Päijät-Hämeen aluevaaleissa valitsemme tänään 23.1.2022 hyvinvoinnistamme vastaavat luottamushenkilöt eli aluevaltuutetut.
Virallisesti hyväksyttyjä ehdokkaita on alueemme kymmenessä kunnassa yhteensä 517 ja niistä valitsemme tarkoin harkiten, pohtien ja viimein itsetykönämme päätyen antamaan äänemme yhdelle ehdokkaista. Näin 517 ehdokasta karsitaan kuudeksikymmeneksiyhdeksäksi (69) aluevaltuutetuksi, joista muodostuu Päijät-Hämeen hyvinvointialueen aluevaltuusto.
Ehdokkaat ovat itse saaneet laittaa ehdokasluetteloon tittelinsä ja monet lisänneet sinne pätevyyttään korostamaan myös arvonimensä. Tutkinnoissaan, koulutuksissaan äärimmäisen taitavia, kovin asiantuntevia ja arvostettuja sekä kaikki sangen sivistyneitä tuntuvat omalla tavallaan olevan.
Läheskään kaikkea ymmärtämättömänä pohdin, että jos vaikkapa seuraavista noista ehdokkaista valitsisin tittelin perusteella valtuutettuni, niin miten hän ammatissaan hyvinvointiani valvoisi, edistäisi ja uudistaisi:
Olen tosin mielissäni, ettei koordinaattoreita, projektinvetäjiä tai vuorovaikutussuunnittelijoita ja assistentteja enää ole tässä luettelossa montakaan, heitähän jo Lahti-kaupungin organisaatio on täynnä.
Tähän vuodatukseen liittyy isosiskoni ammattiin liittyvä opettava tositapaus. Sisareni oli pitkään erään suuren liikkeen pääkirjanpitäjä. Kun sitten hänen poikansa lapsi kysyi tuossa 4-5 -vuotiaana
– Mummu, mitä sinä teit työksesi?
– Olin pääkirjanpitäjä.
– Miten sellaisesta voi saada palkkaa, kun pitää kirjaa pään päällä?!
Jäämme siis odottamaan iltamyöhää, jolloin vaalitulos henkilöityy aluevaltuustoksi. Vaalituloksesta kirjoitan heti sen selvittyä.
Sitä ennen uumoilen ovelle koputtavan yhden vastaanotolle pyrkineen, jota ei kelpuutettu arvonimensä vuoksi. Hän on Ollin Mustapartainen mies, joka ilmoitti arvonimekseen Yliesierikoisapulaisvaravaurioraivausvuorovarausratkaisupäällikkö.
Suomalaisia henkisen luomisen kauneuden monumentaalisia instituutioita on harvoja – Suomen Kansallisteatteri on teatterilaitoksena sellainen. Rakennuksena sillä on ikää 120 vuotta, mutta taidetta, esityksiä tällä taiteen luovalla kansalaismonumentilla – virallisen suomalaisen teatteritaiteen synnyttäjällä on jo 150 vuotta.
Se on oikeastaan suurempi henkinen asia kuin itsenäisyytemme, koska juuri teatterin palkeilla, teatteriesityksillä uskallettiin aikanaan vaatia Suomelle ja asukkaille oikeutta – omaa kieltä ja viimein myös omaa valtiollista hallintoa.
Kansallisteatteri oli tällainen kulttuurinen instituutio, esitaistelija Ruotsin ja Venäjän vallassa eläneelle itsenäiseksi heräävälle ja pyrkivälle Suomelle. Pääkaupungissamme Helsingissä ei suomalaisen teatterin perustaminen vallitsevien voimakkaiden tasa-arvopyrkimysten, sortoaikojen ja kieliriitojen vuoksi onnistunut. Suomalaisen ammattiteatterin piti mennä aloittamaan Poriin. Kansainvälisessä kauppakaupungissa suomalaiset ja ruotsalaiset pystyivät yhteistyössä teatteritaidetta molemmilla kielillä aloittamaan. Mutta kovin pian 1872 varsinainen Kansallisteatteri Helsingissä aloitti ja vielä ihka suomenkielisellä näytelmällä, kun Aleksis Kiven Lea-näytelmän esitykselle ymmärrettiin antaa suomalaisen ammattiteatterin alkamisen ensimmäinen premiääri.
Tänä juhlavuonna Suomen Kansallisteatteria ja sen historiaa tilittää ihan oma tutkimus ja historiateos.
Teatteri on hyvä paikka tarkastella modernin Suomen ja suomalaisuuden rakentamista. Juuri nyt tammikuussa 2022 ilmestynyt Päänäyttämöllä vie Kansallisteatterin seinien sisäpuolelle ja kertoo teatterista ihmisten kautta, Ida Aalbergista Jukka Puotilaan.
Suomen Kansallisteatteri on toiminut 150 vuotta suomalaisen kulttuurin eturintamassa. Päänäyttämöllä esittää kansallisnäyttämön historian tuoreena ja elävänä. Se tuo esiin myös kulissientakaiset riidat, harharetket ja epäilykset. Monet Kansallisteatterin tähtihetket Minna CanthinTyömiehen vaimosta Kristian SmedsinTuntemattomaan sotilaaseen ovat syntyneet haastamalla vanhaa ja epäilemällä vakiintuneita käsityksiä. Ristiriidat on uskallettu tuoda esille näyttämötaiteen keinoin. Kansallisteatterissa on aina peilattu omaa aikaa, tulkittu menneisyyttä, mutta katsottu myös eteenpäin.
”On todella hienoa, että tämä historiateos julkaistaan heti 150-vuotisjuhlavuoden alkuun”, sanoo Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho. ”Välillä on tarpeen tehdä perusteellinen katsaus menneisyyteen ja puolentoista vuosisadan etappi on sille erinomainen tilaisuus. Päänäyttämöllä summaa Kansallisteatterin vaiheet tähän päivään kiinnostavia näkökulmia avaavalla tavalla ja sen mukaansatempaavaa tekstiä on ilo lukea.”
Monet sukupolvet voivat kertoa omalta osaltaan, että Kansallisteatteri on ollut nuo 150 vuotta teatteritaiteen kätilö, teatterityön uudistava suunnannäyttäjä sekä on sitä yhä, nyt julkaistun uuden ohjelmiston näytelmissä.
Kansallisteatterin yli 170 suuruisen henkilöstön ja samankokoisen vuosittaisten vierailevien taiteilijoiden tuoma teatterin voima on monipuolisuudessaan väkevä ja haltioittava: suomen kielen, inhimillisyys-sanoman, eleen, liikkeen, mimiikan, draaman, ohjauksen, lavastuksen, äänen ja nykyisin yhä enemmän musiikin äänimaiseman luoma kokonaisuus vie mukaansa elämän mielikuvitukselliseen kauneuteen rakastumaan, eläytymään, yksilön ja yhteisön merkitystä pohtimaan ja ratkaisemaan – yhteistä taide-elämystä kokemaan.
Kansallisteatterin ohjelmisto ponnistaa klassisesta teatteridraamasta suomalaisten teatterinäytelmien vankkoihin kirjailijoihin Aleksis Kivestä Minna Canthiin, Goethesta Shakespeareen. Heidän teoksensa ovat yhä sanomiltaan ja draama-ajatuksiltaan kansallisen ja kansainvälisen maailmanluokan ajankohtaisinta näytelmäkirjallisuutta, aikaamme peilaavia totuuksia ja opetuksia, uusien ohjaajanäkemysten niitä meille rakastettaviksi, elämänkokemuksiksi tarjoillen.
Vahinko juhlivalle henkisen taiteen monumentille on, että koko ihmiskunta elää ihmisenä olemisen koeaikaa kulkutaudin muuttaessa elämänarvojamme, onnellisuuttamme, tulevaisuuden pyrkimyksiämme ja haaveitamme.
Niinpä myös nyt seurattavan Kansallisteatterin virtuaalimuotoisen juhlavuoden avauksen lisäksi emme ole nähneet moneen kuukauteen yhtään elävää näyttelijää. Pääjohtaja Mika Myllyaho uskalsi sukeltaa yksin teatterinsa upean haamuiseen autioon tunnelmaan, hänkin kirjoitetun puheensa melkoisen huolestuneen näköisenä lukien – samalla varmaan alitajuisesti talon fyysisen olemuksen uutta kuosia ja sen yksityiskohtia ja valmistumisaikataulua pohtien. Teatterirakennus kun on jo kohta pari vuotta esitysten rinnalla ja pandemian häiritsemänä ollut suuren remontin rakennusprojektissa. Niistä merkittävimmät ovat meneillään olevat Kansallisteatterin kauan haaveillut ja odotetut uudisrakennukset, useiden esitysten tapahtuminen väistötiloissa ja teatterin joistakin perinteisistä esitystiloista luopuminen.
Tuon viisi vuotta kestävän uudisrakentamisen tuloksena viimeistään 2024 Kansallisteatterilla on täysin uusi Pieni näyttämö ja myös uusi hieno, tilava, kaikille avoin Kaisaniemen puistonäkymien sulottama yleisökahvila, uusitut tilat Willensaunassa ja tietenkin ajantasaistettua tekniikkaa sekä väistötilojen yhtenä kotina toimivan Vallilan rautatievarikkopajan halliin sijattu moderni uusi näyttämö 300 hengen katsomoineen.
Kaikesta huolimatta Kansallisteatteri harjoittelee ja tekee työtä, on jo tehnyt valmiiksi ensi-iltoja neljälle näyttämölleen, tapahtumia, vierailuesityksiä lapsille, teatterin virtuaaliesityksiä, kuunnelmia puhelimiin, ohjelmia palvelutaloihin, kouluihin sekä valmistanut esityksiä kiertueelle ympäri Suomen päästäkseen mahdollisimman pian ne meille – myös Lahden kaupunginteatteriin – esittämään.
Suurin osa avajaisista oli kuitenkin eri näytelmien ohjaajien, tuttujen teatterikirjailijoiden ja teatterintekijöiden onnitteluja 150-vuotiaalle. Niillä onnentoivotuksilla voi aidosta syystä kuitenkin hengähtää, saada kannustusta ja toivoa nopeita taiteen tuottajista ja itse taiteesta riippumattomia muutoksia taiteen suureen kansalliseen ja kansainväliseen karanteeniahdinkoon.
Palaan vain lyhyesti avajaisten striimattuun ohjelmaan, josta lukija pääsee oheisen linkin avulla päättelemään, mitä tuleman pitää, kun pandemia päästää taiteen esittämiskieltopannasta. Linkki toimii vielä 4.2.2022 saakka.
