Kategoria: taide

Kategoriat
musiikki taide teatteri

Tampereen teatterikesän pääohjelmisto 2024

Kuva: Jussi Sorjanen

https://www.teatterikesa.fi/ohjelmisto/paaohjelmisto/ihana-tytar-erika-huomioita-nimesta/

Tampereen Teatterikesä tiedotus@teatterikesa.fi

ma 13. toukok. ’klo’ 13.24
->
Kaj Chydeniuksen lauluja -konsertille lisäesitysSuuren kysynnän vuoksi Tampereen Teatterikesän TelttaLab-ohjelmistossa nähtävä Kaj Chydeniuksen lauluja -konsertti saa lisäesityksen keskiviikkona 7.8. klo 15.00. Iltakonsertti (klo 18.00) varattiin loppuun lähes vuorokaudessa.

Lisäesityksen liput ovat nyt myynnissä Lippu.fi-verkkokaupassa ja myyntipisteissä sekä Tampereen Teatterikesän omassa lipunmyynnissä (os. Tullikamarin aukio 2).

Teatterikesän TelttaLab-ohjelmisto järjestetään Tampereen G Livelabissa 6.–10.8. Itse festivaalia vietetään koko viikon ajan, 5.–11.8.2024.

Kategoriat
Koulutus kulttuuri taide yhteiskunta

Vapaan Akatemian ainutlaatuista taidetta

Matalan kynnyksen taidenäyttely KERROKSIA kokoaa yhteen taidetta Vapaa akatemian valokuvausopiskelijoilta, kuvataiteilijoilta sekä graafisen suunnittelun ja kuvituksen opiskelijoilta. Näyttely on avoinna kaikille kävijöille 16.-29.5.2024, klo 12-18 ilman pääsymaksua.

Vapaa akatemia toimii monille nuorille ponnahduslautana jatko-opintoihin, mutta näyttelyssä kokee myös vahvoin tosiesimerkein, miten aikuisopiskelijoitten niin ammatinvaihto, kuin elämänpäämäärän etsiminen ja löytäminen on perheellisellekin Lahdessa toimivan Vapaan akatemian yksi merkittävä toimintapäämäärä. Artikkeli ja kaksi rohkeaa persoonaa esitelevät kaksi aikuisopiskelijaa valokuvaus- ja videotuotannon linjalta.

https://docs.google.com/document/d/1zX_ifnXQCxsehgG5ylyzvMATVp4aIGkfXN_wOqC5X70/edit?usp=drive_link

Käynti Lahden kansanopiston alaisen Vapaa akatemia -taidekoulutuksen vuoden työskentelyn KERROKSIA kevätnäyttelyssä, avasi ajatukset kenen tahansa ryhtyä tarvittaessa, mielihalusta tai vaihtelusta ja mahdollisuudesta muuttaa elämänkuvioitaan ja lähteä opiskelemaan taidetta.

Essi Aholan akryylityö

Näyttelyssä saamme ihastella Vapaan akatemian varsin arkisen alakerran suuren näyttelygallerian taiteen viestintää sellaisella runsaudella, että ajatus ja sormet hivelivät jo ensikokemuksen jälkeen kuvan tekemisen ihanuuksiin ryhtymään meitä tavallisia katsojiakin elähdyttävästi.

Perusteellisesti ajateltuja, aikakauteemme niin ajankohtaisesti liittyviä töitä, teknisesti valmiita taiteen tuotteita nautiskeli seitsemänkymmenhenkinen avajaisyleisö, osa tekijöiden ystäviä ja sukulaisia, osa ihan kutsusta tähän harvinaistilaisuuteen saapuneita, tai taiteen perässä paikalle kiiruhtaneita.

Hauskaakin oli, mutta pääasiassa ihmettelin nyt taiteen omaperäisyyttä, tekniikan hallintaa ja uudenlaista virettä kaikilla kolmella kuvatekemisen alueella.

 

Tietenkin taidetilaisuus avattiin komeasti ihan  kansanopiston päällikkötasolta, Lahden kansanopiston säätiön puheenjohtaja Katariina Mäenpään puheella:

”Minulla on suuri ilo ja kunnia avata Lahden kansanopiston puolesta tämä tilaisuus. Ensi nää kiitokset opiskelijoille. Olette saaneet upeaa työtä aikaiseksi. Tottakai opettajille, ilman opettajia teillä ei olisi syytä ehkä tulla tänne, ettekä olisi saaneet tän kaltaista työtä, ohjeistusta ja opastusta, kuvallisen ilmaisun taitoa. Mun mielestäni teemat, jotka näihin julisteisiin on valittu, on hyvin ajankohtaiset ja kuten me kaikki tiedetään jo kautta historian, usein niitä asioita, joita ei ole voitu sanoa ääneen – on ilmaistu kuvallisesti, omassa taiteessa tanssien, kuvallisesti tai jollakin muulla tavalla, jonka taide mahdollistaa. Olen äärimmäisen iloinen ja ylpeä, että teidän työnne ovat tänään täällä esillä: teidän äänenne on tullut kuulluksi.

Onnittelut kaikille ja oikein mukavaa aikaa ja mahdollisuus tutustua teidän töihinne ja kohtahan me kaikki kiiruhdetaan tuonne kesälaitumille, nyt kun kesäkin on jo saapunut. Skool! Aplodit heille!”Maljat – avaaja sekä opettaja Radek Karkulowski ja kutsuvierasyleisö.

 

Opettaja Mikko Kerttulan lukuvuoden päätöspuheenvuoro:

”Opettajana sanon tietenkin teille opiskelijoille, että kiitos, että olette saaneet työt tänne, seinille. Se on ollut aika monelle ensimmäinen tällainen työskentelyprosessi, luova työ joka on monella jatkunut koko vuoden. Se on aikamoinen duuni. Taputtakaa itseänne selkään ja kaveria ja katsokaa töitänne ja onnitelkaa ja nauttikaa. Lukuvuosi on nopeasti kulunut. Tämä on ollut ihan mahtavaa, tämäkin vuosi, erilainen, monenlainen, olette hyvin hitsautuneet yhteen, ja kaikenlaista työtä on tehtynä. Täällä komeasti esillä. Kiitos teille!”

 

Eikä ihan taitanut musiikkikaan tilaisuuden  päätösohjelmanumerona taiteen inhimillisimmällä perussoittimella, sellolla – enää paremmin iltapuhteen tunnelmaa upeisiin korkeuksiin sävelillään nostaa.

 

Tietoja Lahden Vapaan akatemian kuvataiteiden opiskelusta ja opiskeluvalinnoista:

Vapaa akatemia

Taide

Radek Karkulowski, TaM, opettaja, kuvitus, graafinen suunnittelu, sarjakuva, 050 560 9953
Mikko Kerttula, FM, opettaja, valokuvaus, 050 407 2329
Päivi Lassheikki, kuvataiteilija, vastuuopettaja, kuvataide, 044 491 4404

 

Vapaa akatemia

Kategoriat
taide teatteri

Hullut sadut ja Kakkakikkare Kansallisteatterin riemussa

Kansallisteatterin uudenkarheassa Taivassalissa pääsimme ensikertaa elämässämme satumaailman studioon katsomaan sen esityksen lähetystä. Näinä TV-radio -aikakauden asia- ja viihdeohjelmista studioyleisön pääsy mukaan on ollut tuttua monesta ohjelmasta.

Melko lailla yllättyneinä vain pääsylipun Kansallisteatteriin lunastettuamme pääsimme siis suoran studiolähetyksen kokijoiksi yhdessä noin reilun sadan eri-ikäisen kasvatettavan kanssa Satumaailman lähetys -studioon.

Lähetysvuorossa oli Satu-Mairen satuohjelma ja paikalla kanssame muutamia satuhahmoja Paula Norosen ja Minna Kivelän Hulluja satuja -kirjojen hahmoista. Australialais-suomalaisella avec-teatterivieraallani ja minulla on ollut jo kokemusta satujen lukemisesta omille ja myös lapsenlapsillemme. Kirjasarja, josta studiolähetyksen henkilöt nyt oli poimittu, ei ollut meille tuttu.

Esityksessä tutustuimme kirjan monista henkilöistä ainakin topakkaan, varsin yksinkertaisia ideoita rehevällä satumaisella habituksellaan pursuvan koheltavaan Satu-Maireen, hurmaavan loistavaan, todelliseen Kakkakikkareeseen, vallattomaan pikkuvauvakaksikkoon Vuokko ja Keke ja jännittävän outoon Pahismummoon sekä huippuravintolan hienostuneeseen a la carte Tarjoilijaan. Pääsimme itse näkemään nuo hahmot siis luonnossa ja elävinä (näyttelijätoteutuksina).

Mahdottoman sympaattinen, osin vasta kävelemään opetteleva lapsikaksikko Vuokko ja Keke – äitien jutellessa keskenään – osasi käyttää tilaisuutta hyväksi ja vaunuineen karata miltei näkymättömiin, kiivetä meidän jännittäessä vaarallisen korkeille aikuisten tuoleille, syödä kaikkea lattioilla lojuvaa murua ja roskaa ja pureskella sähköjohtoja. Viimeinen hauskuusherkku oli tämän kaksosduon ravintolakäynti: heidän kummankin ihailtava taito tilata semmoista itselleen maistuvaa alku- ja jälkiruokaa, ettemme kuunaan ole sellaista unelmaherkkujen laatua ja määrää kokeneet. Kaikkea mahdollista pahaa tekevät Vuokko ja Keke -vauvat tuntuivat todella hellyttävän hauskoilta, kikatuttavan kekseliäiltä pistäessään kokemansa uuden aikuisten maailman ihan ranttaliksi.

Myös oudon, kerrostalon yläkertaan erakoituneen Pahismummon mukana olisimme halunneet selvitellä hänen ilmeisesti muistiinsa juurtuneita naapureinaan vastenmielisiksi kokemiaan ihmiskohteita, joita hän yllättäen yritti pommittaa suurilla pähkinöillä heittelemällä heitä kohti avoimesta ikkunasta näiden kulkiessa talon ohi. Ainakin nuo heitot tuntuivat omituisuudessa nostavan esityksen jännittävyyttä.

Skenografiassa mainio laatikostokohtaus toimi taikuusmaisen elähdyttävästi ja hienosti.

Mutta ilman Kakkakikkaretta koko esitys ei olisi ollut mitään. Tarinan voiman, sielun ja sydämen loi loistavan eläytyvä, energinen, pitelemätön, improvisoivan elävä näyttelijätyö, jossa Kakkakikkare on häärimässä, keskeyttämässä, oikaisemassa, ideoimassa, kommentoimassa, esimerkkiä näyttämässä ja Satu-Mairea keskeyttämässä ja puijaamassa pitkin koko studiolähetyksen. Hän pääsee myös hauskan tietokilpailun osanottajaksi Satu-Mairea vastaan ja siitähän sitten vasta mielikuvituksellisuudessa ihan hullunhauska kilpailu syntyikin. Kakkakikkare-näyttelijätyön todellinen hauskuus ja hyväntahtoisuus, kekseliäisyys, vauhti mutta kaikessa naiivi vilpittömyys nostaa esityksen katsomisen arvoiseksi, todelliseksi lämminhenkiseksi komediaksi.

Kyllähän me aikuiset olemme viime aikoina omat v-sanamme ja pieruhuumorimme saaneet teatterin palkeilta, niin draamoissa kuin huumoriksi tarkoitetuista farssisissa esityksissä, nielaistaksemme ne viimein vaikka väkisin aikaamme kuuluviksi. Lasten kohdalla kakka ja pylly ovat vielä kovin käyttämättömiä huumorielementtejä ja Kansallisteatterin Hullut sadut edustavat niiden laajempaa ensitulemista kyseenalaisen esimerkillisesti. Teatterina esitys on koko perheelle sitä komiikkaa, jollaista on saatavana.

 

 

Hulluja satuja

Teksti Henna Tanskanen & Helena Vierikko

Ohjaus Helena Vierikko

Lavastus Saija Siekkinen  Valot Eetu Hiltunen  Videot Ville Virtanen Musiikki ja äänet  Antti Kokkola  Naamiot Petra Kuntsi

 Rooleissa mm :

Kakkakikkare +Pahismummo + Tarjoilija  Jani Karvinen   

Satu-Maire  Pirjo Määttä                                                    

Vuokko  Henna Tanskanen                                                   

Keke Antti Pääkkönen

Ensi-ilta 24.4.2024

 

Esityskuvat  Mitro Härkönen

https://www.kansallisteatteri.fi/esitys/hulluja-satuja

Kategoriat
kulttuuri musiikki taide teatteri

Kaj Chydeniuksen lauluja Jukossa

Kuva: Jussi Sorjanen

(Artikkeli julkaistu  ensimmäisen kerran 20.2.2024)

 

Teatteri Vanha Juko, Chydenius ja hänen lauluiset sävelensä on yksi lahtelaisen kulttuuritaivaan valovoimaisimpia tähtiä ollut jo monen vuoden ajan. Viime keskiviikon illassa tuo entistäkin eloisammin välähdellyt musiikkitaivaan komeetta tuikki harvinaisella kirkkaudella läpi vesisateisen, sumuisen talvisen taivaan vain yksinomaa Lahden ja sen pienen Juko-teatterin yllä. Paikalla olivat itse Kaj Chydenius, kaksi hänen huippulaulajaansa Minja Koski ja Mikael Saari sekä mainio pianistisäestäjä Matti Hussi.

Lahden teatteritaivaalle tämä yhdistelmä ei tahdo enää mahtua. Piletit oli myyty jo kuukausia sitten loppuun. Kansaa tungeksi ovien täydeltä onnellisina valituksi tulleina konsertin salintäyteisen yleisön etuoikeutetuiksi kulttuurinauttijoiksi.

Kaj Chydeniuksen sävellyksille on ominaista kansanlaulumainen pienimuotoisuus, melodioiden kauneus, runojen henki ja sisältö melodioissa ja sävelkuluissa sekä sävellysten pettämätön pohja: suomalaisrunoilijoiden tekstit – tavuntarkkuudella ilmaisevina kuin vain Chydenius sen osaa selvittää ja antaa meidän ymmärtää.

Suomalaisen vanhan lyriikan ajatusten puhdas kauneus ja runon poljentoon Chydeniuksen sävelin kirjoittama tähdenlennon tarkka ajattomuus tarjosivat täyden sylillisen todellisia musiikinhelmiä, vastustamattoman kauniita, ainutkertaisia melodioita ja runon koskettavia tunnelmia.

Chydeniuksen musiikissa on sitä ainutlaatuista, jäljittelemättömintä, laulumusiikin ydintä: valita hyvä suomalainen runo, parhaimpien lyyrikkojemme parhaat, säkeiltään ja poljennoiltaan jo soivat tekstit – runo on ennen kaikkea säveltäjäneron ehtymätön melodinen sävellähde, josta riittää säveltää loputtomasti uniikkeja sävelkoruja. Sitten saada (Chydeniuksen tapauksessa valita) niitä esittämään maan musikaalisimmat, osaavimmat, tärkeilemättömimmät ja ajatuksella meille laulavat laulumuusikot. Tähän musiikkiin ei tunnu koskaan kyllästyvän.

Ajankulku vain patinoi Chydeniuksen entistä klassisemmaksi, hellyttävämmäksi korvan ja ajatuksen nauttia. Sävellyskonserttia voi liioittelematta luonnehtia musiikilliseksi neroudeksi, jonka chydeniusmainen draamallinen taju ja kokonaistunnelma lavasti eilen suoraan sielunmaisemaamme kauneudeksi konsertin lähes kolmenkymmen pikkusävellyksen muodossa.

 

Molemmat illan solistit ovat maamme kevyenvakavan laulumusiikin suurenmoisia tulkitsijoita, laajan äänialueen, puhtaan sävelkorvan ja persoonallisen ääniaparaatin armoitettuja taiteilijoita. He ovat musiikkitaiteilijoita, joille säveltäjä mielellään haluaa säveltää ja tarjota sävellystensä tulkintoja ja me yleisö heitä kuulla ja kokea.

Näillä sympaattisilla taitureilla on kyky ilmaista mitä vain, kuten tämän konsertin Chydeniuksen yksinkertaisilta ja herkiltä tuntuvia, lopulta varsin vaikeasointuisia ja vaativan sävelkulkuisia pikkukoruja. Olen näiden laulajien konsertteja saanut nauttia vuosikymmenten ajan – aina ne vaan ihastuttavat, useimmin upeatunnelmaisina soolotulkintoina, tarvittaessa myös ihanasointisina duettona ja tuovat jokaiselle meistä sävelkauneuden uusia ulottuvuuksia elämän taipaleelle. En aio siksi enää eritellä hienoja tulkintoja kuin vain hyppysellisen verran oman sielunsopukkani uumenien ja mielivalintani perusteella.

Eilinen parituntinen ilta toi myös uusia tuntoja Chydeniuksen jo klassiseen laulelmamusiikin korvia aina balsamoineiden tulkintojen, satojen levytystenkin lisäksi.

Minja Kosken toisinaan suorastaan revyymäisin eläytymisin chydeniusmusiikki taipui ja kurkotti nyt hurmaavasti jo monissa vauhdikkaissa tulkinnoissa nautittavaa teatteria kohti. Myös hänen osuutensa raikkaana, hauskanakin illan juontajana onnistui ekonomisessa vähäsanaisuudessaan, välittömyydessään hienosti ja hänen huilistiosuutensa musikaalisuudessaan on jo illan kokonaisuuden kruunaava. Hänen tulkintansa ovat avautuneet, ja saaneet silmänautinnoksemme eläväistä draamaa, koko kehon mukaan esitykseen pieteettisen hallitusti.

Minja Kosken solistiosuuksissa keskeisin rakentui häneltä kuulluista tutuista tulkinnoista, jotka saivat runot jälleen nyt vain kenties entistä vauhdikkaammin rytmi-ilmiasuin ja kypsän, valloittavan näyttelijätyön loistavuudella estradilla elämään.

Toisaalta vähäeleisen keskittynyt laulun tenho Minja Kosken vaikkapa Elvi Sinervon runon Punainen nauha sävellyksen kauniin melodisessa koruttomuudessa, tarinan kuolemanläheisessä viestissä, tulkinnan pelkistetyssä laulullisessa kerronnassa kasvoi illan yhdeksi liikuttavan puhuttelevaksi esitykseksi.

 

Mikael Saaren kuin taustalla mukana lavalla oleva karhumaisen hunajaisesti kehräävä myhäily teksteissä ja duetoissa mukana ei ollut sekään hullumpaa tenhoa, vaan nautittavaa luontevaa tulkinnallista ja näyttämöllistä eläytymistä.

Ja kyllähän huippuestraditaitelija osaa yllättääkin. Aleksis Kiven teksti Metsämiehenlaulu sai Mikael Saarelta niin raisutempoisen ryhdikkään jytkeen, että se suorastaan jyrisi vauhdillaan, voimallaan, tehollaan, timantintarkalla rytmillään jäseniimme. Komea metsämiehen marssillinen tulkinta hurjuudessaan, eläytymisessään ja voimaa uhkuvassa iloisuudessaan kera myrskyävän Matti Hussin piano-osuuden oli sitä dramaattisella tyylillä ja fortella tulkittua estradiChydeniusta täydellisesti.

Kun tuota revyy- ja huumorimittaa vielä lisää illasta käyttelen, niin Heikki Salon pyöränpinnojen vauhtia tavoitteleva Pyörällä pappilaan -irrotteluhauskuus on niistä jo vauhtihuumoria naurulihaksemme pomppia täysillä ja konsertin naurun huippuna aivan hillittömän älykäs ja yllättävä tulkinta Pentti Saarikosken runosta Politiikkani – räjähti jo yleisökin spontaanisti hauskuuden, lyhyen runon ja sävellyksen täysosuman rakettiosumasta suoraan tajuntaamme.

Solistien yhteistulkinnat lauluduettoina, myötäilytulkintaisina kitara- tai huilutehostein, toteutuivat maulla ja hallitusti – kuten Aulikki Oksasen Sinua sinua rakastan tavattomassa kauneushuippumelodiassaan, Lauri Viidan Alfhild hienossa poeettisessa suomalaiskerronnassaan, sen kotoisen ihanalämpöisissä sävelkuvissaan, suomalaisen kotitunnelman epistolana. Tai Aila Meriluodon Jälkeenpäin -runo ja Chydeniuksen sävellys, tuo elämän polun päättymistä, elämän kauneutta, rakkauden ehdottomuutta ylistävä, surumielisen kaipuun kuolemattomuushymni sai jälleen, syvälle sydänalaan saakka koskettavan ja musiikillisesti loistokkaan tulkinnan.

Lemminkäisen äidin kehtolaulu Eino Leinon näytelmän sanoin aloitti konsertin hitain valssin tunnelmin ja kertoi Chydeniuksen säveltäjäuran yhdestä eetoksesta: synkän runon teksti saa niissä chydeniuskauniin, elämäniloista uhkuvan sävelasun, kuoleman verho muuttuu ihanaksi ikuisuuden kauneudeksi. Chydenius on sävellyksillään tekstin tulkitsija, eläytyjä, näkijä, elämän filosofi.

IIta päättyi Eila Kivik ahon Muuan isämeidän runon Chydeniuksen kauniiksi korvamadoksi tarttuvin sävelin

Anna meille,
tarkoitan: älä ota pois.
Vaikeaa lastesi luopua ois.

Elämäämme helpottaa
vaikk´et yhtään vois,
tätä pientä onneamme
älä ota pois

Konsertti oli täydellinen, jopa noiden Chydenius -sävellysten määrässäkin, joita riitti kahdeksankolmattakymmentä kappaletta ja vielä ylimääräisiäkin paukutettiin kämmenet hellinä musiikillisen huumeen kuumottaessa poskia – peräti kolme.

teatterivanhajuko.fi

 

 

 

 

 

Kategoriat
kulttuuri taide

Jotain laulamatta jäi

Kaj Chydenius (16.10.1939 – 20.4.2024)

Kaj Chydenius on kuollut. Suomalaisen runouden säveltäjänero on poissa.

Yllä oli uudestaan julkaistu hänen pari kuukautta sitten Lahden Teatteri Vanha Jukon salissa pidetyn konsertin arvioni, jossa hän vielä istui kunniapaikalla eturivissä kuuntelemassa musiikkiaan salintäyteisen yleisön nauttiessa suomalaisesta lyriikasta ja harvinaisista sävellyksistä.

Lahen uutisia -historiasta totean olleeni monien muiden suomalaisten tapaan hänen suuri ihailijansa, tehneeni juttuja hänestä lähes 18 vuoden ajan kaikkiaan lähes kuusikymmentä. Liitän tähän myös linkin konsertista,  jossa sain istua Kaj Chydeniuksen kutsuvieraana hänen vierellään.

Suru on suuri – Jotain laulamatta jäi

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2021/08/jotain-laulamatta-jai

Kategoriat
taide teatteri

Laulujoutsen-katastrofiballadi Aurinkoteatterin hurmaavuutta

Aurinkoteatterin komeljanttariryhmä Hii-Haa, Miumau, Kukkeliskuu, Hauhau, Ruotsisuomen kuningas ja tarinan kertoja (Nora Raikamo, Sanna Hietala, Antti LJ Pääkkönen, Miko Kivinen, Paul Holländer ja Niklas Häggblom)

Juha Mustanojan kirjoittama ja ohjaama hillitön ja räävitön mammuttispektaakkeli Laulujoutsen-katastrofiballadi kantaesitettiin Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 17.4.2024 Aurinkoteatterin ja Kansallisteatterin yhteistuotantona. Suurelle näyttämölle asemoitu Merirosvoseikkailu vei yleisönsä ympäri maailman meriä ja kaikkia mahdollisia talousjärjestelmiä ja nosti esiin kysymyksen valtion talouden suhteesta ihmisarvoon.

Tuskinpa ajankohtaisempaa näytelmää pääkaupungissamme enää voisi esittää kun juuri samaan aikaan Suomen valtion Hallitus julkisti salaisessa kehysriihessä tekemät monien miljardien budjettileikkauksensa – jokaista meitä kuuttamiljoonaa suomalaista,  tasa-arvoa ja ihmisarvoa jälleen ilman armoa kurjistavat ja vähentävät päätökset.

Aurinkoteatterilla on rajattomasti koko yli 30-vuotisen toimintansa ajan ollut aina haudottavana ja tulkittavana ajatuksiamme pöyhivää mielikuvitusvoimaa sekä fyysistä ja ilmaisullista taitoa näyttää teatterin merkitys yhteiskunnan omatuntona, taiteen kaikki mahdollisuudet ja mahdottomuudet. Kaksi edellistä Aurinkoteatterin suurtuotantoa Maa-Tuska ( 2016 Tampereen Teatterikesä) ja Atlantis (2018 Kansallisteatteri) kokeneena olin jo lähes vannoutunut Aurinkoteatterin fani.

Aurinkoteatterin vaikuttamisessa esityksen monissa huipuissa ja moniulottuvuuksissa nousee keskeiseksi sivistyksemme ja demokratiamme pohdinta. Tässä Mustanojan mitään kunnioittamattomassa ketään kumartelemattomassa ajattelussa ja tunnistettavassa kokonaisilmaisussa korostuu keskeisesti näyttelijätyön raju paneutuminen, luonnottoman räikeä maskeeraus, karski kielenkäyttö, näyttämöhahmojen, pukujen visualisoinnin ja rekvisiitan mieletön fantasia, groteskius, porno ja lavastuksen suurenmoinen väritysfantasia sekä ensemblen yhteinen voimakas lataus loppumattomaksi karnevaaliksi vailla päätä, mutta sitäkin lukuisammin täynnä hännänpätkiä, joita mielikuvituksellamme on aina nälkä hoksata ja niihin täysin sieluin heittäytyä.

Venetsialainen asekauppias Lilith (Sonja Silvander-Valo)

Aurinkolaisten voima ja viehätys on siis omanlaisensa teatteriestetiikka, esitysmuotona yhtä aikaa filosofointi, revyy, karnevaali, musikaali, tanssishow, ylityöstetty surrealistinen näyttelijätyö, musiikillinen tyyli ja tyylittömyys, räävittömän hurjat rooliheittäytymiset ja aina koko esityksen pähkähullu, rajoja vailla oleva kliimaksisen raju meininki, valtaisine visuaalisine  näyttämökuvineen, väreineen, tehoineen ja musiikkeineen ja vauhti – kaikki vähimmilläänkin hauskana, armottoman ilkeilevänä ja koukutetusti mukana seurattavana.

Aurinkoteatterin käsikirjoittaja-ohjaajan Juha Mustanojan päätä ei kyllä palele eikä hänen näytelmäaihionsa ja teatterinsa vähäisiä nytkään pohdi. Tämänkertainen näytelmä sijoittuu 1600-luvulle Suomen Turkuun, jossa köyhyys oli ratkaistu hirttämällä köyhät. Sama kohtalo oli luvassa taiteilijoille. Tyrmään säilötyt Aurinkoteatterin komeljanttari-artistit päättävät ryhtyä merirosvoiksi, paeta merille, tarkoituksenaan haalia niin paljon rikkauksia, että heidät toivotetaan vaurastuneina ja arvostettuneina hurraa-huudoin takaisin Suomeen. Kaikki katastrofin ainekset sisältänyt seikkailu, jossa seilatttiin ympäri maailman merien ja läpi eri talousjärjestelmien: Keskiajan feodalismista siirryttiin renessanssin kautta merkantilismiin ja päädyttiin Karibian merelle, jossa vasta tajuttiin ihmisten käyttäminen pelkkänä työvoimana ja sitten tullaan vuosisatojen mukana takaisin Suomeen ja päästään tutustumaan vähän uudenlaisempiin talouspyrkimyksiin.

Kenties olin jo liian pitkälle vajonnut Mustanojan kaksi suurtyötä nähtyäni hänen teatteriestetiikkansa lumoukseen. Tällä kertaa hieman petyin tuloksesta, varsinkin äsken kuvaamastani kovin tempoilevasta tarinan sisällöstä. Siksi otan itselleni tärkeimmän aurinkolaisten teatteritekijän – roolityön – tämän arvioni loppuun parilla esimerkillä kuin todisteeksi tässä Laulujoutsen-produktiossakin Aurinkoteatterin aina uudistuvasta, katoamattomasta  tenhovoimasta. Unohtamatta kuitenkaan Juuso Voltin upeaa musiikkikokonaisuuden tunnelmarikasta toteutusta ja Mari Kätkän hiomaa laulamisen vaikuttavuutta esityksen valmiin kiehtovina elementteinä.

Niklas Häggblomin luutulla ja karhealla äänikarismalla balladeeraava kertoja, rehevänä tarinan iskijänä, on todellinen aarre Aurinkoteatterin Laulujoutsen-katastrofitarinan monipolveilevan juonisuoliston ja sisälmysten johdattelijana. Hänen näyttelijätyönsä, laulunsa ja yleisökontaktinsa tuovat esityksen muuten vallitsevaan ylipotenssiseen ilmaisutapaan herkullisesti lungin, esitykseen tarpeellisen juonen rungon – ja kaiken niin täydellisen charmikkaasti, yhtä aikaa piruillen ja sydämellisesti sielustaan hymyillen.

Paul Holländer Kustaa II Adolf -kuninkaana luo esityksen hirveän ja sumeilemattoman komiikkaneron roolityön, tulkintahuipun teoksen hahmojen värikkään mielikuvitusrikkaaseen elävään, toimivaan ja häikäisevän groteskiin galleriaan. Hänen keskeinen asemansa tapahtumien maailmanvaltioiden kunkkuna, Ruotsisuomen päättäjänä antaa ymmärtää, miten täyshölmöjä ja yksinkertaisia suuret hallitsijamme kautta aikain ovat olleet.

Merirosvojen vangitsemaa venetsialaista ylimystöä: (Marcopolo, Galileo, Bernardo, Moreau, Othello) Marja Salo, Milka Ahlroth, Volter Putro, Petri Manninen, Matti Leino

Tällaisten näytelmän keskushenkilöiden, horjumattoman persoonallisten 12 intensiivisesti eläytyvän näyttelijän varassa (roolitöitä enempää erittelemättä) Aurinkoteatterin Laulujoutsen-spektaakkeli pystyi antamaan teatteriterapiallista yliannostusta pitkään uinuneiden nauruhermojemme täydelliseksi virkistymiseksi.

Kansallisteatterin – Aurinkoteatterin näytelmän esittelyvideossa kysyttiin viikko ennen ensi-iltaa esityksen käsikirjoittaja-ohjaaja Juha Mustanojalta, kenelle hän suosittelisi tätä esitystä? Hän vastasi: Tää näytelmä on niin hirvittävän hauska ja ilkeä – että mä en suosittele sitä kenellekään.

Siksi kai ensi-iltakin oli loppuunmyyty.

Laulujoutsen-katastrofiballadi

Kantaesitys Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 17.4.2024

Työryhmä

Rooleissa Milka Ahlroth, Sanna Hietala, Paul Holländer, Niklas Häggblom, Miko Kivinen, Matti Leino, Petri Manninen, Volter Putro, Antti L. J. Pääkkönen, Nora Raikamo, Marja Salo ja Sonja Silvander-Valo

Ohjaus ja käsikirjoitus Juha Mustanoja Lavastussuunnittelu Anne Karttunen Pukusuunnittelu Noora Salmi Musiikki Juuso Voltti Valosuunnittelu Max Wickström Äänisuunnittelu Maura Korhonen Videosuunnittelu Rasmus Vuori Naamioinnin suunnittelu Kaija Heijari Zombit Heini Maaranen Tarpeiston suunnittelu ja toteutus Sanna Sucksdorff 3D animointi/tuotantoassistentti Hanna Lehtinen Tehostekonsultointi Mats Hästbacka Tuottaja (Universum/Aurinkoteatteri) Markus Alanen Taiteellinen vastaava Leea Klemola

Artikkelikuvat  Tuomo Manninen

 

 

https://www.kansallisteatteri.fi/esitys/laulujoutsen-katastrofiballadi

 

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2016/08/maa-tuska

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2018/04/aurinkoteatterin-hurja-ja-hurmaava-atlantis

Kategoriat
Koulutus taide teatteri

KANIJANIKANI jännittävän hauska uutuusnäytelmä

Miika Suonperä ja Heikki Nousiainen (Kani ja Jani)

Lahtelaisen Teatteri Vanha Jukon moderni mustaverhoseinäinen teatterisalin nouseva katsomo alkaa täyttyä sisään rientävästä kansasta. Esiriputtoman salin niukasti valaistun estradin kauniin lämpimällä puupintaisella huonelavasteisella lattialla istuu mies tuolissa pöytänsä vierellä ajatuksiinsa syventyneenä – ties montako tuntia sitä on jo tehnyt – tajuamatta tuskin ajankulkua tai kasvavaa läsnäoloamme, joka verkalleen täyttää katsomosijat hillityllä puheensorinalla ja sivistyneellä sordiinollisiksi yrittämillämme ääneen kuiskimisillamme. Mies istuu yhä pysähtyneenä, aidon levollisesti täysin ajatuksiinsa syventyneenä. Lämmintunnelmainen tilanne käynnistyy katsomovalojen teatteriteknisen hitaasti sammuessa, tuon pienen huonelavastuksen lämpimin, punnituin teatterivalöörein kirkastuvan tunnelman käsinkosketeltavuuden aistiessamme. Oudon turvallinen hiljaisuus on pakahduttaa jännittävän odotuksemme.

 

 

Yllättäen huoneen läpi hyppelee ihmisenkokoinen ihana valkoinen kani ja mies havahtuu aatoksistaan hereille katselemaan outoa ilmestystä.  Nopeasti tilan kuitenkin sitten täyttää touhukas, häärivä, omissa töissään puheilla ja kannanotoilla metelöivä työntekijäjoukko. Kysymykset, vastaukset, huudot, hämmästelyt ja kiljunnat sinkoilevat ja nostavat huoneen desibelit nopeasti korkealle, kännykät alkavat päristä tauotta. Avautuvien ja sulkeutuvien liuku-ovien menemisten ja tulemisten, hissin pysähtymisen ja lähtemisen visiot ja äänet risteytyvät toisiinsa voimallisina. Läpikuultavista seinistä ja ovista erottuu valkoasuisia hahmoja kuin kaneja.

Juhana Hurme (Reino)

Näyttämötapahtumat päällekkäin kiihtyvät hurjavauhtiseksi ja desibelit alkavat kätkeä vuorosanojen ymmärtämisen. Yhtäaikaiset useiden työntekijöiden keskustelut, puhelut, työpaikkamusiikin soundit, jatkuvat ovien avaukset ja sulkemiset, neuvottelut, kaikki tapahtuvat ärsyttävän samanaikaisesti. Työ on käsittämättömän kiireistä, täysin jäsentymätöntä ja sekuntisen hektistä. Näyttämön desibelimäärä nousee niin, ettemme toisinaan vuorosanoja erota enää kunnolla. Ylläkuvattu raju työelämäkuvaus on aikamme realismia. Se ei tunnu vastenmieliseltä kokea, sillä pitkä esitysjakso näytelmästä on toteutettu komealla teatterillisella ammattitaidolla:

 

KANIJANIKANI-esityksen työelämän arki on muuttunut tivolisen revyymäiseksi, kuin hulluttelevaksi arkitodellisuudeksi, sen jokainen osatekijä, pieni ja suuri roolityö, kehon kielen ja persoonallisten karrikointien huiman elävät ja raikkaan hirtehiset hahmotukset, musiikki- ja valovariointien mielettömät sisältöä korostavat ja alleviivaavat tehovaihtelut, kokonaisliikunta ja asemointi, näyttämötyön rytmikkyyden millintarkat ajoitukset, lavastuksen ja puvustuksen rikasvivahteinen, taiten tarinaan muuntuva modernisti vanhanaikaisesti tunnelmoiva toteutus – niin, koko ensemblen yhteistulkinnan nautittavuus on nyt nuorten taitavien ammattitaiteilijoiden loistavan taitavissa käsissä: käsikirjoituksen suurenmoisen omaperäinen fantasia ja huippuohjaajan näkemyksellisen upea visionäärinen toteutus ovat luoneet kerrankin teatterillisen työelämätulkinnan todellisuuden kriittisen ajankohtaiseksi, mestarilliseksi, vulgaarissa hurjuudessaankin elämänmakuisen kiehtovaksi näyttämövuoden kevään huumorihuippuiseksi realistiseksi teatterikokemukseksi.

Kenties vieläkin kuulemme ja sielussamme värähtelee tämän työyhteisön Reinon (Juhana Hurme) ylläpitämä suorastaan virtuoosinen vauhti ja maaninen puhetulva, tai ainakin Katriina Lilienkampfin Ritva -työntekijäroolihahmon mielipuolisen hillitön nauru, joka täyttää kuin sireeni koko nykyisen työilmapiirimme tunnusmerkit kaameudellaan, loputtomuudellaan jos kohta myös näyttelijäntyönsä kauhukomiikkahurmaavuudella.

Katriina Lilienkampf (Ritva)

KANIJANIKANIn toisessa näytöksessä saamme seurata, miten edes joskus yksi meistä työyhteisömme, elämänpiirimme ihmisistä alkaa ajatuksissaan, kuvitelmissaan kadottaa alitajuisesti elämämme mielettömän todellisuuden, löytääkseen edes kuvitelmissaan, näyissään, unelmissaan jotakin muuta kuin kiireen elämän tarkoitukseksi.

Juhana Hurme ja Heikki Nousiainen (Reino ja Jani)

Jani on sanoutunut irti työelämästä, muuttanut Mökkiin maalle ja uppoutuu lähes erakoksi mökkiinsä neljän seinän sisään, kirja seuranaan. Siellä hän yhä näkee kaninsa ikkunoista aitoina ja vapaina elämäntoiveikkuuden tunnusmerkkinä. Siellä myös raikkaan arvoitukselliset, mitä erilaisimmat naapurit vierailevat kertomassa ihan tavallisista asioista: joutenolosta, vieläpä todistavat ilman kirjaa hyvin selvittävän elämässä. Keskeisesti heistä Klaus näyttää, miten aika kuluu maalaamalla vaikkapa jotakin huonekalua korkeintaan vedon tai kaksi, pelaamalla seurapelejä, jos niin huvittaa. Mielekästä ajankulua aina riittää turhaan hosumatta, lekotellen ja ajatustaukoja pidellen. Voi myös nautiskella kahvia, jopa annoksen naapurin tarjoamaa ruokaa, siemaista uteliaisuutta herättävää naapurin mehua muutaman ryypyn.

Miika Suonperä ja Heikki Nousiainen (Klaus ja Jani)

Tajunnan menetyskin on ihana pala pikkupaketista kokeilla elämäneliksiirejä kenenkään siihen puuttumatta, esimerkiksi Klaus-naapurilta löytyy taskusta saatavana pala sopivaa oman mielialan sekoitusainetta. Silloin elämisen riemu ja tuska häipyvät – sillä elämä on sittenkin parhaimmillaan vain unta. Tutut työkaveritkin löytyvät ja kenties edes työpaikalla kadonnut ystävyys ja aito huoli toisistamme palaa elämäämme.
Juhana Hurme, Katriina Lilienkampf, Heikki Nousiainen (Reino,Maarit, Jani)

 

Ylinnä toteutuksessa Heikki Nousiaisen näyttelemä Jani kasvaa jo käsikirjoituksessa sympaattiseksi inhimillisen ihmislajin edustajaksi, joka näkee ja kokee ympäröivän maailman täysin itsensä ulkopuolelta, ei tunnista sen älytöntä kiireen ja päämäärättömyyden tarkoitusta. Nousiaisen upea näyttelijätyö on sisäistettyä, taitavan uskottavasti, hienosti eläytyvä luomus henkistä ja yhtä aikaa poissaolevan epätietoista, etsivää, tavoitteensa ja elämänsisältönsä kadottaneen ihmisen alitajuisesti kiireessä ja kiireestä irti ponnistelevana ihmisenä – löytää edes kuvitelmissaan elämäntarkoitus, suhde, rakkauskin..

 

Kuva: Mikael Karkkonen

KANIJANIKANI-näytelmän käsikirjoituksen perusvoima tällaiseen uudenlaiseen realismista irtautuvaan maagiseen miltei metafyysiseen kuvitelmamaailmaan on omaääninen ja ilmeisen pitkään, monta vuotta pohtima ja kiireettä ajatuksiinsa iskostama kirjailija-dramaturgi Mikael Karkkosen herkkyydellä havainnoima ajattelu, joka sulkee meidät ensin kuin aitoon, useamman meistä kokemaan tuttuun työn ja jatkuvan kiireen revyymäiseen hulluun realismiin: pelkästään kiireen uuvuttamana jo kadotamme piankin itseltämme arjen realismin tajun. Kun sitten vähitellen saamme kirjailijan sanoiksi ja repliikeiksi muotoutuneen tarinan koettavaksemme, tuo ensin terävän satiirinen maailmamme ratkihauska työelämän kuva, sitten sen vastakohta, hymyhuulisesti tarjoiltu sekä armollinen, arvaamaton elämäntapamme vaihtoehtomahdollisuus on yllättävää ja uudistaa täysin ajattelumme. Draama on syntynyt uudella tavalla ja jäsentänyt omat ajatuksemme ehkä hyvinkin toisenlaiseen asemaan elämämme arjessa ja tulevaisuudessa kuin ennen. Mikael Karkkosen teksti, sen rosoisen pohdittu mystisyys on koko ajan tavoittanut esityksessä eräänlaista arvaamattomuutta tarinaan, sen loppuratkaisuunkin. Ja tulkinnan sisällön kruununa on käsikirjoittajan ja ohjaajan, lopulta koko ensemblen tiivis, loputon yhteistyö, jossa kirjailijan teksti ja esityksen ohjaaja Otto Nybergin ilmeisen muuntuva, rooleihin istuva sovitus on maittavan ammattitaitoista, elämän vakavuutta ja nykyistä kiireen täyttämää maailmannäkemystä opponoiva. Loppuhuipennus osoittaa toisenlaisen elämäntavan mahdollisuuden meille jokaiselle.

 

Esitys on Teatteri Vanha Jukon ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun yhteistuotanto, joka jatkaa vuonna 2022 alkanutta yhteistyötä. Esityksen taiteellinen työryhmä koostuu juuri teatteritaiteen ammattilaisiksi valmistumassa olevista opiskelijoista. Esitys on monelle ensemblen jäsenelle taiteellinen opinnäytetyö.**

 

Mikael Karkkosen näytelmän KaniJaniKani kantaesitys Teatteri Vanha Jukon ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun yhteistuotantona 12.4.2024

Toteutus:
Mikael Karkkonen – näytelmäteksti, Teak **
Otto Nyberg – ohjaus, Teak **
Ella Snellman – pukusuunnittelu, Aalto
Miina Kujala – lavastussuunnittelu, Teak **
Katinka Ebbe – valosuunnittelu, Teak
Pauli Kotilainen – äänisuunnittelu, Teak **

Näyttelijät:
Heikki Nousiainen, Teak ** (Jani ja Rikostutkija Saarinen)
Juhana Hurme, Teak  (Reino ja Konstaapeli Hikinen)
Katriina Lilienkampf, Näty  (Maarit ja Ritva)
Miika Suonperä, Näty  (Joonas, Klaus, Kani, Bunny, Jacques)

 

Teak= Teatterikorkeakoulu

Näty= Tampereen yliopiston teatterityön laitos

Aalto=Aalto yliopisto

 

Esityskuvat: Mikko Kelloniemi

Arvio ensi-illasta perjantaina 12.4. klo 19  Muut esitykset:  Ke 17.4. klo 19 (Maksa mitä pystyt)  Su 21.4. klo 15   Ke 24.4. klo 19   To 25.4. klo 19   La 27.4. klo 19   La 4.5. klo 19    Su 9.5. klo 15    To 9.5. klo 19 (Maksa mitä pystyt)   Pe 10.5. klo 19

Esityksen kesto on noin 2 h 10 min. väliaikoineen.

https://www.teatterivanhajuko.fi/

Kategoriat
Koulutus taide

Suuri valokuvateosten yhteisnäyttely Trio-tavaratalossa

Otsikkokuvana Iiris Laurikaisen  Kaljamatkalla 2024, negatiivista skannattu pigmenttivedos

Valokuvausnäyttely on Kauppakatu 6, Trio-tavaratalon peruskerroksen koillisen sisäänkäynnin viereisissä, avarissa kolmessa suuressa ateljeetilassa. Näyttelyssä on nähtävänä 19 valokuvausalan opiskelijan ensimmäisen vuoden työtä. Näyttelyyn on vapaa pääsy!

Alla Waltteri Arosen Omakuva  2024, pigmenttivedos

Kategoriat
Koulutus taide

Valokuvauksen opiskelijoiden yhteisnäyttely

Kategoriat
taide

Visuaalinen huipputaide haastaa selityskykymme rajoja 

Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvassa (5.4.2024) koettiin Jeremy Shawn maailmanlaajuista menestystä kerännyt nelikymmenminuuttinen teoskokonaisuus ensimmäistä kertaa Suomessa. Niin sanottu Jaksoton järjestelmä rakentui seitsemään itsenäiseen samanaikaisesti toimivaan videolliseen ääni, valo ja liike- elementeistä luotuihin installaatioihin, jotka täyttivät Malvan lähes sataneliöisen ikkunattoman salin seitsemällä valtavan suurella yhteen suuntaan osoittavalla screenillä. Näissä liikettä tuottivat ihmiskehot intensiivisen tanssillisilla, harjaantuneen akrobaattisilla ja joukkoliikuntaisella nopeudella sekä ryhmäliikuntaisella yhteisvoimalla. Esiintyneet taitelijaryhmät ja Shaw yhdisti teoksessa eri taidemuotoja sekoittamalla kuvastokirjoon myös värielementtejä ja käsitteellisen taiteen ideoita. Ihmiskehon estetiikka, liikkeen voima ja ideana musiikkivideoiden tekniikka, sekä hämmentävän elokuvallinen kerronta loi teokseen tunnelmia, jotka arvoituksellisuudellaan virittivät katsojan ajattelun ratkaisemaan tapahtumaa, sen poikkeuksellisen vahvaa tapaa hermoärsytystemme ja psyykemme havahtumiseen.  

Transsendenssin mysteeri eli tietoisuuden tilan muuttuminen lienee ollut taiteilijan tarkoitus, mutta kokonaisuus ei ensi-istumalta ainakaan vielä sitä löytänyt vaan jäi täysin oman rajallisen havaintokokemuksemme pieniin ympyröihin, niihin konkretisoituen.  Ehkä tuo termin määritelmä ilmiöstä joka jää havaintokokemuksemme ulkopuolelle täyttyy toiste teosta kokiessa – nyt ainakin itse koin teoksen vaivautuneena, meluisana, kakofonisena, päämuodoltaan liian liikkuvana ja epämukavana, rauhattomana kokonaisvaikutukseltaan. 

Uskon ja tieteen välitilasta voisi Jaksottoman järjestelmän kenties usein kokiessaan transsisena kokemuksena jopa löytää. Mitään uutta ymmärrystä en itsestään teoksessa löytänyt suppeaan ajatteluuni. Jeremy Shawn monitaiteellinen suuruusluokaltaan jättiläismäinen teos ansaitsee silti vähintään kerran meidän jokaisen kokemuksen – ehkä se meistä viisaimmat ja ajatuskapasiteetiltaan mittavimmat palkitsee mysteerisellä ratkaisullaan. 

Jeremy Shaw (s. 1977) on kanadalaissyntyinen Berliinissä asuva taiteilija. Teoksissaan hän yhdistää eri taidemuotoja sekoittamalla niitä ja muuta erilaista estetiikkaa – luomalla tunnelman, joka haastaa katsojan selityskykynsä rajoille. 

Jeremy Shawn Jaksoton järjestelmä -näyttely on esillä Malvan kolmannessa kerroksessa. 5.4.2024 – 29.9.2024

https://www.malvamuseo.fi/nayttelyt/jeremy-shaw-jaksoton-jarjestelma/ 

Kategoriat
kansainvälisyys taide yhteiskunta

Lahen uutisia – Parahin lukijani!

Parahin lukijani

Tässä on käsilläsi kuluvan vuoden 2024 maaliskuun Lahen uutisia -artikkelit.

https://lahenuutisia.fi/2024/03/

Ne sisältävät pääasiassa teatteritaiteeseen sisältyviä lahtelaisten helposti tavoitettavia teatteriesitysten arvioita taiteen lajista, josta luulen jotakin tietäväni. Kaikki artikkelit ovat tuoreustakuujärjestyksessä.

Maaliskuun juttuihin liittyy myös pari harvinaista urheilullista artikkelia, jotka kertovat lahtelaisesta perheelleni tutusta uintiurheilusta ja sen kansainvälistymisestä. Viimeisin niistä, tuorein on jo ympäri maailman levinneestä masters-uinnista, sen eilen päättyneistä Salossa pidetyistä SM-kisoista, joihin otti osaa yli 500 uimaria.

Vain yksi maaliskuisista artikkeleista on Lahden kaupungin tapahtumista. Synnyinkaupunginosani Möysän asiat alkavat mennä täysin rempalleen Lahden kunnallispolitiikan ja asioita välinpitämättömästi tutkineiden rakennusviranomaisten kehnosti hoitamina. Ensin Möysän, Suomen komeimman uimarannan täydellinen visuaalinen virkistymisrauha ja yhteinen nautintaoikeus sen ranta-alueen korskarakentamisella on jo hävitetty.

Parhaillaan Möysänkin tulevaisuudessa siirtyessä lahtelaisen kunnallispolitiikan huolimattomuudesta pelkkien kansainvälisten suurketjujen hallintaan möysäläiset kodit, asukkaat, heidän jokapäiväiset välttämättömät arjen toimintojen kattavat palvelunsa sekä lähiönsä suomalaisittain harvinainen, yhteisöllisesti merkittävä rakennuskulttuuri tuhotaan ja hävitetään.

