Kategoriat
Historia kansainvälisyys kotiseutu Koulutus kulttuuri tiede yhteiskunta

LÄHIKOULUSTA, KOULUSHOPPAILUSTA ja UUDESTA OPPILASTUEN VARSIN HÄTIKÖIDYSTÄ ja SOTKUISESTA LAKIVIIDAKOSTA

Ville Raatikainen, perusopetusjohtaja Helsingin kaupunki, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto, Opetusministeri Anders Adlercreutz ja toimittaja Matti Koivisto

Valtakunnallisella tasolla me lahtelaisetkin näemme suomalaisessa peruskoulussa tapahtuvan aivan muuta kuin Lahdessa. 12.8.2026 Televisio 1:n  A-studiossa Matti Koiviston toimittamassa ohjelmassa aina puhetulvainen ja kaiken osaava Suomen opetusministeri Anders Adlercreutz ja Helsingin kaupungin kouluista vastaava perusopetusjohtaja Ville Raatikainen sekä Opettajien Ammattiliiton puheenjohtaja Katarina Murto todistivat, että Suomessa on tasa-arvoinen ja tasapuolinen lähikouluperiaate. Meille huoltajille se on selitetty jo yli neljä vuosikymmentä, että lapsemme ja nuoremme pääsevät asuntoamme lähimpään peruskouluun opiskelemaan lain edellyttämän 9-11 -vuotisen perusopetuksen.

 

LÄHIKOULU

Kun Suomi koulutusmaana kiilteli uljaana Pisa-tutkimusten tutkinnoissa maailman perusopetuksen kärkimaana 2000 -vuosituhannen alussa, sain minäkin kohentaa rintaani ohuelle rottingille pitkäaikaisena osallistujana kaupunkimme opetukseen. Suomi oli saanut peruskoulujärjestelmän, jossa eritasoiset oppilaat suorittivat oppivelvollisuuskoulutuksen ja se noteerattiin maailman parhaimmaksi. Korttelikoulut, kaupunginosakoulut ja erityiskoulut toimivat yhteistyössä oman vastuunsa kantaen.

Vielä Li Andersson toistuvasti korosti, että suomalainen lähikouluperiaate on peruskoulun tasa-arvon ja laadun tärkein kulmakivi. Toimiessaan opetusministerinä (2019–2023) hän ajoi vahvasti politiikkaa, jossa jokaisella lapsella on asuinpaikastaan ja taustastaan riippumatta oikeus tasa-arvoiseen ja korkeatasoiseen opetukseen omassa lähikoulussaan. [1, 2, 3, 4]

Alta löytyy Anderssonin keskeinen linjaus ja näkemys lähikouluun liittyen.

 

Tämän jälkeen keksittiin, että näin hyvä maailman paras koululaitos voidaan myös hoitaa halvemmin seinin. Niinpä Lahti lakkautti yli 23 koulua aikanani ja perusti ne mammuttikouluiksi ja perustaa yhä lisää kookkaiksi kasvavia yksiköitä. Erityiskoulut lakkautettiin välittämättä niiden hyvästä koulutusmenestyksestä rajatusti lahjakkaiden oppilaiden varsin yksilöllisessä opetuksessa.

1062197.jpg

Missä mahtaa taas tänä (2010) vuonna lähikoulumme sijaita, kun edellinen uusi koulu lakkautettiin.

Lahti muodostaa tänään yhden oppilaaksiottoalueen 1.1.2026 alkaen. Lähikoulu pyritään osoittamaan mahdollisimman lähelle lapsen ensisijaista kotia. Lahden kaupungissa on 21 peruskoulua. Koulut muodostavat opinpolun, jossa opetus 1–6 -luokkien alakoulusta jatkuu 7–9 -luokkien yhtenäiskoulussa tai yläkoulussa.

Lahdessa lähikoulu on mitä sattuu. Jos esimerkiksi saman kadun oppilaita on liian monta karttaosoitteen näyttämään lähimpään peruskouluun, sinne mahtumattomille määrätään muu kuin muiden lähinnä koulua asuvien oppilaiden lähikoulu. Näin on Lahdessa ollut jo lähes 40 vuotta, vaikka lait, säädökset toisin määräävät. Tämä valhe toteutetaan vielä täydellisesti siten, että kouluista rakennetaan ja suunnitellaan lähes 1000 oppilaan kouluja. Näin saadaan lähikoulu kaikille ahtaamalla koulutilat täyteen oppilaita ja lakkauttamalla lähin koulu, oppilaan koulumatkan lisääntyneestä pituudesta välittämättä.

 

Koulushoppailu tarkoittaa sitä, että koulut eriytyvät asuinalueiden myötä.

Opetusministeri Anders Adlercreutz:

Koulujen tilanne on, että ne ovat hieman eriytymässä. Olen vähän huolissani siitä, että asuinalueet eriytyvät ja koulut vähän sen myötä eriytyvät. Sinänsä ajattelen, että koulushoppailu on aika pieni ilmiö Suomessa. Meillä on lähikouluperiaate aika vahva ja tutkimukset myöskin osoittavat, että kouluissa pärjätään hyvin, ei ole suuria eroja pärjäämisessä koulujen välillä tai se, että on paljon vieraskielisiä, niin se ei vaikuta juuri muiden tuloksiin. Opettajat pitävät huolen siitä, että opetus on hyvää ja tällä hallituskaudella on kasvatettu ns. tasa-arvorahaa vielä lisää 75 miljoonaa, niin että voidaan palkata lisää avustajia, lisää opettajia.

 

OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto:

Yhteiskunta on eriytymässä. Polarisaatio ja sekrekaatio on ilmiö, joiden purkuun nyt haetaan väärällä keinoa, joka on lähtenyt hieman väärille raiteille. En pidä siitä, että leimataan kouluja,  joissa on enemmän vieraskielisiä opiskelijoita kuin muissa tai enemmän kuin kanta-asukas-oppilaita. Meillä on kuitenkin lähikouluperiaate, valtaosa myöskin menee lähikouluun. Ja sitten meillä on mahdollisuus mennä painotettuun opetukseen, jossa halutaan painottaa liikuntaa, musiikkia ….

Täytyy ymmärtää myöskin vanhempia tässä tilanteessa. Vanhemmat haluavat lapsilleen parasta ja se voi taas perustua mielikuviin, tiettyyn rankinglistaan kunnan kouluista. Itse lähden siitä näkökulmasta, että meidän täytyy varmistaa, että jokainen koulu ja jokainen lähikoulu on hyvä, eikä arvosta sitä, että onko hyvä vai huono koulu, meillä on sosiaaliekonomisia eroja ja siihen juuri tämän opetusministerin mainitsema tasausraha on tärkeä. Meidän täytyy vahvistaa myös 2 kieltä vieraskielisille – ja kielen integrointia, sillä se kieli ja opiskelu on juuri sitä, että jokaisessa koulussa on koulutetut, kelpoiset ja osaavat opettajat. Ja että opetus on varmasti laadukasta.

 

Ville Raatikainen:

Meillä Helsingissä jokainen koulu on hyvä. Asuinalueille ja sen koulun oppilaille mahtuu vain tietty määrä oppilaita. Tasaamme ja ohjaamme tasaisesti asuinalueiden alueilla oppilaita. Kyllä me vanhempien huolen ymmärrämme.

 

Katarina Murto:

Uudistuksista kokeiltiin viime lukuvuoden alusta 1.8.25 uudenlaista oppilaskohtaisen tuen antamisen tuloksellisuutta. Kokeilun tuloksissa todettiin, että vain puolet kohdistui uudella toivotulla tavalla tukea tarvitseviin. Toinen puoli jää tukea vaille. Uudistuksen lähtökohta oli, että jokainen tukea tarvitseva saisi riittävästi tarvitsemaansa tukea. Resursseja laitettiin paljon ennaltaehkäisevään tukeen, mutta eiväthän ne tuen tarpeet minnekään katoa. Neljäsosa oppilaita niitä tarvitsee. Tuki ei kohdennu oikeisiin oppilaisiin, erityisopettajista on pulaa, erityisluokkiakin on lakkautettu jne . Ryhmät ovat aina liian suuria. Tilanne on todella huolestuttava. Pidän todella tärkeänä, että tilannetta nyt seurataan, arvioidaan ja seuraavalla hallituskaudella tehdään korjaustoimet. Kun tähän tukeen hallitus kohdensi rahoja, se ei ollut korvamerkittyä. Silloin kunnat tekivät omia ratkaisuja.

Nyt kyllä peräänkuulutan kunnilta vastuuta ja kunnan päättäjiltä, että laki kohdennetaan lain edellyttämällä tavalla.

Ville Raatikainen:

Asiahan on uusi meillä. Helsingissä on hieman yli 400 erityisluokkaa, ja niistä vaativan tuen erityisluokkia noin 170, meillä on ollut kohtalaisen hyvä saatavuus kaikista erityisluokanopettajista ja erityisopettajista. Kunnilla on erilaiset mahdollisuudet hoitaa asiat kuntoon. Meillä on Helsingissä varsin hyvä tilanne tässä tukiasiassa.

Anders Adlercreutz:

Tämä tukiuudistus astui voimaan viime syksynä ja päätökset tehtiin sitä edeltäneenä keväänä. Ratkaisut olivat varsin nopeita aikatauluissaan. Oppilasryhmä tällaiseen opetukseen on rajattu viiteen oppilaaseen.

