka Nuuskamuikkunen aluksi ei olisi välittänyt koko ihanan kummallista Ti-ti-uuta noteerata, niin eikös vaan pian hänkin jo katseli silmiin ja molemmat hymyilivät molemminpuolisella ystävyydellä toisilleen. Ja annas olla.
Kun Ti-ti-uu yllättäen lähti omille seikkailuilleen metsään, niin eikös vaan Nuuskamuikkunen jo heti alkanut ystäväkseen tullutta Ti-ti-uuta takaisin kaivata, moneen kertaan Ti-ti-uu -kutsuin metsästä tätä kiljuvan yleisökaverimme kanssa huhuillen. Ja tulihan se Ti-ti-uu. Ja kaiken ihanuudeksi tuntui, että Nuuskamuikkusen huuliharppukin, jolla on aina ihan täysin omat ajatuksensa, oli jo lämmennyt koko vuoden odotuksesta ja niinpä Nuuskamuikkunen päästi joen kaiteelta huuliharpun heläyttämään taas täysin uuden kevätlaulun meille.
Enkä tiedä, miten tuo innostunut nelivuotias tyttö äiteineen pysyi enää koossa esityksen jälkeen, sillä tarinaa, pidättelemättömän kiljuvaa riemua tulvi vielä esityksen päätyttyä teatterin näyttämöllä, jossa Nuuskamuikkusta ja Ti-ti-uuta kameroin kanssamme muistikuviimme näppäilimme ja pitkin teatterin aulaa kirkuvia, jatkuvasti huutavia ääniä korva-aisteistamme ulos karistelimme.
Ulos riennettyämme ajatuksemme kiisivät heti päästä uuteen katselutilaisuuteen mahdollisimman pian, kokemaan tämä Superteatterin Kevätlaulu, Nuuskamuikkunen ja Ti-ti-uu normaalein keskittymis- ja teatterinautintomahdollisuuksin vailla minkäänmoisia teatteriesityksiä pilaavia meluavia riiviöitä. Sellaista on lastenteatteri – hurjimmillaan ja hurmaavimmillaan.
Kevätlaulu
Teksti Tove Jansson
Näytelmäteksti, sovitus, ohjaus, lavastus ja musiikki Tero Porali
Puvut ja tuotanto Emilia Porali
Esittäjät Maria Nissi ja Anssi Hyvönen
Nukenrakennus (Ti-ti-uu hahmo) Amadeu Vives
Puvustus Minna Lavaste
Ensi-ilta lauantaina 8.2.2025