Everstinna – Rosa Liksomin tekstin uutena näytelmäherkkuna

Everstinna kertoo nuoresta opettajatar Annikki Kariniemestä, joka 1940-luvun Toisen maailmansodan lopun maininkeina Lappiin päästyään tapaa naapurinaan Uutta Valkeaa Suomea maahamme yhdessä saksalaisten kanssa taistelleen komean suomalaiseverstin ja rakastuu tulisesti. Ydintarina on ehyt ja kokonainen, hurmaavan lapinmurteinen, rakkaudenmakuinen, todentuntuinen tilitys suomalaisesta saksalaismielisestä naisesta, viimein sodan ja läheisväkivallan runtelemana.

 

Teatteri Avoimien Ovien, Teatteri Vanhan Jukon sekä Lappeenrannan kaupunginteatterin yhteistyönä toteutettu Everstinna sai eilen lahtelaisen ensi-iltayleisön täydellisiin ihastuksiin ja yllätyksellisiin esittäjäloistonsa pauloihin lähes kolmeksi tunniksi samalla tarinalla, nyt Esa-Matti Smolanderin uutena valloittavana ohjauksena ja tunnepohjaisen väkevänä jokaiselle näyttelijälle taitavasti sovitettuna huippuyhteistyönä.

Everstinnan KOKO NÄYTTELIJÄENSEMBLE

Maria Nissi , Netta Salonsaari, Matti Pajulahti, Minja Koski

Annikin tarinan elämän jaksotus oli jaettu kolmen eri näyttelijän esitettäväksi ja tarina laajeni meitä vieläkin realistisemmin puhuttelevaksi. Minja Kosken vielä lapsosesta nuoreen, täysin kokemattomaan, fasismiin innostuneeseen naiseen, neitsyytensä miesvoimalla väkisin otettuun rakastuneen naiskuvaan, Netta Salonsaaren jo paljon kokeneempaan keski-ikäiseen, rellestelevän avoimeen seksuaalihurjastelijaan, korviaan ja ruumiinsa jokaista tuntoa myöten miessukupuoleen ja hitlerismiin rakastuneeksi suomalaisnaiseksi ja lopuksi Maria Nissin koko elämänsä vuosikymmenet rakastuneena, sadistisen miehen jatkuvaa väkivaltaa kokeneena, viimein miehestä eronneena, mutta lopuksi lähes vanhuksena, elämänsä tärkeimmäksi kasvaneen rakkaushekuman tunteet vielä kerran yrittävänä mummona nuoren alaikäisen pojan kumppanikseen pinnistäen.

Matti Pajulahti näyttelee sadistisen everstin vahvasti, kylmästi, omilla mielihaluillaan operoivaksi ja eläväksi pettyneeksi sotilaaksi, jonka kanssa miltei 30 vuotta nuorempi Annikki menee naimisiin. Koko esityksen genre kestää seitsemänkymmentä vuotta.

Nämä neljä näyttelijää ovat suoranaisia komeettoja Teatteri Vanha Jukon esityksessä ja heidän yhteistyönsä ohjaaja Esa-Matti Smolanderin ohjauskarisman teeskentelemättömän mielikuvituksellisten huippuotteiden tulkkeina. Vauhtia, revittelyä, näköistapahtumia, kohtauskokonaisuuksia, hauskuutta, kohtalokkuutta, kauhua, pirullisuutta, onnen hetkiä, raakuutta, roisin lapsellista pornoa, mauttomuuttakin riittää tässä aidon hurjassa rapsodisessa luonne- ja tunnelmatapahtumien kavalkadissa katsomon puhjeta vuoroin  naurumyrskyihin, vuoroin vaikuttua henkeä salpaavan vakavan ahdistuneiksi. Elämme katsomossa vahvasti, pyyteettömästi ja suorastaan turvallisen antautuneesti itsemme hukuttaen monien kymmenien tarinan nousujen ja laskujen mukana.

He osaavat ottaa yleisönsä kohtaustensa tapahtumissa ja suorin luontevin kontaktein katsomoon. Vihtori Kosolat, Hitlerit ja Mannerheimit ratsuineen saavat huiman hauskasti kärjistetyt näköis- ja kuulokuvansa. Pienet yksityiskohdat, kuten Hitlerin hiljainen täysmusikaalinen laulunumero ja nuoren 14-vuotiaan Tuomas-sulhasen silmäluomien tik-liikkeet 70-vuotiaan Annikki-morsiamen vierellä ovat vain muutamia esimerkkejä suurenmoisen pikkutarkoista yksityiskohtien sadoista ilmaisuista. Suuremmat hahmotukset taas pienen paikkakunnan ehtymättömästi moralisoivista hurjista naapureista, Annikin äidin julman väkivaltaisesta lastensa raipallisesta moraaliopetuksesta, keski-ikäisen Annikin äärettömän iloittelevasta mieshullaantumiskohtauksesta väliajalla

sekä ennen kaikkea esityksen hieno loppu, vanhan Annikin henkevän lämminhenkinen yhteenvetojuttelu koko elämästään ovat esityksestä muistiimme piirtyviä pysyviä kohokohtia. Myös jotakin tarpeellista arvaamattomuutta on everstin käsiin annettu: kitaran näppäily ja varsin taitavat säestysotteet monien lauluosuuksien taustoiksi – kuin hänenkin sisältään jotakin pelottavaa suurempaa todeksi löytyneenä, vain sävelkielin kerrottuna.

Esityksen sisäistä pohjoisen luonnon karua voimaa jyhkeyttää lavastuksen lastulevyiset karkeat tasot, esineistön kekseliäs viitteisyys, upeat valovaihdot ja ennen kaikkea teatterisavu, johon voi syttyä tai päättyä unenomaisesti tai aavistusmaisesti kohtaus toisensa jälkeen.

Pienet elävien tulitikkujen sytyttämiskohtaukset ovat kuin saduissa pääjaksojen herkkyyden huippuja muistiimme – elämänliekkien uusien syttymisten symboleina. Samoin monet tutut ja jopa sävelletyt yhteislaulunumerot tuovat tarinaa oman aikakautensa interiööriin kuin tähän aikakauteemme sitä muistuttavasti rinnastaen riimeillään.

 

Lopuksi katsoja on sekä innoissaan että  liikuttunut. Teatterin ammattilaisiakin suuremmat tekijät, ilon ja tuskan tunteet ovat tulleet meitä lähelle, esittäjät antaneet taidoillaan ja sydämellään kaikkensa. Ja me vanhanaikaiset miessukupolvien miehetkin voimme edes pysähtyä oppimattomina katsomaan jälleen kaikkinaista aseiden, sotakoneiden valmistusta ja varustusta sekä ihastella uusia uutisia näinä päivinä asevalmistuksista maamme tuottavimpana liiketoimintana.

Ehkä siksi myös tämän lappilaisen Annikki Kariniemen opettajatar-tositarina tuntuu sopivan niin läheiseltä kertomaan meille ihmisille, miten juuri sodan aikana voi ihastua, rakastua ja antautua täydellisesti niin koko kehollaan, ajatuksellaan ja tunteellaan kuin vain ihminen eliökunnasta osaa.

 

Esitys on Teatteri Vanhan Jukon, Teatteri Avoimien Ovien ja Lappeenrannan kaupunginteatterin yhteistuotanto.

Esitykset Jukossa 19.9.-3.12.2026. Esityksen arvio ensi-illasta 19.9.2026.

Esitykset jatkuvat Lappeenrannassa keväällä 2027.

Alkuperäisromaani: Rosa Liksom
Sovitus ja ohjaus: Esa-Matti Smolander
Lavastus ja puvustus: Ia Ensterä
Valosuunnittelu: Antti Helminen
Äänisuunnittelu: Janna Hyrynkangas
Sävellys: Minja Koski
Rooleissa: Maria Nissi, Minja Koski, Matti Pajulahti, Netta Salonsaari
Kuvat: Antti Sepponen

 

 

https://lahenuutisia.fi/2026/09/18/everstinna-romaanista-naytelma/