VOCES Tampereen Teatterikesässä 2026
Tampere-talon pienen, steriilin, kauniin lähes 500 hengen loppuunmyytyyn saliin Tampereen Teatterifestivaaleille on tuotettu Red Nose Companyn kaksikon Timo Ruuskasen ja Tuukka Vasaman sekä Meta4-jousikvartetin Antti Tikkanen (viulu) Minna Pensola (viulu), Atte Kilpeläinen (alttoviulu) ja Tomas Djupsjöbacka (sello) musiikkinäytelmä VOCES -SISÄISIÄ ÄÄNIÄ.
Esitys on suomalaisen teatterin ja näkemieni yli 40 Tampereen Teatterikesän tyyliharvinaisuutta. Klovniteatteria ja klassista musiikkia yhdistävän teoksen ytimessä soi erityisesti Jean Sibeliuksen säveltämä jousikvartetto Voces intimae – teos syntymävuotensa 1909 kauneutta, kuoleman pelon lempeyttä ja välttämättömyyttä, sibeliaanisen persoonan ainutlaatuisuuden sydämemme sopukoihin sävelin piirtäen aina hänen oikkuihinsa tai sairauksiinsa, kuolemaansa saakka sekä hautajaisiinsa tyylikkäästi meidät kanssaan vieden, vilpittömästi ajatuksiemme, tunnelmiemme täydeltä meidät klovnikaksikon mukana esitykseen vähäeleisesti, niukkapuheisesti johdatellen.
Kaksi satoja vuosia vanhaa taidemuotoa – klovneria ja kamarimusiikki lehahtavat musiikkiteatterillisesti loistavaan uusimuotoisen yhteiseen ja hallittuun tinkimättömään teatterityyliin, näyttämöllisesti tasavahvaan, viisaaseen mutta hauskan totuudelliseen vuoropuheluun maailman huippusäveltäjien ja niiden mestarillisten suomalaistulkkien tunteitamme hellivään kuuloaistimme sävelihanuuteen – kahden äärettömän henkevän lähes kalmankalkkisen klovnineron tuodessa miltei sanattoman totuudellisen visuaalisen antimensa meille täysin uustyylipuhtaana ennenkokemattomana uutuusteatterina.
Ihmeellisen tyylipuhdas teatteri-ilmaisu on löytänyt teatteriin, ajatuksiimme ja mielialoihimme, maailman menoa ja meidän jokaisen tunteita lämmöllä helliväksi teatteritapaukseksi ilman tekokoreuksia tai teorioita: vain vahva, upeasti toteutettu jousikvartetin sävelvivahteita täysi ammattimaisen eläytynyt sävellysten livesoitto korvillemme ja kaksi taitavaa maailmanluokan sympaattista klovnia esityksen hahmogalleriaan vievät seitsemän varttia meitä mukanaan maailman menon yhtälailla selkeisiin kuvioihin kuin myös uppouttavat meitä salakavaliin, meitä jokaista julkisesti tai piilotajuntaamme kokeileviin rituaaleihin, menneitten jos myös nykyaikojen välttämättömiin uusiin yhteiskuntakokeiluihin sekä ennen kaikkea tunnemaailmoihin, henkisiin aatteellisfilosofisiin, vuosisadan taakse silloin kokeiltuihin ismeihin, arvostettujen persoonien lääkärikäynteihin ja hoitoarvausten suurten kansainvälisten lääkärigurujen potilaittensa elämänjatkamisyrityksiin.
Kaiken saimme kokea, ahmia kyllästymättä, itkeä ja nauraa täydeltä ihan ääneenkin kenenkään, edes täysin vieraan katsojan vieressä, esityksestä täysin ymmyrkäisinä ja yllättyneinä nauttien.
