Suomalaisten TV-katsojien aamuvarhaisuus sai kultaiset kannuksensa tänään, kun Suomen Leijonien jääkiekkojoukkue voitti jännittävässä finaaliottelussa olympiakultaa, nyt ensimmäisen kerran suomalaisen jääkiekkoilun historiassa (Lopputulos Suomi-Venäjä 2-1) .
Kulta kohottaa lahtelaistenkin rintoja ylväiksi, sillä yksi Suomen edustusjoukkueen tärkeimmistä ja ratkaisevimmista pelaajista oli Hannes Björninen, lahtelaispoika alkuaan. Yksi olympiakultamitali on nyt tullut siis myös Lahden kaupunkiin!
Kenties näinä maailmantilanteen levottomina sotilaskiihkoaikoina – Venäjä-Ukraina-Länsiliittoutuma – tämä urheilullinen, rehti voitto tuo suomalaisille moraalisen esimerkin elämän reiluuden ja rehtiyden tärkeydestä.
Opettaa se ainakin korvan taakse pantavaksi myös Vladimir Putinia siitä, että Isänmaa on muutakin kuin uhoamista – urheilussa ja kulttuurissa se ei toimi eikä tehoa.
Kahden klovnin päästäminen Suomen Kansallisteatterin suurelle lavalle loppuunmyydyn teatterikorun punasamettisissa tuoleissa istuville seitsemällesadalle katsojalle tulkitsemaan Aleksis Kiven persoonaa, teoksia ja tämän päivän merkitystä suomalaisuudelle on täydellinen, suomalainen ja kansainvälinen teatteritapaus.
ALEKSIS KIVI – sisältönä kaikki tieto kivien alta Kivestä kaiveltuna, Nurmijärven ja Siuntion maaperistäkin tongittuna, Kiven tekstien syntysävyihin varjostettuna – on näytelmänä Kiven elämää ennen tuntemattomalle sekä myös Kivi-tuntijalle nautinnollista uusvalaistua kirjallisuuden ja teatteridramatiikan herkkua.
Kiven uustulemisesta persoonana, repäisystä alas koulujen pakkolukemistoista, kotien kulttuuriharhaisuuden kipsisestä Kivipää-pakollisuudesta, patsasjalustaisista juhlapuheista on jo lähes viisikymmentä vuotta aikaa suomalaisen yhteiskunnan kulttuurisen ilmapiirin nuorennusleikkauksena Aleksis Kiven kohdalla.
Turun Kaupunginteatterin Seitsemän Veljeksen (Långbacka & Holmberg & Chydenius), Veijo Meren ja Nostoväkinäyttämön tutkimuspaljastuksin Viljo Tarkiaisen antamaa vankkaa kirjailijakuvaa eläväksi ja ennenkokemattomaksi loihtien, Kiven kirjailijastatukselle ei sen jälkeen juurikaan enempää ole tarvittu. Muutama korkeakulttuurinen sävelteos, kuten Einojuhani Rautavaaran säveltämä ja libretoima Aleksis Kivi -ooppera Jorma Hynnisen tulkintana (1997) oli ajatuksena hieman takapotkua Aleksis-hahmon sementoinniksi takaisin patsaaksi ja kansallispyhimykseksi.
Nyt on toisenlainen iloleikki, kun Timo Ruuskanen & Tuukka Vasama ovat asialla. On tietenkin totta, että ne meistä, jotka ovat jo kuudessakin eri Red Nose Companyn klovniproduktiossa saaneet heidän lämpimästä, huumoritäydestä klovneriastaan nautiskella, peruslähtökohta on klovneriassa, sen taitavuudessa lähes ennalta arvattavaa tuttuutta, kiinnostavuutta, hauskuutta ja varma täky mennä taas teatteriin.
Onneksi suuri yleisö taisi olla monikymmenprosenttisesti tästä nautinnosta ennenkokematonta, sillä se suorastaan kuhisi, reagoi ja nautiskeli pienen pienestäkin tekstin ja näyttelijätulkinnan loppumattomasta mausteryytisyydestä välitaputuksin, kaikin aistein. Sellainen esitys, jossa itse ja kanssaistujat oivaltavat sielunsa täydeltä jujut, hauskuustipat, rinnastukset, on ihmeellisesti mieltä lepuuttavaa huvitusta teatterikatsojalle ja kunniaksi esittäjille ja Aleksis Kivelle.
Kokonaisesityksen ohjauksen viisas tapa on antaa klovninerojen fantasioida Kiven tekstiä mielin määrin uusiin, riemastuttavan mielikuvituksellisiin sfääreihin – tuloksena nyt nähty varmaan sadan viime vuoden ajalta raikastavin Kiven tekstejä ja persoonaa valottava suomalainen teatteritaiteellinen päivitys. Linda Wallgrenin ohjauksella se tarkoittaa täydellisesti sisältä möyrittyä ja ulkoakin kuorrutettua teatteria komeimmillaan, koomisimmillaan ja myös pysähdyttävimmillään. Eva Buchwaldin dramaturginen läpiluenta on sitä vahvistanut ja antanut esitykselle ominaisen selkeyden, varieteemaisen tyylikokonaisuuden.
Samaan, yhteiseen kreisin toimivaan kokonaisuuteen myös Kansallisteatterimme hieno näyttämökoneisto persoonineen ja Avanti! -Jousikvartetti varioivine, mukaansa ryöpsähtävine sävellavastuksineen, tunnelmineen liittyivät osaavasti.
Voisinpa palstamillimetreillä saada ylistää niitä monia kymmeniä kohtauspätkiä tämän klovniduon sisäistyneestä, puhuttelevasta tulkinnasta – niistä tulisi monikyynäräinen parakraaffi.
Yksi olisi Runoston hienon Kaukametsä-runon vuoropuhelullinen toteutus äitinä ja lapsena, koruttoman kaunis, vaikuttava kohtaus.
Toinen Seitsemän Veljeksen tekstistä, teatterin, käsikirjoittajien, ohjaajien ja esittäjien itsensä kertomuksellinen fantasia Simeonin ja Eeron paluusta juopotteluksi päättyneeltä Hämeenlinnan matkaltaan. Simeonin viinahoureisessa kamppailussa Saatana-Seebaot ja Saapasnahkatorni on esityksen yksi häikäisevistä visuaalisista kohokohdista. Voimakas tunne saa siinä näyttämöltä katsojalle välitettyä unenomaisen henkimaailmaisen psykologisen hurjan otteen ihmispoloisesta.
Se tärkein – Red Nose Companyn jäljittelemätön, aina toimiva tavaramerkki, lämmin interaktiivinen suhde yleisöön, sitä tarkkaillen ja sieltä impulsseja jopa keskeytyksiä esitykseen tuoden saa tässäkin Kivi-varieteessa ainutlaatuisen taiturilliset inspiroidut sattumaiset yksityiskohtansa. Vaikkapa lapsen vatsanpohjasta lähtenyt makea nauru yleisöstä vei heti klovnin kommentoimaan sitä suoraan kohteelle. Samoin lyhyt klovnien kehottama suomalaisuuden kannustushuuto vaisussa toteutuksessaan saa klovnin esittelemään etupenkin katsojat analysoiden henkilö henkilöltä. Ruuskasen & Vasaman duo-klovneria on pienemmässäkin esitystilassa taatusti suurta teatteria, kenties sykähdyttävämpää kuin nyt nähty suuren teatterin spektaakkelisuudessaan lumoava ja häikäisevä tulkinta.
Esityksen suorastaan voittajatriumfiksi muuttuneissa kiitoksissa – kantaesityksen suuren yleisön aplodeerattua seisten loppumattomasti – astelemme viimein ulos Kansallisteatterista, sen edustalla istuvan Aleksis Kiven patsaan hymyillessä kanssamme vapautuneesti kiitollisena elämäntyönsä loistavasta päivityksestä.
ALEKSIS KIVI
Näyttelijät Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama Harmonikka, musiikin johto Niko Kumpuvaara Jousikvartetti (Kamariorkesteri Avanti!) Eriikka Maalismaa / Terhi Paldanius / Tommi Asplund (viulu), Olga Reskalenko / Santtu Podzniakov (alttoviulu) / Joasia Cieślak (sello) Teksti ja dramaturgia Eva Buchwald, Timo Ruuskanen, Linda Wallgren ja Tuukka Vasama Ohjaus Timo Ruuskanen, Linda Wallgren ja Tuukka Vasama Dramaturgi Eva Buchwald Lavastus ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valosuunnittelu Ville Virtanen Musiikin sovitus Marzi Nyman ja Niko Kumpuvaara
Esityskuvat: Cata Portin
Arvio kantaesityksestä Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 17.2.2022
Presidenttitason keskustelua Natosta ja Ukrainasta – Venäjän Vladimir Putin ja Ranskan Emmanuel Macron Kuva /Reuters/Sputnik
Tänään jo 103-vuotiaan isänmaamme alueista ja kansamme kohtaloista olemme jo koulussa saaneet jonkinlaisen käsityksen. Kaksi maailmansotaa olemme saaneet kokea, isoäitimme ja isoisämme ovat niissä henkensä ja voimansa uhranneet itsenäisen Suomen puolesta.
Suomi-Isänmaa ja me suomalaiset saamme näinä päivinä yhä useammin ystävyyden kaltaisia liittoutumistarjouksia ja monenlaisia yllätyksiä – joka päivä maailmansilmässä olevan Ukrainan valtion tilanteen mukana.
Viime päivinä media on pyrkinyt rinnastamaan Suomemme Ukrainan valtioon noissa tarjouksissa: meidän itsenäisyytemme kun on ollut samalla tavoin vaarassa Neuvostoliitto-naapurimme vallanpitäjien ahdistaessa meitä. Asioita silloin – kuten menneinä aikoina yleensäkin – ratkaistiin valtioiden välisinä sotina.
Ehkä lyhyt kertaus siis on itsellenikin paikallaan.
Presidentti J.K Paasikivi Lahdessa
Suomen ja Neuvostoliiton välinen sopimus ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta II maailmansodan jälkeen tehtiin vuonna 1948. Tämä YYA -sopimus päättyi Neuvostoliiton hajoamiseen Suomen ja Venäjän välisen noottivaihtokirjeiden virallisessa muodossa 1991.
Ennen YYA-sopimuksen purkamista Suomen julistautuminen puolueettomaksi onnistui Neuvostoliitto-Venäjän puolesta vasta Mihail Gorbatsovin hallinnon aikana 1989.
– Uusin, voimassa oleva Suomen tasavallan ja Venäjän federaation välinen SOPIMUS suhteiden perusteista solmittiin 1992. Tämä 12 artiklaa sisältävä sopimus naapuruudesta on edelleen voimassa. Se ei sisällä sanaa ystävyys.
Sopimuksen 11. artikla: Sopimuspuolet tekevät tarpeellisia sopimuksia edistääkseen tämän sopimuksen tavoitteiden toteuttamista. Valtioilla Suomi ja Venäjä onkin voimassa noin 80 kahdenvälistä valtiosopimusta eri asioista: kauppa, liikenne, rautatiet, rajavedet, metsät, turismi, tullit ym. Ehkä noilla erillissopimuksilla ja niiden käytännön toteuttajien välillä syntyy myös ihmisten välisiä ystävyyksiä.
Jos jostakin valtiosta maailmassa voisi sen menneisyyden valtavaa, jatkuvaa muutosta muutoksen jälkeen edes vähän kertoa, niin Ukraina olisi jo Euroopan mittapuussakin ylivoimainen: Jo 300-luvulta ennen ajanlaskumme alkua Ukrainan varhaismenneisyyden muistaa vuoroin mongolien, juutalaisten sekä kreikkalaisen kulttuurin maana, sitten II maailmansodan tuloksena se oli mm. natsivallan miehittämä, jolloin pelkästään Ukrainan juutalaisia tuhottiin 900.000.
– Ukrainan neuvostotasavallasta tuli vuonna 1922 perustetun Neuvostoliiton ensimmäinen jäsenvaltio. Maailman suuriin tapahtumiin Ukraina kytketään myös Tsernobylin maailmaa järkyttäneessä yhdinvoimaonnettomuudessa 1986. Tänään Ukraina on entisen Neuvostoliiton hajottua siitä erkautunut osa, joka julistautui itsenäiseksi valtioksi 1991. Pinta-alaltaan se on suurin kokonaan Euroopassa oleva maa, asukasluku on yli 45 miljoonaa ja virallinen kieli ukraina.
Viime ajat se on jo pitkään ollut (itä)osaltaan teollinen savupiippuvaltio. Sen poliittista nykytilaa kuvaa noin 200 eri puolueen tuoma sekavuus, 70% kansasta puhuu ukrainaa ja loput venäjää.
Ukrainan vuosituhantisen menneisyyden, poliittisen hajanaisuuden, väestörakenteen kirjavuuden ja suuren naapurin Venäjän vallanpitäjän ylivoimaisen ahdistavuuden vuoksi sille on syntynyt länsimainen tarve sitoutua läntisen maailmankatsomuksen kanssa yhteen sotilasliittona ja se hakee Naton* jäseneksi.
* Pohjois-Atlantin puolustusliitto[1])=poliittinen ja sotilaallinen liittoutuma, jossa on 30 eurooppalaista ja pohjoisamerikkalaista jäsenmaata.
Yhtenä jatkuvana tiedotuksena meille suomalaisillekin on lähes joka päivä televisiossa kerrottu Natosta, esitelty meille jopa sellainen virkamies kuin Naton Suomen suurlähettiläs Klaus Korhonen
Tosin Korhonen, hänen edeltäjänsä ja koko Suomen Natoedustusto paritusinaisella suomalaisvirkailijallaan on ollut jo 15 vuotta voimissaan, asemapaikkana Bryssel – siihen kuuluu nykyisin myös kenraalijohtoinen Suomen sotilasedustajan 6-jäseninen osasto.
Tänään 17.2.2022 ministereitämme on neuvottelemassa Nato-maiden kanssa Brysselissä.
On lähinnä arveluttavaa, että pieni Suomi puolueettomuutensa vuoksi päättäisi muuttua sotilaallisesti liittoutuneeksi valtioksi. Natolla on norjalainen pääsihteeri ja Naton eurooppalaisia joukkoja johtaa aina USA:n kenraali.
Suomen valtion puolueettomuus, puhdas ystävyys ja sotilaallinen liittoutumattomuus on siis koetuksella ja monen houkuttelijan ja houkuttimen ristipaineessa näinä aikoina.
Mitä mieltä olet, parahin lukijani – oletko huolissasi?
Lahen uutisia saa näin Ystävänpäivänä kertoa riemukkaan viestin koronakaranteenien väistymisestä elävän taiteen tieltä ja kauan odotettujen valmiiden teatteriesitysten saavan viimeinkin ensi-iltansa.
”Etelä-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt kumota kaikki kokoontumisrajoitukset Helsingin ja Uudenmaan alueella 14.2.2022 alkaen, minkä ansiosta myös Kansallisteatterissa voidaan ottaa käyttöön täydet katsomokapasiteetit kaikilla näyttämöillä.”
Kansallisteatteri ja Red Nose Company tuovat jo tällä viikolla ensi-iltaanAleksis KivenKansallisteatterin suurelle näyttämölle torstaina 17.2.2022.
Kuva Kansallisteatterin tiedotus
Red Nose Company ja Kansallisteatteri tuovat yhdessä Suurelle näyttämölle Aleksis Kiven elämän ja teokset yhdessä paketissa. Miksi juuri Kivi on nostettu jalustalle maassamme? Millaisen hinnan tinkimätön taiteelle omistautuminen ja oman tiensä kulkeminen langetti kirjailijalle itselleen maksettavaksi?
Aleksis Kivi liikkuu kansalliskirjailijaan liittyvien teemojen parissa kuolemasta rakkauteen, luonnosta modernin maailman ongelmiin. Esitys kertoo myös kirjailijan vähemmän tunnetuista puolista sekä hänen elämäänsä vaikuttaneista ihmisistä, joiden ansiosta Kivi saattoi olla se taiteilija, joka tahtoi olla.
Näyttämöllä nähdään tietenkin Seitsemän veljestä ja Nummisuutarien Esko. Ansaitun paikkansa saavat myös Kiven vahvat naisroolit, kuten Lea, jonka nimeä kantavan näytelmän kantaesityksestä (1869) suomalaisen teatterin katsotaan alkaneen.
Näyttelijät Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama tunnetaan oivaltavista klassikkotulkinnoistaan ja saumattomasta yhteispelistään. Heidän klovnitulkintansa Kari Hotakaisen, Ilmari Kiannon ja Miguel de Cervantesin teoksista ovat tavoittaneet yli 40 000 suomalaista. Esityksen ohjaa näyttelijöiden kanssa yhdessä Linda Wallgren, jonka Kivi-tulkintoja on nähty vastikään Turussa ja meillä Lahdessa teatteri Vanha Jukossa. Huumoria ja leikkimielisyyttä säteilevä esitys nostaa esiin Kiven monipuolisuuden kielenkäyttäjänä ja tyylitaiturina. Käsikirjoitus on luotu yhteistyössä Kansallisteatterin dramaturgin Eva Buchwaldin kanssa. Lyyrisen tekstin rinnalla soi kamariorkesteri Avantin jousikvartetti, jota johtaa haitaristi Niko Kumpuvaara.
Ensi viikolla saamme käydä kokemassa Teatteri Vantaan Silkkisalissa alun perin Kansallisteatteriin valmistetun uutuusnäytelmän, nyt myös näytelmän kantaesityksenä:
Ria Katajan ohjaama SuomiFilmin salaiset kansiot kirjoittaa Suomi-Filmin historiaa uusiksi hillittömällä otteella ja tekee samalla läpileikkauksen elokuvahistorian naisroolien jatkumosta nykypäivään.
Esitys avaa Teatteri Vantaan Silkkisalin kevätkauden ensi-illallaan. Näyttämöllä nähdään Mari Lehtonen ja Pinja Hahtola, jotka ovat myös käsikirjoittaneet esityksen.
Ensi-ilta keskiviikkona 23.2.2022 klo 19.00
Hyvää Ystävänpäivää kaikille, tutuille, vieraille ja tietenkin erityisesti harvoille, rakastettaville, unohtumattomille sydänystäville!
Tiirismaan lukio tanssi eilen koulunsa Wanhojen tanssit – hurmaavat kikapoot ja badespaanit jälleen. Ja mikä liikuttavinta, toiseksi viimeisenä tanssina koulun oman opettajan Paavo Kiisken tansseihin säveltämän Tipala-valssin – koko tunnin tanssiohjelma siis nyt viimeistä kertaa Lahden koulujen historiassa – sykähdyttävän tasokkaan ja hienon Tipalan oman viihdeorkesterin säestämänä.
Tipala-valssi
Tiirismaan Wanhojen tanssit 2022 voi kokea striimattuna osoitteessa:
Heinolan Lintuhoitolan eettistä sympatiaa: lintuhoitolan perustaja Anthony Bosley ja lapinpöllö (Kuva Lintuhoitolan arkistoa)
Perinteinen vuosittainen seutumme tutkimuskirja ilmestyi ennen vuodenvaihdetta luettavaksemme. Päijät-Hämeen tutkimusseura oli mieltänyt vuoden 2021 aiheeksi luonnon ja ympäristön. Kirjassa kaksikymmentä kirjoittajaa hahmottaa Päijät-Hämeen maakunnan tilaa monin tavoin ja tasoin reilulla tusinalla suuria ja pieniäkin tutkimuksia.
Tämä kokoelmakirja on jälleen monipuolinen tietoteos, josta luonto-aiheista saa asuinseudustamme paljolti kirjoittajien omista kiinnostuksista ponnistavan kuvan. Teoksen artikkelikokonaisuudessa viehättää merkittävien tutkimusten, kokemusten ja katsausten asiapitoinen ja perusteltu tutkimussisältö rinnakkain samoissa kansissa usein myös varsin niukkakin tutkimuksen rajoilla oleva realistinen, arkinen tai hauska kuvaus aiheesta. Kaikkea siis tästä teoksesta voi löytää vaikka vain lukijan oman mieltymyksen mukaan valiten, joskus jopa yllätyksellisesti omia ajatuksia virkistäen.
Melkoisen keinotekoinen, hallinnollisesti muotoutunut Päijät-Häme ei tietenkään ole mikään luontokokonaisuus. Sen hiljattain laajennuttua Salpausselän harjannetta pitkin itään Kymijoki-keskeiseen Iittiin vesivoimalaitoksineen tässä teoksessa Iittiä kuvaava artikkeli siivittää tukkilaisromantiikan hauskalla aikalaiskatsauksella meille lähihistoriaansa ja loppukin järvisuomalaisesta seudustamme sai vesistölliset elementtinsä, joihin seutumme luonto ja elinkeinot jo menneisyydessä pohjautuivat.
Alueen keskipisteen, Lahden kaupungin luonto ja ympäristö ovat viime ajat, vuodet, kuukaudet, viikot ja päivät olleet ja ovat jatkuvasti koetuksella: päättäjien tärkein itseisarvo, urbanisoituminen ja pintajulkisuus kaupunkikilpailuissa ovat armotta lakaisseet tieltään terveelliset kaupunkimetsät, kymmenet puistot, luonnonmaisemien kauneudet ja Lahdelle ominaiset kotiseudulliset perinnemaisemat.
Kaupunkimme luontoarvot alkavat kohta olla enää vain muistelujen kultaista, koettua menneisyyttä. Kiihkeän kaupunki- ja väestökasvun tuoma savupiipputeollisuuden ruumiillisen työnteon täystyöllisyys alkaa myös olla yhä kauemmas karkaavaa todellisuutta. Kaiken menneen käänteispuolena ilmastokatastrofi on todellisuutta: tieteelle ja tutkimukselle tämän tilan kartoittaminen, parantaminen. muuttaminen on uudenlaisen ympäristötieteen tutkimuksen lähtökohta – keinojen löytäminen edes pientä luonnon tulevan katastrofin hidastamista.
Muutamien kirjan keskeisten kirjoittajien artikkelit antavat kuitenkin selkeän kuvan pysyvämmästä luonnon kunnioittamisesta.
Kuva Matti Oijala
Pitkään luomuviljelyä harjoittaneen luomutilallisen Matti Oijalan ammatti ja tuotanto on jo tuttu päijäthämäläisille maukkaista juureksista ja kasveista, lajikkeista, viljelmäekskurssioista parinkymmenen vuoden ajalta. Kiinnostavan esimerkillistä on hänen katsauksensa syistä ryhtyä monikymmenvuotisesta helsinkiläistalojen arkkitehtiammatista luomuviljelijäksi Nastolan Immilään.
Luettuani luomutila-artikkelin tietoja poimiutui muistiini muutama monista kymmenistä Matti Oijalan luomutilan ratkaisuista:
Pääperiaate: Luomuviljely on valvottu viljelystapa. Luomuviljelyssä ei käytetä keinotekoisia kasvinsuojelu- tai torjunta-aineita. Luomutilan kasvinsuojelu perustuu viljelykiertoon ja luonnon tasapainon säilyttämiseen. Kasvit ovat yleensä terveitä. Ongelmat johtuvat virheellisistä menetelmistä ja tasapainohäiriöistä. Luomutila tuottaa itse merkittävän osan tarvitsemastaan typestä. Palkokasvit ottavat typpeä ilmasta juuristobakteeriensa avulla ja käytännössä monipuoliset apilanurmet ovat tehokkaimpia typen ja hiilen sitojia.
Suoratilamyynnin edut sekä kuluttajalle että luomuviljelijälle käyvät myös selväksi artikkelissa. Lannoitteet tehdään kasvattamalla ensin yhdet kasvit, joilla sitten lannoitetaan satoa tuottava kasvi. Myös muovien vahingollisuus kasveille selviää ja keräysastioiden valmistaminen puukuiduista nähdään tulevaisuuden tavoitteena. Pölyttämiseen suositaan hyönteisiä ja sitä varten huolehditaan, että kukkivia kasveja on tilalla koko kesän. Aurinkosähkö tuottaa jo kolmanneksen Oijalan tilan energiatarpeesta jne….
”Paras aika on kesäaamu auringonnousun aikaan. Ne ensimmäiset säteet mansikkapellolla, lintujen laulu ja kostean ruohon tuoksu ovat korvaamattomia. Luonto on tarjonnut minulle työn, jossa saan olla vuoroin kädet kyynäriä myöten mullassa ja vuoroin suupielet mansikassa. Katselen ympäristöä ekologisin periaattein. Kaikki mitä teemme niille pienimmille, teemme itsellemme. Kasvu lähtee auringosta ja vedestä. Siksi aamun kaste ja ne ensimmäiset säteet ovat kullan tuntuisia.”
Kalkkisten koski ennen kunnostustöitä Kuva Hannu Heinonen
Sisävedet, Päijänne ja Vesijärvi sekä niiden ympärillä metsäluontomme ovat meille käyttäjinä kauneutensa, terveellisyytensä ja virkistyksensä ylivertaisia elämän puitteita – lisänä vapaa-aikamme, kesänviettomme sekä monille kalastuskokemusten päijäthämäläinen tuttuus. Heidi Andersson avaa meille niiden todellisen merkityksen ja uudemman tavan luoda suhdetta luontomme säilyttämiseksi: rauhoitetut lintumme, vesistömme vaelluskalojen onnistunut suojelu sekä vapaaehtoinen maiden ja metsien suojelu. Valtio maksumiehenä ja kannustajana metsien suojeluun tai virtapaikkojen kalareittien kunnostamiseen ei enää ole vain teoriaa, vaan erinomaisesti jo toimivaa ideatoteutusta, silmiä avaavaa luonnonsuojelua säätiöittämisineen ja esimerkillisine tuloksineen. Ne ovat myös meidän tavallisten kansalaisten helposti toteutettavaa käytännön ympäristö- ja luonnonsuojelua, todistaa Andersson hienossa, laajassa kirjoituksessaan.
Kuvassa Helsingin yliopiston opiskelijoita tutkimuksissa Lahden Erkonpuistossa. Valokuva Heikki Setälä
Tieteellisesti, selostetuin kokein ja tutkimuslaittein todistettuina, tavallisen kansalaisen ymmärrettäväksi kirjoitettuna pidän ylivoimaisena, silmiä avaavana kirjan lukuna Heikki Setälän näkemystä ympäristötutkijana Lahden ja koko Päijät-Hämeen rakenteiltaan kaupungistuneista keskittymistä ja Lahden viheralueiden merkityksestä.
Hulevedet saavat perusteelliset tutkimusselityksensä, tutkimuslaitteineen, lahtelaisine kartalla mainittuine tutkimuspaikkoineen ja verrokkitulokset aina USA:ta ja Kiinaa myöten nostavat nämä uusia tutkimustuloksia antavat pitkäkestoiset, vuosiakin kestäneet seurannat luotettavuudeltaan kansainvälisiin mittoihin. Samoin monet pienet yksityiskohdat, vaikkapa turvekattojen todellinen merkitys hulevesien puhdistajana saa seikkaperäisen todistelun. Monet artikkelin taulukot ja yhteenvedot havainnollistavat tutkimustulokset ymmärrettäviksi.
Kaupunkipuistoille löytyy Setälän ja hänen oppilaittensa tutkimuksissa täysin uudenlaisia merkityksiä, toiset oletetut totuudet kumoutuvat ja tilalle nousee uutta tutkittua tietoa. Myös suomalaisen puuston käyttö ja sen määrä, istutuksetkin terveyden edistämiseksi saavat arvostuksen ja yllättävän selkeän uuden näkökulman vertailussa lehtipuiden ja havupuiden mahdollisuuksista parantaa ilmamme terveellisyyttä.
”Kaupunkipuistot, metsät ja muut kaupunkiviheralueet ovat vastuussa sangen moninaisesta ekosysteemipalveluiden kirjosta. Palveluiden lisäksi viheralueiden tiedetään tuottavan esteettistä mielihyvää, vähentävän stressiä ja voivan parantaa kaupunkilaisten vastustuskykyä allergioita ja sairauksia vastaan.
Kaupunkirakenteen tiivistämisideologian seurauksena vihreä infrastruktuuri näyttäisi jäävän perinteisen, taloudellisesti arvokkaampana pidetyn harmaan kaupunki-identiteetin jalkoihin. Tieteen, tässä tapauksessa ympäristötutkijan, yhtenä tehtävänä on tarjota kaupunkisuunnittelijoille ja muille viranomaisille tutkittua, puolueetonta tietoa kaupunkiviheralueiden roolista kestävässä kaupunkisuunnittelussa.”
Pieniä tärppejä kirjasta on myös ilo muistella.
Lintujenhoitajan hienoin hetki on vapaus – tässä maakotka saa vapauden. Kuva Olli Vuori
Yksi on Olli Vuoren selostus Heinolan lintuhoitola – lintuhoitolasta on tullut kaupungin merkittävin vuosittainen nähtävyys kävijämäärällään, viidellä päätoimisella työntekijällään ja esimerkillisellä luonnonpelastamistyöllään. Lintuhoitolan talous on saatu testamentilla kuntoon ja hoitolan merkitys luonnon ja ihmisen yhteistyöstä on valtakunnallisena esimerkkinä ainutlaatuinen. Tehokas sekä eettisesti vahva näyttö ihmisen merkityksestä edes minimaalisesti auttaa eläinten selviytymistä ansaittuun täyteen normaaliin elämänpituuteensa, huippuna kuntoutuneen linnun vapauttaminen takaisin luontoon.
Suvi Konsti-Laakson ja Lea Hennalan tekemä pienoistutkimus ikääntyneiden lahtelaisten asumispoluilta antaa selkeät kestävän elämäntavan jäljet esimerkiksemme. Siinä kuuden jo hoitokeskeiseen asumiseen siirtyneen 1930-40 -luvuilla syntyneen elämää, elämänpolkuja, työikää ja viimein nykytilaa on käyty henkilökohtaisesti haastattelemassa ja kartoittamassa, ei tavanomaisina paperikyselyinä. Tuloksena on paitsi kuusi erilaista elämänkaarta myös loistava kavalkadi elämäkertoja sota-aikojen, puutteen, työnteon, ahkeruuden ja läheisten mukana hienoon, ansaittuun, turvalliseen vanhuuteen. Mikään eksakti tutkimus tämä ei ole, mutta sitäkin inhimillisempi ja rakastettavampi tapa kertoa ihmisen arjesta ja sen onnistumisesta, myötä- ja vastoinkäymisistä koko pitkän elämän kestoisesti.
Kiertotaloudesta ja vanhasta sekä modernisoidusta rakennusperinnöstä Eeva Aarrevaara kirjoittaa pienen katsauksen. Hän antaa konkreettisen kuvan, heinolalaisesimerkin WPK:n Talon entisöidystä rakennuksesta, jolle löytyy jo reippaan runsaan vuosisadan ikäisenä, mutta modernikuntoisena nyt käyttökelpoisuus suosittuna, arvostettuna kulttuuritilana juhliin, konsertteihin, seuroihin ja yhteisöjen kansalaistapahtumille.
Arto Haapala filosofoi kauneudesta periaatteena: aina se käsite kilpistyy lopuksi siihen, että kauneus on jokaisen katsojan näkemänä samasta asiasta erilainen. Totta tosin on, että uusi rakennusarkkitehtuuri – Sibeliustalo, Ristinkirkko – herättää heti myötä- ja vastakarvaisuutta kauneusarvoissaan melkein säännönmukaisesti. Tuttuus, vieraus, ikä ja käyttökokemukset tuovat kauneusarvoihin omat tärkeät kannanottamisen perusteensa. Silti esimerkiksi Koli on luontonäkymänä sekä Arto Haapalan että minun yhteinen, sovittu, koettu korkeatasoinen kansallinen maisemallinen kauneusarvo.
Lahtelaisista lahtelaisin Heikki Kolunen on toimittanut kirjaan lintuharrastuneisuuden jatkuvasta ja viime vuosina voimakkaasti lisääntyneestä harrastajien toiminnasta arvoisensa pitkän, sisällöltään monipuolisen luvun.
Yleisöä ja lintubongareita Vääksyn lintutornilla Kuva Tapani Saimovaara
Lintuharrastukseen liittyvä jokaiselle kansalaiselle mahdollinen havainnointi näyttää selkeästi taulukoituna tämän toiminnan räjähdysmäisen kasvun. Samoin paikallisen jo vuonna 1970 rekisteröidyn Päijät-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen lähes seitsemänsataisen jäsenmäärän ymmärtää takaavan lintukartoituksen hyvin koko alueellamme. Julkaisu-, suojelu- ja valistustoiminta sekä ympäristön muutosten mukana tapahtuva linnuston muutos saavat omat tarkat kuvauksensa laajassa artikkelissa.
Sirpa Rautiaisen kartoin todistama sääksen päijäthämäläinen reviiristö on mielenkiintoisen yllättävää luettavaa. Kaikkiaan Päijänteen tuntumassa 13 eri sääksenpesähavaintoa on tarkoin vuosittain tutkittua ja seurattua lintutietoutta meille asukkaille. Sääksien tutkimusta varten tarpeellinen rengastaminen saa sen käytännöstä kertovasta toiminnasta mielenkiintoisen kuvauksen. Laajeneepa luku jopa Päijät-Hämeen ulkopuolelle Evolle saakka.
Pitkospuita pitkin Linnaistensuolla Kuva Riikka Puhakka
Kouluihmisenä hieman karsastin kirjaston Luonnossa Lahdessa -kirjoituskilpailusta tehtyä tutkimusta, jossa vain 30:n 3.-6. -luokkalaisen kirjoitusten sisältöjä analysoitiin ja tulkittiin, sillä kuten tutkijat itsekin totesivat yli 7000 lahtelaisoppilaan käsitystä ymmärtämästään lahtelaisluonnosta ei pieni alakouluikäisten homogeeninen otos oikein tutkimuksellisesti edusta. Sen sijaan luvun kuvitus puhuu lahtelaisten ympäristökasvatuksen olennaisista asioista hyvin – asiat jäsentäen ja esimerkillisesti kuvittaen.
Peräti viiden eri kirjoittajan monisivuinen lahtelaisesta Tiede- ja ympäristökasvatuksesta kokoama luku on melkoisen yksittäisiäkin knoppitietoja täynnä ja hieman visuaalisen levoton piirroskuviltaan, mutta kattaa puhelinluettelomaisesti lähivuosien perustyön ympäristökasvatuksestamme ja sen laajentumisesta kronologisesti päiväkodeista aina toisen asteen koulutukseen saakka.
Kirjan viimeisessä luvussa kolmas tämän teoksen keskeisistä kokoojista, Senja Jouttimäki pyrkii ansiokkaasti – tehdyn kyselyn pohjalta – saaduista vastauksista kokoamaan kaikki ne toiminnat, joita viime vuosien varrella on Päijät-Hämeeseen ympäristöasioissa syntynyt. Tällaisten kyselyjen vapaaehtoiset vastaukset luovat tietenkin epätarkkuuden, jossa vastaajien määrällä, laadulla, tietämyksellä ja viitseliäisyydellä on merkittävä sisällöllinen osa. Siksi myös Jouttimäen esityksestä tulee tilkkutäkkimäinen muoto, jossa miltei luettelomaisesti kerrotaan tapahtumia, toisia enemmän toisia vähemmän meille lukijoille selittäen.
Erityisesti arvostan, että pari ansioitunutta lahtelaista luontoammattilaista ovat sentään edes tässä luvussa saaneet nimensä Lahden ympäristökaupungin merkittävinä aikaansaajina jo ennen tuota hoopoa kaupallista höpsötystä Euroopan ympäristöpääkaupunki statuksen julkisuuskuvasta. Juha Keto ja Kari Porra, molemmat sitkeällä kokonaisvaltaisella koko työiän kestäneellä ympäristötyöllä, Keto Vesijärven esimerkillisenä limnologina ja Porra nostamalla esiin kansainväliseen tutkimukseen kaupunkimme ympäristöosaamisen käytännössä eikä vain juhlapuheissa – molemmat ympäristötekojen koko maan uranuurtajia. Kirjoituksessa monet muutkin luontoaktivistit olisivat ansainneet edes maininnan – Saara Vauramon ja Tuula Honkasen luen näihin ympäristötyön lahtelaisiin pioneereihin, jotka toimivat määrätietoisesti kaupunkimme luonnon monimuotoisuutta pelastamassa – jo ennen ympäristöpääkaupunki-turhuutta.
Osuuskauppa Hämeenmaan osakkaana pohdin, miten vähän – osakasbonusta lukuun ottamatta – kauppani välittää meistä lahtelaisista asiakkaista. Nyt se on pilaamassa perinteisen lahtelaismaiseman sellaiseksi, ettei luulisi kaupassamme ja sen johdossa olevan lainkaan sivistyneisyyttä.
Kaupan pääpomona, verotulojen rojaltisena lahtelaisena lähes ykkösenä toimivalle Olli Vormistolle meidän tavallisten lahtelaisten arjen tarpeellisten ostoksien tuotoilla ei tunnu olevan väliä. Jatkuvalla voittomiljoonanousulla ja rahanvallalla hänellä on toisenlaiset arvot. Hänen ideansa on nyt osuuskauppamme rahoilla rakentaa kaupunkimme pääkadun, Aleksanterinkadun yli kauppaliikkeensä hotellivieraille kadun yli johtava silta vain hotellin turisteja varten.
Tällaisin hakemusasiakirjoihin liitetyin havainnekuvin päättäjät on helppo saada päättämään mitä tahansa. Kuvassa on tehty siistin näköinen valokuvainstallaatio, jossa on kokonaan häivytetty Lahden Aleksanterinkadun kuuluisa, uniikin hieno kuvakertomuksellinen katuvalosarja. Ihmetyttää, sillä tämä neljästä ehdotuksesta valittu silta ei täytä edes silmän luontevan havainnon perspektiivioppeja: se särähtää vinoudellaan pahasti silmään. Mittasin havainnepiirustuksista sillan olevankin metrin ylempänä maantasosta Sokoksen puolella.
Asia on edennyt jo valtuuston asemakaavapäätöksen kynnykselle: vielä tänään 7.2.2022 me asukkaat saamme tehdä kirjalliset muistutukset asiasta Lahden kaupungin asianomaiselle lautakunnalle.
Kerrattaessa asian eri vaiheita ja luettaessa kaupungin verkkosivuilta palkintolautakunnan loppulausuntoja voittaneesta siltaratkaisusta, kaikki toteavat, ettei siltaratkaisu sovi Aleksanterinkadulle, sitä ja kaupunkilaisten liikkumisviihtyvyyttä pilaamaan.
Vormiston itsemääräämiskuoroon on kuitenkin jo liittynyt samanhenkisiä, oman aikakautensa konjunktuureissa rahalla tai maineella rikastuneita, ensinnä miljonääri Jalo Paananen, rytmiradioiden aikakausien ammattilaiset kuten ainoa fiksuksi luulemani lahtelaisvapaamuurari radiojohtaja Matti Eve ja toinen radiomieheksi ravintola Torvessa kasvanut rock-ohjelmansa juontaja demarivaltuutettu Tapani Ripatti – kaikki he puolustavat omissa mediakannanotoissaan Olli Vormiston lievästikin luonnehdittuna typerää, lahtelaisuutta ja lahtelaisia aliarvioivaa ylikulkusiltaa. Rahalla lunastettu turismin etuoikeus ei vähääkään säväytä heitä.
Tämäkin havainnekuva asemakaavamuutosasiakirjoissa näyttää ilmakuvauksena kartalla, miten muka vähäinen muutos – vain ruskea kapea viiva – tuo silta on varislintu-perspektiivissä Aleksanterinkadun yli vievänä rakenteena.
Ajatus lintuperspektiivissä hämätä päättäjät ei ole uusi Lahdessa: moniin keskeisiin paikkoihin soveltumaton arkkitehtuuri on mennyt läpi lautakunnissa (viimeksi Tevin suojellun rakennuksen pilaaminen).
On ihme, että tällaisen sisämaan pienen kaupungin ominaisleimaa, keisarilliseksi Aleksanterinkaduksi nimettyä katua ronkkii yksityinen taho niin kuin sen pomolle vain voi päähän pälkähtää. Toimeenpanijaksi ja luvanhakijaksi on molemmille puolin katua levittäytyneen Osuuskaupan oma kiinteistöyhtiö kirjoittanut lupahakemukseen nimet alle.
Aleksanterinkatu on yleensä sivistyneessä maailmassa, kuten Suomen Helsingissäkin, pyhä perinnemaisema, arvokas eikä sitä kaikenlaisilla ideoilla, kuten maisemaa pilaavilla silloilla ole pilattu. Helsingin Aleksanterinkatu taitaa olla suurin piirtein Lahden Aleksanterinkadun levyinen.
Viime sunnuntaipäivän 6.2.2022 Etelä-Suomen Sanomissa sivulla B10 suomalaisen rakennusperinnön Helsingin yliopiston huippudosentti, lahtelainen Riitta Niskanen pystyy hienosti, kiihkottomasti, asiantuntevasti perustelemaan kilpailun voittaneen siltaratkaisun pilaavan täysin kaupunkimme ainutlaatuiset perinnenäkymät. Lukekaa kirjoitus, hyvät lahtelaiset!
Eikö enää minkäänlaisia osuuskauppaperiaatteen yhteisöllisiä, rehellisiä, inhimillisiä, kaikki asiakkaat tyytyväisiksi palvelevia keinoja löydy yhteisten ostoksiemme tuottamien voittojen tuhlaamiseksi kuin tämä perinnekatumaisemamme pilaaminen.
Sari Niinistö, Petri Liski, Jaana Tervo, Merja Vahter, Seppo Toivonen, Risto Paulamäki, Rami Lehto, Helena Salakka, Miina Harmaala, Anneli Viinikka, Hannu Himanen, Kari Känkänen, Onerva Vartiainen, Tomi Sairomaa, Juha-Pekka Forsman
Suomalainen yhteiskunta on henkisessä ja aineellisessa kulttuurissaan nimennyt tunnusmerkeiksi taloja niiden käytön mukaan. Pääkaupungissa on Säätytalo, Eduskuntatalo, Ylioppilastalo ja Kulttuuritalo sekä viimeisimmäksi Musiikkitalo. Meillä täällä Lahden periferiatuntumassa taas on useampikin Kunnantalo, Maamiesseurantalo, Työväentalo, Nuorisoseurantalo, Seuraintalo, Rahatalo jopa Konserttitalo ja tietenkin Kaupungintalo.
Nyt Suomi on Helsingin Lauttasaaren sillan kaupunginpuolelle, kulttuuriin keskittyneen Kaapelitehtaan kylkeen Ruoholahteen saanut maailmanlaajuisesti harvinaisen talon, nimeltään Tanssin Talo.
Tanssin Talo tuli maksamaan 42 miljoonaa euroa. Yhteensä noin 6800 neliömetrin hankkeen rahoituksesta 15 miljoonaa euroa tuli Jane ja Aatos Erkon säätiöltä, 9,95 miljoonaa euroa Helsingin kaupungilta ja 7,25 miljoonaa valtiolta. Kaapelitalo kattaa 2 miljoonan euron budjettiylityksen, minkä jälkeen yhtiön rahoitusosuus on noin 10 miljoonaa.
Tammikuussa jo avautui tämä uusi Kaapelitehtaan katettu sisäänkäynti, lämmin Lasipihaksi nimetty aula. Siellä kävijöitä palvelee infopiste, lipunmyynti, ravintolat sekä Tehtaanmyymälä. Infopiste toimii samalla sisäänkäyntinä Kaapelitehtaan kolmeen museoon – Teatterimuseoon, Valokuvataiteen museoon ja Hotelli- ja ravintolamuseoon. Lasipihalta on käynti kellarirampin kautta myös kaikkialle muualle kulttuurikeskuksen tiloihin, kuten harjoitustiloihin, myymälöihin ja tapahtumahalleihin. Tämä 10 m korkea, 16 m leveä ja 50 m pitkä Lasipiha on uniikki tila Helsingissä. Siellä voidaan toteuttaa myös erilaisia installaatioita ja taideprojekteja.
Helmikuun 2.päivänä pitkä odotus päättyi, kun Kaapelitehtaalle avautui tämä uusi ja kokonaan tanssille omistettu talo. Yle lähetti suorana avajaisgaalan Erkko-salista, esiintyjinä Suomen parhaimpia tanssijoita ja tanssiryhmiä, kuten Tero Saarinen Company, Tanssiteatteri Tsuumi, Helsinki Dance Company & Kinetic Orchestra, Pimeä hedelmä feat. Amanda & Lydia sekä yhdeksän tanssija-koreografin tervehdys Tanssin Talolle Reija Wäreen johdolla.
Yle Areena on pandemiankin ajan kulttuurin antelias tarjoaja. Se lähetti lähes kaksi tuntia kestäneet TanssinTalon avajaiset 2.2.2022 klo 20-22.
Yllä oleva linkki Tanssin Talon avajaisgaalaan toimii kuluvan vuoden loppuun saakka (joulukuu 2022).
Tanssin Talon Erkko-saliin mahtuu 700 katsojaa.Pienempi Pannuhalli-sali vetää 235 katsojaa.
Komeat olivat avajaiset, mutta aivan liian pitkät antaakseen tavalliselle katsojalle mahdollisuuden perehtyä suomalaiseen ja kansainväliseen nykytanssiin. Harmi, sillä kun kulttuurinälkäiset taiteilijat ja katsojat viimein pääsevät yhteisen taiteen pariin, taiteilijat tahtovat esittää kaiken osaamansa sydämen kyllyydestä ja me apatiaan ja kulttuurielämän tapahtumattomuuteen jo vajonneet katsojat tietenkin melkoisen uutta taidetta enimmäkseen vain yritämme ihmetellen ymmärtää. Kuitenkin melko nopeasti pitkästyimme moiseen miltei kaksi tuntia kestäneeseen vain yhden taidelajin esittelyyn.
Olisi noussut ehkä suomalaisten myötätunto monta sataa prosenttia suuremmaksi tanssin uudelle tulemiselle, Tanssin Talon tarpeellisuudelle, yli neljäkymmentämiljoonaa maksaneelle talolle uhratuille euromiljoonille ja sen vuosittaisille käyttökuluillekin, jos avajaisohjelma olisi valittu ja tarjoiltu vain keskeisistä illan selkeimmistä, hehkuvimmista, sielukkaimmista, tanssillisesti osaavimmista tulkintanumeroista.
Tanssiteatteri Tsuumi ohjelmassaan Tanssikielto
Itse olisin valinnut niistä vain kolme. Tanssiteatteri Tsuumin, kansanmusiikille ja kansantanssille pohjautuvan ilmaisun lämpimän herkullisen teoksen ja aiheena vielä Tanssikielto, joka suomalaisessa yhteiskunnassa koski ihan lähihistoriaamme 1939-48 ja nyt myös pandemiavuotta 2021. Tsuumin esitys valaisi tunnelmillaan komeasti suomalaisen lavatanssin tärkeää kansanhuvin historiaa ja toi modernin tanssin kuviot riemuisasti nykypäivään lavaorkesterin ja laulusolistin ryydityksin.
Välähdys Tero Saarinen Companyn tanssiteoksesta
Toinen valintani olisi ollut Tero Saarinen Companyn nykytanssi inhimillisellä ihmisenä olemis -sanomallaan, kansainvälisellä ymmärrettävyydellään, mykistävän hallitulla ilmaisutaidollaan ja herkän hienosti toimivaksi käsikirjoitukseen sävelletyllä musiikkilavastuksellaan.
Ja se kolmas olisi Tanssin Talon avajaisjuhlaa varten valmistettu ohjelman päätösnumero, Reija Wäreen koreografia – tanssi, jossa yhdeksän tanssikoreografia kommunikoi liikkeillä, persoonallisilla kehoillaan vaikuttavasti tanssien – ja mikä suurenmoisinta myös ikäjakautumaltaan moneen sukupolveen yltävällä taiteilijaryhmällään antoi tanssille tärkeän elämäkestoisen tarpeellisuuden ja runollisen muodon Uuno Kailaan tapaan ”Tien lapsia olemme, matkaan syntyneitä, karavaaniheimoa retkellä elämän. Ja ei tule koskaan loppua matkallemme…”
Koko pitkä avajaisohjelma, tilojen esittelyin, omituisine juontoineen ja hauskoiksi tarkoitettuine opastuksineen, välillä teennäisine haastatteluineen, tärkeimpänä avajaisten sisällön ohjelmagaala tanssinumeroineen on koettavana vielä koko vuoden Areenassa. Se kannattaa malttaa katsoa vaikka pala palalta, niin ei kyllästy. Ohjelmasta näkyy, että toiset ohjelmanumeroista olivat selvästi tutut jo Tanssin Talon lavalle ja toimivat upeasti sen tekniikan viitoittamissa valo-, video- ja värilavasteissa.
Tanssin Talosta tulee taatusti tanssin pyhättö, vierailevin suomalaisin ja kansainvälisin ohjelmin. Sillä tuo tanssitaiteen ylivoimainen kansainvälinen tenho on se haltioittava, kaikkien ymmärtämä kehon liikkeen ja ilmaisun kieli.
Suurin odotuksin Lahden kaupunginteatteriin, sen yläaulaan kiipeäminen ja tutustuminen museotapahtumaksi nimettyyn mielenilmaukseen jatkuvista suluista ja Avin määräyksistä pitää teatterin julkiset esitykset yleisöltä pannassa, oli kaksijakoinen – sekä puhutteleva että ankea kokemus.
Vahtimestaria lukuun ottamatta ei ilmeisen tarkoituksellisesti näkynyt muita taiteellisia sieluja paikalla. Ylälämpiössä pieni alue oli punaisin nauhoin rajattu museonäyttelyksi. Aulasta suureen Juhani-saliin johtavan oven takaa kantautui elävien taiteilijoiden repliikkejä harjoituksistaan.
Itse näyttely oli kovin vaatimaton. Pahviset näyttelijähahmot seisoivat pandemian desinfioimislaitteen ja maskitelineen vieressä tervetuloa näyttelyyn toivottamassa.
Minna Välimäen Kostonkierre-näytelmän lavastuksen pienoismalli Juhani-näyttämölle
Lavastusten pienoismalleina esitykset Kostonkierteestä ja Rouva C.:stä, ilman väritystä kuin rakennustelineet vailla eläviä tunnelmia, paljaina ja ankeina, olivat odottaneet jo puoli vuotta valmiiksi täyteen kokoon toteutettuina näyttämöillä ja jo sitä ennen alkusyksystä tällaisina pienoismalleina esitysten ohjaajia asemoimaan esitystä ja näyttelijöitä tulo-oviin, portaisiin, korokkeille, kohtausten toteutuksiin…
Pekka Korpiniityn Rouva C. -näytelmän lavastuksen pienoismalli Eero-näyttämölle
Hieman enemmän esitysten näytelmien aiheista löytyi seiniksi pystytetyiltä sermeiltä, kuten tietoa kummankin esityksen puvustuksesta, selityksiä ja toteutuksia pukukaavioista ja näytelmiä kuvaavista ajoista sekä Kostonkierteen aikalaisuuden valokuvia lahtelaisista ihmisistä 1910-1940 -luvuilla.
Museoidaanko Lahden kaupunginteatteri taidelaitoksena, taidemuotona kohta vain historian ajankuvaksi, kyselin itseltäni.
Ei sentään, nytkin vielä yleisten esitysten sulkuaikana päivisin pääsevät alakoulujen oppilaat koulukohtaisiin pienen näyttämön Kolme iloista rosvoa -esityksiin, vahvistui lopuksi vahtimestarin innostuneella – näkemiin, täällä tavataan – toivotuksella poistuessani teatterin ulko-ovesta.
Minna Välimäen jännitystä enteilevä lavastus teatterin ensi syksyyn siirrettyyn näytelmään Kostonkierre.
Kulttuuri- ja tapahtuma-ala järjestää mielenilmauksen tänään torstaina 3.2.2022 klo 12 Senaatintorilla Helsingissä. Mukana ovat kulttuuri- ja tapahtuma-alojen tekijät, toimijat ja yleisö. Tapahtumassa luetaan alan vaatimukset ja kuullaan alan asiantuntijoiden ja tekijöiden puheita ja esityksiä. Poliitikoille ei anneta puheenvuoroja.
Lahden kaupunginteatteri osallistuu valtakunnalliseen mielenilmaukseen toimimalla kuin näyttelymuseona klo 12-15 välisen ajan. Teatterin yläaulassa on esillä koronan takia ensi syksyyn siirtyneiden ensi-iltojen Kostonkierre ja Rouva C. lavastusmallit sekä pukumalleja.
Mielenilmaus ei vastusta koronarokotuksia, vaan sen vaatimukset ovat tässä:
Koronarajoitukset ovat lamauttaneet yli 200 000 ihmistä työllistävän kulttuuri-, urheilu- ja tapahtumatoimialan. Sulku on kestänyt eri muodoissaan pian kaksi vuotta. Alan toimijoiden ahdinko on syvä, eikä epätoivoa ja vaatimuksia ole ymmärretty. Kulttuuri- ja tapahtuma-alan toimijoilta on viety oikeus työntekoon ja elinkeinoon, kansalaisilta oikeus kulttuuriin ja kokoontumiseen. Rajoitustoimet ovat kajonneet perustuslaillisiin oikeuksiin. Siksi kokoonnumme vaatimaan, että meneillään oleva sulku on viimeinen ja että kulttuuritilat ja -tapahtumat avataan alojen kanssa yhteistyössä: heti.
Lahti on ollut keskeinen tapahtumapaikka vuotuisille Suomalaisille historiapäiville jo kaksikymmentäkaksi kertaa. Sibeliustalo monine tiloineen on antanut puitteet näille valtakunnallisille ja laadukkaille, yleisölle maksuttomille kulttuuripäiville. Pandemian jatkuminen on kuitenkin jo parina viime vuonna tehnyt ainoaksi mahdollisuudeksi päivien järjestämisen virtuaalisina luentoina, toiset livestriimauksina ja toiset videostriimauksina.
XXIII SUOMALAISET HISTORIAPÄIVÄT 4.- 5.2.2022
Vuoden 2022 Suomalaiset historiapäivät on päätetty poikkeuksellisesti jälleen järjestää virtuaalisena toteutuksena. Päivien seurantalinkki – ohjelma ja aikataulut tässä:
Suomalaiset historiapäivät on samannimisen yhdistyksen vuosittain järjestämä Suomen ja lähialueiden historiaa eri teemojen kautta valottava seminaari. Luentosarjoja ja paneelikeskusteluja voi seurata streemattuna lähetyksenä. Historiapäivien tilaisuudet ovat yleisölle avoimia ja maksuttomia.
Esiintyjiksi kutsutaan kulloisenkin teeman asiantuntijoita yiopistomaailmasta ja yhteiskuntaelämän huipulta. Perjantain avauspuheenvuoron jälkeen julkistetaan Historian Ystäväin liiton valitsema Vuoden historiateos. Lauantain ohjelmaan kuuluu rinnakkainen ruotsinkielinen luentosarja, jonka tuottaa Historiska föreningen i Finland. Ohjelman muutokset mahdollisia.
Tapahtuman järjestävät
SUOMALAISET HISTORIAPÄIVÄT -yhdistys
HISTORISKA FÖRENINGEN I FINLAND
Linkin kautta voi seurata päivien ohjelmia striimattuina liveohjelmina ja videoituina tapahtumina sekä you tubessa myös päivien jälkeen.
:: TAPAHTUMAPAIKKA
Historiapäivät toteutetaan VIRTUAALITAPAHTUMANA. Esitykset tuotetaan Videomakers Oy:n virtuaalistudiossa.
:: YHTEISTYÖKUMPPANIT
XXIII Suomalaisten historiapäivien tukijat
LAHDEN KAUPUNKI – MARJATTA JA EINO KOLLIN SÄÄTIÖ – SKR PÄIJÄT-HÄMEEN RAHASTO
TRADEKAN SÄÄTIÖ – SVENSKA FOLKSKOLANS VÄNNER
Lahen uutisia palaa tapahtumaan heti päivien jälkeen.
Jos vaalien tulostatodella kunnioitettaisi, tulevan Päijät-Hämeen hyvinvointialueen aluevaalien marssijärjestys toimisi suurimman äänimäärän antaman luottamuksen mukaisesti jo nyt vaalituloksen selvittyä:
Siis: Suomen Keskustan Martti Talja (2029), Demareiden Kirsi Lehtimäki (1734), Kokoomuksen Kristiina Hämäläinen (1572), Kristillisdemokraattien/Pro Lahden Kalle Aaltonen (1159), Perussuomalaisten Jyrki Joensuu (1010), Vasemmistoliiton Elisa Lientola (683), Vihreän liiton Jouni Kaikkonen (423) ja Liike Nyt Pirjo Tiira (226) kutsuvat joukkonsa kokoon ja sopivat 8836:n äänestäjän antamalla valtuudella, miten hyvinvointialueemme hallintohimmeliä ruvetaan yhteisesti ajatuksella rakentamaan.
Näinhän se ei mene – politiikalla ja valtiobyrokratialla on toiset ajatukset. Mennään vanhaan malliin ja jäykistetään byrokratialla hyvinvointialueemme hallintoa kuntahallinnon tapaan harvainvallaksi. Itsemääräämisoikeuttaan ylistävät kuntahallinnon poliittiset pamput ja järjestelmät aikovat ottaa vallan valituilta valtuutetuilta kuin nenän edestä tässäkin uudessa organisaatiossa.
Ennen vaaleja
Oikeusministeriö oli antanut vallan vain vaaleihinsaakka hallinnolle, jonka virkamiehet itse itsensä ilman demokratiaa valiten perustivat ja nimittivät aluevaaleja valmistelevan Vaten. Tämä pikkuporukka mitenkään meitä äänestäjiä vaivaamatta ja demokratian sääntöjä käyttämättä valitsi Päijät-Hämeen hyvinvointialueen Vaten henkilöt:
Kaupunginjohtaja Pekka Timonen, Lahti, kaupunginjohtaja Jari Parkkonen, Heinola, kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki, Sysmä, hyvinvointijohtaja Kristiina Hämäläinen, Orimattila. Varajäseninä ovat kunnanjohtaja Päivi Rahkonen, Hollola, kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka, Asikkala, kaupunginjohtaja Osmo Pieski, Orimattila sekä kunnanjohtaja Petri Koivula, Padasjoki.
Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymästä VATEssa ovat toimitusjohtaja Marina Erhola, talousjohtaja Antti Niemi, henkilöstöjohtaja Erja Saari, toimialajohtaja Jukka Santala sekä hallintojohtaja Veli Penttilä. Varajäseninä ostopalvelujohtaja Ismo Rautiainen, talouspäällikkö Paula Ryynänen, henkilöstöpäällikkö Anu Salmela, konserni- ja yhteyspäällikkö Timo Louna sekä hallintopäällikkö Sari Lahti.
Päijät-Hämeen pelastuslaitosta edustaa pelastusjohtaja Jari Hyvärinen, varajäsen hallintopäällikkö Merja Saasmo ja Eteva kuntayhtymää toimitusjohtaja Marika Metsähonkala, varajäsen talousjohtaja Sampo Salo.
Vaalien allasyntyi omalle hyvinvointialueellemme elo-joulukuussa 2021 myös Poliittinen seurantaryhmä kuin salaseurana vaaleihin liittyen – oudosti mm. Pro Lahti -ryhmän, muut paikalliset pienryhmät ja pikkupuolueet sivuuttaen. On merkittävää, että tämä seurantaryhmä koki jo ennen vaaleja itsensä kokouspöytäkirjoissaan miltei viranomaiseksi.
”Todettiin, että • Poliittinen seurantatyöryhmä ei ole pelkkä seurantaryhmä vaan poliittinen toimielin, joka pohtii poliittisia ratkaisuja Päijät-Hämeen hyvinvointialueen valmisteluun. • Toimielimellä on ollut valmistelussa selkeä rooli sekä hyvä ja yhtenäinen työskentely, jolla on pyritty etsimään toimivia ratkaisuja ja arvioimaan kokonaisuutta. • Rakenteen kunnioittamiseksi tulee olla mahdollisimman laaja yhteinen näkemys.”
Tuon salaseuramaisen konklaavin jäsenet selviävät nyt vaalien jälkeen vaikkapa sen ensimmäisen kokoontumisen kokousasiakirjoista:
Ei ihme, että useista sen jäsenistä tuli lopullisen demokratialla aluevaaleissa valitun aluevaltuuston jäseniä.
Jos tällaisella kyseenalaisella mandaatilla jatketaan Päijät-Hämeen hyvinvointialueen rakentamista nyt vaalien jälkeen, tulee siitä pelkkä kunnallishallinnon talutusnuora, joka tuuppaa vaalidemokratialla valitut alueemme luottamushenkilöt sivustakatsojiksi, kun kunnan itsehallinnon palkka-ja palkkioarmeija rakentaa käskyläisen itselleen.
Kuka äänestäjistä tunsi äänestäessään Hyvinvointialuelain
Laki hyvinvointialueesta hyväksyttiin eduskunnassa viime kesänä ja itse laki sai vahvistuksen vasta puoli vuotta sitten, kun Naantalissa 29.6.2021 Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö ja Perhe- ja peruspalveluminsteri Krista Kiuru sen allekirjoittivat.
Sadanviidenkymmenenyhden lakipykälän mittaisen lain tuntemus ei siis voi olla kovinkaan monen meidän aluevaaleissa äänestäneen tai valitsemamme Päijät-Hämeen 69 aluevaltuutetun tuntema, monistakymmenistä eri pykälien säädösviidakon alamomenteista puhumattakaan.
Tästä linkistä voi siihen lakiin tarkemmin tutustua:
Tällä kohden kerron nyt lain kertaalleen luettuani sen olevan mahdollisimman monimutkainen byrokratiarakennelma, jota -niinkuin moniakin lakeja nykyisin – tullaan soveltamaan kovin eritasoisesti eri hyvinvointialueilla, jokaisen hyvinvointialueen viranomaisissa meitä yksittäisiä asiakkaita eli jäseniä tasa-arvoisesti kohdeltaessa ja yhteisistä tai yksityisistä asioistamme päätettäessä.
– Mielenkiintoinen on jo hyvinvointilain luettelo, josta selviää ketkä ja mitkä kuuluvat mm. Päijät-Hämeen hyvinvointialueen jäseniksi:
Lain 3§
1) henkilö, jonka kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettu kotikunta sijaitsee hyvinvointialueen alueella (hyvinvointialueen asukas);
2) kunta, joka sijaitsee hyvinvointialueen alueella;
3) yhteisö ja säätiö, jonka kotipaikka on hyvinvointialueen alueella olevassa kunnassa;
4) se, joka omistaa tai hallitsee hyvinvointialueen alueella sijaitsevaa kiinteää omaisuutta.
Käytännössä se tarkoittaa, että sosiaali- ja terveydenhoidon sekä pelastustoimen palvelut kuuluvat esimerkiksi helsinkiläiselle, joka omistaa Päijät-Hämeen alueella vaikkapa pienen maatilkun, koska hän tällöin on myös hyvinvointialueemme jäsen. Samoin ne meistä, jotka omistavat tuollaisen pienen maaläntin Päijät-Hämeen ulkopuolella, pääsevät taas läntin sijainnin mukaisen hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhoidon sekä pelastustoimen palvelujen käyttäjiksi.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueella tulee meidän 200000 asukkaan lisäksi olemaan jäseninä erilaisia yhteisöjä ja säätiöitä arvaamaton määrä.
– Hyvinvointialue voi perustaa myös liikelaitoksia, joiden yhteisnimenä on oltava konserni.
– Hyvinvointialueen on huolehdittava, että toimielinten käsittelyyn tulevien asioiden valmistelusta annetaan esityslistan valmistuttua yleisen tiedonsaannin kannalta tarpeellisia tietoja yleisessä tietoverkossa hyvinvointialueen verkkosivustolla. Mitenkähän ne, joilla ei ole käytössään yleistä tietoverkkoa? Mikä se yleinen tietoverkko on?
– Eikä suhde valtioonkaan ole ongelmaton. Nyt hyvinvointialueita valvoo kolme eri ministeriötä: valtiovarainministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö sekä sisäasiainministeriö. Ne ovat tätä hyvinvointialuelakia varten perustaneet omat uudet ministeriönsä toimielimet ja niihin uudet virkailijajoukkonsa.
– Valtaosaan lain suuremmista pykälistä ja niiden toteuttamisesta pitää olla liikejuridikkaan ja markkinabisnekseen sekä niiden seurantaan pystyvä ammattihenkilö. Pelkästään taloudelliset sitoumukset, toimitilat ja velanotto vaativat monipuolisuudessa hyvinvointialueen päättäjiltä aivan ylivoimaisia kykyjä.
Emme äänestäjinä tienneet eivätkä varmaan valitut hyvinvointialueemme valtuutetut vieläkään tiedä, mitä kaikkea tuossa valtuutetun tehtävässä täytyy osata tai ainakin ymmärtää.
– Lähinnä Päijät-Hämeen hyvinvointialueen lainmukaisuutta valvoo Etelä- Suomen aluehallintovirasto, jolle on myös ensimmäinen juridinen mahdollisuus tehdä kantelu hyvinvointialueen tekemistä päätöksistä.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue on jo pitkälle kaavailtuna valmiissa muodossa
– Päijät-Hämeen hyvinvointialueen valmisteluissa selviää suunnitelmat vallan keskittymisestä vain pienelle klikille.
Kaiken mielivallan ja yksinvallan mahdollisuuden antaa laissa hyvinvointialueille annettu itsehallinto. Asian ennakkovalmisteluista selviää tuo vallan keskittäminen pois vaalien valitsemilta valtuutetuilta. 23.1.22 valitsemillemme aluevaltuutetuille ei paljonkaan päätösvaltaa tässä ennakkokaavailussa suoda. Päinvastoin, aluevaltuutetuista valittu Päijät-Hämeen hyvinvointialueen 11-jäseninen aluehallitus päättää miltei kaikesta.
Hämmästelen. Samanlainen alkaa olla Lahden kaupunginhallituksen asema asioiden valmistelevana elimenä. Se on ottanut päätösvallan valtuustolta vuosien aikana salakavalasti. Kaupunginvaltuustolle on jäänyt pelkkä muodollinen kumileimasimen valta. Näin on käymässä myös 69 valitsemamme aluevaltuutetun merkityksen – kumileimasin heistä useimmasta tulee lohtunaan kokouspalkkiot harvoista kokouksista.
Kaavailuissa on hyvinvointialueellemme perustettu jo mm. seitsemän eri liikelaitosta. Muodollisesti äänestämiämme aluevaltuutettuja ripotellaan kahteen tärkeään eri valiokuntaan – Asiakasvaliokunta ja Hyte-, yhdyspinta- ja kokonaisturvallisuusvaliokunta – ja kolmeen lautakuntaan sekä liikelaitoksiensa johtokuntiin tai jaostoihin jne…. Poliittinen kerma on nostamassa itsensä vallan kahvaan Päijät-Hämeen hyvinvointialueen ennakkovalmisteluissa.
Tosin lopulliseen muotoonsa Päijät-Hämeen hyvinvointialue tulee vasta 1.1.2023. Mitä sitä ennen voisi tapahtua muuta kuin byrokratian harvainvallan lisääntymistä?
Näin hyvinvointialueellamme putoaa hiljalleen pohja koko demokratialta – sosiaali- ja terveydenhoitomme sekä pelastustoimemme järjestelyiltä ja päätöksiltä perusteena yhdenvertaisuus ja tasa-arvoisuus paikkakunnasta, iästä, varallisuudesta, sukupuolesta tai syntyperästä riippumatta.
Tänä aikana koettava taide on rajattu lähes pelkästään kuvataiteisiin – taidemuseot ovat olleet avoinna miltei koko pandemian ajan ja niissä on uusia näyttelyitä availtu pandemiavuosinakin. Paitsi ei Lahden taidemuseo, sillä ei näyteltytoimintaa vielä ole, eikä edes Lahden kartanon kaunista rakennusta ja sen sisään sijattua Lahden Historiallista museota pääse vuosiin kokemaan, sillä jälleen sitä sisäilmaongelmaisena korjataan vielä pari vuotta.
19.1.- 6.2.2022 Iiris Pessa / Anna Pekkala / Sofia Guridi
Siksi olkoon jälleen ilolla tervehditty GUK = Galleria Uusi Kipinä aivan kaupungin keskustassa Kymintiellä. GUK jaksaa vuodet ympäriinsä tuoda aina uutta taidetta nähtäväksemme. Maksutta, museokortitta, tervetuloa toivotellen.
Tosin sen taide on yhtä epätasaista kuin elämäkin – tyylisuuntia ja tyylittömyyttä on jokaisessa näyttelyssä tasapainoisesti taiteilijan ja katsojan maun mukaan riittämiin. Mikään ei tunnu oikein kolahtavan, ihastuttavan, hehkuttavan katsojaa lämpimäksi, sangen ihastuneeksi vuoden aikana vilisevässä valtavassa kuvaston laajuudessa ja samankaltaisuudessa. Suuria koko kansaa koskettavia herätteitä reilun parin viikon pituisissa näyttelyissä ei ole ollut koettavissa.
Vaan nytpä kipinä iski. Ennen fraasimaisesti nimitetty poikkitaiteellinen teos tuikahti nähtävän näyttelyn hienon herkäksi keskitalven tapaukseksi. Kolmen taiteilijan samanaikaisesta GUK:n näyttelystä rohkenen paneutua vain Iiris Pessan taidemaalariteokseen.
Astun täysin pimeäksi mustin verhoin peitetystä oviaukosta lähes pimeään tilaan ja istahdan huoneen ainoaan tuoliin ja kuulen rauhallista suomalaista puhetta ja näen edessäni kuvien kauniin kevyesti muuttuvan ja vaihtuvan. Maalaukset muuntuvat, kasvavat ja häipyvät, leppeässä tempossa teos teokselta, toisissa useita huolellisesti maalattuja töitä rinnakkain, riveittäin, jonoittain. Tajuan pienessä hetkessä, että sehän on taidemaalari itse, joka runoilee, ääneen tarinoi, analysoi itselleen, kuratoi meille omasta taulustaan ja sen tekemisestä, näkemisestä ja ymmärtämisestä, omasta päämäärästään teoksessa eli itse taidemaalariteilijarunoilijalausuja rauhallisesti lämpimän levollisesti tuottaen ja samalla videoteknisesti kuin maalaten.
Taideteokset muuttuvat eläviksi, viestiviksi tauluiksi – puhuvan, runoilevan ja maalaavan taiteilijan tuottamana ja tulkitsemana taideteos saa esityksessä yhtä aikaa visuaalisen ja auditiivisen muodon. Taiteilijan itsensä kaiken – kuultavan, kirjoittaman ja maalaaman – toisiinsa sitoen niin valtavan keskittyneesti, että taidekokemus vie suggeroivan meditatiivisesti mukaansa.
On syntynyt uudenlainen taidemaalauskäsite: elävä, runoileva, puhuva, maalaava taiteilija ja hänen maalaustyöskentelynsä ovat kaikki yhtä aikaa koettavana.
Tässä taulussa on yhdeksän kuvaa
ne ovat pyöreitä ja asetettu kolmen
rivein päällekkäin niin että niistä tulee neliö
kuin ristipalapeli
kuvissa on valmiit kirjavat kehykset
kaikki erilaisia ja kirkkaat kelmeät värit,
ja ihmeellisiä aiheita, lapsia, ratsumiehiä,
vihreitä kasveja, vettä, maata ja ihmisiä.
mustaa yötä, valoa, punaista, silmiä hyväilevää pohjatonta sinistä,
ja kun kuvaa katsotaan,
ei ole ensimmäistä kuvaa, tai jos haluatte – ensimmäinen kuva voi olla viimeinen, keskimmäinen, ylhäällä, alhaalla, tai aina kaikki sekaisin ja…. olen epävarma mistä tullaan mihin mennään, keitä nämä ovat. …
Tähän lisään, että tämän installaatioksi nimetyn Ei mitään nimeä -kokemuksen tarjosi Iiris Pessan lisäksi taidokas videotyö ja upean hallittu Kati Outisen kaunis, selkeä näyttelijän rauhaisa osuus kertovana taidemaalari Pessana.
Kokemus on ensikertainen – yhdistelmä äärimmäisen herkillä ajatussäikeillä punottua, sielusta syntynyttä, levollista kerrontaa syntyvästä edessämme olevasta filmillä rauhaisesti elävästä maalauksesta tai jo valmiista teoksesta taiteilijan sen eläväksi, ajatteluttavaksi tajunnanvirralla ja puheäänellä loihtien.
Käykää kokemassa, koette omalaatuisen terapeuttisen, rauhallisen hetken luovan taiteen synnystä.
Koronarajoitusten jatkuminen muuttaa merkittävästi Lahden kaupunginteatterin ohjelmistoa.
Kaikki esitykset perutaan helmikuun loppuun asti. Esitystoiminta keskeytetään 28.2.2022 saakka Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksellä osana koronarajoitustoimia.
Helmikuussa vain Lahden kaupungin kulttuuriohjelmaan kuuluvaa Kolme iloista rosvoa esitetään 17 kertaa alueen 3. ja 4. -luokkalaisille. Esitykset toteutetaan osana päivittäistä opetusta ainoastaan erikseen sovituille koululaisryhmille.
Kaksi tälle tammikuulle suunniteltua ensi-iltaa siirtyvät syksyyn.
Rouva C., Minna Rytisalon kirjan pohjalta Suomen ensimmäisestä naiskirjailijasta ja yhteiskunnallisesta vaikuttajasta Minna Canthista ja hänen nuoruusvuosistaan kertovan näytelmän ensi-ilta Eero-näyttämöllä siirtyy 28:nteen syyskuuta.
Mari Naumala näyttelee Minna Canthia ja esityksen ohjaa Aino Kivi
Minna Canthista tuodaan näyttämölle moderni, rohkea, hauska, yllättävä ja raikas tulkinta.
Heini Tola
Rouva C. -näytelmän dramatisoi Heini Tola, joka tunnusti esitelmässään Lahden Historiapäivillä 2019 nuorena inhonneensa Minna Canthin tekstejä, mutta löytäneensä Canthin ajatukset vasta kymmenkunta vuotta sitten luettuaan hänen novellejaan. Ne avasivat myös Canthin draamat, joihin hän rakastui ja samalla myös muihin suomalaisten naiskirjailijoiden vuosisadan takaisiin draamateksteihin, jotka ovat yhä hänen teatteritöidensä lempitekstejä.
Kostonkierre-näytelmän Juhani-näyttämön kantaesitys saa ensi-iltansa 1. lokakuuta.
Vuosiin 1920 ja 1940 sijoittuvan jännitysnäytelmän keskiössä on Lahden, kasvavan kaupungin puristuksiin jäänyt Reunanpalsta ja sen asukkaiden yritys rakentaa valoisampaa tulevaisuutta ja unohtaa menneiden vuosien varjot. Tositapahtumat keskellä Lahtea saavat henkilöitymänsä legendaarisen lahtelaispoliisi Kekin elämäntehtävän tapahtumaketjun sisältönä. Näytelmäksi esityksen on Timo Sandbergin dekkareista dramatisoinut Aila Lavaste.
Kostonkierre – esityksen ohjaaja Tommi Kainulainen, pääosan näyttelijä Tommi Rantamäki ja näytelmän kirjoittaja Timo Sandberg.Kulta, ollaan kotona Kolme iloista rosvoa
Maaliskuun alusta lähtien Kulta, ollaan kotona ja Kolmen iloisen rosvon esitykset ovat nähtävissä kuukauden ajan 2.4. asti, jolloin alkaa Eero-näyttämön remontti.
Musikaali Waitress jatkaa esityksiään maaliskuun alusta lähtien koko kevään toukokuun puoliväliin saakka.
Onnellisinta on olla onnellinen ja RÈvolution – esityspäivät Aino-näyttämöllä säilyvät ohjelmistokalenterissa pääosin ennallaan maaliskuusta alkaen.
Syksyn esitysten myynti käynnistyy 17.3.2022.
Esitystoiminnan keskeyttämisestä riippumatta teatterissa jatkuvat esitysten harjoitukset.
Mikäli sinulla on lippu peruttuihin esityksiin, tutustu nettisivuillemme laadittuihin ohjeisiin
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen äänestysprosentti 45,6 % kuvaa polittisen järjestelmämme epäonnistumista. Kun reilusti yli puolet äänestysoikeutetuista hyvinvointialueellamme ei käy äänestämässä, tulos on kaukana todellisesta demokratiasta. Vaalit eivät siis tavoittaneet äänestäjiä ja heidän mielenkiintoaan yhteisistä asioista, tällä kertaa myös paljolti omasta hyvinvoinnistaan. Surullista ja hälyttävää.
Kirjoitin eilen Tittelivedolla aluevaltuuston valinta -jutun tähän Lahen uutisia -julkaisuun. Siinä ihmettelin Päijät-Hämeen aluevaaliehdokkaiden titteleitä ja niiden merkitystä sarkaistisesti ja yritin herättää itseni ja teidät noihin titteleihin retkahtamasta äänestyslippuun numeroa kirjoittaessamme.
Nyt kun vaalit ovat ohi, ylistän Päijät-Hämeen hyvinvointialueen äänestäjiä oikeiden titteleiden, ammattinimikkeiden asiallisesta kunnioittamisesta. Valituksi tuli vahva hyvinvoinnin ammattilaisjoukko, kuten kymmenkunta huippulääkäriä, viitisentoista hoitajaa (sairaanhoitajia, terveydenhoitajia, lähihoitajia ym.) Ei enää parempaa asiantuntijajoukkoa edes kuvitelmissaan olisi hyvinvointialueemme päättäjistöön osannut toivoa.
Vuodatin 14.1.22 Aluevaaleista artikkelin Jättiläisen armosta terveyttä ja hyvinvointia. Siinä ihastelin Kristillisdemokraatttien hienoa uutta ideaa aluevaalien vaaliyhteistyöstä, lainaan siitä pienen kappaleen:
Asetelma alueellamme on mielenkiintoinen. Ehdokaslistan yksi mittavin, tervetullein yhteistyöuudistus löytyy Kristillisdemokraattien 86 ehdokkaan listalta. Eivät he kaikki kristillisten edustajia ole, osa saattaa olla pakanoitakin, mutta kaikki listan edustajat, varsinkin luettelon koko loppuhäntä on tehnyt teknisen vaaliyhteistyösopimuksen Suomen Kristillisdemokraatit -puolueen kanssa. Se tarkoittaa, että nyt mm. jo kuntavaaleissa suosittu Pro Lahti sekä omaääniset poispotkitut terävät poliitikot Seppo Korhonen ja Juri Nieminen ja monenlaiset muut sitoutumattomat ajattelevat kansalaiset ovat käytettävissämme valitessamme sosiaali- ja terveysmenojemme sekä pelastuslaitoksemme hallintoon mahdollisimman päteviä ja ennen kaikkea aktiivisia, aikaansaavia luottamushenkilöitä hyvinvointialueellemme.
Kun tuttavieni avustuksella laskeskelin Päijät-Hämeen hyvinvointialueen kaikissa kunnissa kuntavaaleissa viime keväänä 2021 saadut eri puolueiden äänimäärät yhteen ja muunsin ne prosenteiksi nyt käytävään aluevaaliin, jossa valitsemme nuo 69 aluevaltuutettua, sain jo ensimmäisen kelvollisen prognoosin:
Nimiluettelonkin valituista jo voisi antaa, ainakin tiedon siitä, että tuohon 69 aluevaltuutetun joukkoon kuuluu vajaat 20 Lahden ulkopuolista valtuutettua.
Kun nyt katselen vaalien tulosta ja ennustustani, niin totean, ettei se ihan tällä kertaa nappiin mennyt. Olin nimittäin ajatellut, että perussuomalaisten invaasio on niin suuri, että he saavat rökälevoiton, samoin Kristillisdemokraattien ideaa ihastelin – nyt jälkiviisaana ajatellen – liikaa ja povasin suurta voittoa. Keskustan taas arvioin alakanttiin, mutta pääpuolueiden (SDP+KOK) sekä pikkupuolueiden osuudet melko tarkoin oikeaan suhteeseen toisiinsa. Kokoomuksen ja rkp:n vaaliliitto johti siihen, etä vaikka demarit saivat pari prosentin kymmenystä enemmän ääniä, niin paikkojen määrän voitti kokoomus vaaliliitollaan.
Vaalilaki Aluevaaleista on ensimmäisenä pistettävä remonttiin. Ei ole oikein, että jokin alueen kunta jää ilman edustajaa. Pienin ja vähäväkisin Hartola asukkaineen saa kärsiä kelvottoman, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta loukkaavan vaalilain säädöksistä.
VALITUT PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIALUEEN ALUEVALTUUTETUT Aluevaaleissa 23.1.2022 saamine äänimäärineen.
Kansallinen kokoomus (Kok.) 18 paikkaa
Kristiina Hämäläinen 1572 Sari Niinistö 1106 Ilkka Viljanen 875 Pentti Lampi 754 Sami Rive 707
Mari Raininko 669 Fuat Fawin 627 Mika Järvinen 579 Hannu Rahkonen 491 Niina Varjo 488 Juha Rostedt 477
Timo Erkkilä 444 Minna Heikkinen 438 Antti Räsänen 425 Francis Mc Carron 347 Jarmo Keskevaari 329
Suomen sosialidemokraattinen Puolue (SDP) 17 paikkaa
Kirsi Lehtimäki 1734 Sirkku Hildén 1469 Mika Kari 1057 Janne Virtanen 890 Maria Mäkynen 695
Eemeli Lehtinen 555 Sinikka Ruuska 554 Anneli Viinikka 472 Pekka Komu 453 Pasi Karjalainen 371
Jetta Laakso 358 Erkki Nieminen 356 Juha Halme 344 Kari Lempinen 318 Minna Lampinen 317
Heimo Riutta 312 Toini Louekoski-Huttunen 305
Suomen Keskusta (Kesk.) 11 paikkaa
Martti Talja 2029 Hilkka Kemppi 863 Riitta Lonka 649 Atte Savelainen 486 Hanna Hasala 477
Kaarina Suhonen 470 Minna Harmaala 415 Eevakaisa Lehtosalo-Lönnberg 300 Kati Pölönen 292
Seija Aakala 283 Sari Kolsi 283
Perussuomalaiset (PS) 10 paikkaa
Jyrki Joensuu 1010 Ville-Veikko Elomaa 972 Mira Nieminen 574 Rami Lehto 554 Saija Granlund 330
Sari Sikkilä 314 Tuomas Sorsa 313 Jari Ronkainen 306 Tuija Saloranta 297 Aki Markkola 258
Suomen Kristillisdemokraatit (KD) 6 paikkaa
Kalle Aaltonen 1159 Sonja Falk 882 Pertti Arvaja 363 Seppo Lehtinen 349 Leena Kaartinen 302
Seppo Korhonen 211
Vasemmistoliitto (VAS) 3 paikkaa
Elisa Lientola 683 Antti Holopainen 468 Anna Kaisa Kupiainen 335
