Kategoriat
musiikki teatteri

Nahkatakkinen tyttö

Lahdessa vähitellen heräävän kevään 2024 lopuksi on nyt tarjolla aikamme viihdemusiikin täyttämän teatterimuodon harvinaisen suurenmoinen täyssuomalainen musiikkinäytelmä.

Lahden lukio Gaudian musiikin valinnaisaineen opiskelijoiden viidenkymmenen lahjakkuuden persoonallisella voimalla meille salintäyteiselle yleisölle esitettiin komeasti, joukkovoimaisesti ja taiteellisen vahvasti Nahkatakkinen tyttö -musikaali, joka on saanut nimensä 1980-luvun todellisesta Dingo-yhtyeen samannimisestä laulusta.

Neljänkymmenen vuoden takaa tuo harvinainen kultalevyillään jatkuvasti soitettu koko nuorison vallannut ilmiötapaus Dingo, säveltäjä-laulajansa Neumannin hahmossa mursi yllättäen kotien auktoriteetit, sillä jo 10-vuotiaista tytöistä murrosikäisiin saakka piti vaikka salaa kodin sääntöjä uhaten päästä tapahtumiin, massakonsertteihin ja tanssilavoillekin, joissa yhtyeen keskushahmo Neumann esiintyi omine rokahtavine musiikkeineen ja Dingo-orkestereineen.

Pääosin tyttöihin levinnyt muoti, jossa Dingo tulkitsi omia sisällöllisesti melko vakavia ja satuttavia, sepitettyjä kertomuksia elämänkohtaloista, oli jo esiintyjäilmiönä aikansa harvinaisuus – sen solisti Neumann värjätyssä tukassaan, osittain nahkaisessa esiintymisasussaan, värillisissä kengissään ja sifonkihuivi kaulassaan oli suuri suomalaisnuorison vastustamaton lähes pakollinen ihannehahmo, esi-isä oman aikamme Cheekien ja Käärijöiden koko kansan viihdemielenkiinnoksi.

Lahden Kasisalin sekä jopa Salpausselän suuren Hiihtostadionin montun täyttivät äärilleen tytöt ympäri Suomen – sadat Dingon  livekuulijat. Dingo-hurmos eli puolivuosikymmentä suomalaisessa nuorisossa – ja elää vieläkin heidän levyissään. Dingo-vierailujen mukana tuli jatkuvia järjestyksenpitovaikeuksia ja konserttivierailut jouduttiin usein keskeyttämään, jopa Vesivehmaan Jenkkapirtin tanssilavalla tilaisuus piti väenmäärän ja käyttäytymisrikkeiden vuoksi keskeyttää.

 

Pienen mielenkiintoisen Nahkatakkinen tyttö -kehystarinan sepitetty juoni poikkeaa täysin Dingo-ilmiön elämänkuvauksesta ja laulujen teksteistä. Esitys kertoo tarinan lukiolaisista koulukavereista, jotka lähtevät viettämään viikonloppua maalle, yhden kaverin perheen kesämökille kauas kaupungista. Suunnitelma on kokea viihdyttävä maalais-ilta järven rannalla kokonaan vanhempien tietämättä. Nuoret joutuvat kohtaamaan vuoden takaisen menneisyyden, ja kipeät muistot värjäävät tarinan kulkua koskettavilla runoussanoituksillaan. Tarinaan on ympätty myös kodin ja koulun huoli kasvatettavistaan tyypillisine oppilashuolto-keskusteluineen ja moralistisine vastuunkantoa käsittelevine perhekohtauksineen.

 

Musikaalin takuuna on jälleen tuore, omaperäinen ja katsojat vaivatta mukaansa koukuttava Satu Nipulin ohjaaja-koreografia. Joukkotanssien askelkuvioiden, eläytymisen ja tulkinnan sielujensopukoista lähtevä liikekielen mukaansatempaava esitystapa Vaahterasalin koko lavan ahtaaksi täyttyessä hämmästyttää jokaisen taiteilijansa hallitulla toimivuudella, yhteisilmaisun täsmällisyydellä esityksen tapahtumien tämän tästä tanssiaskelisiksi muuntuessa. En edelleenkään ymmärrä, miten tuollaisen yli 50 lahjakkuuden askellukset niin loistavasti toteutuvat kuin yhteisajatuksella tanssien ja niin kevyen vaivattoman näköisesti askelkuvioin ilmaisten. Taito korostuu käsittämättömän ammattimaiseksi koko ryhmän päätähuimaavan lauluvalmiuden täyttäessä samalla esityksen interiöörit voimallaan ja tenhollaan, tunteillaan.

Musiikillisen takuun Lahden lukio Gaudian musikaaleissa ovat jo vuosia antaneet Anna-Elina Tikkasen tarkka, herkkä koko teoksen musiikin johto ja harjoitus sekä Aino Tikkasen lauluvalmennus. Laulu ja laulaminen on tämänkin teoksen ylivoimainen tenho ja jättää esityksestä korvamadot mieleemme vuosiksi ja näyt uniimme lopuksi elämäämme.

Samaa ammatillisten taiteilijoiden apuvoimaa on ollut jo pitkään ihailtavissa myös Tiina Hauta-ahon* lavastuksessa, joka nyt Vaahterasalin suhteellisen pienessä miljöössä korostuu entistä tyylikkäämmiksi, viitteellisemmiksi, tarinaa maulla muuntaviksi visuaalisiksi luomuksiksi.