Jos olisin saanut ja pystynyt kokemaan koko Tampereen Teatterikesän 2026 viikon pääohjelmiston, VOCES asettuisi ensemblemäisen suomalaisen nykyteatterin häikäisevien, vaikuttavien, kauniiden, koskettavien, huumoririkkaiden, näyttelijätaiteellisten, kamarimusiikillisten ja teatteritaiteen kokonaistyyliltään uusimpien, kypsimpien absurdien moraliteettien täysin ennenkokemattomien kokeilujen eturivistöön. Sanon suoraan koketeeraamatta nauttineeni elämäni tyylipuhtaimman, valmiin tulevaisuuden thaliagenren – häikäisevän timanttisen kulttuurisen uusmajakan, häikäisevän loistavan Red Nose Companyn & Meta4 – jousikvartetin yhteisesityksen SISÄISIÄ ÄÄNIÄ.
Väliajalle meidät toivotetaan hautajaisten kahveille ja pullalle ja luvataan toisessa näytöksessä laskea kukat arkulle ja muistovärssyt lukea.
Puheensorina tyylikkyydestä kaikuu ahtaassa lämpiössä esityksen riemastuttavan tunnelman näkyessä ihmismassan hymyinä ja vapautuneina ilmeinä ymmärtää koko esitys huumavassa omapiirteisyydessään.
Kun SISÄISIÄ ÄÄNIÄ vielä meille antaa mahdollisuuden kokea arkussa makaamista, meistä moni sinne mielellään menee kokeilemaan. Tai antaa meille käden nostamisen muodossa mahdollisuuden ilmoittautua jonkinasteiseksi rituaalien noudattajaksi joko vapaamuurariksi, lions-yhdistyksen tai S-liikkeen jäseneksi nousee kädet ja äänekäs riemu lähes sataprosenttisesti ja sydämellinen yhteisöllisyyskin saa riemunnan kattoon saakka kiiriväksi – Sibeliuksen vapaamuurariuskin arvostuksen. Tai mahdollisuus viedä vainajan arkulle keltainen kukkanen – senkin moni mieluusti tekee. Kaunis keltainen näky ja tunnelma riittää vakuuttamaan kuolemamme pyhyydestä ja näytelmämuodon pelkistetystä kauneudesta, interaktiivisuuden harvinaisen tyylikkäästä ja hauskasta toimivuudesta.
Mutta kaiken – kauniin keltaisen kukituksen, klovnerian huumorin ja itkun taitavan vuorottelun – nostaa korkeisiin sfääreihin hautajaismusiikki, jonka kuuron säveltäjän (Ida Moberg) musiikin koskettavassa tunnelmassa klovnit lopulta aidosti kysyvät, minkälaista elämää me haluaisimme elää, jos meille sallittaisi vielä joitakin hetkiä kuolemamme jälkeen. Ymmärsin aivojeni filmikelauksella, etten oivaltaisi sitä millään tavalla edes kuvailla.
Esityksessä, sen lopun pitkässä jaksossa, esiintyjät antavat hekin vain oman ratkaisunsa. Muusikot soittavat itse valiten nykymusiikin klassikkoja, vielä elävienkin säveltäjien, vähintään Sibeliuksen musiikkiystävinä säveltäneiden, jopa Bethovenin kauneuden säveliä lähes vartin sävelten taivaita ja manaloita kuvittaen. Loistavat, kalpean valkeiksi kalkitut klovnimme niiden rytmien ja omien koreografioidensa perässä tanssivat, tanssivat kuin päättömästi ja liikkuvat täysin päämäärättömästi, jäsentymättömästi, tyylittömästi, hikisiksi yli parituntisen harjaantuneen kehonsa lopuksi uuvuttaen. Siinä on heidän ratkaisunsa, absurdiutensa heidän ja meidän kokea tositarina ja sen sädehtivä, kommentoiva klovnisen viisas elämänhuumorin ja kuoleman vakavuuden taitava vuorottelu.
Niin taitaisi meillekin käydä – ajattelen kun puolituhantinen loppuunmyyty katsojakokonaisuus hulmahtaa loppupimeyden koittaessa kuin salamaisesta iskusta seisomaan ja kättentaputukset moniminuuttisena paukkeena, oman turvakävelykeppinikin kädestä lattialle pompauttamaan.
Tampereen Teatterikesän ja suomalaisen ilmaisevan esitystaiteen huippu on nyt minun ja monensadan katsojan osalta koettu, nautittu ja lähtemättömäksi muistoksi sieluihimme ikuistettu.
Artikkelin kuvat Juha Kukkonen