Katarina Murto:

Mutta. Edelleen se yksityiskohtainen, oppilaskohtainen opetus ei tavoita sitä tarvitsevaa oppilasta!

 

Summaus: Koulujen maltiton lakkauttaminen on ollut suurimpia syitä syntyneeseen koulushoppailuun.

https://www.iltapulu.fi/a-studio/2026081221061

 

Mikä on paljon Opetusministerin hehkuttama Tasausraha

Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) myöntämä ”tasausraha” perusopetuksen tukimuodoille tunnetaan virallisesti nimellä koulutuksellisen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden erityisavustus eli niin sanottu tasa-arvoraha (tarveperustainen rahoitus). Sen suuruus on kärpäsenkakan luokkaa kunnan koulubudjetissa, mutta tarkoituksena on tasoittaa oppimiseroja ja tukea inklusiivista toimintakulttuuria niissä kouluissa, joiden toiminta-alueella on riski koulutuksellisen eriarvoisuuden kasvulle. [1, 2]

Rahoitus on vakiinnutettu osaksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslakia. Valtionavustusta jaetaan koulutuksen järjestäjille (kuten kunnille) pitkäjänteisesti useamman vuoden jaksoissa, ja esimerkiksi vuosille 2024–2027 myönnettiin yhteensä 145,7 miljoonaa euroa. [1, 2]

Lahden kaupungille on myönnetty opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) päätöksellä yhteensä    4 023 000 euroa valtion erityisavustusta varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2024–2027. Erityisavustuksesta maksetaan kolmena vuonna vuosittain 1 341 000 euron suuruinen erä. [1]

 

Avustuksen keskeiset tiedot

Rahoituksesta ja sen soveltamisesta Lahdessa on hyvä huomioida seuraavat asiat:

  • Käyttötarkoitus: Avustuksella tuetaan sosioekonomisesti haastavimmilla alueilla sijaitsevien päiväkotien ja koulujen toimintaa. Määrärahalla palkataan lisää opettajia ja koulunkäyntiavustajia opetusryhmien pienentämiseksi ja oppimisen tuen vahvistamiseksi. [1, 2]
  • Jakoperusteet: Rahoitus on niin sanottua tarveperustaista rahoitusta, joka jaetaan alueellisten indikaattorien perusteella (kuten alueen työttömyysaste, 30–54 -vuotiaiden vain perusasteen suorittaneiden osuus ja vieraskielisen väestön osuus). [1]
  • Paikallinen ohjaus: Hankkeen käytännön toteutusta ohjaa Lahdessa kaupungin sivistystoimiala. Kaupungilla on käytössään myös oma lakisääteinen Lahden perusopetuksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma, jonka tavoitteita avustuksella toteutetaan käytännössä. [1, 2]

Miten tämän hävyttömän pienen tuen kävi, löysikö se sille tarkoitettua yksittäistä oppilasta?

Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) myöntämää koulutuksellisen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden erityisavustusta (ns. tasa-arvorahaa) ja sen toimivuutta on arvioitu kriittisesti useissa raporteissa ja tutkimuksissa. Vaikka avustuksella on saatu palkattua merkittävästi lisähenkilöstöä kouluun, tutkimukset ja viranomaisarvioinnit osoittavat rahoitusmallin osittaisen epäonnistumisen perimmäisen tavoitteensa saavuttamisessa, eli oppimiserojen pysyvässä kaventamisessa. [1, 2, 3, 4]

Erityisavustuksen suurimmat epäonnistumiset ja rakenteelliset ongelmat kiteytyvät seuraaviin kohtiin:

  1. Määräaikaisuus ja ”hankehumppa”
  • Lyhytjänteisyys: Avustukset on myönnetty määräaikaisina hankkeina.
  • Pysyvyyden puute: Koulut eivät ole voineet palkata vakituista henkilökuntaa, vaan avustuksilla palkatut opettajat ja kasvatusohjaajat vaihtuvat usein.
  • Katkosvaikutus: Hyvin alkaneet tukitoimet ja työtavat usein päättyvät, kun määräaikainen rahoituskausi loppuu. [1, 2, 3]
  1. Hallinnollisen raskaat prosessit
  • Byrokratia: Erityisavustusten hakeminen ja raportointi kuluttavat merkittävästi kuntien sekä koulujen rehtoreiden työaikaa.
  • Eriarvoistuminen: Parhaat resurssit hakemusten tekemiseen on suurilla kaupungeilla, jolloin pienemmät tai vähemmän resursoidut kunnat saattavat jäädä ilman avustusta. [1]
  1. Vaikutukset oppimistuloksiin ovat jääneet vähäisiksi
  • Osaamiserot kasvavat: Tutkimukset (kuten PISA-tulokset ja Kansallisen koulutuksen arviointikeskus Karvin arvioinnit) osoittavat, että massiivisista rahallisista panostuksista huolimatta perustaustasta (kuten vanhempien sosioekonomisesta asemasta) johtuvat oppimiserot ovat jatkaneet kasvamistaan. [1, 2]
  • Kohdentamisen vaikeus: Avustusraha ei aina kohdennu luokkahuonetasolla tehokkaimmalla mahdollisella tavalla suoraan kaikkein eniten tukea tarvitseville oppilaille. [1]