Jukka Vierimaan* johtama äänitekniikka Tero Enrothin ja Sami Jokihaaran toteutuksin on sekin aukottoman varmaa, toimivaa ammattitasoa, samoin Vaahterasalin valotehot Ilkka Kiven toteuttaessa ne hallitun varmasti.

Erikoisesti ihailin Ulpu Korkeamäen johtaman puvustustiimin sopivan ajattomia, tavallisia, tyylikkäitä rooliasuja aina mielikuvituksellisiin larppausasuihin saakka.

Tuskinpa edes millään suomalaisella ammattiteatterilla on enää niin ammattitasoista ja moni-instrumenttitaitoista omaa teatteriorkesteria käytettävissä kuin juuri Lahden lukio Gaudian 12-jäseninen bändi, joka antaa jälleen tässä musikaalissa ratkaisevana elementtinä soitollaan, säestyksellään ja hienoilla sovituksillaan nykyaikana jo harvinaista livemusiikkia esitykselle.

 

Tämä musikaalisten näyttelijäkykyjen taito ei synny itsestään syntymälahjana, vaan sen pohjalta lähtevästä valtavasta harjoittelusta, sen mukana kehittyvästä persoonallisesta ilmaisusta, taidosta. Jokainen roolityö, laulusoolo, tanssiaskel ja kohtaus ovat täysipainoista teatteria.

Roolitöistä Katan ja Jonen yhteinen tarina korostuu näyttelijöiden luomissa upean tunnelmoivissa hahmoissa, aitoudessa, sisäistyneessä luonnollisuudessa, laulutavan persoonallisessa herkkyydessä sydämiimme saakka piirtyviltä roolitöiltä ja teoksen syvällisimmältä ajattelutasolta. Dingo-rooli tuntuu seurueen johtajalta, aidolta showmestarilta, uskottavan sympaattiselta auktoriteetilta, joka pyrkii vähättelemään Mirjan ja Ainon illan järjestämisvastuuta, mutta myös selvittelemään Henrin kanssa Jone-tapauksessa tulehtuneita kolmikon välejä. Isotätien kehittelemä ikäkausihuumori tyyppiluomuksineen laukaisee sopivasti vakavimmatkin tarinan hetket, hersyvyydellä, elämävoimalla, hulluttelevalla seniiliydellään.

Katan äiti ja isä vaikuttavat temperamenttivastakkaisuuksillaan hyvinkin edustavan tämän päivän kotien päättäväisyyttä ja päättämättömyyttä, samoin Opettaja ja Terkka asenteillaan työtehtävissään kertovat yhä jatkuvasta tuloksettomuudesta – ajatuksesta pystyä neuvotellen hoitamaan nuoren ihmisen sisäiset huolen purkamiset – hyvistä perinteisistä pyrkimyksistään huolimatta. Mirjan vanhemmat edustavat taas tuota perinteistä kaikkeen sopeutuvaa, itselleen sälyttävää syyllisyyttä lapsensa aikuisuusirtiottopyrkimyksissä.

Ohjaajan luomat Usvattaret ja Juhannusneidot tuovat tarinaan suomalaista tarinanmystiikkaa – myös tulkitsijoittensa harmonisissa tulkintanäyissä.

Nahkatakkinen tyttö -esityksen musiikki puhuu tänäänkin ylväästi puolestaan 1980-luvusta, niin nostalgisessa menneisyydessään kuin päivänpolttavissa esitysasuissakin. Neljänkymmenen vuoden takaiset omalaatuiset kappaleet ovat nyt biisejä: niiden melodiat ovat yksinkertaiset sävelkuvioistaan oppia, laulaa missä ja koska vain.

Hallitun eheäksi kokonaisteokseksi Lahden lukio Gaudian musikaali räjähti soimaan yhteisilmaisullaan lopun mittavassa potpourissa, jossa laulettiin sielujen ja sydämien täydeltä laulujen nostalgisin sävelin Dingon kuuluisimmat toistakymmentä sävellystä – nyt biiseinä ne kaikki hurjan vauhdikkaalla koreografialla – mahtavasti, sävelpuhtaasti ja tunteella – sävelhehkussaan, tanssillisessa neroudessaan avaruuteen upeaksi keväiseksi musiikkifanfaariksi kaiuttaen.

*)Lainassa Lahden kaupunginteatterista

Esi­ty­sai­ka­tau­lut 25.4.-6.5.2024

Esitykset pidetään Lahden Vaahterasalissa (Aleksanterinkatu 26, Lahti) seuraavasti:

to 25.4. klo 18
pe 26.4. klo 18
su 28.4. klo 14 ja 18
ma 29.4. klo 18
to 2.5. klo 18
pe 3.5. klo 18
su 5.5. klo 14 ja 18
ma 6.5. klo 18

Kesto n. 2,5 h (sis. väliajan)

Liput ennakkoon: verkkokauppa.lahti.fi

Lipunmyynti netin kautta päättyy 1 h ennen esityksiä. Myynti ovella tuntia ennen esityksiä, jos lippuja on vielä jäljellä (MobilePay ja korttimaksu).

Lisätiedot:
Satu Nipuli, puh. 040 5522989, satu.nipuli@edu.lahti.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *