Tyhmentäjien hurja trio ja Tea
Lahden kaupunginteatterin Pienelle näyttämölle on Tiina Hauta-aho luonut suurenmoisen onnistuneen, mittavan lavastuksen – suuren kerrostalon pienen asunnon näkymän, kellarin, säilytysvintin sekä toimivan eturamppiestradin ja puvustanut värikkään valloittavat näytelmän satumaiset roolihahmot.
Hieman epäonnea tämä Tea ja Tyhmentäjä -esitys oli kokenut ennen ensi-iltaan valmistumistaan. Ohjaaja oli vaihtunut ja ensi-iltakin sairaustapauksen vuoksi siirtynyt. Siksi varmaan eräänlaista liian teknismäistä epämääräisyyttä on vielä havaittavissa näytelmän kokonaisuudessa. Ohjaus kuitenkin käyttää näytelmän hauskanvekkulia toimivuutta esityksen vakavuutta keventävänä korvikkeellisena ilmaisuna päästämällä tarinan satumaisia otuksia vilahtelemaan pitkin katsomon penkkirivien päitä – saamme kuin lähikosketuksella nopeasti ehtiä heidän mielettömiä hahmojaan ihailla.
Esitys on ennen muuta värikäs ja äärettömän vauhdikas sekä sisällöltään mielikuvituksellisen jännittävä eräänlainen meidän ikuisesti lastenmielisten katsojien leikkikalujen ja vessakäyntien yhteinen riemukas vallankumous.
Esitys oli paljon myös sitä, mitä teatterikauden toiveissamme haaveilimme saada kokea: lapsille ja perheille tarkoitettua jännitystä, mutta silti ajattelunystyröillemme ja nauruhermoillemme tarjoiltua kivaa viihdettä.
Kahdeksanvuotiaan Tean elämä oli tosin jo tarinan alussa mennyt täysin uusiksi. Tea on muuttanut isänsä kanssa uuteen kotiin. Muuttolaatikot ovat purkamatta, vessa ei vedä kunnolla eikä Tean videoblogin pitämisessä ole mitään järkeä, kun isä ei anna julkaista sitä. Nyt Tea asuu kahdestaan tv-toimitustyötä narkomaanisesti tekevän isänsä kanssa. Muuttokin on aivan hiljattain tapahtunut ja kaikki tavarat on vielä sekaisin ja kateissa. Äiti on löytänyt uuden miesystävän lapsineen ja on itse niitä chat-seurustelijoiden puhelinlaitteiden aatelisia, elämän pintaliitäjiä, kiireellisyyttä täynnä oleva nykynainen ja käy vain harvoin tytärtään katsomassa.
Kakka, Tyhmentäjä, Muumiokissa ja Tea
Ylinnä kuitenkin mielikuvitus, jossa realismia arjen sujuminen, arjen tarvikkeet, roskapussit, vessanpytty, kakka ja sadun mielikuvitusta taas leikkikalujen syntyminen eläviksi ja vessanpytyn kasvaminen jättikokoiseksi, on koko ajan ja tiiviisti Tean elämässä, näytelmän toiminnassa mukana. Me katsomokin koemme kaiken tarinassa Tean mukana, mutta äiti ja isä sekä Tean kodin ovisilmästä mulkoileva naapuri Diamanda eivät näe kuin kotitarinan karun tyhmän todellisuuden.
Suomalaisen, niin lapsen kuin aikuisenkin lempikäsite, kun mikään ei oikein huvita, on tänään, että elämä on tyhmää. Kaikki tuntuu elämässä tyhmältä. Leikkiminen on tyhmää. Oppiminen on tyhmää. Koulu on tyhmä. Opettaja on tyhmä. Äiti on tyhmä. Isä on tyhmä ja useimmat kaverit on tyhmiä sekä tutut ruokalajit, leikit ja pelit ovat nekin tyhmiä. Siksi Tea ja Tyhmentäjä näytelmäkin perustuu pohtimaan, mikä noista elämämme perusasioista aiheuttaa tuon tyhmyyden ja tyhmältä tuntumisen ja miten tuon tyhmyyden voisi kokonaan poistaa.
Lahden kaupungin kolmasluokkalaisten tämän lukuvuoden kulttuuriantina Tea ja Tyhmentäjä on harvinaisessa tarina-ideassaan kelpo valinta. Ongelma onkin minun katsoja-kokijani vajavaisessa ymmärryksessä, tyhmyydessäni. Kun leikkikalut toimivat satakertaisen suurina ja pikku Teaa esittää aikuinen nainen (Anna Kuusamo vietävän empaattisesti), en millään nielaise tätä roolien mittasuhdetta, jossa selvästikin teksti vaatisi pienen lahjakkaan taitavan luonnonlapsen näyttämölle mielikuvituksensa satakertaisesti suurentuneiden leikkikalujen ja jättiläisvesivessan kanssa kodin yksinoloaan ja viihtymistään meille tulkitsemaan. Jos vielä ikuinen inhokkini teatterikulttuurissa – pissa, kakka ja kirosanat – luetaan kulttuuriksi, näytelmäkirjoittaja on nyt tässä nauruherkussa tarkoituksella mennyt matalalta kulttuuriaidan alta – nauru raikasi taatusti katsomossa!
Saana Hyvärinen nimittäin loi aivan uskomattoman sielukkaan kummituskakka-olennon yhdeksi hauskimmaksi, eheimmäksi ja muhkean ruskean reikämunkin näköiseksi valloittavaksi esityksen otukseksi, jonka fyysinen ilmestyminen vessanpytystä keskuuteemme ja jättivessanpönttöön takaisin molskahtaminen oli jokaiselle katsojalle suurta unohtumatonta näyttelijän taidokkaasti luomaa yhteistä uudenlaista fantasian riemua.
Sama näyttelijä piirsi äitiluomuksensa taas perin stereotyyppisesti kiireelliseksi, isälle nalkuttavaksi äitipersoonaksi, jonka huoli lapsestaan pelkästään isän huomassa on näin erossa asuvanakin muka taustalla, mutta pääasia kuitenkin esiintyminen nykynaisena, modernina, meidät vallanneen kännykkäaikakauden perin tuttuna chatpersoona-naiskuvana.
Teemu Palosaari näytteli isä-hahmonsa tajuttavasti töihinsä uppoutuneena tv-toimittajasivistyspersoonana, nuha-allergikoksi sohvaansa vaipuneena ja näin rajatuin ominaisuuksin miltei lapsensa unohtaneena turhautuneena isänä.
Aki Raiskio Muumiokissana on toinen ehyt ja toimiva, verraton sadullinen luomus ketteryydessä, elävyydessä, juonikkuudessaan ja vauhtihirmuisuudessa ja Tean taatussa kaveruudessa. Mikko Pörhölä, joka esiintyy tarinan ideaksi syntyneenä Tyhmentäjänä, on vallan räiskyvä ja energinen hahmo urheilukassimaisesta ulkokuoresta vetoketjun avauksella purkauduttuaan ja sinne taas uudestaan piilouduttuaan. Tyhmentäjä pistääkin yksinäisen Tean elämän ihanan ranttaliksi, jopa pelottavaksi, sillä tämän olion harvinainen taito on ihmisten puheista poimia aina tyhmiä asioita ja hän pystyy antamaan niistä pisteitä. Olisipa jokaiseen perheeseen ja kotiin saatavana tällainen tyhmyyden kerääjäpelastaja lainaksi! Kun Tyhmentäjän kanssakumppaneita, muita tyhmentäjiä vielä pulppuaa kodin salaisista komeronurkista lopulta oikein trio (Raiskio ja Palosaari) on maailman tyhmyyden karnevaalit äänellisessä ja riemullisessa huipussaan kilpailevassa tyhmyyspisteiden ynnälaskuissaan.
Ehkä käsikirjoituksessa on liian koulumaisen läpinäkyvinä tarinan kasvatuksellinen opetus – vanhempien riitely, kiireellisen naisen kylmähkö välinpitämättömyys ja isän työhön uppoutuminen sekä ohjauksessa tuo pseudopsyykkinen roolivalinta aikuisen näyttelijän tulkitessa lasta väliin miltei aikuisena äitinsä kanssa keskustellessaan.
Mutta näytelmän, tässä tapauksessa perhenäytelmän tavoittama vauhti, yllättävyys ja jännittävyys, eläytyneen uskottava näyttelijätaito, katsojan hoksaamisriemu ja vielä uudestaan kerrattuna tuo upean kekseliäs puvustus ovat esityksen suurta harvinaisnautintoa Lahden kaupunginteatterin ohjelmistossa tässä näytäntövuoden aloitusnäytelmässä.
Arvio kirjoitettu esityksestä 26.9.2026 klo 18
https://lahdenkaupunginteatteri.fi/ohjelma/tea-ja-tyhmentaja/
