Kategoriat
kansainvälisyys kotiseutu Koulutus kulttuuri musiikki taide tanssi teatteri yhteiskunta

Kotivävy

Julisteen toteutus Virve Järvelä

Lahtelainen kesäinen teatterimaailma löytää jälleen kihelmöivän omatekoisen muotonsa ja sisältönsä, kun osana Lahden kansanopiston teatterikoulutuksen kesäopintoja tuotetaan upouusi, suomalainen musikaali.

Lahden kansanopiston suurella Aleksanterinkadun näyttämöllä sain viime keskiviikkona kolme varttia haukkoa henkeä ihastuksesta ja teatteritaiteen elävyydestä kymmenen näyttämötaiteilijan tulkitessa kolmea pientä kohtausta kera tyylikkäiden koreografisten tanssahdusten viikon päästä valmistuvan aidon, uuden musikaaliharvinaisuutensa tiedotustilaisuudessa.

Täysin uusi musikaali, innostusta sädehtivin, sielukkain ja osaavin näyttelijöin, raikaavan musikaalisin puhdasäänisin ja kouliintunein lauluvoimin roolitettuna, live orkesterin rytmittämänä ja aidon lavastaja-puvustajan visualisoimana lahtelaisharvinaisuutena KOTIVÄVY-queersuurmusikaali on tulossa maailman ensi-iltaansa perjantaina 10.7.2026.

Esityksen  monisisältöinen valmistaminen oli täydessä käynnissä ja skenografi ehti tervehdyksensä vain huikata vierailijalle. Näkemäni kohtaukset olivat pieni murto-osa kokonaisuudesta, siksi keskitynkin tässä jutussa esityksen tekijöihin ja heistä saamaani käsitykseen.

 

Lahden kansanopiston teatterikoulutuksen alumnin, Eppu Meriön, säveltämä ja käsikirjoittama musikaali tutkii sukupuolta ja seksuaalisuutta sekä käsittelee itsensä etsimistä.

Eppu Meriö:

” Mulla oli ideassa alunperin tekstifraaseja ja fragmentteja. Mä kirjoitan runoja ja kuvailen paljon, ne olivat kuin valokuvia tulevasta näytelmällisestä esityksestä. Sitten keräsin materiaalia. Kaikki ne käsitteli jollakin tavoin sukupuolisia asioita. Löysin dramaturgin tuekseni eli Roope Tervosen, lähdettiin siitä koostamaan tarinaa. Sitten tässä keväällä mukaan löytyi loistava ohjaajakumppani Maija Antikainen. Ei ollut ollenkaan itsestään selvää, että me lähdettäisiin kahdestaan tekemään tätä teosta. Lopulta tästä on tullut entistä tarinavetoisempi ja kokonaisempi – niistä alkuperäisistä kuvitelmapohdinnoista ja sukupuolirooleista, muoteista, joihin ihmisiä painostetaan. Ajatukseni tuntuikin kuin lähteneen jostain omakohtaisesta kokemuksesta.

Omat teatterityöni: Kaksi lyhyttä näytelmää, tämä on ensimmäinen kokoillan juttu. Kaikkein eniten olen tehnyt lauluja pöytälaatikkoon ja nyt niitä saan esityksellä julki. Tässä näytelmässä olen säveltänyt kaikki ja tässä ollaan ohjaajan kanssa ne sanoitettu ja työryhmän kanssa tarkennettu joitakin sanamuotoja soveltuvammiksi tulkintoihin.”

 

Teatterikorkeakoulun ohjaajaopiskelija Maija Antikainen ohjaa teoksen, joka pohtii, millaista elämä voisi olla ilman isäntäkeskeistä eli patriarkaalista hierarkiaa. Jokainen katsoja voi tunnistaa lavalta kaipuuta rakkauteen, himoon ja vapauteen. Myös perunoita kasvatetaan.

Maija Antikainen:

”Sen jälkeen kun minä menin mukaan, esitys on tullut enemmän juonivetoisemmaksi, aikaisemman fragmentaarisen maalailevasta teoksesta. Nyt se on vähän tiukempi rytmiltään ja sitten tarinaan on tullut enemmän sukupuolia siihen kuin vain yksi. Ehkä mä olen korostanut siihen semmosta näkökulmaa, että: miten niin kuin kaikkia sukupuolia painostetaan usein samaan muottiin, siihen miehen ja maskuliinisuuden muottiin painostetaan, et pitää olla kova ja pärjätä, kova muija et pärjää tässä maailmassa, ja sitä miten nämä kaikki hahmot sitten yrittää olla aika kovia muijia tai sitten ne ei oikeasti oo, vaan jotkut löytää tapoja myös olla herkkiä ja haavoittuvaisia – se on myös tärkeä tässä teoksessa kertoa.

Omia ohjauksia: Isolde-näytelmä Teatterikorkeakoulussa 2025. Tämä Kotivävy on ensimmäinen suurmusikaali-ohjaukseni.

 

Työryhmä on täynnä eri-ikäisiä, upeita taiteilijoita eri lähtökohdista. Osa näyttelijöistä ja työryhmästä suorittaa Lahden kansanopiston teatterikoulutuksen kesäopintoja tämän produktion kautta.

Musiikkiteatteri kaappaa huomaansa monella eri tavalla tekijänsä ja esittäjänsä ja tietenkin myös meidät katsojansa!

Rooleissa:

AATOS Pieta Kiviranta
MERI Essi Karjalainen
RAUHA Kati Rättö
UTU Fiia Nurmi
ONNI Teemu Kalliokoski
TOIVO Eppu Meriö
SKENEÄIJÄ Owen Emmons
LEIDIT/KEIJUT Teemu Kalliokoski, Meeri Karri, Anna Koukku, Päivi Nikkanen, Fiia Nurmi

KIUSAAJAT Meeri Karri, Eppu Meriö, Fiia Nurmi

ÖYKKÄRIT Essi Karjalainen, Meeri Karri, Fiia Nurmi
UKOT ja OPETTAJAT Anna Koukku, Päivi Nikkanen

Käsikirjoitus & Sävellys: Eppu Meriö
Ohjaus & Käsikirjoitus: Maija Antikainen (Teak, ohjauksen koulutusohjelma)

Apulaisohjaus: Fiia Nurmi
Koreografia: Meeri Karri
Tekstidramaturgia: Roope Tervonen
Tuotanto: Minttu Viitamäki, Virva Järvelä
Lavastus & Puvustus: Outi Wright (Teak, lavastuksen koulutusohjelma)
Valosuunnittelu: Peppi Sorsa
Äänisuunnittelu: Aida Autio

PS

Lehdistötilaisuuden jälkeen ensemble riensi välittömästi Lahden heinäkuun kuukausimarkkinoille sen runsaalle yleisölle tiedottamaan esityksestään – muutaman laulelman Kotivävy-musikaalista tulkiten.

Kuva Minttu Viitamäki

Katso lisää esityksen aikataulusta ja lipuista:

https://www.teatterikoulutus.fi/uutisia/kotivavy-musikaali-kesaproduktio-2026

Palaamme ensi-illan jälkeen esitykseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *