Kättä antamaan kaupunginjohtajalle ehkä tänä vuonna

Lahden menneisyydestä tähän päivään saakka kaupungin ilme näkyy selvimmin sen ylimmässä johdossa, kaupunginjohtajassa. Omassa paljasjalkaisuudessani olen saanut elää yhteensä yhdeksän eri kaupunginjohtajan luotsaamassa Lahti-kaupungissa.

Olavi Kajala (1942-1967) oli toimelias, kaupungin ilmeen ja infran amerikkalaistanut mies, jolle mikään suuri tai pieni ei ollut vierasta. Aina nuorisokulttuurista ja sen päätöksistä sekä runsaista tapahtumista alkaen hän rusetteineen ehti meitä kaikkia tervehtiä kädestä pitäen ja olla mukana monissa kulttuuririennoissa.

Teemu Hiltunen (1967-79) oli luotettava, harkitseva poliitikko, jolta Kajalan jälkeen ei vaadittu suuria ideoita toimia virkeän teollisuuskaupungin hyvinvoinnin jatkumiseksi. Enemmän hän keskittyi kaupunkilaisten kannalta urheiluun ja sen organisaatioihin. Häntä kättelin useasti erilaisissa juhlissa, jopa kulttuuripalkintotilaisuudessa.

Hiltusen valtiosihteeriajan hänen kaupunginjohtajavirkaansa hoiti sijaisena Kalervo Aattela (1974-79). Aattela oli kohtelias, harkitseva, pikkutarkan huolellinen virkamies, joka myös ymmärsi kulttuurisia pyrintöjä. Häntä olen useamman kerran niin kaupunginhallituksen kokouksissa kuin eri tilaisuuksissa, jopa myöhemmin Imatran kaupunginjohtajana kätellyt.

Seppo Välisalo (1980-95) oli enemmän urheiluun keskittynyt johtajamme, muistan hänet vain muutamista suurista kokouksista, joissa hän kokoonsa nähden pitkällä, valaistulla karttakepillä kertoi asioitaan kalvolta tai kartalta näyttäen. Välisalon aikana kunnallispolitiikka oli rauhaisaa ja kiireetöntä ja hänen oli helppo saada kaupungille slogan Lahti the Business City. Oopperasta hän kyllä oli jonkinverran kiinnostunut, mutta jäi lopulta kansalaisten mieliin johtajuutensa jälkeisenä hiihtoputkiyrittäjänä. Häntä en saanut kätellä.

Kari Salmi (1995-2003) on minulle tutuin kaupunginjohtaja: tunsimme jo toistemme lapsuusperheet. Salmen pitkäaikainen apulaiskaupunginjohtajuus oli lähentänyt hänet meihin kulttuuri- ja opetustyöläisiin kiinteästi. Salmea olen kätellyt varmaankin ihan käsien kulumiseen saakka useasti ja jatkuvasti. Virkamiehenä hän hoiti tehtävänsä mielestäni hyvin, mutta luottamusmiehenä hän oli kovin vaisu ja saamaton.

Hänen kunniakseen on kuitenkin nimettävä vapaaehtoistyö, jolla hän on haalinut asiantuntijoita ihan viime vuoteen asti, suorittanut erilaisia rahoituspyyntöjä, hankintoja, kaikille kansalaisille kuuluvan Sibeliustalon maksuttomiin Suomalaiset Historipäivät -tapahtumaan, sen esityksiin, yleisökeskusteluihin ja maan ykkösasiantuntijoiden vierailuihin tässä kaksipäiväisessä vsltakunnallisesti merkittävässä yleisötapahtumassa.

Sitten kaupunginjohtajajärjestyksessä tuli virkaanTarmo Pipatti (2003-2007), joka mainiosta etunimestään ja heinolalaistaustaisuudestaan huolimatta alkoi haukkua koko kaupunkimme omaksi reviirikseen. Hän nuoren uroskoiran ilon lailla yritti uudistaa kaikki hallintokunnat, ehtipä puhetaidollaan kirkon arvokeskusteluihinkin, toi tiimiajattelun kaupunkiin sekä höyrysi niin, ettei kukaan pysynyt perässä. Jopa linja-autoaseman hävitys ja matkakeskusajatus olivat hänen haukkujohtamisensa ideoita. Eikä hän tuossa pikajuoksussaan ehtinyt minuakaan, tavallista kaupunkilaista tässä roimavauhtisessa menossaan kätellä. Nykyisin hän on jo Rakennusteollisuusjohtajan korkeasti palkatusta toimestakin eläkkeellä ja on yksi suomalaisen Lahden Salpausselän harjujen puhtaan pohjaveden ulkomaille myyvän pullottamon – ilmeisesti hyvätuloinen osakas.

Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta (2007-2018 ) sen sijaan joutui miltei alkajaisiksi kättelemään Ranta-Kartano -kansalaisvaikuttajaryhmämme.

Hän on sittemmin käsittänyt insinöörillisessä fiksuudessaan kaupungin poliittisen elämän repaleisuuden, päämäärättömyyden ja ajattelutason mataluuden ja käyttänyt sitä taitavasti hyväkseen. Näin toriparkit, ohitiet, hölmöistä hölmöin keskustaeheytys, Ranta-Kartanot, joukkoliikennetoteutussurkeus, koulujen alasajo ja hävitys sekä Lahden kulttuurikaupunki-ilmeen tuhoaminen ovat päässeet Myllyvirran suosiollisessa hyväksynnässä tapahtumaan kenenkään juurikaan vastaanharaamatta – helpoin kaikista tietenkin Nastolan ottaminen meidän lahtelaisten rahapussien ja veronmaksukyvyn kontolle. Hän on myös yhtynyt hävyttömän tyhmään ajatukseen ja tekoon myydä Lahti Energiamme. Myllyvirralta toisinaan riitti harrastusta vastailla kaupunkilaisten kysymyksiin, tosin niissä hän paljastaa itsensä ja täydellisen osaamattomuutensa yhteisiin asioihimme ja Lahden todellisiin menestystekijöihin. Tuon ensi kerran jälkeen en ole häntä saanut kätellä, vain tervehtiä vastaantullessa nyökkäyksellä tai sähköpostitse kirjallisesti.

http://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2014/04/kaupunginjohtajan-piinapenkki

Pekka Timonen (2018-2023)

Kaupunginjohtaja Timosen ensiotteet Lahden Kaupungintalon puutarhajuhlassa 1.9.18 tuntuivat aluksi kovin välittömiltä, puhe mukavan luontevalta häntä kätellessämme, keskustellessamme ja silmiin katsoessamme – ero katsekontaktia vältelleeseen edeltäjäänsä oli myönteinen kokemus. Muutaman viikon ensikokemuksen jälkeen ja viiden vuoden kokonais-saldona Timosen otteet herättävät enää vain pelkkää kummastusta.

Yksi jo liian usein julkisuuteen törmäilevä on ollut näkyvyydessään ylivoimainen – kaupunginjohtajamme Pekka Timonen, jonka asema sinänsä oikeuttaa julkisuuteen. Hänen asiantuntemattomuutensa kilpistyy huippuun kouluverkkopäätöksessä, julkimo (Lahti-säätiö) pinnallisuudessa, täysin hahmottomassa rakennusyhtiöiden määräämäksi temmellyskentäksi ryöstäytyneessä kaupungin kaavoituksessa (Rantakartano), Ahtialantien bunkkerityhmyydessä ja greenkaupunki-asiantuntijakiinnitysvirheissä (Milla Bruneau) sekä Liisu-liikennesuunnitelman ja Iitin moottorirata-tuhlauksen kaltaisissa kaupunkimme imagoa tuhoavissa epäonnistumisissa.

Lahden luonnonmaiseman ainutlaatuisuus, kaupungin järvien vetovoima ja ennen kaikkea asukkaitten mielipiteet ovat Timoselle täysin vieraita käsitteitä.

Outo taipumus Timosen kyltymättömässä julkisuushakuisuudessa vei hänet mierontielle pitämään koko Suomea ja Eurooppaa alueenaan. Hän ei aina tajua, edustaako hän toimissaan Lahden veronmaksajien kustantamaa kaupunginjohtajuutta vai tv-ruutuihin paljon kaupunginjohtajaa useammin säntäävää Tapahtumateollisuus r.y:n puheenjohtajuutta.

Tällaisen julkisuushaluisen kaupunginjohtajan varmaan kaikki muutkin kunnat haluaisivat johtajakseen, saadakseen siinä samalla näkyvyyttä paikkakuntana – kuten Vantaakin, jonne hänet avosylin valittiin.

 

Niko Kyynäräinen (2023-)

3.10.2023 Lahden kaupunginvaltuuston kokouksessa valtuutetut jättivät äänestysliput nimenhuudon mukaisessa järjestyksessä kolmesta loppusuoralle päässeestä kaupunginjohtajaehdokkaasta: Rinna Ikola-Norrbacka sai 25 ääntä, Niko Kyynäräinen 28 ääntä ja José Valanta 6 ääntä.

Koska kukaan ei ollut saanut yli puolta annetuista äänistä, toimitettiin uusi vaali kahden eniten ääniä saaneen välillä. Toisella kierroksella Rinna Ikola-Norrbacka sai 28 ääntä ja Niko Kyynäräinen 31 ääntä. Näin ollen kaupunginvaltuusto valitsi Lahden kaupunginjohtajan virkaan Niko Kyynäräisen.

Demokraattiset luvut 28 -31 eivät kovin yksimielistä käsitystä antaneet valtuutettujemme valinnasta. Emme me, eivätkä hekään ilmeisesti riittävästi tiedä, minkälaisen sian säkissä tai timantin kultarasiassa onnistuivat johtajaksemme  arpomaan.

On ymmärrettävää, että Niko Kyynäräinen vasta reilu parisen vuotta kestäneessä kaupunginjohtaja-pestissään on vielä miltei kirjoittamaton luku, eräänlainen matalaa profiilia käyttävä uuslahtelainen, monenlaiseen oljenkorteen tarttuva tapaus, mutta kovin epäkonkreettinen perusteissaan.

Tyypillisen kuntahallitsemisen typeryyden hän tosin on jo päätöstehtailussaan aloittanut. Hänkin ajattelee, että rahaa tulee roppakaupalla myymällä kaupungin omaisuutta. Lahti-Energian myyminen oli jo pelkkänä ehdotuksena ja ajatuksena lahtelaisuudelle melko vieras ja ensikuulemalta jo tuhoon tuomittu yritys. Se tyrmättiin tylysti.

Karamellitehtaan hän ilmeisesti sai vakuuttumaan Lahteen edellisten kaupunginjohtajien huolellisesti petaamana tuloksena sillä, että työpaikkojakin tulee siinä suklaan sivussa.

Hänen osuutensa koulutuksessa sen sijaan on kovin haparoivaa. Hän on ihastunut koulutuksen ylätasoihin, erikoisesti yliopisto-sanaan ja kampuksiin ja aikoo väkisin tunkea tuon tarpeettomuuden lahtelaiseen kansallismaisemaan, Vesijärven idyllimaiseman ja asukkaiden yksinoikeuden kauniiseen yhteisömaisemaan pilaten. Toivottavasti hänen ja muiden demarien saati Lappeenrannan yliopistoruhtinaan päät saa lahtelaisen luonnon ainutlaatuisuuden tarkoituksen täällä asuvan lahtelaiskansan oikeutena ja nautintona säilymään koskemattomana.

Eikä hullumpaa olisi, että itse kaupunginjohtajamme alkaisi nostaa lasten merkitystä, peruskoulutustamme kunnallisin uudistuksin maan ykköstasolle, jossa se leijui vielä Pisa-todistein maailman ykköskuntana muutama vuosikymmen sitten.

Pari päivää sitten Kyynäräinen yritti vakuuttaa Televisiossa täydestä hulluudesta rakentaa Datakeskuksia joka paikkaan Suomea, Lahteenkin kahta. Eikä hänen puheensa vakuuttanut, kun katsoimme oman perheemme sähkölaskua ja sen suuruutta. Kyllä kapasiteettia riittää datakeskuksille, kun maksajia löytyy kuntalaisista! Mihin niitä ulkomaisten omistajien datapalatseja sitten me lahtelaiset tarvitsemme – ei osannut Kyynäräinenkään selittää.

 

Mutta armahduksen Niko Kyynäräinen saa meiltä kriitikoilta ja taiteilijoilta asiantuntevasta kulttuurisesta kannanotostaan Lahden kaupunginteatterin ohjelmistoon ja teatterinjohtajaamme huhtikuisessa blogissaan:

”Lahden kaupunki seisoo teatterinsa takana. Kaupunki tukee teatterin työtä, sen pitkäjänteistä kehittämistä sekä teatterinjohtajan vastuullista taiteellista johtamista. Me luotamme kaupunginteatterin johtoon ja henkilöstöön ja haluamme yhdessä kehittää arvostettua taideinstituutiotamme avoimessa vuoropuhelussa, erilaisia näkemyksiä kuunnellen ja arvostaen.”

Kyynäräinen käytti itsestään Lahden kaupunki -nimitystä. Se on hieno oivallus -sitä vastuullista nimitystä meistä jokainen lahtelainen voisi myös itsestään käyttää!

Ehkä odotamme silti vielä vaikkapa tuota otsikon lämmintä kättelyä tutustuaksemme – me kaupunkilaiset – häneen aidosti, ei vain yhdessä pitkässä esittäytymispuheessa Lahden kaupungintalon sisäpihalle etukäteen ilmoittautuneelle lahtelaiskermalle ajatuksiaan luetellen.

Meille hämäläisille ei kuulu normaalisti kätellä lähimmäisiämme, mutta yleisiin kohteliaisiin tapoihin se kuuluu luontevasti, siitä numeroa tekemättä. Meitä kaupunkilaisia eivät juurikaan nämä miesjohtajavirkamiehemme ole (paria poikkeusta lukuunottamatta) pitäneet edes kädestä tervehtimisen arvoisina. Siksi on tarpeen tehdä asiasta jälleen tällainen ajankohtainen villisikamainen haloo-numero.