Kategoria: taide

Kategoriat
kotiseutu kulttuuri taide teatteri

Vuorossa Lahden Lauantainäyttämön ensi-ilta Huokausten laakso

Lahtelainen teatterikevät huipentuu kolmeen maaliskuiseen näytelmäensi-iltaan.

Lahden Lauantainäyttämön Antti Raivion näytelmän Huokausten laakso ensi-ilta on sunnuntaina 9.3.2025.

Lahden kansanopiston Teatteri I esittää oman näytelmänsä Puumerkki kantaesityksen perjantaina 21.3.2025.

Teatteri Vanha Juko tuo lauantaina 22.3.2025 yhteistyössä Teatterikorkeakoulun kanssa parrasvaloihin näytelmän Sininen uni kantaesityksen.

 

 

 

Lahden Lauanatainäyttämön Huokausten laakso

Huokausten laakso on Antti Raivion kirjoittaman “Skavaböle-trilogian” toinen osa. Näytelmän tapahtumat sijoittuvat vuosiin 1963-1983. Huokausten laakso on itsenäinen jatko-osa näytelmälle Skavabölen pojat.

Orvoiksi jääneet Rupert ja Evert ovat astumassa aikuisuuteen, kun Evert löytää äidin nuoruuden päiväkirjat. Perheen vanhat salaisuudet nousevat päivänvaloon, samalla kun veljekset opettelevat itsenäistymään ja irtautumaan niin lapsuudesta kuin toisistaankin. Vieläkö vanha verivala pitää?

Huokausten laaksossa kulkevat rinnakkain nuorten miesten kipeä kasvu ja heidän vanhempiensa surumielinen rakkaustarina. Skavabölen pojista tutulla tavalla se vyöryttää lavalle värikkään henkilögallerian ja häivyttää maagisella realismilla rajan ulkoisen todellisuuden ja sisäisen maailman väliltä.

Vuosi sitten Lauantainäyttämöllä ensi-iltansa saanut Skavabölen pojat koettiin korkeatasoisena teatterityönä, joka harvinaisella teatteriestetiikallaan sai ansaitusti myös yleisön haltioituneen ja arvostelujen ylistävän vastaanoton.

https://lahenuutisia.fi/2024/03/17/lauantainayttamon-skavabolen-pojat/

Huokausten laakso -näytelmän ohjaa Lauantainäyttämölle Lahden kaupunginteatterin näyttelijä Tapani Kalliomäki. Näyttämöllä rooleissa nähdään Lauantainäyttämön 17 hengen teatterillinen työryhmä. Saamme kokea fantasian, leikin ja rakkauden voiman, jonka avulla lapsuus ja nuoruus saa elämäämme ajateltavaa ja ehkä opimme näytelmästä myös lisää sukupolvien lähivuosikymmenien perheitten ihmiselämästä – tästä pääkaupunkimme liepeitten kotien yhdestä tositarinasta.

Ensi-ilta on Lahden Pikkuteatterilla Loviisankatu 8 sunnuntaina 9.3.2025 klo 16.00

https://lauantainayttamo.eventiolive.fi

Palaamme näihin kaikkiin kolmeen esitykseen ensi-iltojen jälkeen.

Kategoriat
kulttuuri taide teatteri

Laura

Pasi Lampelan luoma perhekuva suomalaisen keskiluokan yrittäjästä Harrista Reetta vaimoineen, firmansa työntekijöineen, menneisyyksineen ja ajankohtaisina yritysmaailman aina uhkaavine arvaamattomine menetyksineen on nykyisen länsimaisen yhteiskuntamme kovin monen ihmisen ja perheen kohtalo kuihtua ja käpertyä, pysyä hengissä tai löytää se uusi idea, jolla elämä jälleen kukoistaa. Lampelan yrittäjäammatin realismiin paneutuminen on asiantuntemuksella hahmotettua elämänkuvaa bisnestavoitteellisesta yrittäjästä, josta soisi useamminkin teatteritaiteen innostuvan. Lampela onnistuu tavoittamaan keskushenkilönsä Harrin nykytilan viidentoistavuoden yrittämisen työputken jälkeen, samoin yllättävästi myös tarinan toisen osapuolen, Harrin puoliso Reetan, kaikkeen uhrautuvan yhteistyökumppanin, firman yhdessä miehensä kanssa omistaman naisen mielentilan ja tunteet. Tuntuu, että avioliitto on molempien mielestä sitä, mitä sen ei muodoltaan ja sisällöltään ihan pitäisi olla: työtä, työtä ja alkuaan rakastuneiden puolisoiden toisensa täysin unohtamista tunteineen, elämänhaaveineen.

 

Ensimmäinen näytös on jo dialogina niin taitavasti kirjoitettua sanatulvaista, kielikuvarikasta ja vaikuttavasti näyteltyä nykydraamaa, etten aikoihin moista ole suomalaisessa puhenäytelmässä kokenut – tulkinta kohtaus kohtaukselta tarinaan koko ajan lisää punovaa jännitettä kasvattaen. Väliajalle piti lähteä jännitteen korkealle nousseessa odotuksessa pian toisen näytöksen alkamista malttamattomana odottaen.

 

Pasi Lampelan hahmottelemat henkilökuvat, joiden luonnetta, temperamenttia ja ajatussolmuja saamme Laura-näytelmässä maistella, on huolella ja selvästi kuin todellisuudesta siivilöityä, tarkkaa ja huoliteltua luonnekuvausta – ja ne saavat myös verrattomat näyttelijätulkintansa.

Pääosassa Kansallisteatterin Esa-Matti Long näyttelee elämäntilanteeseensa täysin pysähtynyttä, elämään kyllästynyttä Harri-urakoitsijaa, niin vahvasti ja antaumuksella, koruttomasti, teeskentelemättömästi, että luiskahdamme oitis hänen harhailevaan sieluunsa väkisin mukaan asioita ratkaisemaan, jäljellä olevia nuoruuden unelmia muistelemaan, kenties vielä uudelleen löytämään. Hänen aviokumppaniaan Reettaa tulkitsee Piia Mannisenmäki (Jyväskylän kaupunginteatteri) niin käytännönelämän läheisesti ja todesti, että koemme hänen elämänkolhunsa nyt aviomiehen miltei seotessa ja aina jo liiton alun lapsikatastrofista alkaen todellisen sielukkaan avionaisen suomalaisena, myrskyt tyynnyttävänä kaikki ymmärtävänä peruspuolisona – sydämemme myös hänen ihanan naiselliselle touhukkuudelleen antaen.

Eikä Reetan työystävää, maailman sympaattisinta kirjanpitäjä Kaitsua näyttelevä Hannu Lintukoski (Jyväskylän kaupunginteatteri) voisi enää yksinkertaisemmin ja vilpittömämmin hahmoaan luonnostella – tuntuu, että Reetan ja Kaitsun puhdas (kirja)ystävyys on niin aidon lämminkoomisen hymyilyttävää, naiivin lapsellista, että nautimme aidosti kahden roolityön yhteisherkusta.

Draaman nimiosan Lauran näyttelee hurmaavalla heittäytymisellä Maria Kuusiluoma (Suomen Kansallisteatteri) ja tuo vulgaarilla seksuaalisuudella, hurvittelevalla valokuvaaja-ammatillaan, kosmopoliittisilla Berliinihaaveillaan, vapaamielisellä maailmannaiseudella Lampelan tarinaan sen tärkeimmän sytykkeen: Juuri tämä himoittava, paljastava ja elämää elänyt, vapaa ja huoleton nuoruuden tuttava on Harrin päässä vuosikymmeniä unelmissa pyörinyt ja nyt ilmestyessään sekoittanut aloittamaan uuden, toisenlaisen elämän.

Lampela jatkaa vielä hienoin karikatyyrein näytelmän sivuhenkilöitä – talouskatastrofia ennakoivan, vankilasta vapautuneen aliurakoitsija Mähösen näyttelee Jukka-Pekka Mikkonen (Jyväskylän kaupunginteatteri) enteellisen salaperäiseksi ja videolla Juha Varis (Kansallisteatteri) hahmottaa taitavasti pankinjohtajan härskinä ärsyttävänä despoottina hämmentämään koko yrittäjämaailman todellisuuden.

 

Suomalaisen laitosteatterielämän harvoja yhteisiä edistysaskeleita esitys myös nostaa merkittävän tulokselliseen saavutukseen: Jyväskylän kaupunginteatterin ja Kansallisteatterin yhteistyönäytelmän toteutuksessa, valmistamisessa, vierailevissa teatteritaiteilijoissa sekä nyt myös tyylikkäässä skenografiassa on sitä poikkeuksellisen uustuoksuista ja virkistävää  katsomoon asti tuntuvaa tuoreutta, teatterimagiaa, että ainakin elämänsä keski-ikään ehtineiden on raikkaan puhuttelevaa esitys nauttia – ja teatterifriikinkin päätä huimaa. Bravoo!

 

Laura

Ohjaus ja käsikirjoitus
Pasi Lampela

Lavastussuunnittelu
Markus Tsokkinen

Pukusuunnittelu
Tellervo Syrjäkari

Valosuunnittelu
Japo Granlund

Sävellys ja äänisuunnittelu
Juuso Voltti

Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu
Niina Vattulainen

Videosuunnittelu
Ville Virtanen

Rooleissa

Maria Kuusiluoma
Hannu Lintukoski
Esa-Matti Long
Piia Mannisenmäki
Jukka-Pekka Mikkonen

Pankkimiehen rooli videolla
Juha Varis

Esityskuvat Jiri Halttunen

 

Helsingin esityksen ensi-ilta Kansallisteatterin

Pienellä näyttämöllä 26.2.2025

 

https://www.kansallisteatteri.fi/esitys/laura

Kategoriat
musiikki taide teatteri

Uusi Eden suomalaisten musikaalien uusmoraalinen herkku?

Uusi Eden -esitys oli yksi kevään 2025 ensi-iltatoivomuksistani ja syy valinnalleni perusteltu. Olin valmiiksi myyty jo ohjaaja-käsikirjoittaja Juho Mantereen teatteriuutuuden nähtyäni vuonna 2022 (Linna-Mantere: Tuntematon sotilas) Teatteri Vanha Jukon pelkistettynä, väkevänä uusversiona ja halusin nyt kokea  musikaaleista jotakin kenties sellaista, jonka tämä miettivä ja osaava Q-teatterin teatteriguru voisi tätä teatterilajia tuntemattomalle katsojalle löytää.

Helsingin Kaupunginteatteri lupasi vielä:

”Uusi Eden on karnevalistinen musikaali maailmanlopun jälkeisestä Pasilasta. Hillittömässä show’ssa Juho Mantereen groteski ote kohtaa Disney-musikaalin hengen. Sävellyksestä vastaa Henri Lyysaari.”

 

Uusi Eden, ensi-ilta Studio Pasilassa 5.2.2025
Ohjaus ja käsikirjoitus: Juho Mantere
Sävellys: Henri Lyysaari
Rooleissa: Miiko Toiviainen, Anna-Sofia Tuominen, Ushma Olava, Niki Rautén,Tiina Peltonen, Mikko Vihma, Unto Nuora, Leenamari Unho.
Pukusuunnittelu: Riina Leea Nieminen
Lavastus ja valosuunnittelu: William Iles
Äänisuunnittelu: Jaakko Virmavirta
Naamiointi: Aino Hyttinen

Esityskuvat: Ville-Veikko Väätäinen

 

Globaali ydinsota on pyyhkinyt planeetan yli, mutta sattuman oikusta Pasilassa eräs teatteri, jonne aseman kauppakeskus Triplasta kolmesataametriä käveltyämme jouduimme ja jonka katsomon viidenteen penkkiriviin juuri istua rojahdimme, on tiloineen ja henkilökuntineen säästynyt pahimmalta tuholta.

Miten taiteelliset odotuksemme täyttyivät

– Uudenlaisella suomalaisella valoisan energisellä ja mielikuvitusrikkaalla musikaaliesimerkillä

– Laulunäytelmäntapaisella laulujen miltei runomuotoisin hienoin lyriikoin ja kauniiden lähes kahdenkymmenen uuden laulun valloittavin soundein

– Täydellisellä suomalaisten eturivin musikaalitähtien upeilla ja kokonaisvaltaisilla roolitöillä ja yhteisnäyttelemisellä

– Puvustuksen, naamioinnin ja skenografian visuaalisen toteutuksen kierrätysestetiikallisella, patinaisella vaikuttavuudella

 

Miten odotuksemme petettiin

– Mustan huumorin mauttomuudella

– Volyyminappuloiden haltioiden ja hallitsijoiden täydellisellä ymmärtämättömyydellä, joka pilasi miltei koko esityksen nauttia ja viihtyä

Ennen kaikkea saimme olla hienojen uusien laulujen jopa biisien hurmaavassa sävelten ja äänimaailmojen loistokkuudessa.

Henri Lyysaaren musiikki ja Juho Mantereen sanoitukset olivat esityksen suurinta nautintoa. Musiikissa oli sävelteemoja vaikka jaettavaksi sen kahdeksalle teoksen eri esittäjäpersoonalle ja melodiat usein niin tavattoman kauniita ja johdattelevan kertovia – sanoitusten toimivuus ja sävelkuosi, koko musikaalin tarina oli huipussaan.

Tuon musikaalin tulkkeina vielä Miiko Toiviaisen tunnelmakypsän vahva, taipuisan musikaalinen laulutapa,   Anna-Sofia Tuomisen puhdas ja kirkas, eläytynyt ääni sädehti musikaalisuudellaan ja Tiina Peltosen kuunkirkas, kaunis äänimateriaali miltei naulitsi tulkintansa lumoavaan tenhoon. Laulut soivat myös stemmoissa osaavasti ja varmasti. Koko kahdeksanhenkinen seurue taisi laulamisen, tanssimisen ja musiikin tulkitsemisen omissa sooloissaan ja yhteistulkinnoissaan meidät maan nautittavimmalla ammattitaidolla, esiintymisriemulla ja tuoreen varmalla rutiinilla valloittaen.

Vahinko, että Uusi Eden -teoksen kokonaisuuden pilasi miltei koko esityksen vallinnut ylivolyymi, joka vielä esityksen jälkeenkin pitkän kotimatkan ajan tuntui korvien alasimissa ja vasaroissa jyskäävän häirintämeluaan.

Yhden keskeisen suomalaisteatterien teatteri-ilmaisun ominaisuuden esitys taas nosti pohdittavaksi. Ei pelkästään tässä vaan monissa muissakin pitkään näytelmää harjoituttaneiden teatterien työssä äänen – liven sekä sähköisesti vahvistetun puheen ja musiikin – selkeyttä ja kuuluvuutta ei kukaan ulkopuolinen ennen ensi-iltaa pääse tarkistamaan. Teatterit tarvitsisivat asiantuntevan vähintään tavallisen katsojan tai parhaimmillaan puhetaidon ja sähköisten äänentoistojen teknisen taiturin, joka kokemalla koko esityksen pystyisi nopeasti kertomaan nuo puutteet ja esitysensemble korjaamaan äänenkäytön ja volyymin sekä sanomisen selvyyden. Kannattaisi kokeilla!

 

Hienoja roolitöitä saimme jokaisen kahdeksan esittäjän toteuttamina nauttia: Miiko Toiviaisen Petterin elävä, tunteva, kärsivä ja tosi hahmo tuntui kuin tipahtaneen tähän näytelmän tarinaan ja kantoi sen seikkailullista henkeä elävän aidosti ja sympaattisesti. Anna-Sofia Tuomisen Sonja sädehti tulevaisuuden uskoa, elämäniloa ja rakastumisensa puhkeamisen odotusta teoksen loistavana, herkän sensuaalisesti tulkittuna, valoisana rooliluomuksena, Niki Rauténin Tuisku toi tarinaan tämän päivän sukupuolettomaan vakioituneisuuteen, lapsenomaisuuteen ja ihanaan naiviuteen valoisuutta ja empatiaa kiehtovasti. Tiina Peltosen Äiti tuntui olevan koko pikkuyhteisön aito johtajahahmo, vakuuttava näyttelijätyö luontevuudellaan, hienolla yhteisönsä ihmiskäsittelyllään – jos kohta despoottisella kylmyydelläänkin, ja Unto Nuora leppoisasta leppoisin kylän vanhin, jonka kanssa haluaisimme vaikka illat ja päivät pääksytyksin jutella, jos eivät nukkumaanmenomääräykset olisi niin tiukat kuin Uusi Eden -yhteisössä olivat. Ushma Olavan kokissa on sitä rempseyttä ja realistista määrätietoisuutta, jota aina mielikuvituksemme vaatii pitääksemme jalat maassa ja Leenamari Unhon puvustaja sekä Mikko Vihman roudari toivat nostalgista teatterituoksua menneiden vuosikymmenten kiertävistä teattereista vallattomuudellaan ja iloisuudellaan.

Uusi Eden – Kuvassa Mikko Vihma, Miiko Toiviainen, Leenamari Unho

En sinänsä pelkäisi hyvän ja pahan, ihanan ja karmean rinnakkaisoloa, rajua törmäystäkään, jotka koko ajan esityksen volyymissä ja kuvitteellisessa asiasisällössä kamppailevat maailmanlopussa jäljellejääneissä arpisissa kasvoissa ja tuovat rinnakkaisolon outoa, kauhumaista ja draamallista jännittävyyttä esitykseen. Kuitenkin kannibaalinen ajatus, että ydinjätetuhon jälkeisessä maailmassa, jossa ihmisenkaltaiset oliot ravinnokseen söisivät kuolleita toisiaan, oli ainakin minulle liikaa – osin myös siksi, että asia toteutettiin esityksen tulkinnassa kovin realistisesti repimällä malli-ihminen raajoistaan lihaksi myllytettäväksi. Mustahumoristiseksi huviksi tarkoitetussa musikaalissa nimeltään Uusi Eden elämä olisi sellaista. Maku aidosta huvittamisesta taisi ohjaaja-käsikirjoittajalta pahasti pettäneen ja hän tuntuu olevan siirtämässä mustanhuumorinsa rajoja jo suoraan todellisuuteen Ukrainan ja Palestiinan ruumiskasojen todellisuuteen, joita jo televisiossa illasta ja vuodesta toiseen olemme saaneet uutiskuvissamme nähdä nykytodellisuutena – aitona draamana.

Uusi Eden – Kuvassa  Mikko Vihma, Unto Nuora, Miiko Toiviainen, Leenamari Unho, Ushma Olava, ylhäällä vasemmalta Tiina Peltonen, Niki Rautén, Anna-Sofia Tuominen

 https://hkt.fi/esitykset/uusi-eden/

Esitysarvio kirjoitettu 22.2.2025 klo18.30 -esityksestä.

Kategoriat
kansainvälisyys kulttuuri taide yhteiskunta

Jenni Ropen maalausten viivojen ja värien paratiisissa

Jenni Rope Aukeava (2024)
yhdistelmätekniikka pellavalle, 120 x 100 cm
Kuva: Jussi Tiainen

 

”Jenni Rope työskentelee monialaisesti maalausten, mobile-veistosten, kuviosuunnittelun ja taiteilijakirjojen parissa. Opiskeltuaan ensin maalausta Vapaassa Taidekoulussa ja animaatiota Lontoossa, hän valmistui Aalto-yliopiston graafisen suunnittelun osastolta vuonna 2002. Ropen teoksia on ollut mukana lukuisissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla vuodesta 2004. Taiteellisen työskentelyn ohessa Rope on tehnyt kangaskuoseja freelance-suunnittelijana mm. Marimekolle, Vimmalle ja Nansolle. Rope asuu ja työskentelee Helsingissä.”

Lahden tyylikkäässä Galleriassa – Nuovossa – on pitkästä aikaa alkuaan lahtelaisen taiteilijan Jenni Ropen ehyt, lähimenneisyyden animaatioelokuvien ja sarjakuvien mielenkiintoisen taitajan, nyt kypsän omaviivaisen taiteilijan maalausten ja käsitteellisten mobiiliveistosten sekä taidekirjojen hellyttävän hieno näyttely.

Jenni Ropen kohtasimme jo vuonna 1989 Islannissa Lahden lasten ja nuorten kuvataideoppilaitoksen yli neljänkymmenen hengen leirillä, jota Rakveren kaupunki Lahden ystävyyskaupunkina isännöi. Ajoimme koko Islannin pohjoisesta etelään läpi erilaisten upeamaisemaisen maan kokemusten – tulivuorilaavat, rikkialtaat, lammaslaumat, islanninponiratsastukset, haahkasaaret, vuoripurot, jäämerirannat – jotka kaikki  pysähdyttivät koko retkiseurueen lukuisiin maalaushetkiin ja saivat siveltimemme pysähtymään näkemäämme ja ikuistamaan paperille tai kankaalle kokemamme.

Nyt oikeastaan tapaaminen on toinen kerta – tällä kertaa vain ihailijana Jennin lämminrytmisten tyylikkäitten teosten äärellä ilman taiteilijaa, silloista pientä tyttöä vanhempineen: nyt valmiin kypsää lumoavaa viivan ja värin omarytmistä haltiatarta.

Elämämme historiat yhtyvät näin sattuman johdattelemina. Jennillä se johti tinkimättömän taiteilijakutsumuksen siivittämänä määrätietoiseen taiteen opiskeluun ja taideammattiin, jonka voimaa ja vaikuttavuutta saamme täällä Galleria Nuovossa vielä 16.3.2025 saakka käydä ihailemassa.

 

Yllä kaksi Jenni Ropen maalausta Nuovon näyttelystä toimituksen kuvaamina (PV)

Kymmenet suurikokoiset ja pienetkin pääosin akryylimaalaukset ja kineettiset veistosteokset ovat silmissämme koettavana ja ne naulitsemme muistiimme oman mielikuvamme mukaan, taas vielä uudestaan katselemaan saapuen. Juuri tuona 16.3.25 päivänä saatamme kohdata itse taiteilijankin.

 

info@gallerianuovo.fi

Kategoriat
kulttuuri taide teatteri

Kevään hurmaavin ohjauksen ja näyttelijätaiteen teatteritapaus

Lahden kaupunginteatteri on löytänyt kaupungin tärkeimmän elämänvoiman – nuoruuden, sen kivut, ihanuudet ja ennen kaikkea luomisvoiman, oman, nuorten ihmisten kasvavan (aina moititun) näkyvyyden tärkeyden: teatterissamme esitetään nyt tulevaisuuden ja nykyisyyden kipupisteitä – läheisyyden ja elämänvoiman näköaloja niin, että luulisi koko täysin jumittuneen yhteiskuntanäköalattomuutemme syttyvän tulevaisuuden raikkaaseen, uuden luomisen ja nuoruuden ylistämisen spontaaniin riemulauluun.

Enda Walshin räiskyvä tragikomedia Disco Pigs kertoo 17 vuotta täyttävistä ystävyksistä, jotka uskovat olevansa erottamattomat – kunnes kaikki kerran peruuttamattomasti muuttuu. Kahden nuoren huippunäyttelijän Vilma Kinnusen ja Miikka Wallinin tulkitsemat Runt ja Pig (Nasu ja Possu) ovat syntyneet samassa sairaalassa, samana päivänä ja kasvaneet erottamattomina ystävyksinä ikävystyttävässä kaupungissa. He ovat rakentaneet oman valtakuntansa nuhjuisen kaupungin kaduille – villin, vaarallisen ja vapaan. Possun ja Nasun elämä on loputonta juhlaa, yleistä hengailua ja sattumanvaraisia väkivallantekoja maailmassa, jossa he hallitsevat kuin kuningas ja kuningatar. Kaikki muut voivat painua helvettiin. Mutta kun Possun ja Nasun 17-vuotissyntymäpäivä lähestyy, heidän ikuiseksi sovittu ystävyytensä alkaa pala palalta murentua. Possun tunteet muuttuvat entistä hallitsemattomammiksi ja Nasu alkaa etsiä elämältään jotain muuta – jotain, mikä uhkaa erottaa heidät lopullisesti.

 

Nuorille tarkoitettu jo 30 vuotta sitten Irlannissa syntynyt ja ensiesitetty näytelmä ajan nuoruuden vimmasta, ehdottomuudesta, äärimmäisen poikkeavasta kahden ihmisen lämpimästä läheisyydestä, elämänsuhteen kypsymisestä, hirmuisesta kuvitelmasta ja todesta, omasta kahden ihmisen kokoisesta valtakunnasta koko ihmismaailman tulevaisuuden näkijänä sai eilen uudelleen sovitetun railakkaan nykyaikaisen ja vauhdikkaan esityksen Lahden kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä.