Lahen uutisia on 17 vuotta toiminut vuodatus-nimisellä julkaisualustalla. Se on maksuton kirjoittajille ja lukijoille, mutta kovin epävarma julkaisuorganisaatio. Viimeksi noin kuukausi sitten se oli pysähdyksissä reilun 10 päivää. Jouduin ottamaan asiasta yhteyden Tietosuojavaltuutettuun ja asia selvisi yhdessä arkipäivässä kuntoon. Vuodatuksen ongelma on, että se elää täysin mainosten varassa ja sen lähtömaaksi on vasta hiljattain ilmoitettu Viro.

Etsin Lahen uutisia -julkaisulle uuden, luotettavan – tosin kansainvälisen – Word Press -julkaisualustan. Se on kirjoittajalle maksullinen, mutta lukijalle maksuton julkaisupohja.  Lahen uutisia -kannalta sen tärkein ominaisuus on, ettei se sisällä mainoksia. En myös edelleenkään pysty käyttämään facebook- tai muita some-keskusteluja – aikani ja kykyni ei niihin yksinkertaisesti riitä.

 

Käsillä olevat Lahen uutisia -sivut ovat vielä valmisteluvaiheessa. Ne löytää aina varmimmin osoitteesta https://lahenuutisia.fi

 

Juttuihin voi antaa myös mielipiteensä – joko julkaistavaksi tai vain toimituksen tiedoksi Lahen uutisia -sähköpostilla: lahenuutisia@gmail.com

(Vanhoihin Lahen uutisia -vuodatuksiin pääsee edelleen osoitteella  https://lahenuutisia.vuodatus.net/ )

Lukuintoa ja mielipiteiden vaihtoa jälleen toivoen ja toivotellen

Tarmo Virtanen

lahenuutisia@gmail.com

 

Kategoriat
Koulutus taide

Kaarisillan taidetta Galleria Uudessa Kipinässä

 Maaliskuun loppuun saakka on Galleria Uusi Kipinässä vielä esillä mielenkiintoinen näyttely.
Lahden-Nastolan-Erstan Kaarisillasta valmistuvat kuvataiteilijat pystyttävät Galleria Uuteen Kipinään Taidesirkuksen maaliskuun ajaksi. Taidesirkuksessa on tarjolla sykähdyttäviä elämyksiä: taiteellista akrobatiaa, taikuutta ja komiikkaa. Osallistuminen tapahtuu, tietysti, omalla vastuulla.

Mukana on töitä yhdeksältä visuaalisen alan artistilta. Milla Hokkanen painottaa töissään teknistä taitavuutta. Heta Hyvönen valmistaa puusta, savesta ja muovista olentoja. Neea Kyllönen työskentelee maalauksen ja taidegrafiikan menetelmin. Hänen töissään on tärkeää värikkyys. Pyry Nikula on kiinnostunut luomaan paikkoja ja hahmoja. Kai Pitkäsen taide näyttää ensikatsomalta sekalaiselta, mutta tarkempi vilkaisu tuo esiin tapahtuman ja harkittuja yksityiskohtia. Hannah Sklar työskentelee mieluiten taidegrafiikan menetelmin. Tomi Vainion taide syntyy omalla painollaan. Emi Tuominen tekee savesta käyttöesineitä. Maalatuilla hahmoillaan Emi haluaa tuoda esiin diversiteettiä. Alma Tähden taide on realistista. Taiteilijoista löytyy tarkemmat esittelyt osoitteesta: https://kaarisilta-studio.fi/opiskelijat/.

 

Näyttelytyöt ovat valmistuneet kolmevuotisten Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perusopintojen aikana. Kaarisilta järjestää koulutusta yhteistyössä Koulutuskeskus Salpauksen kanssa vaativan erityisen tuen koulutuksena. Koulutus on kuvataidelähtöistä ja sen suorittanut valmistuu Kuvan toteuttajaksi. Opiskelujen aikana tutustutaan monipuolisesti erilaisiin kuvataiteen menetelmiin ja ilmaisutapoihin. Ideana on, että jokainen opiskelija löytää ja suuntautuu omiin vahvuuksiinsa ja itseään kiinnostaviin menetelmiin. Taidesirkuksessa on mukana piirtämällä, maalaamalla, veistämällä, sekä taidegrafiikan ja mediataiteen keinoin toteutettuja teoksia.

 

Kategoriat
taide teatteri

Kehon kaipuu

Kehon kaipuu- kuva Ilkka Mattila
Valokuva Tommi Mattila

Tanssitaiteilija Leena Keizerin yhteisöllistä nykytanssiteosta Kehon kaipuu tulkitsee näyttämöllä Leena Keizerin ja muusikko Joni Rajamäen rinnalla 12 eri-ikäistä lahtelaista tanssinharrastajaa. Valot esitykseen on suunnitellut Ilkka Kivi.

Teoksen mahdollistaa Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen rahaston ja Lahden kaupungin tuki. Esityksiin on vapaa pääsy.

Esitykset Vaahterasalissa (Aleksanterinkatu 26B)

 

15.3. klo 19:00   16.3. klo 19:00   22.3. klo 19:00    23.3. klo 19:00

Esityksen kesto on 1h. Vaahterasalin aulaan on koottu pieni valokuvanäyttely, jossa pääsee kurkistamaan esityksen harjoitusprosessiin Tommi Mattilan mustavalkokuvien kautta. Lisäksi esillä on Leena Keizerin runomuotoisia tekstejä esityksen työpäiväkirjoista. Yleisöä rohkaistaan jättämään esityksen herättämät ajatuksensa ja tuntemuksensa kirjoitettuna työryhmän luettavaksi.

Kategoriat
kulttuuri taide teatteri

Sofi Oksasen uutuusnäytelmä Mansikkapaikka

Mansikkapaikka on pelottavan ajankohtainen, trillerimäisten käänteiden draama, jossa ihmiset ajautuvat vihamielisen ideologian pelinappuloiksi.

Suomalaisopiskelija Ville on joutunut hoitoon psykiatrian klinikalle vieraassa maassa. Samaan aikaan keskisuomalaisella luonnonmarjatilalla on paljastunut törkeä ulkomaalaisten marjanpoimijoiden hyväksikäyttötapaus. Villen poliisisisko Alina alkaa tutkia skandaalia, joka uhkaa tahrata maineen myös mansikkatilaa isännöivältä Keijolta, Villen ja Alinan isältä. Asiat mutkistuvat, kun kukaan ei näytä tietävän, missä Ville on. Alina ryhtyy selvittämään veljensä katoamista.

Keijo on vakuuttunut, ettei hänen yrityksensä ole tehnyt mitään väärää. Jokin tuntuu kuitenkin olevan pahasti vialla. Ehkä oma maa ei olekaan mansikkaa? Ehkä vastoinkäymisten syyt ovat lähempänä kuin Keijo tai Alina kykenevät näkemään?

Näytelmän keskiössä on suomalais-ukrainalainen perhe, jonka lapset, Alina ja Ville, ovat syntyneet Suomessa. Perheen naapurissa sijaitsevalla luonnonmarjatilalla Keski-Suomessa on paljastunut ulkomaalaisten marjanpoimijoiden räikeä hyväksikäyttötapaus. Liittyykö perheen oma mansikkatila jollain lailla tapahtumavyyhtiin? Samaan aikaan perheelle tuo surua ja huolta Villen katoaminen – kukaan ei tunnu tietävän, missä hän on. Lisäpaineita aiheuttaa Venäjän Ukrainaan kohdistama julma hyökkäyssota, joka vaikeuttaa perheenjäsenten suhteita Putinia kannattaviin sukulaisiin.

Villen sisko alkaa tutkia tapauksia, sillä jokin tuntuu olevan pahasti vialla. Karmea totuus johdattaa sisaren moskovalaiselle klinikalle, jonka epäinhimilliset eheytyshoidot riistävät uhreiltaan vapauden sekä oikeuden omaan identiteettiin.

Sofi Oksasen kirjoittama Mansikkapaikka kohdistaa katseen siihen järkyttävän syvään kuiluun, joka on jakanut maailman kahteen keskenään vihamieliseen leiriin. Globaalin maailman pimeät voimat eivät toimi vain jossakin epämääräisessä kaukaisuudessa, vaan meidän keskuudessamme. Ja siinä pelissä ovat panoksena perustavat arvot ‒ vapaus ja ihmisoikeudet.