Jatkuvat ensi-iltojen siirrot, varattujen lippujen ja näytösten peruutukset ovat teatterien riesana olleet jo pitkään. Tänä juhlavuonna ei vielä yhtään teatteriesitystä ole saanut esittää. Jo täysin valmiiksi harjoiteltuja, mielenkiintoisia ensi-iltoja siirretään joka viikko ensi-iltapäivät uudelleen ilmoittaen, valmis laaja ohjelmisto on sekin hyllyllä odottamassa esityslupaa, kunnes yleisökaranteeni puretaan.
Hamlet tuulahti kuvineen, kohtauksellaan, herkkyydellään, surrealismillaan, teatterituntemuksillaan suuriin ihmismielen tuntoihin saakka elokuvallisen väkevällä tunnelatauksellaan.
Maailma on nyrjähtänyt, mennyt sijoiltaan. Nuoriso on saamassa perinnökseen vain kaaosta ja valheita. Olla vai ei? Siitä on nyt kyse.
Ohjaaja Samuli Reunasen ja kirjailija-dramaturgi Aina Bergrothin tuliterä sovitus William Shakespearen ehtymättömästä mestariteoksesta luotaa sukupolvelta toiselle periytyvän trauman seurauksia. Se on unenkaltainen sukellus surullisen prinssin mielenkuohuihin ja karnevalistisen räiskyvä näyttämöteos identiteettien julmasta valtapelistä. Esityksen nimiroolissa nähdään karismaattinen pop-prinssi Olavi Uusivirta, jonka vastavoimaksi Ofeliana Fanni Noroilan vahva ja omaääninen taiteilijapersoona. Esityksen musiikin on säveltänyt kitaravirtuoosi Timo Kämäräinen, joka myös esiintyy Hamletin uskollisen ystävän Horation roolissa.
Ensi-ilta 2.2.2022
Red Nose Company feat. Avanti!
Red Nose Company ja Kansallisteatteri tuovat yhdessä Suurelle näyttämölle Aleksis Kiven elämän ja teokset yhdessä paketissa. Miksi juuri Kivi on jälleen nostettu jalustalle maassamme? Millaisen hinnan tinkimätön taiteelle omistautuminen ja oman tiensä kulkeminen langetti kirjailijalle itselleen maksettavaksi?
Aleksis Kivi liikkuu kansalliskirjailijaan liittyvien teemojen parissa kuolemasta rakkauteen ja luonnosta modernin maailman ongelmiin. Esitys kertoo myös kirjailijan vähemmän tunnetuista puolista sekä hänen elämäänsä vaikuttaneista ihmisistä, joiden ansiosta Kivi saattoi olla se taiteilija, joka tahtoi olla.
Näyttämöllä nähdään tietenkin seitsemän veljestä ja Nummisuutarien Esko. Ansaitun paikkansa saavat myös Kiven vahvat naisroolit, kuten Lea, jonka nimeä kantavan näytelmän kantaesityksestä (1869) suomalaisen teatterin katsotaan alkaneen.
Näyttelijät Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama tunnetaan oivaltavista klassikkotulkinnoistaan ja saumattomasta yhteispelistään. Heidän klovnitulkintansa Kari Hotakaisen, Ilmari Kiannon ja Miguel de Cervantesin teoksista ovat tavoittaneet yli 40 000 suomalaista. Esityksen ohjaa näyttelijöiden kanssa yhdessä Linda Wallgren, jonka Kivi-tulkintoja on nähty vastikään Turussa ja meillä Lahdessa Teatteri Vanha Jukossa. Huumoria ja leikkimielisyyttä säteilevä esitys nostaa esiin Kiven monipuolisuuden kielenkäyttäjänä ja tyylitaiturina. Käsikirjoitus on luotu yhteistyössä Kansallisteatterin dramaturgin Eva Buchwaldin kanssa. Lyyrisen tekstin rinnalla soi kamariorkesteri Avantin jousikvartetti, jota johtaa haitaristi Niko Kumpuvaara.
Yhteistuotannossa ovat Kansallisteatterin ja Red Nose Companyn lisäksi mukana Jyväskylän Kaupunginteatteri, Lahden Kaupunginteatteri, Kuopion Kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri, Turun Kaupunginteatteri sekä Kamariorkesteri Avanti
Kantaesitys Suurella näyttämöllä 17.2.2022
Otin vain pari esimerkkiä 20.1.22 pidettyjen virtuaalisten avajaisten striimauksesta ja palaan esityksiin heti niiden käynnistyessä ensi-iltakokemuksin ja -arvioin. Näytteet ja kuvat tulevista päänäyttämön kevään ensi-illoista ovat kuvakaappauksia Kansallisteatterin tapahtumakanavan 150-juhlavuoden aloitustilaisuudesta.
Ei yksin kaupunginjohtaja Pekka Timonen, vaan jopa aluevaaleja hoitava Etelä-Suomen aluehallintovirasto, sen nimeämä aluevaalien vaalilautakunta, Lahden keskusvaalilautakunta ja sen lahtelainen sihteeri ovat kaupungin paikkojen ja tapahtumien tuntemuksessa täysin tietämättömiä kaupungista nimeltä Lahti.
Hälyttävintä on, että näin tärkeissä kuten kansalaisoikeutta toteuttavissa vaaliasioissa, jotka Oikeusministeriö valmistelee, Lahden kohdalla on pelkkää huolimattomuutta ja asiavirhettä. Se osoittaa, että Lahden johto vähät välittää asukkaiden kansalaisoikeuden lainmukaisesta järjestämisestä.
Aluevaalien vaalipäivän sunnuntain 23.1. 2022 äänestyspaikoista tiedotettaessa Lahden kaupungin virallisilla netti-ilmoitussivuilla lukee mm:
Kaupungin virallisen nettitiedotteen luettelossa Lahdessa on kaikkiaan 31 Äänestyspaikkaa. Luettelon lopussa on lause:
Äänestyspaikat ovat esteettömiä.
Me kaupunkilaiset tiedämme, että tuossa ylläolevassa Keski-Lahden 1 Äänestyspaikassa, osoitteessa Sibeliuksenkatu 1/Vuorikatu 13 ei ole ollut enää kohta kolmeen vuoteen Kansanopiston toimipistettä. Lahtelaiset tuntevat rakennuksen Vuorikadun koulu -nimisenä suojeltuna historiallisesti arvokkaana rakennuksena. Kansanopisto oli ostanut sen Lahden kaupungilta vuonna 2008 ja myynyt 2018 Lahden yhteiskoulun säätiölle.
Vahvistin asian vielä kansanopistolta:
”Lahden kansanopisto on myynyt Vuorikadun koulun Lahden yhteiskoululle jo 2018 ja luovuttanut tilat heidän käyttöönsä kesäkuussa 2019, minkä jälkeen meillä ei ole ollut Vuorikatu 13:ssa toimintaa.”
Myös esteettömyys on tässä äänestysosoitteessa kyseenalainen: osoitteessa Sibeliuksenkatu 1 on esteetön Vuorikadun koulun pihasisäänkäynti, Vuorikatu 13 osoitteessa taas pääsisäänkäynnin portaat tekevät pääsyn esteelliseksi.
Kaupunkilaiset, joille äänestyspaikka on tuttu, osaavat sinne ehkä entuudestaan. Mutta moni turhaan etsii Kansanopiston toimipistettä ja me muut tuskastumme viranomaisten tietämättömyyteen ja tiedotusten toistuviin harhaanjohtamisiin.
Jo koronan vuoksi ennakkoäänestys saattaa olla nyt ja tulevaisuudessa äänestysoikeuden suorittamisessa turvallisempaa kuin rynnätä varsinaisena vaalipäivänä äänestyspaikaksi nimettyyn ja mahdollisesti monen kymmenen Päijät-Hämeen hyvinvointialueen asukkaan pandemiapyydykseen.
Ajantasaisen hurmaava Lahti-Vellamo-neito ja sataman lokit Teatteri Vanha Juko 2016 Kuva Aki Loponen
Siispä Lahdessa teimme poikkeuksellisesti autolla jo päättämämme päivän ulkonasyömisruokailun vuoksi käynnin ensin kaupungin pohjoisosan suureen markettiin, päätarkoituksena ennakkoäänestäminen, sillä äänestysinfossa ilmoitettiin marketin olevan myös yksi kaupungin ennakkoäänestyspaikoista.
Äänestyspaikan löytäminen oli jo mutkikasta. Marketin tuloeteisestä löytyi ilmoitus, jossa luki Ennakkoäänestyspaikka – ja tussilla vedetty nuoli näytti alas kaakkoon. Pohdimme, ettei marketissa kokemuksemme mukaan mitään alakertaa ole eikä pääilmansuuntaan itäänkään ole marketin rakennusosaa. Viimein selvisi, että juuri aivan tuolla itäosassa marketin pihalla sijaitsi parakki ja sinne siis. Valtava piha oli jäinen ja siis istumaan autoon ja kohti parakkia. Pihalle pystytetty Lahtea rahastavan vuokrafirman karu parakinpalanen seisoi meitä odottamassa. Tosin parkkipaikat sen ympärillä olivat aivan jään peittämät ja sää sellainen, että parakin ympäristö olisi pitänyt jalankulkijoita varten liukastumisilta suojata: hengenvaarallisen jäinen. Perille pääseminen ja paluu ilman kaatumisia olivat onnenkauppaa. Varovasti askeltaen, ensin pohtien kummasta päästä parakkiin mennään, pääsimme sisälle. Äänestäminen parakissa sujui hyvin, sillä kaksi äänestäjää oli jo ennättänyt virkailijoiden käsittelyyn ja pääsimme heti äänestyskoppiin numeromme meille annettuun äänestyslippuun koukeroimaan. Varoen liikkuen, jalkaansa asetellen takaisin autoon ja sitten se tavallisen ihmisen harvinaisuus – ulos ruokaravintolaan päivän lounasta syömään – onnistui sekin.
Lahden kaupunginteatterin esitys vuodelta 2012
Eilen oli vielä tehtävänä avustaa ikääntynyttä, rollaattorilla liikkuvaa tuttavaa. Keskustassa on parikin sopivaa ennakkoäänestyspaikkaa. Vielä tiedustelu edellisenä iltana sähköpostitse keskustan tavarataloon ilmoitetun äänestyspaikan sijainnista. Hyvä neuvo: talon pohjakerroksessa entisen sen ja sen liikeyrityksen paikalla. Jälleen autolla matkaan, nyt rollaattorin pakkaus autoon, ajo tavaratalon parkkiluolaan, parkkikerroksessa auton purku, rollaattorin kanssa, sitten hissillä yksi kerros ylöspäin ja kohti Äänestyspaikkaa. Vaikea se oli silti löytää, sillä ilmoitus, jossa äänestyspaikka-ilmoitus sijaitsi, oli kovin vaatimattoman kokoinen suuressa aulassa. Tosin paikka selvisikin nopeasti, sillä aulaan tultaessa kello oli 10.05 äänestäjien jono ulottui jo suureen liikeaulaan kahdentoista äänestäjän verran. Rollaattorituttavan kanssa päätimme, ettemme jää tuohon jonoon, vaan takaisin parkkihalliin ja seuraavaan mahdolliseen, pääkirjaston äänestyspaikkaan. Jälleen rollaattorimanööverein, pakaten ja purkaen. Pysäköintipaikka kirjaston ulko-oven läheltä, rollaattori tukena askeltaminen liukasta, lumijäistä pihaa varoen, pikkukynnyksin matkaa jatkaen automaattiovista ja nyt välittömästi ulko-oven vasemmalla puolen oli kahden jonottajan muodostama, selvästi ennakkoäänestäjien lyhyt jono sekä kyltti Ennakkoäänestyspaikka ja virkailija sekä kaksi äänestyskoppia. Virkailijan lyhyt käsittely, käynti äänestyskopissa ja kohti kirjaston auditoriota, jossa uudelleen henkilötodisteet ja äänestyslipun vahvistaminen suoritettaisiin allekirjoituksin, lippu kuoreensuljettuna, leimaten äänestysuurnaan pudottaen. Itse äänestämistoimenpiteet olivat järjestyksessä tosin täysin päinvastaiset kuin omassa äänestyspaikassani henkilöpapereiden ja vaalilippujen saamisessa ja näyttämisessä. Mutta hyvin sujui rollaattoriäänestäjältä tähän saakka. Kun sitten äänestäjätuttavani rollaattorilla taas kynnyksen yli hieman apuvälinettään nostellen pääsi auditorioon, jäin itse salin ulkopuolelle ja huomasin sinne asettuneiden kahden virkailijan äänestäjäasiakkaiden palvelupaikat rinnakkain. Molemmissa oli virkailijoiden käsiteltävänä juuri nyt äänestäjät. Takimmaisesta äänestyspaikasta vapautui sitten paikka, mutta sinne ei ollut rollaattorilla asiaa, koska ensimmäisen äänestysvirkailijan asiakkaan kohdalta ei pääsyt toisen virkailijan vastaanotolle, tilan ollessa niin kapea, ettei siitä olisi rollaattorilla mahtunut. Siis äänestäjäavustettavani jäi odottamaan vuoroaan, takimmainen virkailija ilman äänestäjäasiakasta – samalla pysähtyi koko äänestäjien jo viideksi kasvanut jono, kunnes ensimmäisen paikan äänestäjä oli käsitelty, hän poistunut ja vasta sitten avustettavani pääsi äänestysvirkailijan vastaanotolle.
Suuren auditoriosalin olisi kyllä voinut muullakin tavalla luoda ja järjestää helposti toimivaksi äänestyspaikaksi kahdelle äänestäjälle.
Kostonkierre 2022 Lahden kaupunginteatterin ensiesitys jakautuneesta Lahden kaupungista 1920 -luvulta Kuva Tommi Mattila
Ensimmäisessä kokemuksessamme huomautimme tuosta opastuksesta marketissa ja se luvattiin korjata. Jälkimmäisestä äänestyskokemuksesta otan yhteyttä sähköpostilla vaalien virallisiin järjestäjiin.
Positiivista näissä molemmissa ennakkoäänestystapahtumissa olivat kaikki niissä hyvin ja rauhallisesti toimineet äänestysvirkailijat.
Ennakkoäänestäminen tuntuu olevan vaalien järjestäjälautakunnalle liian ylivoimainen tai sitten ihan hälläväliä-tehtävä. Se on jokaisen äänestäjän tasapuolisen kohtelun kannalta selvästi siis taitolaji, jossa ihmisen käsittely vaatii ennakkojärjestelyissä inhimillisyyttä, ymmärtämistä, käytännön järjestelemisen oivaltamista.
Tänään 18.1.22 on viimeinen ennakkoäänestyspäivä.
Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 23.2.2022. Vaalipäivänä voit äänestää vain ilmoituskorttiisi merkityssä äänestyspaikassa.
Musiikkineuvos Paavo Kiiski kuoli 3.1.2022 kuntoutussairaala Jalmarissa Lahdessa. Hän oli syntynyt Oulussa 1942.
Haluan tällä pienellä vuodatuksella viestittää yhden lahtelaisen ja samalla koko Suomen merkittävän koulumusiikkipersoonan laaja-alaista ja pysyvää merkitystä jälkipolville – muistellen muutamia yhteisiä askeleita hänen musiikkipolkunsa lomassa.
