Lahtelainen taiteen kokemisen harvinainen, paratiisinen kokemus keskellä kylmää, kivistä ja kallioista, louhittua kaupunkiamme on jälleen muutamaksi päiväksi Lahden entisen Haulitehtaan lämpimin keskieurooppalaisin puittein, vehrein puuhapuutarhoin ja ennen kaikkea runsain sisätilojen uusin ja pieneltä osin tutuin veistoksin koettavanamme.
Jotakin jälleen tuoretta ilmaisua koen Matti Vesasen ateljeenäyttelyn teoksista piirtyvän muistoihini silmään ja tuntoihini.
Uutuus on nähdä, miten kivikova, lähes rikkoutumaton materiaali tämän taiteilijan ajatuksissa ja käsissä sulautuu kevyen liehuvaksi kangasmaiseksi viitaksi tekijänsä vierellä hänen ajatuksensa mukaan liehumaan lähes valtoimenaan – balettitanssijan tuhansien vuosien kuosisena toogamaisena ilmestyksenä. Siinä on jotakin silmänräpäyksellisesti koettavaa taitavuutta, kuvanveistäjän ajatonta uniikkiutta herkimmillään.
Toinen uutuushavainto on pienen, kivisen näyttelyhuoneen valkaistuista seinistä piirtyvät parin kolmen uutuusteoksen hahmotus paljaan kehon kellakkaan lämpimän värisenä – ne täyttävät teosten ilmiasun kuin inhimillisellä ihomaisen kevyellä hunnulla. Sopivan ja luontevan lämmintä ihomme oikeastaan onkin katsellessani juuri noita näytteillä olevia uutuuksia kymmeniltä värityksensä piirteiltä – kuin elävinä lilliputtisina hahmoina ne kuvitellen.
Vanhat ikoniset teosten värit ja klassiset muodot vakuuttavat yhä Vesasen omaksumasta tuhansien vuosien takaisesta patsaiden tekijöistä, tutuista kokeiluista, tahallaan osiksi särjetyistä teoshahmotteluista tai jälleen odottamistani kasvonaamioista: tämän taiteilijan hyvästä mausta harvinaisen menneen taiteen tulkkina.
Yllätys on myös tämän näyttelyn uutuus – pronssivalukokeilu
Puutarhakin alkaa jo potea ikäänsä. Kivetys ei enää jaloilleni ole ilman kävelykeppiä suosiollinen. Puutarhan pari teosta tuntuvat nekin laihoissa olemuksissaan kuin viluisina odottavan syksyn tuloa vasta vain harvoin kellastunein lehdin.
Tai portaiden jyrkkyys ilman nyt turvallista rautakaidetta saattaa oudompaa kävijää estää sisään nousemasta. Mutta se kannattaa taas tänäkin vuonna tehdä. Hyvälle mielelle tästä taiteilijasta, hänen harvinaisuuslajinsa kokemisesta ja puutarhansa sivistyneestä keskieurooppalaisuudesta tulee lyhyestäkin käynnistä.
Lahden Vanha Haulitehdas
Mattilanmäenpolku 3, 15140 Lahti
Näyttely avoinna 26.8.-6.9.2026, ke-pe 13–16, la-su 11–17
mkvesanen@gmail.com / 040-7010297
www.mattivesanen.com