Lahden kansanopiston Teatteri 1 ensimmäisen opiskeluvuoden päätyö John Carianin Jossain pohjoisessa toi lahtelaiseen teatterielämään uudenlaista, harvinaista teatteriestetiikkaa. Nykyteatterin, aikakautemme synkkiin, sotaisiin, masokistisiin aiheisiin ja maailmanpalon ennustuksiin jo lähes kyllästettyihin kova meininki -ohjelmarepertuaareihin syttyi sydämelliseen paloonsa pitkästä aikaa hienon onnistunut, roihuava vastaliekki: täydellisen rakkaudenjanon, elämän ihanuuksien, maagisten yllätysten näytelmätekstitoteutus, luontevalla, vilpittömällä lämpöisyydellä ja ihmisenoloisella pehmeydellä tulkittuna, yhteisöllisesti todistettuna. Kaukana sentimentaalisesta hempeydestä saimme elää osin tuttuja elämän sattumien, vielä enemmän uskomattomien yllätysten ja ennen kaikkea elämämme tärkeimmän – rakkauden ja rakastumisten mielikuvituksellisia, onnenkantamoisten värittämiä hetkiä.
Yhdeksässä kahden henkilön välisissä episodimaisissa kohtauksissa saimme tähän äärimmäisen lämpimäntuntuisen esityksen henkeen eläytyä ja aina uudelleen hämmästyä, että teatteri on löytänyt uuden tavan puhua suoraan esittäjien rooleihinsa sisäistyneellä, kuin omakohtaisella näkemyksellä rakkaudesta ja sen tapahtumista ihmisten elämän rikkautena. Ohjaajan henkilöohjaus ja esittäjien tulkintavalmiudet ihastuttivat tuoreudellaan ja konstailemattomalla elävyydellään. Nämä kovinkin irrallisen tuntuiset, erisisältöiset kohtaustarinat ohjaus kuroi taitavasti nautittavan ehyeksi, kylämäiseksi, näytelmäiseksi lavaesitykseksi. Kokonaisuutta väritti ja nivoi yhteen myös upea koko esityksen sävelletty kaunis ja tunnelmallisesti livemusisoitu musiikkilavastus sekä maallisti pikkukylässä tapahtuvaksi rehevät, hauskat kylätanssilliset tuokiot.
Kaikki yhdeksän episodia maistuivat tavattoman persoonallisilta ja herkkyydellä tulkituilta. Joudun kuitenkin vain muutaman oman mieltymykseni kuin lumoavasta revontulien väriskaalasta rajaamaan:
Peten ja Jannikan välittömän kaunistunnelmaisen, ehyen, hienosti keskittyneen rakkaudentunnusten vilpittömät, vähäpuheiset hetket ja heidän läheisyytensä ja etäisyytensä absurdilla havainnollistamisena jättävät meidät aidosti vakaviksi. Tämä episodien ensimmäinen, kenties yksi herkimmistä johdattaa meidät teoksen suoran puhumisen tunnelmaan vaikuttavasti.
Malvan ja Sasun railakas, vauhdikas arkifilosofisesti hauskan kamala tarina loukkaamisesta, henkilökohtaisuudesta ja sen tilastoimisesta omiksi käyttäytymisnormeiksi on todella ihanasti hulluttelevaa kauhukomiikkaa: kongenitaalista analgesiaa sairastava Sasu ja kuumassa vedessä kätensä polttava Malva. Koko juttu härkäpäisyyttä, itsekkyyttä sekä sukulaisauktoriteetteja kirpeästi opponoivaa rakastuneiden puhetta. Näyttelijätyönä laadukasta ja osaavaa teatteria.
Ramin ja Topin remontti- ja rakennusmiesten perinteinen ammatillinen keskustelu on niin tyypillisen tuttua, kinaavaa ja väittelevää miehekkyyden ronskia ja väkivahvaa tosikkoa asiantuntemusta täynnä: näyttelijäkaksikko suorastaan hurmaa taidollaan, rytmillään ja eläytymisellään oikeassa olemisen ehdottomuutensa. Siksi täydellinen retkahtaminen toisiaan rakastamaan on taatusti yllätysten yllätys hauskuudessaan ja mahdottomuudessaan.
Reetta ja Peetu on jo laadukasta teatteri-ilmaisua käsikirjoituksensa ja loppuhuipentumansa loistavassa luontevuudessa, näyttelijätyönsä arvaamattoman taitavassa kehittelyssä ja sen kruunaavassa täydellisessä heittäytymisessä. Pusu on pitkän kohtauksen aihe, joka toteutuksessaan näin täydellisesti johtaa koko esityksen tarinoiden kavalkadin päätökseen, suuren huumorin ja rakkauden arvokkaisiin, unohtumattomiin sfääreihin.
Kansanopiston Teatteri I Jossain Pohjoisessa tuntui harvinaisen kypsältä, muodoltaan virkistävän poikkeukselliselta, nuorekkaan raikkaalta, varman luontevalta esitykseltä. Sen esittäjätaitelijat ovat valmiuksissaan paitsi osaavia, sympaattisia, näytelmän yksilöllisissä roolitöissä lahjakkaita tulkitsijoita jokainen, myös teatterin yhteisöllisissä näytelmäosuuksissa aina teatteri-illuusioon meitä katsojia jo aulasta johdatellen ja joukkokohtausten toteutuksissa niiden ilmapiiriin meidät yleisön hienosti taikoen. Lavastuksen ja valojen koruton tyylikkyys ja ohjelmalehden esitystä harvinaisen hienosti informoivat piirroskuvat ovat jo täydellisen teatterin ekstraa!
Jossain pohjoisessa
KÄSIKIRJOITUS: John Cariani
OHJAUS: Aleksi Lavaste
OHJAAJAN ASSISTENTTI: Jonas Kanto
MUSIIKKI JA ÄÄNISUUNNITTELU: Jonas Kanto
MUSIIKIN OPETUS: Virva Immonen
KOREOGRAFIAT JA TANSSIN OPETUS: Katri Liikola
PUHEEN OPETUS: Heini Nikander
SUOMENNOS: Tommi Kainulainen
KÄSIOHJELMA: Lina Juusela ja Siru Karjalainen
KÄSIOHJELMAN PIIRROKSET: Lina Juusela
ESITYSKUVAT: Jani Enqvist
TEKNIIKAN AJO: Jouni Kolvanki, Saija Nygård, Jasmin Salonen, Anton Varpama-Taittonen
Tämä esitys on perinteikkään Lahden kansanopiston Teatterikoulutuksen työ, johon tällä kertaa liittyy myös koulutushistoriaa: Esityksen ohjaaja Aleksi Lavaste (vuonna 2001-2002) ja esityksen suomentaja Tommi Kainulainen (vuonna 1998-1999) ovat itse olleet Lahden kansanopiston teatterikoulutuksen oppilaina.
Arvio esityksen 22.3.2024 ensi-illasta.