Ensimmäinen muistikuvani Paavo Kiiskestä on asevelvollisuusajalta, kun jouduimme RUK:n oppilaiksi Haminaan kurssille 111. Siellä tietenkin muusikot ja muut taiteilijat ympäri maan oli armeijan tapaan noteerattu taiteilijoiksi ja he itse luonteensa ja mahdollisuuksiensa mukaan hakeutuivat tehtäviin, joissa mahdollisimman vähän tarvitsi osallistua varsinaiseen asepalvelukseen ja sai vapaata omaan taiteelliseen kutsumukseensa. Yksi tällainen erikoiskomennus oli jokaisella RUK-kurssilla se tavallisille kansalaisille ja RUK:n oppilaiden läheisille järjestettävä kurssijuhla ohjelmineen ja tanssiaisineen. Paras oppilastoverini opettajainvalmistuslaitoksesta Mauno Kuusela hoiteli juhlan järjestelyn, itse sain ohjattavakseni erään kuuluisan kirjailijan veljen kirjoittaman kurssinäytelmän. Ohjattavakseni ilmoittautuivat Eero Melasniemi ja Kari Frank. Musiikin näytelmään sävelsi ja toteutti Paavo Kiiski, josta sain myös ystävän hänen tultuaan opettajaksi Lahteen. RUK:n näytelmätekeleestä ilman noita loistavia näyttelijälahjakkuuksia ei olisi tullut mitään ja Paavon viihdesävellykset sekä musisointi hoitivat lopun hienosti.
Lahdessa Jokamies Hugo von Hofmannsthalin moraliteetissa sain olla mukana esityksessä ja sen valmisteluissa, houkutella mukaan monia sen runsaasta kolmestakymmenestä taiteilijasta: näyttelijöitä sekä mm. tuon asevelvollisuustuttavani Paavo Kiisken säveltämään musiikin (tätä ennen vain Sibelius oli Suomessa ollut tämän näytelmän musiikin säveltäjänä).
Myöhemmin tapasin Paavo Kiisken useastikin musiikin ja henkisten kilpailujen puitteissa arvostelijana.
Paavo oli niitä harvoja ammattilaisia, jotka sekä ystävänä, opettajana että muusikkona eivät tehneet itsestään suurta numeroa, mutta vaativat opettajana hyvältä musiikilta kaiken ja samaa musiikillista persoonallista paneutumista myös oppilailtaan – musiikin elävyyttä ja kunnioittamista.
Perustaessamme puoliammattilaisen Nostoväkinäyttämön Lahteen sain Paavon suostumaan säveltämään teatterimme ensimmäiseen näytelmään – Siivet taivaaseen – musiikin, jossa Matti Norjava lauloi soolon.
Yhdeksi merkittävimmäksi teatteriyhteistyön huipuista muotoutui Nostoväkinäyttämömme Iltamiin Paavolta tilattu sävellys Hannu Salaman runoon Juhannus. Se oli kaunis, ylijuhlava teos ja komea oli sen esittäjäkin Jaakko Ryhänen, jonka teatteriystäväni Yrjö Juhani Renvallin kanssa saimme vierailemaan. Hän oli ollut opettajaksi valmistumassa Ryhäsen kanssa Heinolan seminaarissa ja tutustunut mieheen, teoksen säesti Mari Renvall.
Paavo Kiisken yhteistyö teatteritaiteen kanssa huipentui uuden, ainutlaatuisen Lahden kaupunginteatterin rakennuksen vihkiäisnäytelmään 1983. Sen pienen näyttämön ensiesitys oli Yrjö Juhani Renvallin teksti Päivänsäde, minä ja menninkäinen, joka kertoi alkuaan lahtelaisesta iskelmärunoilija Reino Helismaasta, hänen urastaan, esiintyjäelämästään tovereineen ja elämänvaiheistaan. Esityksen Toivo Kärjen musiikin ja orkesterin johti livenä Paavo Kiiski ja kantaesityksen ohjasi Kari Rentola. Näytelmä sai ennätykselliset 30000 katsojaa.
Samanaikaisesti ja laaja-alaisesti, kaikenlaista musiikkia arvostaen Paavo Kiiski toimi ja teki musiikkipedagogista monikymmenvuotista musiikki-uraansa: yhtenä maan ensimmäisten musiikkiluokkien perustajana Lahteen, koulujen kuorojen valmentajana ja johtajana, unkarilaisen Kodäly-pedagogiikan maahantuojana ja sen käytännön soveltajana, lahtelaisten ja orimattilalaisten mieskuorojen kuoronjohtajana, peruskoulun Musiikki-kirjan tekijänä ja lukuisten musiikkitapahtumien, kurssien innostavana ja taitavana, uupumattomana suunnittelijana sekä toteuttajana. Jätän tuon valtavan musiikkipanoksen sen kokeneille paremmin muisteltavaksi ja kerrottavaksi. Paavon tosin enää harvoin tavatessani vaihdoimme kuulumisia – luonteva hymy ja sympatia Paavosta välittyen.
Viimeisin kokemukseni Kiisken töistä oli itselleni yllätys. Se oli vuoden 2020 Vanhojen tanssit, joissa saimme kokea koreografioituna hänen koululleen säveltämänsä, jo perinteeksi abitanssiaisissa tulleen sävellyksensä kaunismelodisen Tiirismaan koulunvalssin.
Se kertokoon jo kuvana kaiken siitä elämänmyönteisyydestä ja musiikin voimasta, joka siivitti esimerkillisen musiikkilukion ja kouluyksikön musiikinopettajan työtä taidollisiin, opillisiin ja musiikillisiin saavutuksiin. Viestiköön se tunnelmallaan olennaista Paavo Kiiskestä monipuolisena, sydämellisen sympaattisena, vaativana ja tuloksellisena, pidettynä musiikkikasvattajana.