Lukuvuoden 2025 alussa 1.8.2025 ja vielä nyt alkaneen lukuvuoden alussa 1.8.2026 on ilmestynyt monenlaisia säädöksiä, joista hyväkään opettaja ei saa selvää osatakseen noudattaa lainlaatijoiden epätarkkoja määräyksiä ryhmäkoosta ja oppilastuen uusista käytännöistä. Tämä hätiköinti ja vauhti on nykyajan nykyhallituksemme tapa yrittää mahdollisimman nopeasti hoitaa asioita maton alle piiloihin. Tulos on heikko eikä johda yksityisen oppilaan tarpeen toteuttamiseen tarvitsemastaaan hänelle sopivasta oppilastuesta oppivelvollisuusaikanaan.

MISTÄ PELASTUS SUOMALAISELLE KOULUTUKSELLE?

……………………………….

Lopuksi kuitenkin Lahen uutisia -artikkeleihini aina tarpeellinen kriittinen loppukaneetti.

Opetusministeri Anders Adlercreutz ei sumeile pönkittää ja varmistaa taustaansa puoluetaustaisilla (RKP) apulaistensa nimityksillä. Vajaa pari vuotta sitten hän nimitytti ehdokkaansa Heidi Backmanin (RKP) Opetusministeriön tärkeimpään virkaan sen kansliapäälliköksi.

Viikko sitten hän sai taas oman puolueensa (RKP) ehdokkaan läpi Opetushallituksen pääjohtajaksi. Valtioneuvosto nimitti kasvatustieteen maisteri Kurt Torsellin (RKP) Opetushallituksen pääjohtajaksi määräajaksi 1.9.2026–31.8.2031. Torsell on viimeksi toiminut Opetushallituksen ruotsinkielisen toiminnan johtajana ja pääjohtajan sijaisena. Hänkin on siis pitkäaikainen Ruotsalaisen kansanpuolueen jäsen ja aloittanut virkahissinsä kuntaliiton ruotsinkielisenä eksperttinä ja alkuaan rehtorina ja opettajana. Sujuvasanaisen opetusministerimme, molempien maamme pääkielten puhuja, alkaa hipoa eräänlaista puolueiden kielivirkashoppailumonopolia, joka tänne valtasuomalaiseen maaperään haiskahtaa rumalta. Kirkkonummen, Sipoon, Kauniaisten, Espoon ja Helsingin alueille kieliasia tuntuu ehkä mitättömältä. Mutta meille suomenkielen käyttäjien suurelle enemmistölle juuri Opetushallituksen soisi olla puolueettomampi meille tärkeässä Opetusministeriössä.

Suomen asukkaitten äidinkieli 2026

  • Suomi: 83,5 % (noin 4,72 miljoonaa)
  • Ruotsi: 5,0 % (noin 285 000)
  • Saame: noin 2 100 henkeä
  • Vieraskieliset yhteensä: 11,4

…………………………………

Kommentoi, sillä seuraavassa artikkelissa jatkan tätä tahallaan sekaiseksi lainsäädännöksi laitettua rajallisesti lahjakkaan lapsen ja nuoren perusopetuksen sujumisen auttamiseen liittyvää asiaa.

https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/siirtymaajat-oppimisen-tuen-uudistuksessa

https://www.kuntaliitto.fi/yleiskirjeet/2025/oppimisen-ja-koulunkaynnin-tuen-uudistus-esi-ja-perusopetuksessa

Yksi vastaus aiheeseen “LÄHIKOULUSTA, KOULUSHOPPAILUSTA ja UUDESTA OPPILASTUEN VARSIN HÄTIKÖIDYSTÄ ja SOTKUISESTA LAKIVIIDAKOSTA”

Voisitteko kuvitella, että Esplanadin puiston vieressä Helsingissä olisi yli tuhannen oppilaan koulu?! Onneksi ei ole, mutta Suomen suurimmassa kylässäpä sellainen on, mutta ei asuinrauhaa?!:) Lahdessa on vahvasti skarpattava opetustoimen rekrytointia vastuuntuntoisten henkilöiden saamiseksi kaupungin opetusalan palvelukseen – huom! palvelukseen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *