Kategoriat
Historia kulttuuri tanssi teatteri Teatteriuudistus yhteiskunta

Kansallisteatterin Isän maa

Jussi Moilan ja Sini Pesosen teatteri on raikkaan fantastista, pelotonta ja säännötöntä, äärimmäisen impulssista teatteria, jossa nauru ja itku ovat toistensa veljiä, ymmärrys ja tyhmyys erottamattomasti yhteen kasvaneita ominaisuuksia ja ainoana totuutena se, että miehistä merkkiä kantaa hän, jolla on viikset. Kaikki muu on yks haileeta elämässä, menneisyydessä, tulevaisuudessa, kuolemassa ja vuosituhansien aikasaatossa.

Kansallisteatterin Taivassalin suurenmoinen uutuusanti on esityksen avarine kiehtovine lavastuksineen tulla miltei yleisön syliin, koskettaa spontaanisti väliin tanssivalla liikekielellä, hurjuudella, miesaivoituksilla, vallattoman sumeilemattomalla näyttelijätaiteen isähahmojen leikkimielellä.

Keskiössä näytelmää kirjoittava kirjailija viimeistelee kirjaansa ja kirjoittajan isä traditioista poiketen kaitsee kränäävää, venkoilevaa ja kirjoittamista häiritsevää nelivuotiasta lapsenlastaan, tapahtuma-aikana yksi yö. Kokonaistarinaan leikataan sitten monenlaista muuta aineistoa – aikatasoja, aikamme lääkitsemistarinoita, reseptejä, diagnooseja, muistikuvia, mielentiloja, kuvitelmia päälle- ja hauskan lapsekkaasti ristiin liimaillen. Pohdinta vie näyttelijät ja meidät katsojat utopioihin, suhteisiin, aikakausiin, toisiimme, sukulaisiimme sekä sukupolvesta toiseen niin tyystin vaienneeseen suomalaiseen itseemme. Mikä on se maa, missä isä asuu. Itselleni tulee jälkikuvasta lämpimän visuaalinen – että isän maa on se tuttu koivuinen, luminen metsä. Se riittää erottamaan muiden maiden isien maat omastamme. Siihen voi kotoisen suomalaisesti puunoksaan karskina miehisenä tyyppinä oman vaikenemisensa, häpeänsä ja uhmansa jokainen suomalaismies hirttonuoralla päättää.

Teoksen loputon kohtausrunsaus ja henkilögalleria rakentuvat niin monista todellisuuksista, että voi huoletta vapautua mielikuvitusrikkaan tarinan oikein- tai väärinymmärtämisestä. Jokainen isähahmo, jokaisen isän maa muotoutuu lopulta kuin elämän jälkijunassa muistellen.

Teoksessa on leikkisyyttä ja fantasiaa ja mieltä silti aueta niin moneen suuntaan, silti esitys on  saatu eheäksi kokonaisuudeksi. Viikset on leikkivä ja myös purkava suhde mieheyteen ja viiksillä voi näytellä miestä ajattelematta miestä sinällään.

Miten tämä moila-pesosen teatteritrendimäinen ajattelu oikein syntyykään meidän jokaisen katsojan ajatuksissa niin kiehtovaksi, ohjaaja- ja näyttelijätyönä jäsennykseltään täysin käsittämättömäksi, pitelemättömäksi, jos kohta jännitteiseksi ja kiinnostavaksi, että esitystä on pakko ja yhtä aikaa vapaus jäsentää päästämällä naurutervehdyksiä monien tuhansien vuosien taakse kaukaiselle homo sapiens sukulaismiehelle – kuin tositarinana todistaa tämän päivän pienen perheen, isovanhemman, äidin, isän ja nelivuotiaan lapsen maailman vuosituhansien jatkuminen jokaiselle vuosituhannen ja sukupolven edustajalle ja ihmisperimällemme.

Moilan toisaalta tosikko, terävä rivienvälien täyshuumori, aivan säälittä nauruhermojamme ruoskiva läiskiminen päin omaa tosikkouttamme, on meille jokaiselle tarpeen. Saamme Moilan pysähtymätöntä ihmistuhon perimää sukupolvelta ja sukupuolelta toiselle kuin naurusuin irvistellä ja myös perhekuntamme lohduttomassa kahden suvun vastapuoliasemassa ja yhtä aikaa sitä ylistämässämme perimässämme kurkuistamme kilpaa piiloista esiin karjua.

Siksi koko näyttämö väreilee täynnä itseämme gramman, kilon, sadan tai miljoonankilon painoisina hevosvoimina, kaikelle antautuaksemme, antaaksemme kaikessa inhimillisessä yhtäaikaa periksi ja antaaksemme turpiin vastavoimillemme tai ainakin sotiaksemme itsemme vähintään henkihieveriin, nollata tajuntamme ja tunteemme polttavan viettimäiseksi tuleksi.

Elämämme haperoina kuorina on yhden vuorokauden yksi yö siinä yrittää elää ja kuolla, tehdä sovinto yhtä aikaa perhekuntamme kanssa, kirjoittaa näytelmä valmiiksi, hoitaa nelivuotias poika näytelmäkirjoittajaa häiritsemättömäksi ja heittää kaikki  läheisyyden merkit ja standardihelvetit omaan suomalaiseen koivuun.

Moila ja Pesonen antavat meille tunteen voimat olla yhdessä samassa hahmossa lapsia, aikuisia, seuraava sukupolvi ja menneet sukupolvet. Mikäpä tässä on huvitella, hillittömästi nautiskella, taiteilla, hoivata, helliä – kaikkia elämän eliksiirejä erikseen ja yhtä aikaa. Näin saamme kerrankin elää yhdenpäivän yön erilaisissa olomuodoissa, huippuvaltavassa elämänriemun hehkussa, itsekkyyden, tuhon, sodankaunan, pilkan ylivallan, alistumisen kokemuksissa.

Työryhmän pitkälle mieltämät roolien muodonmuutokset ja voimakkaiden tunteiden aistillisuus, eläytymisen taidon rajattomuus on jotakin ennen kokematonta, tuoretta, kiehtovaa, läpikuultavaa rehellisyyden näyttelijäherkkua, vastustamatonta yhteisnäyttelemisen teatteriglooriaa, jonka tämä verraton, upea näyttelijäkvartetti meille tarjoaa.

 

Isän maa

Näytelmä Jussi Moila  Ohjaus Sini Pesonen Skenografia Camilla Nenonen Musiikki Tony Sikström Valosuunnittelu Eetu Hiltunen Äänisuunnittelu Pauli Riikonen Naamioinnin suunnittelu Jari Kettunen Valokuvat Mitro Härkönen

Rooleissa   Jani Karvinen,  Kaisa Leppänen,  Harri Nousiainen,    Ilja Peltonen

Ensi-ilta Suomen Kansallisteatterin Taivassalissa 14.1.2026

https://www.kansallisteatteri.fi/esitys/isan-maa

Kategoriat
kansainvälisyys kulttuuri taide Tanssi yhteiskunta

Kansallisteatterin kevään ohjelmistouutuuksia

https://lahenuutisia.fi/2025/11/10/kansallisteatterin-kevaan-2026-ohjelmistoa/ 

Tiina Puumalaisen uutuusnäytelmä Lady T kertoo Britannian Rautarouva Margaret Thatcherin viimeisistä elinvuosista muistisairaana Lontoon The Ritz -luksushotellissa. Kristian Smedsin Lapin Faarao kutsuu esiin taiteen ja henkimaailman ikiaikaista liittoa ja luvassa on muun muassa musiikkia, meditaatiota ja tietovisaa. Koreografi Sonya Lindforsin ONE DROP on yhteiskunnallisesti vaikuttava ja visuaalisen lumoava teos kolonialismin ja kapitalismin historiasta. Heikki Huttu-Hiltusen ohjaama menestysesitys Leikin loppu palaa ohjelmistoon yleisön pyynnöstä. Oboh on nuoren näyttelijä Leo Ikhilorin taiteellinen opinnäytetyö. Mascu-Fuck on taiteilija Moe Mustafan tanssia ja monologeja yhdistävä sooloteos, joka ravistelee maskuliinista yhteiskuntaa vatsatanssin kautta. Lavaklubilla nähdään suosittujen Sarvivälke- ja Kuka minä olen -esitysten kiertueversiot.    

Lady T – Hyvää yötä, Margaret Thatcher

Kuva: Mitro Härkönen

Lady T on Tiina Puumalaisen kirjoittama ja ohjaama uutuusdraama Britannian Rautarouvan ja alipalkatun hotellityöntekijän kohtaamisesta.

Jouluna 2012 Lontoon The Ritz -hotelliin muuttaa muistisairauden kuluttama nainen. Hän on enää varjo entisestään, vaikka hetkittäin näkyviin ilmaantuu vielä viiltävän itsetietoinen poliitikko. Vain hyvin harvat tietävät, että Margaret Thatcher tekee hidasta kuolemaa sviittinsä yksinäisyydessä.

Yksi näistä harvoista on Linda, hotellin pätkätyöläinen, jonka palkka ei riitä elämiseen ilman lisätienestejä. Linda on kuihtuneen hiilikaivoskaupungin kasvatti, jonka elämään Thatcherin politiikalla on ollut järisyttävä vaikutus.

Kahden täysin erilaista maailmaa edustavan naisen kohtaamisesta syntyy vaikuttavaa teatteria poliittisten päätösten seurauksista yksittäisille ihmisille. Lady T:n ytimessä ovat peri-inhimilliset teemat: muistaminen, unohtaminen ja anteeksiantamisen vaikeus.

Maalaamosalin intiimillä näyttämöllä hehkuvat Kansallisteatterin näyttelijätaiturit: Paula Siimes Thatcherina ja Maria Kuusiluoma hotellityöntekijä Lindana.

Kantaesitys Maalaamosalissa 15.4.2026

Työryhmä

Rooleissa Maria Kuusiluoma ja Paula Siimes

Ohjaus Tiina Puumalainen  Lavastus- ja pukusuunnittelu Teppo Järvinen  Naamioinnin suunnittelu Niko Sahlman

 

Lapin Faarao kutsuu ihmettelemään ihmettä

Kuvat: Verneri Pohjola ja Särestöniemi-Museo: Taina Veikkolin. Kuvankäsittely: Marko Kovero

Lapin Faarao jatkaa ohjaaja Kristian Smedsin pohjoisen taiteilijoista inspiroituneiden, epäsovinnaisten näyttämöteosten sarjaa. Aiemmat Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä nähdyt esitykset ovat olleet Palsa (2014) ja Tabu (2015).

Taiteilija Reidar Särestöniemen henkinen jälki suomalaisessa taiteessa ja yhteiskunnassa on merkittävä. Hänen henkilöään ja taidettaan on vuoroin rakastettu ja vihattu, ylistetty ja pilkattu. Suurten ristiriitojen, värien ja visioiden taiteilija jätti jälkeensä ison puumerkin.

Esitys kutsuu esiin Särestöniemen henkistä perintöä. Näyttelijä Hannu-Pekka Björkmanin johdolla sukelletaan Lapin Faaraon ihmeelliseen maailmaan. Verneri Pohjolan ja Kirke Karjan esittämä musiikki puhaltaa ja soi läpi esityksen. On tarinankerrontaa ja runoutta. On hiljaisuutta ja havinaa. On rauhallista ja radikaalia.

Lapin Faarao kutsuu ihmettelemään ihmettä. Luvassa on muun muassa musiikkia, meditaatiota, tietovisaa ja yhteyttä henkimaailmaan. Kertakaikkisen omalakista näyttämötaidetta.

Suurella näyttämöllä 12.5. ja 16.5.2026

Työryhmä

Näyttämöllä Hannu-Pekka Björkman, Kirke Karja ja Verneri Pohjola

Ohjaus ja teksti Kristian Smeds  Musiikki Verneri Pohjola

 

ONE DROP on rajoja rikkova teos kolonialismin ja kapitalismin historiasta

Kuva: Tuukka Ervasti

ONE DROP on palkitun koreografi Sonya Lindforsin viihdyttävä ja viiltävän analyyttinen teos, jossa teatterin, nykykoreografian, katutanssin ja oopperan maailmat vuotavat toisiinsa.

Yhteiskunnallisesti vaikuttava, visuaalisesti lumoava ja karismaattisen esiintyjäkaartin tähdittämä esitys on saanut ylistystä ympäri Eurooppaa. Suomalaisen mustan näyttämötaiteen merkkiteos vierailee Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä toukokuussa. Esitys jatkaa Lindforsin monivuotista teossarjaa, joka käsittelee valtaa, representaatiota ja mustan kehon politiikkaa.

Teoksen nimi viittaa sekä reggaemusiikin “one drop” -rumpurytmiin että Yhdysvalloissa 1900-luvun alussa luotuun rotuerottelulakiin (Race Separation Act), jonka mukaan yksi pisara ”mustaa” verta teki ihmisestä ulkonäöstään huolimatta mustan. Yhden pisaran sääntö teki näkyväksi sen, miten rodun teknologia luotiin hallitsemaan ja epäinhimillistämään mustia ja ruskeita ihmisiä.

Suurella näyttämöllä 23.5. ja 25.5.2026
After Sweat -klubi 23.5. esityksen jälkeen Lavaklubilla

Työryhmä

Koreografia & ohjaus Sonya Lindfors Esiintyjät Antonia Atarah, Maele Sabuni, Kamilla Halid, Alen Nsambu, Marlon Moilanen, Isabella Shaw Äänisuunnittelu Jussi Matikainen Valosuunnittelu Erno Aaltonen Pukusuunnittelu Sanna Levo Lavastussuunnittelu Aino Koski Libretto Sonya Lindfors Muut tekstit Sonya Lindfors & työryhmä  Tuotanto UTT ry & Sonya Lindfors Osatuotanto Big Pulse Dance Alliance (Zodiak – Uuden tanssin keskus / FI, Dance Umbrella / UK, Julidans/NL), Goethe-Institut (International Coproduction Fund), Finnish Cultural Institute for the Benelux, Apap – FEMINIST FUTURES (a project co-funded by the Creative Europe Programme of the European Union), Beursschouwbourg

 Leikin loppu palaa ohjelmistoon

Kuva: Harri Hinkka

Heikki Huttu-Hiltusen ohjaama Leikin loppu on työryhmän, Teatteri Siperian ja Kansallisteatterin, yhteistuotanto ja se sai ensi-iltansa Maalaamosalissa 9.4.2025. Esitys keräsi runsaasti kiitosta sekä yleisöltä että kriitikoilta ja se palaa ohjelmistoon keväällä.

Samuel Beckettin absurdissa klassikkonäytelmässä tuhotun maailman raunioilla asuvat kellariinsa piiloutuneet viimeiset eloonjääneet: sokea Hamm ja häntä palveleva Clov. Dystopian keskellä jäljellä ei ole enää mitään muuta kuin rippeet loputtomalta tuntuvasta valtapelistä, joka jatkuu jatkumistaan.

Näytelmä on tuttu ja tunnettu eikä sen tekstistä saa muuttaa piiruakaan. Kuitenkin, kun teokseen nyt tarttuvat liikenneonnettomuudessa halvaantunut näyttelijä Pekka Heikkinen ja pakolaisena maahan tullut näyttelijä Bakr Hasan, palvelijan ja palveltavan roolien lisäksi kysymys on monesta muusta tasosta ‒ eikä kaikki ole niin ilmeistä kuin päältä näyttää. Kaksikon alkuasetelma on selkeä: maahanmuuttaja palvelijana ja ”eurooppalainen” pyörätuoliin vaipunut valittaja palveltavana. Aikaamme peilaava klassikkonäytelmä osoittaa jälleen olevansa ajankohtaisempi kuin koskaan aikaisemmin.

Näytelmän suomennoksen on tehnyt Samuel Beckettin Endgame-näytelmän pohjalta Mika Leskinen (2011). Mika Leskisen suomennos on nimeltään Loppupeli.

Työryhmä

Näyttämöllä Bakr Hasan, Pekka Heikkinen, Marika Heiskanen ja Tuukka Huttunen

Ohjaus Heikki Huttu-Hiltunen  Suomennos Mika Leskinen Musiikki ja äänisuunnittelu Sanna Salmenkallio  Lavastus- ja pukusuunnittelu työryhmä  Valosuunnittelu Ilkka Niskanen Vastaava tuottaja Teatteri Siperia / Marika Heiskanen

 

Näyttelijä Leo Ikhilorin taiteellinen opinnäyte Oboh yhdistää rituaalin, ruumiillisuuden ja synkän estetiikan

Kuva: Deepak Panglia

Oboh on nuoren ja taitavan Leo Ikhilorin Tampereen yliopiston teatteritaiteen tutkinto-ohjelma Nätyn taiteellinen opinnäyte. Esitys on karkean lohdullinen ja autofiktiivinen tulkinta minuudesta – kertomus yksinolosta, yksinhuoltajaperheestä ja väkivallasta levottomien sielujen lähiössä.

Teos ammentaa inspiraationsa Lounais-Nigerian Esan-heimon kulttuuriperinteistä ja yhdistää rituaalin, ruumiillisuuden ja synkän estetiikan. Se on taru, luomiskertomus ja kasvutarina pojasta nimeltä Oboh.

Esitys yhdelle näyttelijälle yhdistää tanssin, musiikin ja voimakkaan ruumiillisen ilmaisun monodraaman muotoon.

Maalaamosalissa 3.‒7.2.2026

Esityksen kielet ovat suomi, englanti ja esan.

Työryhmä

Esityskonsepti ja esiintyjä Leo Ikhilor

Valosuunnittelu Pinja Kokkonen  Avustava äänisuunnittelu Samuel Chezeck

 

Mascu-Fuck käsittelee epäonnistuneiden suhteiden aiheuttamia haavoittuvuuksia

Kuva: Kansallisgalleria | the Finnish National Gallery / Pirje Mykkänen

Mascu-Fuck on taiteilija Moe Mustafan sooloteos, jossa uhmataan rajoittavaa miehen mallia vatsatanssilla. Esitystä ovat inspiroineet ikoniset egyptiläiset vatsatanssijat, kuten Suhair Zaki ja Samia Jamal.

Teos käsittelee homoksi kasvamista, hylkäämiskokemuksia, vanhempien vaikutusvaltaa lapsiinsa ja epäonnistuneiden suhteiden aiheuttamia haavoittuvuuksia.

Esitykset Pienellä näyttämöllä 23.5. ja 25.5.2025.

Ensiesitys oli Kiasma-teatterissa 15.8.2023.

Työryhmä

Konsepti, teksti, ääni Moe Mustafa Lavastus- ja valosuunnittelu Julia Jäntti Puvustus Angela Culkin Mugisha

Alkuperäisteoksen tilaaja Kiasma-teatteri (2023) Alkuperäisteoksen tuotanto PALO Art Productions Alkuperäisteoksen tukijat Taike, Helsingin kaupunki, Saaren residenssi (Koneen säätiö)

Sarvivälke- ja Kuka minä olen –esitysten kiertueversiot Lavaklubille

Sarvivälke Lavaklubilla 10.2.2026

Kuva: Katri Naukkarinen

Arda Salaniemen kirjoittama Sarvivälke on väkevän todentuntuinen sukellus nuoren naisen elämään. Koskettavan päähenkilönsä kautta monologinäytelmä pohtii itsetuhoisia ajatuksia ja olemassaolon mielekkyyttä ‒ vaiettuja aiheita, jotka kuitenkin ovat todellisuutta liian monille.

Alkuperäisversion kantaesitys oli Omapohjassa 9.3.2024. Sarvivälke-esityksen kiertueversion sovituksen mahdollistivat Kansan Sivistysrahasto, Niilo Helanderin Säätiö sekä Kansallisteatterin saamat lahjoitukset. Lokakuussa 2025 esitys kiersi kaikissa Valtion koulukodeissa.

 

Duo Musaico: Kuka minä olen? Lavaklubilla 2.2.2026

Kuva: Jeroen Sebrechts, kuvankäsittely Samüel Vangerven

Angela Aldebsin ja Rami Thawin ovat Duo Musaico, ja heidän omista tarinoistaan syntynyt esitys Kuka minä olen? on tanssi- ja musiikkiesitys kodin löytämisestä. Aldebs on Syyriasta kotoisin oleva tanssija ja koreografi, joka on aiemmin esiintynyt muun muassa Kansallisteatterin Undocumented Love -esityksessä. Thawi on syyrialais-venezuelalainen muusikko, jonka musiikki yhdistelee eri mantereiden kulttuurisia vaikutteita.

Teoksessa eri kielten sanat ja tanssi sulautuvat kokonaisuudeksi kitaran, viulun ja lyömäsoitinten kanssa. Taiteilijat punovat arabiasta, englannista, suomesta ja espanjasta kielirajat ylittävän äänikudoksen, jossa sanat lakkaavat merkitsemästä ja tunteet puhuvat.

 

Lisätiedot:

Pääjohtaja Mika Myllyaho
Sähköpostiosoite mika.myllyaho@kansallisteatteri.fi

Viestintäpäällikkö Karoliina Masalin
Sähköpostiosoite karoliina.masalin@kansallisteatteri.fi

Suomen Kansallisteatteri on vuonna 1872 perustettu vanhin suomenkielinen ammattiteatteri. Kansallisteatteri on taiteellinen teatteri, jonka ohjelmistossa nähdään uutta kotimaista draamaa, kiinnostavia ulkomaisia näytelmiä ja parhaita klassikoita. Ydinarvomme ovat taiteellisuus, yhdenvertaisuus ja keskustelevuus.


Kategoriat
taide Tanssi teatteri Teatteriuudistus

Teatterikeväässä 2026 jännittävän kokeellista uutuutta

Piirros Kaarlo Stauffer

 

Somatic Sitcom ammentaa 1990-luvun tilannekomedioista, muuttaa arkiset eleet koreografiaksi ja ylistää ystävyyttä.  

Helsingin Kaupunginteatterin Nykyesityksen näyttämön Somatic Sitcom -esitys yhdistää 90-luvun alun klassisten tilannekomedioiden huonelavastuksen ja nykytanssin. Studio Pasilassa 21. huhtikuuta 2026 ensi-iltansa saava esitys kerrostaa näennäisen merkityksettömät jokapäiväiset eleet koreografiaksi, joka tarkastelee olemisen kummallisuutta.

Somatic Sitcom -esityksen taustalla on koreografi Anna Maria Häkkisen, skenografi Erno Aaltosen ja dramaturgi Emil Santtu Uutun yhteinen kiinnostus 1990-luvun klassisia tilannekomedioita kohtaan. Työryhmä on katsonut satoja tunteja aikakauden sitcom-sarjoja, purkanut niiden rytmejä, eleitä ja tunnelmia ja siirtänyt ne osaksi nykytanssin ja ruumiillisen ilmaisun kieltä.

Anna Maria Häkkisen koreografian perustana toimivat nykytanssin pehmeät somaattiset menetelmät, joissa korostuu ruumiillisen kokemuksen havainnointi.

“Tässä teoksessa tätä havainnointia laajennetaan ruumiista kohti ympäröivää tilaa ja ihmisten ja esineiden välisiä tilanteita. Minua kiehtoo, miten arkiset eleet, kuten istuutuminen, oven avaaminen ja muropaketin kurottaminen voivat muuttua tanssiksi, kun niitä havainnoi ja tarkastelee tietoisesti,” Häkkinen kuvailee.

Teos sijoittuu 1990-luvun alkuun ja ammentaa ajan nostalgisuudesta: pop- ja vaihtoehtokulttuurista, joutilaasta kehollisuudesta ja analogisista esineistä. Kuten inspiraationa toimineissa 1990-luvun klassikkokomedioissa, Frasierissa ja Seinfeldissa, Somatic Sitcomissa ovikello soi ja tapahtumat saavat yllättävän käänteen. Lopputuloksena on lempeä, ihmeellinen ja komediallinen kuvaus ystävyydestä.

 

Teoksen konsepti on Anna Maria Häkkisen ja Erno Aaltosen käsialaa. Häkkinen on lisäksi teoksen koreografi ja Aaltonen vastaa teoksen lavastuksesta sekä valo- ja äänisuunnittelusta. Teoksen dramaturgi on Emil Santtu Uuttu. Kolmikko on työskennellyt aiemmin yhdessä teoksissa Phoenix – a deep relaxation serotonin release (2023), joka toteutettiin Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun tanssin opiskelijoille, sekä Afterglow, low lingering slips of light (2023), joka sai ensiesityksensä New Yorkin Performa-biennaalissa.

 

Rooleissa nähdään Hanna Ahti (vier.), Juha JokelaVappu NalbantogluEsete Sutinen (vier.) ja Antti Timonen. Teoksen puvustus on Paula Ojalan ja työryhmän yhteistyötä. Naamioinnin suunnittelee Ronja Nylund. Tanssin ennakkotyöhön osallistuu tanssija Taru Aho.

Alla Helsingin Kaupunginteatterin kevään uutuuksien ensi-illat:

 

28.1. Hildur, ohj. Tuomas Parkkinen x

4.2. Kurtturuusut, ohj. Miika Muranenx x

5.2. Komedia pankkiryöstöstä, ohj. Samuel Harjanne x

12.2. Status quo, ohj. Jakob Höglund

11.3. Out of Order, kor. Fernando Melo

21.4. Somatic Sitcom, kor. Anna Maria Häkkinen x

 

https://hkt.fi/tiedotteet/helsingin-kaupunginteatterin-alkukevaan-2026-ohjelmisto-on-julkaistu/

x Lahen uutisia pyrkii kokemaan ainakin nämä esitykset