Sofi Oksasen uutuusnäytelmä Mansikkapaikka on terävän ajankohtainen kuvaus riistetystä vapaudesta. Suomen kansainvälisesti menestyneimmän nykykirjailijan Sofi Oksasen uutuusnäytelmä Mansikkapaikka kantaesitetään Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 6.3. Kevään odotettu kulttuuritapaus on trillerimäisten käänteiden draama yksilön vapauden riistosta ja hyväksikäytöstä.

Mansikkapaikka on trillerimäisten käänteiden puhedraama. Se kohdistaa katseensa polarisoituneeseen maailmaan, jossa käsitys vapaudesta ja ihmisoikeuksista nojaa rahaan, valtaan ja vanhoillisiin arvoihin. Oksanen kirjoittaa viiltävän tarkkanäköisesti esiin hädän ja ahdistuksen, jotka ihmisoikeuksia polkeva ideologia aiheuttaa. Mansikkapaikka ottaa kantaa vallitsevaan maailmantilanteeseen suorasanaisesti ja mitään pelkäämättä.

Oksasella on ilmiömäinen kyky nähdä ja sanoittaa vakava ja inhimillinen tragedia, jonka vapautta ja liberaalia demokratiaa rapauttavat vihamieliset ideologiat aiheuttavat. Ihmiseltä viedään arvo, kun hän joutuu pelinappulaksi politiikan ja historian pelilaudalle.

Palkitun ja runsaasti kansainvälistä menestystä saavuttaneen kirjailija Sofi Oksasen uutuusnäytelmä Mansikkapaikka kantaesitetään Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä. Kevään odotetun teatteritapauksen ohjaa Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho.

Sisaruksia esittävät Kansallisteatterin ensemblen uudet näyttelijät Otto Rokka sekä Wenla Reimaluoto, ja muissa rooleissa nähdään Wanda Dubiel, Maria Kuusiluoma, Petri Liski, Pirjo Luoma-aho ja Janne Reinikainen.

Edellisen kerran Myllyaho ohjasi Oksaselta Puhdistus-näytelmän (2007), josta tuli valtava menestys niin teatteriesityksenä kuin romaanina. Oksasen tuotannosta on Kansallisteatterissa aiemmin kantaesitetty myös teokset Kertomuksia keittiöstä (2011) ja Kun kyyhkyset katosivat (2013). Oksaselta on vastikään ilmestynyt tietokirja Samaan virtaan, Putinin sota naisia vastaan (2023, Like).

Kantaesitys Suurella näyttämöllä 6.3.2024

Palaamme esityksen ensi-illan arvioon.

Kategoriat
kulttuuri taide teatteri

Paha -teatteri

Pääkaupunkimme teatterikentälle on kypsynyt jälleen komea teatterilaboratorio. Sörnäisten kaupunginosan raitiotie- ja metropysäkiltä sadan metrin verran askelia otettuasi pääset Katri Valan puiston kallion uumeniin hakattuun Vapaan Taiteen tilaan, sen hyvin valaistuun, kaikenlaiselle taiteelle sijattuun, valkeaksi rapattuun mittavan uhkeaan, hyvällä ilmastointitekniikalla varustettuun, mielikuvitusta herättävään tilaan.

Sen tuoreet, taitavat näyttelijälahjakkuudet, osaavat lavastus-, tanssi-, valaistus- sekä äänitaiteilijat ovat saaneet aikaan teatterielämyksen, jollaista tuskin koskaan ennen koettu. Kokemus kaikkiaan on teatteritaidetta kunnioittava, avartava, syventävä ja teatteriuudistukseen innostava poikkeuksellisella teatteriestetiikallaan ja interiöörillään.

Paha on draamakirjallisuudessa aina ollut mielenkiintoisempi aihe kuin hyvä. Pahaa – juonina ja murhina – ovat Shakespearet draamoina, Molièret pirullisuutta ja vallanhimoa ihmisluonteina, molemmat nuo suuret draamaklassikkomme yhtä lailla kohtalodraamoina kuin vallanpitäjiä naurukohteina käsitelleet suurissa klassikkoteoksissaan. Pahasta ihmisillä, kansakunnilla ja valtioiden sodilla on niin paljon kokijoita ja meitä kokijoiden perillisiä, että usein riittää omakohtainen pahuuden, menetyksen, pettymyksenkin kokemus synnyttämään ihmisen sisälle sieluun jännitteen, jolle oma ajatus ei anna rauhaa.

Jotakin tällaista koin Paha-teatterin alun hellittämättömän pitkähkössä, itsepainisen tuskaisessa oman kehon ja tunteen kamppailussa, joka teatterin lattiatasolla välittyi vaikuttavana tunteena todellisuudesta, päättämättömyydestä, piinasta ja kivusta, avuttomuudesta kestää tuska.

Tai vaikkapa kohtaus, joka aina on jäänyt arkiselta ulkokuoreltaan selväksi, mutta sisällöltään aprikointihetkiksi, kun laittaa kahvin kiehumaan ja sen tutun kiehumisporinan lomassa alkaa tiimalasin kaltaisesti nopeasti ratkaista asioita. Sekin on lähes jokapäiväisen tuttua pohdintaa meillä jokaisella, päättymätöntä, ja mainiosti monen Paha-teatterin eri kohtauksen keskeisenä, tyylikomeana, toistuvana toimintana.

Entäpä sitten nuo virallisuudet, suuret maalliset sfäärit, kuten muistomerkit, monumenttirakennelmat, juhlapuheiden osuudet niitä paljastettaessa ja taidetta yli kaiken ylistettäessä. Miten totuudenmukaisiksi nuo puheet muototuvatkaan puhujan omasta asian sisäisestä kuvasta. Kohtauksessa, jossa pääsimme jälleen kerran tuon erikoisuuden – tärkeyden olla taiteilija – todistamaan opastuksessa oman taiteensa sisältöön insinöörin pedanttisuudella kuin vallanpitäjän ainoalla hyväksytyllä taiteella, jäimme hätkähtäen, hymytenkin pohtimaan asian todellisuutta: vedätystä vaiko totta koko taide, kulttuurikin?

Ehkä suurimpana esityksen kokonaisherkkuna koin tuon kaksituntisen vahvan esittäjien rikkumattoman läsnäolon, tyylittelyn persoonallisin henkilöominaisuuksin, erilaisin teatteri-ilmaisun tuokioin, hienoina koreografioina, tanssillisina ja liikunnallisina vaikuttavina näyttelijöiden ihmistenvälisinä hyvyyden kontaktihetkinä, ryhmäkollaasiteoksina ja valtavan tehokkaina, miltei yleisöön tarttuvina intensiivisinä keskittymisinä. Ilmaisu vailla teennäisyyttä ja falskiutta imaisee mukaansa väkevyydellään, tunnelmillaan. Tuota ilmaisuskaalaa olisi jaksanut seurata ties kuinka kauan, siitä katsoja inspiroitui, jäi odottamaan uusia avauksia ja esimerkkikuvia hyvän ja pahan kamppailun yhteenvetoja oman sielumme nyt inspiroitujen esityssisältöjen vaikutteista.

Tunnelmallisen tehokas äänimaailma, valokeskitykset lumosivat ja varioivat kohtausten tunnelmin tapahtumat kiinteiksi. Ajaton, pelkistetty puvustus loi esitykseen kokonaisuusilmeen ennustuksellisen tehokkaasti.

Asioita, joita haluaisin kertoa sinulle on moniulotteinen teos menetyksen teemoista. Se tutkii teatterin eri tyylilajien rajapintoja ja ihmisen tapoja käsitellä käsittämätöntä. Asioita, joita haluaisin kertoa sinulle on Paha-teatterin kantaesitys ja debyyttiproduktio.

Ohjaus: Malviina Lehtinen ja Oona Virolainen Käsikirjoitus: Malviina Lehtinen, Oona Virolainen ja työryhmä Tuotanto: Oona Virolainen ja Irina Ritvanen Taiteellinen dialogi, työryhmän turvahenkilö: Toni Nikka Taiteellinen dialogi: Ville Vuorikoski Äänisuunnittelu: Aapo Savisaari ja Hanna Markkanen Valosuunnittelu: Edu Nieminen ja Pekko Rajala Graafinen suunnittelu: Malviina Lehtinen, Oona Virolainen ja Roosa Leivo (logo)

Näyttämöllä: Julius Kalliokoski, Frida Krohn, Siiri Lehtinen, Miska Muilu, Pekko Rajala, Aapo Savisaari, Laura Tyyskä