Valokuva Paavo Kiiskestä Orimattilan Mieslaulajien johtajana (2006-2018)
Päijät-Hämeen hyvinvointialueenaluevaltuutettujen maallikkohallinto, siihen valittavat 69 edustajaa selviävät 12.1.22 – 18.1.22 ennakkoäänestyksen ja varsinaisen vaalipäivän, sunnuntain 23.1.22 jälkeen.
Asetelma alueellamme on mielenkiintoinen. Ehdokaslistan yksi mittavin, tervetullein yhteistyöuudistus löytyy Kristillisdemokraattien 86 ehdokkaan listalta. Eivät he kaikki kristillisten edustajia ole, osa saattaa olla pakanoitakin, mutta kaikki listan edustajat, varsinkin luettelon koko loppuhäntä on tehnyt teknisen vaaliyhteistyösopimuksen Suomen Kristillisdemokraatit -puolueen kanssa. Se tarkoittaa, että nyt mm. jo kuntavaaleissa suosittu Pro Lahti sekä omaääniset poispotkitut terävät poliitikot Seppo Korhonen ja Juri Nieminen ja monenlaiset muut sitoutumattomat ajattelevat kansalaiset ovat käytettävissämme valitessamme sosiaali- ja terveysmenojemme sekä pelastuslaitoksemme hallintoon mahdollisimman päteviä ja ennen kaikkea aktiivisia, aikaansaavia luottamushenkilöitä hyvinvointialueellemme. Ehdokkaita on siis tällä ryhmittymällä kaikkiaan 86.
Olen selaillut vanhojen puolueiden listoja ja kovasti murheellisena puistelen päätäni tuijottaessani samojen jo kuluneiden poliitikkojen naamoja niin Kokoomuksessa kuin Demareissa.
Pelkään, että heidän puolue-ehdokkailleen ei enää löydy avarakatseisesti demarisesti ajattelevia ja kokoomusmielisiä äänestäjiä – niin nämä puolueylivoimaisuudet ovat omariittoisina ryhmittyneet ja rynnänneet liian tutuilla persoonilla ja mielipiteillä uutta aluevaltuustoa täyttämään. Lohduttominta lienee, että uudet demareiden, kepulaisten ja kokoomuksen aluevaaliehdokkaat joutuvat laskemaan kädet alas ääniä laskettaessa ja pelkästään vahvistamaan äänimäärillään pääehdokkaiden valinnan.
Keskustan, Perussuomalaisten ja Sosialidemokraattien kohdalla on se kaikkein surkein asia – suurpuolueiden edustajien itseriittoisuus ja korvaamattomuus mukana vallan hamuamisessa: saman persoonan pitäisi tällaisen neropatin itsensä mielestä olla mukana eduskunnassa, kaupunginvaltuustossa ja vielä Sote-ja pelastustointa päättämässä (Kemppi, Lehto, Ronkainen, Kari). Eikö noita viisaita mielipiteitä ja neuvoja voisi antaa muutenkin – kun on keksitty puhelin, netti, facebook, twitter, sähköposti sekä kahdenkeskeinen keskustelun mahdollisuus vielä vapaassa maassa – kuin istumalla itse kaikissa mahdollisissa kokouksissa kokouspaikat ja -palkkiot vallaten.
Siksi Kristillisdemokraattien suoma luonteva, sisarellinen ja veljellinen, huolehtiva yhteisrintama on yllättänyt meidät äänestäjät. KD:lläkin on pari selvästi ylivertaista vanhaa jumalanluomaa paljon hyvää aikaansaanutta konkaria, mutta on siellä nyt uusiakin ja mikä parhainta mukana jo kuntavaaleissa vaali-ilmapiiriä huomattavasti raikastanut suorapuheisten joukko sekä nykymenolle, kuten Phhykyn itsevaltiaalle hallinnolle (Niinistö & Lempinen) kriittisiä kasvoja.
Tällä rehtiä päättämistä edustavalla joukolla on ainakin tuoretta näkemystä ja otetta tehdä uudenlaista, ihmislähtöistä arjen politiikkaa homehtuneeseen, suurpuolueklikkiytyneeseen Päijät-Hämeeseen.
Ensimmäinen ennuste aluevaalituloksesta
Kun tuttavieni avustuksella laskeskelin Päijät-Hämeen hyvinvointialueen kaikissa kunnissa kuntavaaleissa viime keväänä 2021 saadut eri puolueiden äänimäärät yhteen ja muunsin ne prosenteiksi nyt käytävään aluevaaliin, jossa valitsemme nuo 69 aluevaltuutettua, sain jo ensimmäisen kelvollisen prognoosin:
Nimiluettelonkin valituista jo voisi antaa, ainakin tiedon siitä, että tuohon 69 aluevaltuutetun joukkoon kuuluu vajaat 20 Lahden ulkopuolista valtuutettua.
Jättiläinen siis ratkaisee koko hyvinvointialueen sote-asiat, joita on pohdittu päätoimisesti jo vuodesta 2006 alkaen. Hyvinvointipalvelumme ei siis kovin ihmisystävällistä ja tasapuolista tule olemaan Päijät-Hämeen hyvinvointialueella, varsinkaan sen pikkukunnissa.