Siitä muodostui valloittavan mielikuvituksellisen ohjauksen ja teatterimme tähtinäyttelijöiden todellinen triumfi, jossa yleisö eli väkevästi, väliin vakavasti kyynelehtien tai sieluillaan tapahtumiin riemuin ja innostuen samaistuen, mukaan eläytyen, teoksen tunti ja 30 minuuttia. Olimme saaneet nauttia tavattoman ehyen, hienon, yhtä aikaa hervottoman hauskan ja ajatuksiimme syvälle porautuvan teatteriesityksen.

Annoimme lopuksi täyssalillisen seiniä ravistelevat miltei loppumattomat ihastuksesta huumaantuneet aplodit seisten – esitystä sekä esittäjien ainutlaatuista teatterivaikuttavuutta kaikin sydämin kiittäen.

 

Muunlaista arviota ei tästä ihmeellisestä, inhimillisestä kevään teatteritapauksesta tarvitsisi edes yrittää kertoa. Se on jokaisen lahtelaisen, ulkopaikkakuntalaisenkin itse mentävä kokemaan – yläkoulun ylimmän luokan ikäisestä ainakin kerran rakastuneisiin vanhuksiin saakka.

 

 

 

 

Kuin esityksen ohjaaja-sovittaja Lauri Maijalan ajatuksina saamme katsella syntynyttä näytelmän kokonaisuutta: näyttelijöiden liikekieltä esityksessä soivien miltei klassisen kauniiden biisien eri rytmeissä ja vauhdeissa ja ihanissa melodioissa, samalla korviamme lepuuttaen kuunnella upeina live-esityksinä lahtelaisversiot maan kahden huippunäyttelijän duettoina tai uskomattoman valloittavina levyvalmiin upeina tulkintasooloina. Tai myös seurata juosten ja jalkaisin ohjaajan mielikuvien mukana esittäjien nuoruuden vauhdikasta elämänsä matkantekoa sekä juuri tässä päivässä nauttia sähköskuutilla toisinaan kulkevan toisiinsa kiintyneen parin matkaa pienessä sisämaan kaupungissa Lahdessa, paikannimiä arvailijakatsojan hauskuudeksi sanamuunnoksin hoksailla nuorten vakiopaikoissa Hiidenkivi-juttukapakassa, Vesijärven rannassa sorsia ihastelemassa, saati Möysän R-kioskin hoitajaa ärsyttämässä.

Teoksen valloittavan kreisi huumori on niin sydänlämmintä ja rooliteksti sen nykytekstin vittu-sidesanoilla taituriohjauksessa sujuvuudessaan liudentunut lähes huomaamattomaksi tuoreeksi näyttämöpuheeksi, koko teosta vain ajantasaiseksi värittäen. Ennalta luvattu seksuaalisuus ei sekään nouse pääasiaksi, päinvastoin luontevaksi, poikamaisen rehvakaksi termeiltään, jopa poikkeuksellisen hienoksi ja harvinaiseksi yhdeksi vaikuttavaksi miessensuelliseksi kohtaukseksi tarinassa.

Vilma Kinnusen Nasu ja Miikka Wallinin Possu antavat näytelmälle elävät roolit niin tuhannen aidosti, niin sydänverisen kuumasti, niin rakastettavan todesti kuin vain yhteisnäyttelemisen suuret taiturit voivat meidän antaa täydellisenä katharssina kokea. Kinnusen Nasu-naiseudessa on lapsuuden päättyviin läheiskokemuksiin niin lämmintunteista, kiehtovaa ja voimallista sisäistä säihkettä, että välillä on pakko puristaa viereistä katsomontuolia myötäelämisen rakastumistunteesta omaa nuoruuttaan siihen mukaan tunkien.

Miikka Wallinin Possu tuntuu olevan lapsuusläheisen ystävän ikuinen luotettava lähimmäinen, jonka turviin Nasu voi milloin tahansa heittäytyä ja yhteisellä luontaisella kapinavoimalla, ilkikurisella riiviön ja kujeilun rohkeudella, kaikkeen mahdolliseen piruiluun ehdoitta uskoa ja yhtyä. Wallinin akrobaattisen liikunnallinen, gebardimainen, huonekalujenkin yli loikkiva Possu on suurenmoinen persoonallinen näyttelijätyö, jonka nuoruuden kiihko ja ehdottomuus miltei pelottavat taipumattomuudella ja tinkimättömyydellään. Teoksen yksi herkimmistä hetkistä on kohtaus, jossa Nasun pelkkä turvallinen ja luotettava läheisyys kohtaa Possun murrosiän miehisyyden paineiden pakahtuvan seksuaalisen täyttymisen Nasun poissa ollessa Possun yrittäessä ruumiintoimintojensa seksuaalisilla paineilla kuvitella saavansa aidosti Nasun myös aistillisesti omakseen ja purkaen unelmissaan paineensa tyynyjen uumeniin. Rikkumattomaan ystävyyteen ei kuulu seksi, sen tajuamme ja sen tajusi mitä raastavammin ja ahdistuneemmin Possu.

Kenties klassisinta on tässäkin teoksessa monen parisuhteen yhteinen kokemus, jossa toinen osapuoli jää nuoruuden tuhoavaan elämänuhoonsa vuosikymmeniksi, toisen pyrkiessä löytämään ulospääsyn kypsyydellään ja aikuisuuden unelmillaan.

On tietenkin piirrettävä eräänlainen ilmaisukartta, jonka voi esityksestä silmissä vieläkin nähdä: valtava vauhdin hurma, ennenkokemattomat ihanat ja levolliset tähtitaivaat ja kuutamot, pitkät kahden toisiinsa rakastuneen keskustelut, hauskuttelun lukuisat hetket, hurjat, väkivaltaiset kohtaukset, aikuisten väheksyntä ja vain kahdelle ihmiselle omistettu koko maapallo taivaankappaleineen, kokemuksineen, läheisyyksineen, syleineen.

Kaiken sen loihtii romantikko Maijala ja tarkentaa vielä tajuamme hienoilla värikkäillä kaupungin ruutukaavaa ja näytelmän interiöörejä kuvaavilla lavastusdekoraatioilla, rikkoo tunnelmaa eläinkuntaa ja nykyistä steriiliksi luultua maailmankuvaa vertailevilla raiskaavilla teurastuskuvilla ja heti perään lakaisee ne aikuisuusfantastisilla Vogue-kansikuvahaaveillaan, palauttaa lopuksi nämä kaksi nuorta esitykseen takaisin elämän kiihkoihin, kuin suuren draaman kohtalokkaisiin, lähes väkivaltaisiin reaktioihin kahden ihmisen kiintymyksen ehdottomalla läheisyysvoimalla – viimein suurten draamojen tapaan rakkauden veriseen tuhoon kiintymyksen johtaen.

Jyri Suomisen valosuunnittelulla on teatteri-ilmaisu teatterissamme täydellinen, Tatu Virtamon äänimaailma unohtumattoman rikas ja molemmat luovat visuaalisina, pettämättöminä näkyinä ajatuksiamme koko ajan milloin tavattoman kauniisti, klassisen sulosti värittävinä, milloin elämän nopeutta ja inhimillisyyden tuskaa värein ja valoin tunnelmoiden.

DISCO PIGS

Teksti Enda Walsh

Suomennos Aleksi Milonoff
Ohjaus, lavastus Lauri Maijala
Pukusuunnittelu työryhmä
Valosuunnittelu Jyri Suominen
Äänisuunnittelu Tatu Virtamo
Naamiointisuunnittelu Anu Reijonen

Esityskuvat Janne Vasama

Rooleissa Vilma Kinnunen, Miikka Wallin

Ensi-ilta 19.2.2025

Esityskieli suomi. Ikäsuositus 14 v.

https://lahdenkaupunginteatteri.fi/ohjelma/disco-pigs/

Kategoriat
kulttuuri taide teatteri

Jenny Hill – huumoritäysi revyy elämämme keski-ikään

Helsingin Kaupunginteatteri – Jenny Hill – Kuvassa Sari Haapamäki – Kuva Mitro Härkönen

Minna Rytisalo on tämän päivän ja tulevaisuuden yhteiskunnan guru kertomaan naiseudesta ja sen ahdingosta, purkamaan sen rajusti palasiksi ja rakentamaan uudenlaista naiseuden ihannetta meille – naisille ja miehille. Ihastuin hänen kieleensä ja näyttämötekstiinsä nähtyäni hänen Lempi-näytelmänsä, poikkeuksellisen vahvan pohjoisen pienten ihmisten tarinan kahden eri teatterin tulkintana peräti kolme kertaa. Jo Rytisalon kieli on mielemme ja ajatuksemme hyvin tavoittavaa selkeyttä löytää yhdellä kuulemisella monia kerroksia ja tuntemuksia oman elämänsä sykkeeseen. Tuossa kerroksellisuudessa draama syttyy ja syntyy elämään kuin itsestään.

 

Nyt Helsingin Kaupunginteatterin uutuudessa on vuorossa suuri naiskohtalomäärä – tavallisia keski-ikäisiä naisia, joille elämä perheen arjen muututtua, lasten kotoa lähdön jälkeen jää kaiken tavanomaisuuden jatkumisena kohtalokkaan harmaaksi ja ankeaksi loppuelämäksi ja kuvitelmien poutapilvissä kirmanneiden tuhansien unelmien toteutuminen, itsensä löytäminen pelkäksi haaveeksi.

 

Mäen Jenni eroaa uskottomasta miehestään Jussista ja muuttaa pois espoolaisesta merenrantatalosta yksiöön kantakaupungissa. Lapset Oona ja Olli-Pekka ovat jo aikuisia ja omilla aikuisuuden teillään ja nyt Jenni aloittaa uuden elämän. Jenni Mäestä tulee Jenny Hill, nainen, joka aikoo löytää oman äänensä ja oman tapansa elää.

Kovin paljon ei Jenni Mäestä enää ole ihmistä jäljellä – arjen pölyrätti miehen pillin mukaan koko elämänsä tanssinut nöyrä, harmaan latentti naishylkiö. Vain pari luotettavaa elämänmakuista ihmissuhdetta, elämänkortta, joille vielä puhua ja uskoutua, pitää häntä pystyssä: jo vanhustenhoitoyksikössä asuva lapsuudenajoista tuttu sydänystävä ja oma mielikuvitusystävä.

 

Helsingin Kaupunginteatterin Jenny Hill -esitys tuo naiseuden täyttymyksen hurmaavan terapeuttisen, virkistävän sadun ilotulitteisessa muodossa Henna Piirron näytelmäsovituksella ja antaa romaanille sen värikkäät fantasian siivet. Liisa Mustonen luo ohjauksellaan esityksestä säkenöivän revyyn ja tuo siihen vielä irrationaalista ilmaisua, sirkustemppuja, flamencon sensuaalisen kipinöiviä askelluksia ja tanssinpyörähdyksiä tämän tästä sekä koko esityksen Annina Nevantaus värittää näyttämön täydeltä suurten keveitten lavastusverhojen ja pukujen kirkkailla puhtailla väreillä kuin silmämme balsamoiden, ikään kuin elämän raadollisuutta ei koskaan olisi ollutkaan ja uuden elämismuodon mahdollisuus juuri nyt avaisi silmämme ja oivalluksemme kirkkaiksi loistamaan.

 

Aino Seppo, Elina Hietala, Merja Larivaara, Sanna Saarijärvi, Vappu Nalbantoglu, Ursula Salo – Kuva Heli Blåfield

Avuksi terapointiin tulevat jo satoja vuosia eläneet patriarkaaliset yhteiskunnan periaatteet, joilla Grimmin Veljekset ovat vuosisatoja pitäneet satuillen yllä omaa miehen asemaansa maailman kodeissa, iltasaduista alkaen ja naista itsensä alapuolella. Tähkäpää, Ruusunen, Tuhkimo, Lumikki, Punahilkka, Kerttu, joiden Ajatar-satuhahmoilla on ikuistettu pysyvästi sukupolvesta toiseen kuuliaisuuden, kiltteyden, alistuvaisuuden ja nöyryyden tunnusmerkit ja annettu haltiattaren viitta luontevasti aina naiselle. Nyt esityksessä naiset repivät nuo sukupuolikunniaviitat tuusannuuskaksi. Jokainen Ajatar todistaa, miten hänen satunsa on ollut täysin valheellinen ja todellisuus kaukana kiltteydestä, sopuisuudesta, alistuneisuudesta. Ajattaret pitkissä hurjissa vuodatuksissa, hurmaavan räiskeisissä lauluissaan, sensuaalisuudessaan vakuuttavat, että tullakseen aidosti naiseksi heidän todelliset historialliset muotonsa on hävitettävä.