Eilen torstaina 13.1.2022 käytyäni jo äänestämässä putosi postiluukusta iltapäivällä n. klo 15 aluevaaleista ensimmäinen julkinen tiedote, jossa kerrottiin koko Aluevaalien tarkoitus. Eikö ajankohta oikeusministeriön julkaisulle myöhästynyt pahasti, kun lähes seitsemän prosenttia kansalaisista oli TV-uutisten mukaan silloin jo käynyt äänestämässä ja vasta nyt he saivat äänestämisensä jälkeen virallisen tiedotteen siitä, mistä he vaaleissa äänestivät? Lahtiko järjestelyineen jälleen epäonistui pahan kerran?
Englanninkielinen elokuva- ja televisiokeskustelu kansainvälisessä lehdistössä nostaa näinä aikoina keskeiseksi ongelmaksi elävän näyttelevän, elokuvallisen ja näytelmällisen puheen. Se ei maailmanlaajuisesti enää kuulu ymmärrettävästi katsojalle saakka televisio-ohjelmissa eikä teattereissa.
Näin on myös Suomen television uusimmalle, moderneimmalle Mieheni vaimo -sarjanäytelmälle käynyt. Se on ottanut tulkintatyyliinsä tuon maailmanlaajuisen valtavirran tavan tehdä tulkinnoista mahdollisimman luontevia ja uskottavia. Katsoimme kaikki Mieheni vaimon kahdeksan lähes tunnin kestävää osaa ja todistimme sen puhetaidon haaksirikon. Useat kohtaukset jäivät ymmärtämättä, koska sanat mumistiin tahallisesti siten, että puhe tuntuisi mahdollisimman luontevalta.
On ilmeistä, että saadakseen luotettavan, teeskentelemättömän ilmaisun, näyttelijän on usein mumistava tai kuulumattomasti kuiskattava toiselle ajatuksensa herkässä tunnelmassa, ettei se särkyisi. Usein jokin tunnelmaan liittyvä – kuvakulma, näyttelijän etäisyys, puhuttava sävy, lavastus, laulusoolo, atmosfääri, kuiskaus, äänenväri tai huulien näkymättömyys – peittää katsojalta sanojen ja repliikkien ymmärtämisen.
Koko Mieheni vaimo on tällainen modernisti kansainvälinen teos, jossa ohjaajien luontevan puheen vaatimus on ensisijainen. Kun Mieheni vaimo -näytelmää lisäksi on Ylen tuotannon tervetulleessa yksinvallassa mietitty, kirjoitettu, harjoiteltu poikkeuksellisen pitkään ja huolella, työtunneista, roolipalkkioista piittaamatta, niin vuorosanat (joita onneksi ei ole tuhoisan paljon) tulevat kirjoittajalle, ohjaajalle ja näyttelijöille jo niin tutuiksi, ettei niiden kuuluvuutta edes ymmärretä tarkastaa – tekijät kun ovat löytäneet ja tietävät tavan, sävyn, rytmin ja tunnelman tarkkuudella vuorosanojen ja repliikkien sisällöt.
Kansainvälinen suuntaus on puheen osalta televisiossa ja elokuvissa kuin häivytetty: ulkomaisten teosten repliikkikäännöksissä kirjoitettu esityksen kuvailmaisun alalaitaan paikallisella kielellä. Mieheni vaimo -näytelmässä on tästä havainnollinen esimerkki, kun muutaman kerran viroksi puhuttu keskustelu on käännetty tekstinä suomeksi. Nykyaikaisista tv-laitteista ja tietokoneista voi valita myös suomen kielellä puhuttuun ohjelmaan suomenkielisen tekstityksen (se on kuulovammaisille tarpeellinen palvelu). Mutta puhutun tekstin kirjallinen näkyminen selvästi häiritsee laajan kohtauskuvan taiteellisesti ajateltua sävyä, visuaalista kokonaisuutta, varsinkin kun puhetekstin v-sana näyttää kimpoilevan ruutuun harvinaisen tiuhaan.
Onko vain tyydyttävä ja tuudittauduttava kansainväliseen muotiin, luonnollisen puheen tunnelman yliarvostettuun merkitykseen? Tarvitaanko Suomessa esitysten ymmärtämiseksi enää puhuttua hyvää äidinkieltä?
On hälyttävää kauniin, ainutlaatuisen äidinkielemme kannalta, että Mieheni vaimon pienissä sivuosissa jopa useat tutut, kouliintuneet näyttelijät (kuten Eeva-Maija Haukinen, Erkki Saarela, Marja Packalen, Pyry Nikkilä) joutuvat toisinaan puhumaan repliikkinsä ymmärrettämättömiksi.
En antaisi periksi suomen kielen vähättelylle. Elokuvallisen viestinnän asiantuntijat, taideakatemiat, taideyliopistot, teatterikoulutukset Helsingissä ja Tampereella, kaikkialla Suomessa, puheentuottajat, äänenkäytön ekspertit, kouluttajat, etsikää nopeasti paluu selkeyteen ja harjoitelkaa puhe takaisin ymmärrettäväksi.
Teatteri, erityisesti Yleisradion TV-teatterityö, ei ole riippuvainen kaupallisesta, sponsoroivasta rahoitusbudjetista. Suomen televisio pystyy olemaan kulttuurituotannossaan esimerkillinen ykkösmedia maassamme – ajatusten, mielipiteitten ja kirjallisuuden sekä tunnelmien ja asenteiden tulkki puhutulla äidinkielellämme, olkoon se Suomessa sitten suomi, ruotsi tai saame.