Roolitöistä

Sari Haapamäen Jenni Hill nousee tästä sirkusmaiseksi monenlaiseen teatteri-ilmaisuun rönsyävästä revyystä vahvaksi ja uskottavaksi, kevään aidon koskettavaksi roolityöksi.  Haapamäen maanharmaa, elämän arjen pölyrätti herää mielikuvissaan uudeksi ihmiseksi ja toteuttaa fantasiansa aina trapetsisessa rohkeudessa näyttämön kattoon saakka maailmaa tarkastelemaan ja sieltä hurjalla syöksyllä maanpinnalle takaisin elämään.

Jenny Hill –  Sari Haapamäki

Mielikuvitus ja fantasia tuikkii esityksessä joka raosta, mihin Jenny ehtii ajatuksensa elämän riemuissaan suunnata.

Pari Jennyn elämän oljenkortta tuovat esitykselle myös aina tarvittavaa inhimillisyyttä, lämpöä, läheisyyttä, myös roolitulkintoina Kaarina Aino Seppo ja Brigitte Macron Merja Larivaara.

Samoin näytelmäsovituksen edetessä jo hieman aikuistuneet Jennyn lapset (Sauli Suonpää ja Elina Hietala) antavat äitinsä elämänmuutoksen jälkeen hienoilla, eläytyvillä Olli-Pekka ja Oona -näyttelijätöillään aina tarvittavaa uskottavuutta näytelmän tarinalle.

Uutta elämänpintaa, sieluntilan virkistämisen mahdollisuuksia esitys antaa katsojalle mielikuvituksen täydeltä, ylikin. Rooliluomusten yksityiskohdat rönsyvät komediaa, ääneen naurattavaa kreisiä huumoria miltei tikahtumiseemme saakka ja monet sanonnat ja uudet aforismit reilua naisraikkaan suorapuheista hauskuutta.

Pidän myös yhtenä esityksen tärkeimpänä, mutta hämmentävänä Rauno Ahosen hienolla herkkyydellä tulkitsemaa Jussia, joka saa sympaattisen, miellyttävän ja ihanan keski-ikäisen tunnollisen perheenisän rakastettavan roolihahmon Ahosen pieteettisessä tulkinnassa. Juuri tuollainen Jussi-puoliso olisi varma jokanaisen ihanne. Ja tämän roolityön kautta pääsemmekin Jenny Hill -esityksen asian ytimeen: miten miehen uskollisuus ja petollisuus ovatkaan aina niin hiuskarvan lähellä toisiaan!

Eroperhe juhlii : Jennyn sisko Johanna, entinen aviomies Jussi, Jenny Hill ja eroperheen poika Olli-Pekka (Vappu Nalbantoglu, Rauno Ahonen, Sari Haapamäki, Sauli Suonpää)

Kukaan tämän esityksen nähnyt ei tule unohtamaan tämän romaanin esityssovituksen musiikkia ja laulujen sanoja, joiden aito teatraalinen ja tunnelmallinen sisältö ja esitys on lumoavaa. Koko revyy silataan naiseutta ylistävillä Ajattarien laulutulkinnoilla, tunnelmoiden tulisesti ja vaikuttavasti – näin esityksen seitsemän naisen naiseuden voimaantuminen lipui täydellisesti naisten käsiin, kuitenkin myös miehet mukaansa ottaen.

Kun yleisö alkoi antaa yhä raikuvammin väliaplodeja kokemilleen kohokohdille, aloin havaita ne pääasiassa salin naisten käsien taputuksina. Esitys oli mennyt naisvoimaantumisessa perille. En eräänlaisena oman sukupuoleni edustajana esityksen viihdeantia vähätellyt, vaikka jäin kaipaamaan aidosti uskottavampaa yksityistä tarinaa sen sinetiksi.

 

Alkuperäisromaani Jenny Hill Minna Rytisalo – dramatisointi Henna Piirto, ohjaus Liisa Mustonen, koreografia Matleena Laine, dramaturgi Sanna Niemeläinen, skenografia Annina Nevantaus, valosuunnittelu Kari Leppälä, äänisuunnittelu Eero Niemi, naamioinnin suunnittelu Pia Malmberg, esityskuvat Heidi Blåfield.

Näyttämöllä Sari Haapamäki, Aino Seppo, Rauno Ahonen, Elina Hietala, Merja Larivaara, Ursula Salo, Vappu Nalbantoglu, Sauli Suopää ja Sanna Saarijärvi.

https://hkt.fi/esitykset/jenny-hill/

Kategoriat
Koulutus kulttuuri taide

VEISTOKSIA JA GRAFIIKKAA 5.2. – 1.3.2025

Kirsi Ihalainen: Naamio (puu, 2024)

Lahdessa sijaitsevassa Kaarisillan Taide- ja toimintakeskuksessa sekä opiskelu että työskentely mahdollistavat monen eri tekniikan ja materiaalin käytön ja ammattimaiset puitteet kuvataiteen tekemiselle. Taidestudiossa työskentelee lukuisa joukko taiteilijoita. Taiteilijamentorin ja taiteilijayhteisön tuki on tärkeä osa työskentelyä.

Pari sataa metriä Helsingin Rautatieasemalta lasiseinäisessä Sanomatalossa on usein esillä Taidestudion taiteilijoiden teoksia. Nyt avoinna oleva näyttely esittelee maaliskuun alkuun saakka puuveistoksia sekä kohopainografiikkaa.

Tuomo Kervinen: Tuoppi (puu, 2024)

Kohopainografiikassa painolaatta kaiverretaan taltoilla käsin, kuvanveistossa taltat ovat järeämpää tekoa. Fyysisestä työstä syntyvä kädenjälki on osa teosten taiteellista ilmaisua.

Näyttelyn teokset ovat syntyneet osana kuvataideopiskelijoiden grafiikan opintoja ja kuvanveistotyöpajan työskentelyä. Näyttelyn ovat koonneet pitkäaikaiset lahtelaiset Kaarisillan taidetyöpajan ohjaajataiteilijat, kuvanveistäjä Pekka Syrjälä ja taidegraafikko Outi Kirves.

 

Galleria Art Kaarisilta
Sanomatalo, 1.krs

Elielinaukio 2
00100 Helsinki

p. 040 5103 813
art@kaarisilta.fi

Näyttely on aoinna ti-pe klo 10-17 ja la klo 12-16.

Suljettu su-ma.

Galleriaan on vapaa pääsy!

Kategoriat
kulttuuri musiikki taide teatteri

Saima Harmajan sädehtivä nuoruus ja runous musikaalina

Anni-Maija Koskinen tarjoili Saima Harmajan päiväkirja -musiikkinäytelmällään sydämellisen empaattisen, iloisen, vapautuneen, rakastuneen, nuoruuden aitoa hurmaa ja naiseuden luontaista sensuaalisuutta täyden valoisan kuvan runoilija Saima Harmajasta.

Anni-Maija Koskinen draamakirjailijana loi täydellisen, ihailtavan terävän, elämäniloisen nuoren ihmisen elämäkertamaisena runoilijatarinana ihastuttamaan sielujemme nuutuneita tuntemuksia ja raikastamaan tällä teoksella sen pääosan loistavalla näyttelijäluomuksella Saima Harmajan runojen sisältörikkautta ja kulttuuriseksi kukkuraksi vielä säveltäjänä uudenlaisilla musikaalisilla sävelväreillä meidät kokemaan uudesta perspektiivistä täydellisen jo entuudestaan ihaillun suuren runoilijan.

Seitsemäntoista sävellystä Saima Harmaja on saanut runoudellaan uudet tulkitsijansa soimaan runouttaan entistä hehkuvammin tähän musiikilliseen näytelmään: kielellisesti kauniiden, soinnukkaiden perusrunojen ja niiden modernit mestarillisesti vanhan runouden loppusoinnulliset perusrakenteet ovat jo klassisen kaunista runoutta.

Mutta eräänlaista suoranaista kertomarunoutta säveltäjä-käsikirjoittaja on vielä tuonut myös omilla runojen sisällön kertauksenomaisilla sävelellisillä värityksillä ja sanoituksilla henkilökuvaa syventämään. Koskisen tutkija-kirjailija-säveltäjä-näyttelijä -taiteilijapersoonallisuus on puhjennut täydelliseen kukoistukseen, jollaista harvoin olen suomalaisessa kulttuurissa nähnyt, vaikka häntä olenkin jo parikymmentä vuotta saanut musiikillisissa yhteyksissä kokea. Valloittava kulttuurinen tähti on lahtelaistaivaalle syttynyt täysillä loistamaan!

Mielenkiintoinen dramaturginen ajatus tekijällä oli rakentaa käsikirjoitukseen Saiman rinnalle kuviteltu tämän aikakautemme henkilö Maija, jonka avulla saimme seurata elämäkerraksi hiljalleen runo runolta, laulu laululta muuttuvaa mukaansatempaavaa musikaalista opusta ja kuin nyt satavuotta Saima Harmajan kuoleman jälkeen pohdiskella häntä ja hänen runoilijaelämäänsä omaan aikaamme peilaten. Tuon kuvitteellisen henkilön, keikkamuusikko Maijan näytteli valovoimaisen luontevasti Elina Ruti. Kaksikko loi esitykseen sellaisen määrän liikutusta, järkeä, hauskuutta, totuustuntua ja tunteen voimaa, että meidän katsojien oli helppo vain nauttia sujuvasta esityksestä. Ruti vielä pystyi heittäytymään kauniin laulutaiteilija-osuutensa lisäksi taitavasti sivuosiinsa Saiman temperamenttiseksi sisareksi Outiksi ja Saima-lapsestaan ja hänen tulevaisuudestaan huolestuneeksi äitihahmoksi.

Koskisen ja Rutin kohtaukset ja koko yhteinen estradin hallinta toimivat ja nostivat esityksen kokonaisuuden suuriin taiteellisiin korkeuksiin niin sävelpuhtaan kauniilla laulutaidolla, duetoillaan, koreografioillaan kuin ennen muuta näyttämöltä katsomoon saakka viestivällä läheisystävyydellä, sen katsojat valloittavalla kahden ihmisen välisellä, ihailtavalla sympatialla.

Koko teoksen muokkaaminen näin sujuvan sisältörikkaaksi ja ammattitaitoiseksi on ohjaaja Tapani Kalliomäen varma, vaativa tarkkavaistoisen herkkä ohjaus. Se on kokonaisuuden vankka tae, jolla nämä keskeiset esityksen kohokohdat, näyttämöpuhe ja kahden esittäjänsä luontainen näyttelijäkarisma huolellisesti perusteltuina, persoonallisiksi treenattuina hahmoluomuksina, monina kymmeninä luonneviitteinä syntyy ja tarjoillaan teatteriherkkuna meille. Hienot tauot, katsekontaktit, tunteet, suuret ilot, pienet vastoinkäymiset katsomo tajuaa taitavan ohjauksen kultahippusiksi ja valoisan esityksen tunnusmerkeiksi.

Musikaalisuuden nostaa erityislaatuisen virkistäväksi, perinteisille musiikkinäytelmille malliksi eräänlainen matineamaisen tarkka kohtauksellinen säestys, milloin piano/harmoni/sello tai erillisin soitinkokoonpanoin kahden esityksessä tiiviisti mukana elävän musiikkimaestron, Matti Hussi ja Niklas Hagmark, sovituksin, säestyksin, sävelkuvin  ja rytmikomppauksin: nämä muusikot luovat uskomattoman tunnelmallisia äänikomposioita pitkin esitystä ja tuovat tiiviisti lavalla koko ajan mukana ollessaan lämmintä huumoria ja yhteisilmaisun sydämellistä gloriaa – miltei kuulumattomin herkistävin koko ensemblen stemmalauluin, jopa näytelmän vuorosanoin. Vain musiikin sähköisesti vahvistettu volyymi joissakin kohdin on yhä peittoamassa tekstin säkeitä ja lyriikan lumoa. Esityksen kaikki esityselementit toimivat keskittyneen sujuvasti – lavastus, valot, tyylipuvut, ääninäyttelijöiden esitystä sävyttävät osuudet Harmajan suvusta aina Mika Waltariin saakka.

Tietenkin nurisen siitä, ettei Saima Harmajaan täydellisesti uppoutuminen ole voinut enää luovaa Koskisen monitaitoista persoonaa pysähdyttää, vaan asioiden, yksityiskohtien määrä on paisunut niin valtavaksi, että esitys on ajallisesti jo ylipitkä: hyvää ja vahvaa autenttista sanottavaa, sisällöllisesti meitä vakuuttavia inhimillisiä tunteita ei enää pysty eikä halua kätkeä ne löytäessään – niinpä esityksestä meille teatteritaiteeseen perehtyneillekin oli jo muutama kymmenen minuuttia liikaa pystyäksemme kaiken nauttimaan. Ehkä dramaturgia olisi voinut olla tässä valppaampi.

En halua mielivalintojani koko esityksen laulumusiikista piilottaa: Noita ja Peipponen ovat runoina ja sävelinä – ja tyylikkäinä esitystulkintoina illan lempiherkkujani.

Tuli kuitenkin niin hyvä mieli meille runon ystävien asenteellisille, jotka olimme vuosikymmenet tottuneet riutuvaan, kovin säälittävään, keuhkotautiseen runotyttöön, jonka niin perhe, kirjallisuus kuin lukeva yleisö ja kirjallisuuden runon aikakaudet oli miltei eristänyt potilaitten tavoin tartuttamasta tautiaan keneenkään – vaikka olemme ikäpolvea, jolle calmet-rokotus annettiin jo ensimmäisellä kouluviikollamme. Vain Harmajan muutamat suruaiheiset runovärssyt ovat saaneet sijan sivistyksessämme ja vuosikymmeniä kuuluneet tai kirjoiteltu hautajaisten hyvästijättöriveihin ja seppeleisiin ikiajatuksina.

Jukon ensiesityksen jälkeen Saima Harmaja nousee toisenlaiseen kategoriaan suomalaisen runon suurena kirjailijana ja naiseuden esitaistelijana: valoisan nuoruuden, rakastuneen naisen ihastuttavana kulttuuripersoonana.

 

Työryhmä:
Käsikirjoitus ja sävellys: Anni-Maija Koskinen
Ohjaus: Tapani Kalliomäki
Runot: Saima Harmaja
Dramaturgia: Onerva Helne
Lavastussuunnittelu: Ola Blick
Rooleissa: Anni-Maija Koskinen ja Elina Ruti
Muusikot: Niklas Hagmark (sello) ja Matti Hussi (piano)
Musiikin sovitus: työryhmä
Ääninäyttelijät: Teemu Palosaari, Mikko Jurkka, Laura Huhtamaa, Anna Pitkämäki, Liisa Vuori ja Annukka Blomberg
Ohjaajan assistentti ja kuiskaus: Susanne Mast
Lavastusrakennus: Antti Ruti ja Ola Blick
Tuotanto: Saima-työryhmä, yhteistyössä Teatteri Vanha Juko

Artikkelin kuvat: Lahen uutisia, Maria Mattelmäki, Pia Simonen

 

Esitykset Teatteri Vanha Jukossa:
Ensi-ilta ke 5.2.2025 klo 18

La 8.2. klo 18
Pe 14.2. klo 18
Su 16.2. klo 14
La 22.2. klo 18
Su 23.2. klo 14

 

https://lahenuutisia.fi/2025/01/29/saima-harmajan-paivakirja-musikaalin-kantaesitys/

Kategoriat
kansainvälisyys kulttuuri taide teatteri

Tove Janssonin satu Superteatterin maailman kantaesityksenä

Lahtelainen jo 9-vuotias, aidosti ammatillinen lastenteatteri, Superteatteri  on viikon päästä astumassa kansainvälisten teatteriuutuuksien keskiöön, Tove Janssonin koskaan aikaisemmin esitettyjen kertomusten esitysherkun yksinoikeutettuun omatekoiseen maailman kantaesitykseen, josta lehdistö sai eilen vielä pienen, rauhoittavan annoksen aitoa lastenteatteria.

Viikon kuluttua 8.2.2025 on Tove Janssonin Näkymätön lapsi -kertomuskokoelman tarina Kevättuuli maailman kantaesityksenä kaikille 3-100 -vuotiaille koettavissa Mariankadun Superteatteri-ihmeessä.

 

Eilen paikalla olivat  Superteatterin taiteellinen johtaja, käsikirjoittaja-ohjaaja-säveltäjä-muusikko TeroPorali, itse Nuuskamuikkunen hurmaavan esittäjänäyttelijänsä Anssi Hyvösen hahmossa, tarinan toinen päähenkilö, satuhahmo Titiuun tulkitsija temperamenttirikas näyttelijä Maria Nissi sekä lavastaja-taiteilija Amadeu Vives. Me pieni lehdistöyleisö yhdessä teatterin tuottaja Emilia Poralin kanssa suorastaan hykertelimme tyytyväisinä näkemästämme pienestä maailman kantaesityksen kohtauksesta.

Teatteria ja kirjallisuutta ja muita taiteita tuntevat tietävät, miten esittäviä ja kirjallisia taiteita määrittelevät tarkat yksinoikeudet niitä valvovine asianmukaisine toimistoineen. Koko Muumien virallinen maailma on jo täysin kansainvälinen toimisto ja Muumeilla tarkka tekijänoikeuksien oma kansainvälinen byroo. Sieltä näin pienen suomalaisen teatterin mahdollisuudet saada omat oikeutensa Janssonin Muumitarinoiden esittämiseen tuntuvat mahdottomilta, mutta niin vaan on käynyt: mahdottomuus on mahdolliseksi jo ihan sopimuspapereilla tapahtunut.

Tero Poralin luomat käsikirjoitus, musiikki ja lavasteetkin ovat jo saaneet hyväksynnät: kirjalliset sopimukset on nyt lopullisesti kaikki allekirjoitettu tarkkoine organisaation yksinoikeusehtoineen, hyväksymisineen, sopimusmaksuineen. Aikaisemmin vain pienenä mustavalkoisena piirroksena esiintynyt ja nyt ihan Superteatterin omassa nimikasteessa nimen saanut Titiuu-hahmo lavastusihmetaituri Amadeu Vivesin luomuksena on sekin käynyt itsensä hyväksyttämässä maailman teatterihahmojen harvinaisten luomusten joukkoon. Vielä tarvitaan enää mainosten hyväksymiset, nekin ovat jo tulossa.

Kohtaus Superteatterin intiimissä teatterisalissa näytti Nuuskamuikkusesta äärimmäisen mieltä rauhoittavan hahmon sympaattisen, täysin kiireettömän olemuksen. Tuntui kuin tuo satuhahmo levittäisi täydellistä rikkumatonta rauhaa nykymaailmaan ja meidän maailman jatkuvista peloista pomppaileviin sydämiimme rauhallisuudellaan ja leppoisuudellaan. Titiuun uteliaisuus ja katse toivat uudenlaista sadun henkeä tarinaan, samoin sävellyslavaste tunnelmoinnillaan. Lastenteatterina tuleva reilu puolituntinen vaikutti täydelliseltä pienten ja meidän suurten kokea ja nauttia – vaikka se uusi odotettu Kevättuuli-laulu jäikin vielä ensi-iltansa teatterijännityksemme teatterikruununa odottamaan.

 

Esityksessä yhdistyvät perinteinen näyttelijäteatteri ja nukketeatteri. Kevättuuli-esitys täyttää koko Superteatterin kevään 2025 ohjelmatarjonnan helmikuusta kesään saakka. Tarkoituksena on vielä sitä ennen laajentaa Superteatterin katsomoa muutamalla paikalla.

 

Kevättuuli

Teksti Tove Jansson

Näytelmäteksti, sovitus, ohjaus, lavastus ja musiikki Tero Porali

Puvut ja tuotanto Emilia Porali

Esittäjät Maria Nissi ja Anssi Hyvönen

Ensi-ilta lauantaina 8.2.2025

http://www.superteatteri.fi/

 

Kategoriat
kulttuuri taide teatteri

Saima Harmajan päiväkirja – musikaalin kantaesitys

Niklas Hagmark, Anni-Maija Koskinen, Elina Ruti, Matti Hussi

Lahtelaisista taiteentekijöistä koostuva Saima-työryhmä tuo ensi viikolla näyttämölle runoilija Saima Harmajasta kertovan kantaesitysmusikaalin.

Saima Harmajan päiväkirja on esitys luovuuden vimmasta, herkkyydestä ja elämän rajallisuudesta. Se on kasvutarina nuoresta Maijasta, joka tutustuu runoilija Saima Harmajan (1913–1937) elämään päiväkirjojen ja runojen kautta. Työryhmä sai produktiolle Päijät-Hämeen rahaston kärkihankeapurahan keväällä 2023 sekä lisäksi tähän kärkihankkeeseen liittyvään lavastukseen pienen Lahden kaupungin myöntämän projektiavustuksen joulukuussa 2024.

Saima-työryhmä tuottaa esityksen yhteistyössä lahtelaisen Teatteri Vanha Jukon kanssa. Ensi-ilta nähdään Jukossa 5.2.2025 ja näytöksiä on kaikkiaan kuusi. Jukossa iloitaan siitä, että esityspaikaksi ja siten yhteistyötahoksi valikoitui juuri Juko.

”On hienoa saada juuri tällainen esitys vierailemaan Jukoon ja olla mukana yhteistyössä tuomassa uutta musikaalia lahtelaiselle teatteriyleisölle. Esityksen työryhmä koostuu upeista paikallisista tekijöistä. Saima Harmaja itse oli hurja taiteilija, joka jätti lyhyen elämänsä aikana vahvan jäljen suomalaiseen taiteeseen”, pohtii Teatteri Vanha Jukon taiteellinen johtaja Esa-Matti Smolander.

Teoksen ohjaa Lahden kaupunginteatterin näyttelijä Tapani Kalliomäki, joka on näyttelijätaiteensa lisäksi toiminut ohjaajana kymmenissä teoksissa Lahdessa ja muualla Suomessa. Kalliomäki on työskennellyt laaja-alaisesti myös elokuvan, television ja radion puolella sekä toiminut pitkään näyttelijätyönopettajana ja kouluttajana.

Käsikirjoitus ja sävellys on näyttelijä Anni-Maija Koskisen. Tämä fiktiivinen tarina, jonka Koskinen on kirjoittanut runoilija Saima Harmajan päiväkirjojen ja runojen pohjalta, on hänen ensimmäinen koko illan teoksensa. Eri puolilla Suomea teattereissa näytellyt Koskinen nähdään teoksessa Saima Harmajan roolissa.

“Maijan tarinan kirjoittaminen ja uppoutuminen Harmajan maailmaan on ollut kiinnostava kirjoitusmatka. On onnekasta olla mukana näyttämöllä ja kokea, kuinka teos ja henkilöt heräävät eloon ohjaajan käsissä. Musiikin ja muusikoiden osaa ei voi liikaa korostaa. Bändi on kuin yksi näyttelijöistä, musiikki tukee ja kuljettaa kerrontaa”, Koskinen kertoo teoksesta.

Dramaturgina ja Koskisen työparina työskentelee monipuolinen teatterintekijä Onerva Helne, joka opiskelee tällä hetkellä Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa Dramaturgian ja näytelmän kirjoittamisen tutkinto -ohjelmassa.

Lavastussuunnittelun on toteuttanut Ola Blick. Blick kuuluu Jukon freelancereista koostuvaan taiteilijaryhmään. Hänen lavastuksiaan on Jukossa nähty myös näytelmissä Veriruusut sekä Olen yhä täällä. Molemmissa teoksissa Blick oli myös näyttelijänä.

Lahtelainen Elina Ruti näyttelee teoksessa musiikintekijäksi kasvavaa Maijaa. Ruti on freelance-näyttelijä ja laulaja, joka on toiminut Lahden ja Turun kaupunginteattereissa sekä Rauman teatterissa. Hänet on voinut nähdä Pesäkallion kesäteatterissa sekä kuulla lukuisissa animaatioissa ääninäyttelijänä ja laulajana.

Muusikoina näyttämöllä nähdään Matti Hussi ja Niklas Hagmark. Hussi on lahtelainen pianisti ja freelance-muusikko, joka työskentelee laaja-alaisesti musiikin eri lajien parissa. Hussi toimii mm. Lahden kaupunginteatterissa pianistina ja apulaiskapellimestarina, freelance-muusikko ja sovittaja Hagmark sellistinä Lumos-kvartetissa. Hänen sovituksiaan on kuultu myös mm. Sinfonia Lahden pienryhmäviikoilla, Pepe Willbergin konserteissa sekä Kulttuuriosuuskunta Kellopelin produktioissa.

Ohjaajan assistentti Susanne Mast on pitkän linjan teatterintekijä ja moniosaaja, joka on jo useammassa produktiossa toiminut Kalliomäen assistenttina.

Esitykset:
Ensi-ilta ke 5.2.25 klo 18

La 8.2. klo 18
Pe 14.2. klo 18
Su 16.2. klo 14
La 22.2. klo 18
Su 23.2. klo 14

Työryhmä:
Käsikirjoitus ja sävellys: Anni-Maija Koskinen
Ohjaus: Tapani Kalliomäki
Runot: Saima Harmaja
Dramaturgia: Onerva Helne
Lavastussuunnittelu: Ola Blick
Rooleissa: Anni-Maija Koskinen ja Elina Ruti
Muusikot: Niklas Hagmark (sello) ja Matti Hussi (piano)
Musiikin sovitus: työryhmä
Ääninäyttelijät: Teemu Palosaari, Mikko Jurkka, Laura Huhtamaa, Anna Pitkämäki, Liisa Vuori ja Annukka Blomberg
Ohjaajan assistentti ja kuiskaus: Susanne Mast
Lavastusrakennus: Antti Ruti ja Ola Blick
Tuotanto: Saima-työryhmä, yhteistyössä Teatteri Vanha Juko

Lisätiedot:
Anni-Maija Koskinen p. 0400 250 808
Elina Ruti p. 041 528 2861
Esa-Matti Smolander p. 045 181 0855, esa-matti.smolander@teatterivanhajuko.fi

Teatteri Vanha Juko 
Rautatienkatu 13
15110 Lahti

p. 03 7520 585 ti ja to klo 15–17 (esityskaudella)
toimisto@teatterivanhajuko.fi

www.teatterivanhajuko.fi 
www.facebook.com/teatterivanhajuko
www.flickr.com/teatterivanhajuko

Palaamme esityksen arviointiin ensi-illan jälkeen.

Kategoriat
kulttuuri taide teatteri yhteiskunta

Mikko Roihan Niskavuoren Heta

Hella Wuolijoen vuonna 1950 kirjoittama Heta kertoo hämäläisen mahtitalon Niskavuoren voimakastahtoisen talontyttären tarinan. Heta on rakastunut naapuritalon Lammintaustan Santeriin ja odottaa lasta, mutta Santeri hylkää Hetan, joka ylpeänä nai oman talon rengin Akustin ja perhe saa asunnokseen pienen köyhän Muumäen mökin. Liitto on keinomoraalinen ja taloudellinen – kaukana rakkaustarinasta. Heta muuttuu rakkauspettymyksensä mukana suuren talon tyttären kunnianhimon täyttämäksi, koko elämänsä renkimiestään paljon ylempänä olevaksi, kovaksi, ilkeän tunteettomaksi kylmäksi naiseksi, joka taistelee asemastaan ja sukunsa kunniasta.

Hämeeseen sijoittuva klassikkonäytelmä halkaisee puoli vuosisataa Suomen historiaa. Niskavuoren Heta on täyden tunteen teatteria, melodraama tunnustuksen puutteesta ja näyttämisen pakosta, tunteista, jotka jätimme käsittelemättä.

 

Esitys on alkanut moniminuuttisin kirkonkellojen verkkaisin sävelkumuin kuin enteillen tarinan vakavuutta. Pian Niskavuoren talon suuren salin kruunun loisteessa tanssahtelevat jo häävieraat iloisia piirileikkejä ja seinän katveessa raskaustilassaan ämpäriin oksentaa Heta. Kesken alkaneen juhlahumun Heta käskee juuri vihityn renkipuolisonsa Akustin mukaansa ja Hetan voimakkaasta tahdosta he poistuvat omista häistään kohti heille asunnoksi osoitettua Muumäen mökkiä. Näin poikkeuksellisen jännittävästi alkaa Wuolijoen Heta-näytelmän lahtelaisversio.

 

Mikko Roihan näkemys teoksesta on vaikuttavan täydellinen, valtavine näyttämöllä liikuteltavine seinineen, niistä lähtevine varjoineen, valoineen, rakentuvine elementteineen. Roiha on karsinut esityksestä perinteisen realistisen rekvisiitan – yksi kattokruunu riittää mahtitalo Niskavuoren juhlasalin todistamiseksi,  kukka ja kaksi hopeakynttilänjalkaa lapsuuskodista lähtiessä muistoksi – kun taas Muumäen torppa ennen suureksi rakentumistaan rajataan vain pieneksi osaksi näyttämöstä –  köyhyyttä ja vaatimattomuutta osoittamaan.

Roiha ja näyttämöhenkilökunta käyttää noita valtavia näyttämöelementtejä mielikuvituksellisen taitavasti – ne toimivat osin myös tekstin, näytelmän toiminnan ja liikkeen rytmittävinä, leikkauksina, interiöörivaihtuvuuksina, ikkunoinakin ja antavat meille katsojille niin maisemia kuin kulkijoita omissa mielikuvissamme jokainen loihtia.

Kaiken muun saamme siis itse muodostaa ajatuksissamme teoksen ja persoonallisten maalaisihmisten viettäessä lähes viisikymmentä vuotta elämänvaiheistaan maalaistalojen töillä ja maapalstaostoilla vaurastuvassa Suomessamme. Ohjaajan meille antamat välineet tajuta teoksen tunnelmat, käänteet ja tuo hämäläinen kyläyhteisö ihmisineen, asenteineen ja pyrkimyksineen on piiruntarkka henkilöohjaus, josta lähtee näyttelijöiden työstämät, huolella valmistamat elävät roolityöt. Näin koko ensemble luodaan pienin, mutta tarkoin ohjaajan vaativin sävyin tunnistettaviksi persooniksi. Yhteisnäytteleminen on siksi suurta äänenpainojen, kohtausten ja oivallusten löytämää näyttelijäilmaisua, jota taitava Mikko Roihan kaltainen teatteriguru pystyy tuottamaan. Katsojan on turvallista eläytyä mukaan tällaiseen perusteltuun, tutkittuun henkilögalleriaan ja nauttia ohjaajan teatterisuvereenisella ymmärryksellä luoma koko tarina.

Roihan suurta taituruutta on esityksen ja interiöörien suuret muunneltavat liikkeet, valtavan pitkät tauot, joissa juuri suurimmat esityksen henkeäsalpaavat vaikuttavuudet ja niiden täyttymykset saamme kokea.

 

Mitään selvää loogista tapahtumakerronnan aikajärjestystä teos ei sisällä.

Ensimmäisen maailmansodan vyöryt valtaavat kaupungit ja maaseudun Niskavuoren mahtikartanon hämäläismaisemat ja sen lähitalojen tienoot punalippujen liehuessa kansan käsissä jokaisessa kylässä, joka tantereella uutta aikaa ennustaessa, vallankumouksen suurena kansainvälisenä merkkinä lippujen liehuessa käsivoimalla, uholla kuin valtaisivat koko maankamaran Hiski Salomaan Vapauden kaihon sävelten viestittäessä tulevia tapahtumia. Tuskinpa niin tehokasta, komeaa ja aitoa tunnelmaa olen ennen koskaan kokenut kuin Lahden kaupunginteatterin suuren laajan, täyspuisen Suuren näyttämön valtaisaa näyttämötilaa, toimintaa, lippujen hulmuntaa, maailman seinien liikehdintää koko näyttämön täydeltä ja yhteistä tunnetta maailman valloituksen lippujen heiluttajin. Kohtaus on yksi ajatuksiimme ja tuntemuksiimme iskostuva Hella Wuolijoen Heta-näytelmän lahtelaisesta herkän väkevästä, elävästä ja visuaalisesti vaikuttavan upeasti pelkistetystä teoksesta.

 

Hetan hahmon Mikko Roihan ohjaama Annukka Blomberg näyttelee vahvan realistisesti, balladisen kohtalonomaisesti ja välittää sukuylpeyden särkymättömän voiman ylimpänä mahtitalon oikeutena – miltei jokaisessa pienessäkin repliikissään vaikuttavasti kuin pakottaen sen kiinnittymään rikkauden tuomana etuoikeutena lähtemättömästi sieluihimme. Hetassa ovat toisille ihmisille kuuluva lähimmäisrakkaus ja tunteet kylmentyneet täysin ja muuttuneet asialliseksi, pelkkään työntekoon ja maallisen omaisuuden haalimiseen, jossa tuo näyttämisen ylpeys on aina ylinnä. Siihen löytyy vain yksi niukka, hämmentävä inhimillinen poikkeus. Tuo Hetan rikkaan suvun peritty ylpeys lehahtaa vielä yhden ainoan kerran liekkeihinsä ja kohtauksessa lapsensa isän kanssa Heta suorastaan taistelee itseään ja tunteitaan vastaan seinää vasten rakastamansa miehen puristuksessa kamppaillen. Tuskin missään muussa suomalaisdraamassa naisen ilkeys on niin täydellistä ja julman yksinoikeutettua kuin Annukka Blombergin vaikuttavasti eläytyvässä, hienolla ammattitaidolla näytellyssä Hetan lahtelaisversiossa ja sen upeasti heittäytyvässä täydellisessä rooliluomuksessa.

Tapani Kalliomäen Akustin suomalainen maanläheisyys, työnteon arvostaminen, ystävällisyys ja epäitsekkyys nousevat suuriin korkeuksiin roolityön valloittavana persoonana, lämminsydämisyytenä ja järkevyytenä elää poikkeuksellisen ynseän puolison kanssa elämänsä loppuun asti. Kalliomäessä löytyy suomalaista aitoa lupsakkuutta, rehellistä liikemiestä, esimerkillistä sovittelevaa ja tuloksellista taitoa ilkeän puolisonsa käsittelemisessä, maalaisjärkeä ja päättäväisyyttä kenelle tahansa nykyihmiselle jaettavaksi.

Akustista kehittyy työteliäisyydellään ja luotettavuudellaan kaikkien kunnioittama, varakas talollinen, jonka rakentama Muumäen talo on jo Niskavuorta suurempi ja navettaankin mahtuu 50 lehmää. Niskavuorelaiset käyvät kateellisina saavutusta ihmettelemässä. Akustille myönnetään myös juuri ennen kuolemaansa kunnallisneuvoksen arvonimi.

 

Jari-Pekka Rautiainen luo asenteellisuuksista poikkeavan rovastin taidolla ja empatialla, Teemu Palosaari vallesmanninsa hämmentävän asialliseksi, selkeäksi, luotettavaksi virkamieheksi, Laura Huhtamaa Roosansa pelkälle työlle uhranneeksi ihmiseksi, jolta ei tunteita työnteon pakkomielteen lisäksi tarvitse etsiä. Liisa Vuori ja Anna Pitkämäki näyttelevät lähes Hetan työorjina lapsuutensa toimineet nuoret naiset tomerasti, Saana Hyvärinen Loviisa Niskavuoren tinkimättömän voimakkaasti niskavuorelaisuuteen pysähtyneenä ajattelijana ja Aurora Manninen Iitana rempseän valoisan palvelijan.

Veeti Vekola tekee Siipirikkonsa käytännön läheiseksi, älykkääksi, isäntänsä vaatimattomuuden ja ihmisläheisyyden kumppaniksi, jossa isännän ratkaisujen puolustaminen näyttäytyy merkittävästi. Roolityönä Vekola kantaa näytelmän kylmyyden tendenssin vastakkaista uutta tulkintalinjaa tuomalla rakastumisen lämmöllä ja tunteella mukaan esitykseen. Tomi Enbuska näyttelee ensin nuorekkaan vauhdikkaasti Jaakko-pojan ja syventää sen osaavasti myös kasvatusisänsä Akustin kuoleman lähetessä sympaattiseksi nuorukaiseksi, isäkseen tätä kutsuen. Hänen osuutensa perinnönjaossa on kuolleen Akustin puolustajana myös merkittävä. Mikko Pörhölä Santerina taipuu alkuperäisenä Hetan viettelijänä ja petturina elämän osaansa epäonnistuneena Akustin luottamuksen arvoiseksi mieheksi. Aki Raiskio luo valoisan ihmettelijän tutustuessaan Niskavuoren isäntänä seudun ihmeeseen, oman mahtitalonsa mitat ja arvokkuuden ylittäneeseen Muumäen taloon sitä hämmästellen.

 

Julmuuden vastakohdaksi ohjaaja armahtaa meitä tuomalla esitykseen koskettavaa, ajatonta ja universaalista, romanttistakin vilpitöntä kauneutta:

Kohtaus, jossa Mikko Roihan Heta-näytelmä nousee voimakkaisiin harvinaisiin elämän kauneuden tuntemuksiin pääteemansa Hetan kylmien tunteiden vastakohdaksi, on Muumäen Akustin kuolema, jossa ohjaaja tuo äärimmäisen koskettavasti lohdutukseksemme Hetan kylmyydellä piilottaman rakkauden:

Akustin tehdessä vuoteessa kuolemaa vierellään elämänsä arjen jokapäiväinen ystävä, palvelija, hellä läheinen, Siipirikko, alkaa jostakin kaukaisuudesta hiljaa soida kaunis valssi. Se saa Akustin nousemaan ylös vuoteesta,  pusertumaan Siipirikon syliin ja kohta hellin katsein ja ottein toisiinsa tarrautuneet Akusti ja Siipirikko alkavat kuin tapailla muutaman tanssiaskelen valssia, ottavat pian varmat otteet toisistaan ja aloittavat elämän riemun ja kuoleman kauneuden yhteisen viimeisen valssin tanssin muuttuessa tavattoman kauniiksi kuin ikuisesti päättymättömäksi rakastuneiden tanssiksi, pyörähdysten täyttäessä tanssikuvioillaan koko suuren näyttämön ja Sibeliuksen Valse Tristen jumalaisen kauniiden sävelten voimistuessa korvia pauhaavan voimallisiksi: elämme koskettavan kauniissa tunnelmassa, jossa inhimillisyys, läheisyys ja päättymätön rakkauden voima harppaavat yhdessä yli kuoleman rajan. Unohtumattomana näkynä viimein Akustin hahmo hämärtyy näkymättömäksi Siipirikon jatkaessa Sibeliuksen sävellyksen lopun vauhdikkaaseen tempoon kirmaten koko suuren näyttämön ympäri kuin koko maailmalle riemunsa viestien.

 

Pukusuunnittelu tuntuu ankkuroituneen lähes ajattomaksi, yhtä aikaa menneisiin vuosikymmeniin kuin myös tapahtumajakson aikakauden ajantasaisiin pukuihin – saapas tunnistaa ajankulun menneistä aikakausista kertovaksi ja pieni värikkyys naisten asuissa jo nykyaikaa kohti viittaavasta vaatetuksesta. Musta on kuitenkin kokonaisuudessa rooliasuja yhdistävä, vaikuttava ja kokonaisuutta eheyttävä väri.

 

 

 

Ensi-ilta 22.1.2025

Sovitus ja ohjaus Mikko Roiha
Lavastus Mikko Roiha
Pukusuunnittelu Riitta Röpelinen
Valosuunnittelu Kari Laukkanen
Äänisuunnittelu Tatu Virtamo
Naamiointisuunnittelu Eija Nurminen

Rooleissa Annukka Blomberg, Tomi Enbuska, Laura Huhtamaa, Saana Hyvärinen, Tapani Kalliomäki, Aurora Manninen, Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä, Aki Raiskio, Jari-Pekka Rautiainen, Veeti Vekola, Liisa Vuori

Valokuvat Aki Loponen

https://lahdenkaupunginteatteri.fi/ohjelma/niskavuoren-heta/

Kategoriat
kulttuuri taide teatteri yhteiskunta

Lahden kaupunginteatteri suomalaisen kulttuurin ytimessä

Lahen uutisia pääsee nyt keskiviikkona 22.1.2025 aloittamaan kevään ensi-iltansa, joita olen rohkealla karsinnalla saanut arvostelukirjoituksin urakoitavakseni lähes kaksikymmentä.

Hella Wuolijoen Niskavuoren Heta on tulossa komeasti Lahden kaupunginteatterin Suurelle näyttämöllemme uutena sovituksena, ohjaajana Suomen teatterien kotimaisten klassikkojen kansainvälinen päivittäjä Mikko Roiha. Tämä suomalaisista suomalaisin, sympaattisin, vaativin ja huumorintajuisin teatteriohjaajamme olisi kenen tahansa syytä kohdata ja kuunnella hänen teatterinäkemyksiään, nähdä tietenkin hänen perusteellisia  ohjaustöitään, joihin yleensä liittyy myös valot, lavastus, puvustus jopa koreografia: Roihan teatteriesittely on aina niin valloittavan avoin, että se taatusti tempaisi mukaansa teatteriin vihkiytymättömänkin.

Lainaan tähän vielä otteita hänen Heta-näytelmän esittelystään viime lokakuulta https://lahenuutisia.fi/2024/10/27/teatterikaupunkimme-lahti-lehdistotilaisuuden-16-10-24-ensimmainen-osa

 

”Heta on mulle ollut kaikkein henkilökohtaisimpia näytelmiä, jotenkin mä aloitin niillä. Koska siinä on näitä hämäläisiä piirteitä, niin siksi se tuli valikoiduksi tänne. Miksi Heta. Se käsittelee sellaista, joka on meille kovin suomalaiskansallinen tunne. Näyttämisen pakkoa, tunnustuksen puutetta, jonka oletan olevan monella. Se tuntuu olevan tässä hirveän iso asia. Idea siitä, että ollaan hämäläinen ja hillitty, niin tämä kuvaa myös sillä lailla niitä perhesuhteita ja vaikenemisen kulttuuria. Mitä se sitten maksaa, mitä se jättää lapsiin ja tuleviin sukupolviin. Se vaatii jotenkin Hetan ja Akustin kohtalona sellaisen asemaa vaativan Suomen: tässä tavallaan perheen sisällä vastakkaiset voimat ottavat jatkuvasti mittaa toisistaan. Hella Wuolijoen jutussa, tässä esityksessä menee puoli vuosisataa Suomen historiaa, niin tässä pystytään jollain tavalla katsomaan aikaisempia sukupolvia ja missä ollaan nyt. Ja niitä puhumattomuuksia ja elämän arkea, joissa meidän sukupolvi on kasvanut.

Itselleni tuottaa tässä vielä iloa se, että tämä esitys tullaan tekstittämään myös englanniksi, heijastamaan teksti myös englanniksi. Tämä liittyy sellaiseen asiaan, että kun on – itse haluan mennä Saksassa asuneena, Saksan näytelmiä tuntevana sinne katsomaan, ne Faustit ja Wallensteinit ja muut – ymmärtääkseni, miksi ne saksalaisille on niin tärkeitä. Mielestäni juuri nämä klassikot, joista Suomi on rakennettu, Nummisuutarit, Wuolijoet, Niskavuoret, Pohjantähdet, ne on juuri niitä tekstejä, joita pitää esittää. Se meidän oma, se ydinkulttuuri meidän pitää jollain tavalla välittää myös niille, jotka eivät suomea äidinkielenään puhu, ovat täällä livahtamassa tai käymässä.

Sitten onnistuu myös teatterikatsojan kuulo-ongelman hoituminen, jos näyttelijän puheesta ei saa selvää, niin aina voi vilkaista liikkuvaan tekstiin – siis monta sellaista asiaa seuraa tekstityksestä. Pyrkimys avata meidän omaamme, meidän ydintämme, jotenkin ulospäin, ettei se jäisi vain Lahteen tai vain suomalaisille, vaan se avataan kaikille.

Mun kaikki havainnot perustuu lapsuudenkokemuksiini mökiltä, jonne on kerääntynyt kaikki vanhat vaatteet, joita ei enää kaupungissa kehdata käyttää. Se tarkoittaa, että mökki oli historiaa kaikilta vuosikymmeniltä, se on ollut ehkä suurin asia sellaisessa perusestetiikassa. Tämä esitys viestii kaikille vuosikymmenille, puvustus perustuu Lahden kaupunginteatterin erinomaiseen pukuvarastoon ja tietenkin ostetaan ja tehdään siihen lisää, mutta se perustuu havaintoihin – niin vintage on taas tullut uudelleen muotiin ja tässä sitä nyt on: hämäläistä synkkämielistä vintagea.”

 

Nimiroolissa Hetaa esittää Annukka Blomberg, Akustia, hänen miestään näyttelee Tapani Kalliomäki.

Ensi-ilta on 22.1.2025 klo 18.30

https://lahdenkaupunginteatteri.fi/ohjelma/niskavuoren-heta/

Kategoriat
Koulutus kulttuuri taide yhteiskunta

Kansanedustajamme lapsitaiteilijoiden luomuksina

Eduskunnan kirjastossa on nähtävänä Kansanedustajat kuvataidekoululaisten silmin -näyttely, jossa on esillä lasten ja nuorten tekemät muotokuvat kaikista kansanedustajista. Kyseessä on Kuvataidekoulujen liiton demokratiakasvatukseen liittyvä tempaus, johon osallistui 1 200 lasta ympäri Suomen. Näyttelyn muotokuvien tekijät ovat 4-20 -vuotiaita.

Näyttelyssä on yksi koulun valitsema kuva jokaisesta kansanedustajasta, myös Euroopan parlamenttiin siirtyneistä. Teokset on tehty pääosin valokuvien perusteella, mutta lähes 30 kansanedustajaa kävi kuvataidekouluissa myös paikan päällä poseeraamassa oppilaille. Mallina toimimisen lomassa kansanedustajat kertoivat eduskunnasta ja kansanedustajan tehtävistä.

Näyttely on järjestetty ensimmäistä kertaa vuonna 2022. Nyt haasteeseen osallistuivat myös Viron taidekoulut. Viron parlamentissa onkin samaan aikaan esillä näyttely virolaisten kansanedustajien muotokuvista.

​​Tervetuloa näyttelyyn! Näyttely on esillä 16.1.–27.3.2025 Eduskunnan kirjastossa, Aurorankatu 6, Helsinki.

Kirjasto on auki ma–to klo 12–18 (pe–su suljettu).

Näyttely on maksuton. Kirjaston sisäänkäynnillä on turvatarkastus.

Näyttelyyn voi tutustua myös verkossa

https://www.eduskunta.fi/FI/tiedotteet/Sivut/kuvataidekoululaiset-tekivat-jalleen-muotokuvat-kansanedustajista.aspx

 

Otsikkokuvassa lahtelaiset kansanedustajat, taiteilija ja ikä sekä taideopisto

Mika Kari, Benjamin Sopula 14v Järvenpään Opisto

Mira Nieminen, Vuokko Sazuka 9v Pirkan Opisto

Ville Skinnari, Milla Heikkinen 7v Oulun Taidekoulu

Kategoriat
Koulutus taide

Taiteen vaikuttavuutta ja mielialaamme nostattavaa voimaa

Antti Mustaparta: Minä ja Pertti, 2023, puuväri, 60 x 75 cm

ANTTI MUSTAPARTA
Piirroksia ja veistoksia
9.1.-1.2.2025

Lahtelaisten on Helsingissä käydessään helppo poiketa yhdessä maamme mielenkiintoisimmista gallerioista. Pieni Galleria Art Kaarisilta on toiminut jo vuodesta 2009 alkaen Sanomatalossa parisataa metriä  Helsingin rautatieasemalta, ja sinne on vapaa pääsy.

Lahen uutisia on usein esitellyt gallerian vaihtuvia, mielenkiintoisia näyttelyitä, joissa lahjakkaiden, persoonallisten taiteilijoiden työt ovat olleet näyttelyn vahva ja keskeinen sisältö.

 

Antti Mustaparta tekee taidetta kaikkien iloksi. Hän ammentaa taiteensa aiheet populaarikulttuurista, erityisesti elokuvista ja tv-sarjoista. Myös arkipäivän elämä, kuten läheiset ihmiset ja ystävät, näkyy vahvasti hänen teoksissaan.

Antti Mustaparta: Hannah (akryyli kankaalle) 2023 / 54 x 45cm

Mustaparralla riittää ideoita ja hän toteuttaa niitä monipuolisesti keramiikassa, kuvataiteessa ja käsitöissä. Mieluiten hän käyttää teoksissaan puuvärejä sekä akryylimateriaalia.

Hänen piirroksissaan yhdistyvät monet teemat, jolloin niistä syntyy uudenlaisia kuvallisia maailmoita. Piirroksille on ominaista vahva piirrosjälki ja runsaat yksityiskohdat.

Mustaparta on suorittanut kuvallisen ilmaisun perustutkinnon ja valmistunut kuva-artesaaniksi vuonna 2018.

Siitä lähtien hän on työskennellyt Kaarisillan taidestudiossa Lahden Nastolan Erstalla. Näyttely on hänen oma debyyttinsä Galleria Art Kaarisillassa.

Kannattaa jälleen käväistä muutamaksi hetkeksi kokemassa taiteen ihmeellisyyttä, sen suurta vaikuttavuutta ja mielialaamme korkeuksiin  nostattavaa voimaa.

Galleria Art Kaarisilta
Sanomatalo, 1.krs, Elielinaukio 2, 00100 Helsinki
p. 040 5103 813
art@kaarisilta.fi
Näyttely on avoinna  TI-PE klo 10-17/ LA klo 12-16 / SU-MA suljettu.

Kategoriat
kansainvälisyys kulttuuri taide teatteri yhteiskunta

Lahtelainen teatterikevät 2025

Lahtelainen teatterikevät 2025 sisältää kaikkiaan kolme kantaesitystä ja yhden maailman ensi-illan. Teatterikaupunkina Lahti laajenee ohjelmatarjonnaltaan koko teatterikirjallisuuden  maailmanskaalaan: klassikoista uusien musiikkinäytelmien kantaesityksiin ja lastennäytelmän maailmankantaesitykseen.

Hyvä täällä teatterikaupungissa on näin monipuolista teatteria nauttia. Asialla ovat teatteriin monin eri tavoin kouluttautuneet teatteritaiteilijat ja ammattiohjaajat.

 

LAHDEN  KAUPUNGINTEATTERI

Katso myös allaolevista linkeistä Lahden kaupunginteatterin ylläkuvattujen kevään 2025 ensi-iltojen Lahenuutisia -artikkelien ennakkoesittelyt ja koko kevään näytelmien ohjelmisto:

https://lahenuutisia.fi/2024/10/27/teatterikaupunkimme-lahti-lehdistotilaisuuden-16-10-24-ensimmainen-osa/

https://lahenuutisia.fi/2024/11/02/teatterikaupunkimme-lahti-lehdistotilaisuuden-16-10-2024-toinen-osa/

https://lahdenkaupunginteatteri.fi/ohjelmisto-liput/

 

 

TEATTERI  VANHA JUKO

 

M

JukoKlubi Tätä on toivottu!

M – alias Minja Koski nähdään JukoKlubilla upean orkesterinsa kanssa.

Viiden julkaistun albumin myötä laulaja-lauluntekijälle on sadellut ylistäviä arvioita, ehdokkuuksia Emma- ja Teosto-palkinnoissa sekä keikkoja tärkeimmillä kotimaisilla festivaaleilla.

Lavalle Minjan kanssa nousevat Aleksi Kaufmann, Jussi-Pekka Parviainen, Simo Saukkola ja Miikka Ahlman. Keikalla kuullaan lauluja jokaiselta albumilta.

JukoKlubilla bändit ja artistit aloittavat soittonsa ohjelmistossa ilmoitetulla kellonlyömällä. Huomioithan, että saliin ei pääse enää keikan alettua. Musiikista nautitaan istumakatsomossa. JukoKlubien keikat ovat ikärajattomia.

Pe 31.1.2025 klo 18.00

 

SAIMA HARMAJAN PÄIVÄKIRJA

Kantaesitysmusikaali

Saima ja Maija ovat nuoria ja luovia. He ovat herkkiä, teräviä täydellisyyden tavoittelijoita. He taistelevat riittämättömyyden kanssa ja kertovat päiväkirjoilleen kaiken – sadan vuoden päässä toisistaan.

Saima Harmajan (1913–1937) päiväkirjamerkinnät tuovat Maijan elämään yllättävää turvaa ja inspiraatiota. Runot kannattelevat, lohduttavat ja herättävät musiikin eloon.

Toteutuvatko unelmat? Mitä sitten tapahtuu? Ja mitä tapahtui aikaisemmin? Aika on ja etenee vääjäämättä. Mitä jos voimme nähdä menneeseen tai kuulla tulevaisuuden?

Tervetuloa päiväkirjaan!

Käsikirjoitus ja sävellys: Anni-Maija Koskinen
Ohjaus: Tapani Kalliomäki
Runot: Saima Harmaja
Dramaturgia: Onerva Helne
Musiikin sovitus: työryhmä
Rooleissa: Anni-Maija Koskinen ja Elina Ruti
Muusikot: Niklas Hagmark (sello) ja Matti Hussi (piano)
Tuotanto: Saima-työryhmä, yhteistyössä Teatteri Vanha Juko
Kuva: Maria Mattelmäki

Käsikirjoitus ja osa lyriikoista pohjautuu Saima Harmajan päiväkirjoihin.Toteutettu Päijät-Hämeen rahaston (SKR) kärkihankeapurahalla. Esitys on vierailutuotanto.

Esitykset Teatteri Vanha Jukossa 5.2.–23.2.2025

 

 

TUKI-ILTAMAT – Jukon puolesta, leikkauksia vastaan!

Luvassa on ainutlaatuinen ilta yhdessä Jukon ensemblen ja Jukon rakkaiden ystävien kanssa. Kokoonnutaan yhteen! Ei luovuteta!

Tule mukaan pelastamaan Juko maamme hallituksen lyhytnäköisiltä leikkauksilta! Ohjelmassa laulua, puheita ja teatteritaidetta, väkemme suosikkeja vuosien varrelta! Pyrimme tämän tapahtuman tuotolla kattamaan edes pienen osan tulevista leikkauksista. Jokainen tähän konserttiin ostettu lippu auttaa meitä jatkossakin tekemään tinkimätöntä ja kunnianhimoista teatteritaidetta.

Estradilla Ola Blick, Suvi Blick, Ismo Haavisto, Marko Haavisto, Niklas Hagmark, Matti Hussi, Atte Härkönen, Markus Karekallas, Hannu Kella, Tuomas Korkia-aho, Minja Koski, Anni-Maija Koskinen, Minna Lavaste, Lätsä, Lauri Maijala, Maria Nissi, Matti Pajulahti, Elina Ruti, Mikael Saari, Jarkko Saarinen, Esa-Matti Smolander, Jaska Teuri, Lumikki Väinämö, Liisa Vuori, Lahko ja Lumos-kvartetti.
Mukana menossa ovat Tirra, Ant Brew ja Antti Sepponen.

Kokoonnutaan yhteen! Ei luovuteta! Lämpimästi tervetuloa iltamiin!

Liput oman valinnan mukaan: 50 / 100 / 150 €

Su 9.2.2025 klo 17.00

 

SININEN UNI

Sininen uni – Piinkova roadtrip Lahesta Huippuvuorille

Lahtelainen maaliskuu vuonna 1990. Tuulia, Pleksiä ja Nippeliä odottaa elämän ja kuoleman seikkailu, kun he saavat vihiä Piilaaksolaisten aikeista kaapata laitteillaan ensin ihmislajin huomio- ja keskittymiskyvyn, sitten mielikuvituksen – ja lopulta unet.

Ainut keino taistella ylivoimaa vastaan on viedä mahtidisketti viruksineen Piilaakson laitteiden prototyyppien huippupiiloon, Huippuvuorten jäänalaiseen holviin.

Alkaa eksistentiaalis-eksentrinen matka etelästä pohjoiseen, läpi läänien ja uutta vuosikymmentään aloittelevan puhelinkoppien Suomen.

Tässä maassa luottamuksella saa pankista lainaa, ja huoltoyhtiöt tehokkaine lakaisukojeineen siivoavat katukuvasta vanhat talkkarit harjoineen. Lisäksi Windows 3:n tilaajat saavat kymmenen litran ämpärit kaupan päälle, joten ei ihme, että suomalaiset ovat teknologisen muutoksen eturintamassa.

Mikään ei ole enää kuin ennen ja jokainen muutos on muutos huonomman tulevaisuuden puolesta. Vai onko?

Tuulin veli makaa Päijät-Hämeen Keskussairaalassa uudenkarheassa hengityskoneessa, jollainen ei vanhan maailman tuulin pyörisi. Ja mitä olisi lapsuus ilman 8-bittistä Nintendoa? Pysyykö ihminen elossa ilman huomisen viihdeuutisia?

Esitys saattaa perustua osittain faktoihin ja dataan, vaiko toisaalta mielikuvitukseen ja magiaan. Se, mikä toisille on pahinta, lienee toisille parhainta. Eikä niin monta aamua, kun tämä kaikki saattaa olla liiankin totta. Joka ilta, kun lamppu sammuu, on meidän päätöksemme: jatkammeko sinistä unta?

Sininen uni on Teatteri Vanhan Jukon ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun yhteistuotanto.

Kantaesitys ke 19.3.2025 klo 18

Käsikirjoitus ja ohjaus: Miika Karvanen (Teak)
Näyttämöllä: Ola Blick, Akseli Ilvesniemi (Teak), Ronja Keiramo (Teak), Samuel Onatsu (Teak)
Skenografia: Hanna Erämaja (Teak)
Valosuunnittelu: Antti Haiko
Äänisuunnittelu: Janne Louhelainen

Esitys sisältää vilkkuvia valoja ja teatterisavua.

Esitys on Hanna Erämajan sekä Miika Karvasen taiteellinen opinnäytetyö.

Liput 25 / 20 / 15 €

 

 

Kaupungin rennoin galleria JukoArt

Anna-Liisa Kankaanmäki 

21.1.–22.5.2025 Näyttelyn avajaiset ti 21.1. klo 18

https://teatterivanhajuko.fi/

 

SUPERTEATTERI

KEVÄTLAULU

Tove Janssonin vuonna 1962 julkaistu Kevätlaulu-tarina saa maailman kantaesityksenä SUPER teatterin näyttämöllä!

Nuuskamuikkunen on taas talven jälkeen palaamassa Muumilaaksoon, mutta uusi kevätlaulu antaa vielä odottaa itseään. Laulu kuplii jo Nuuskamuikkusen hatun alla, mutta pieni metsässä kohdattu otus häiritsee Nuuskamuikkusen keskittymistä ja on karkottaa laulun tiehensä.

Näytelmän hahmoina nähdään Nuuskamuikkunen sekä Ti-ti-uu.
Maailman ensiesitys SUPER teatterissa lauantaina 8.2.2025.

TEKSTI: Tove Jansson
SOVITUS & OHJAUS: Tero Porali
MUSIIKKI: Tero Porali
LAVALLA: Anssi Hyvönen & Maria Nissi

NUKENRAKENNUS: (Ti-ti-uu hahmo) Amadeu Vives
PUVUSTUS: Minna Lavaste
LAVASTUS/TARPEISTO: Emilia & Tero Porali

SUOSITUSIKÄ: 3+
​
NÄYTELMÄN KESTO: noin 35 – 40 min. (tarkentuu lähempänä ensi-iltaa)

​ESITYSOIKEUDET: Agency North & Moomin Characters

https://www.superteatteri.fi/ohjelmisto.html

 

LAHDEN  LAUANTAINÄYTTÄMÖ

               HUOKAUSTEN LAAKSO

Huokausten laakso on Antti Raivion kirjoittaman “Skavaböle-trilogian” toinen osa. Näytelmän tapahtumat sijoittuvat vuosiin 1963-1983. Huokausten laakso on itsenäinen jatko-osa näytelmälle Skavabölen pojat.

Orvoiksi jääneet Rupert ja Evert ovat astumassa aikuisuuteen, kun Evert löytää äidin nuoruuden päiväkirjat. Perheen vanhat salaisuudet nousevat päivänvaloon, samalla kun veljekset opettelevat itsenäistymään ja irtautumaan niin lapsuudesta kuin toisistaankin. Vieläkö vanha verivala pitää?

Huokausten laaksossa kulkevat rinnakkain nuorten miesten kipeä kasvu ja heidän vanhempiensa surumielinen rakkaustarina. Skavabölen pojista tutulla tavalla se vyöryttää lavalle värikkään henkilögallerian ja häivyttää maagisella realismilla rajan ulkoisen todellisuuden ja sisäisen maailman väliltä.

Näytelmän ohjaa Lauantainäyttämölle Lahden kaupunginteatterin näyttelijä Tapani Kalliomäki, joka on ohjannut aikaisemmin Lauantainäyttämölle suuren suosion saavuttaneet ja palkitut esitykset Reviisori, Päällystakki, Jäniksen Vuosi sekä Skavabölen pojat.

Näyttämöllä rooleissa nähdään Lauantainäyttämön 17 hengen ensemble. Palkittu työryhmä tuo eteenne fantasian, leikin ja rakkauden voiman, jonka avulla lapsuus ja nuoruus saa jatkoa ja ehkä opimme itsestämme lisää sukupolvien jatkumossa.

Ensi-ilta Lahden Pikkuteatterilla Loviisankatu 8 su 9.3.2025

Lippukauppa on nyt auki osoitteessa:

https://lauantainayttamo.eventiolive.fi