Kategoriat
Historia kansainvälisyys Koulutus kulttuuri Matkailu taide tiede viro yhteiskunta

Tallinnan uusia menneisyyden näkymiä

Lahtelaiset vironkielen puolitoistatusinaa harrastajaa on taas joka viikko koko lukuvuoden ajan kokoontunut pariksi tunniksi kertaamaan ja ajantasaistamaan eestinkieltään keskelle Lahtea varaamaansa Lahden kaupungin monikielisten tapahtumien kokoustila Multi-Cultiin.

Heille on tullut tutuksi myös varsin tuore maailmanluokan virolainen taidenainen, Maarja Merivoo-Parro, joka on käväissyt Lahdessa kertomassa Suomi-Eesti -tutkimusprojektistaan Jyväskylän yliopistossa, sen vaiheista ja muita kuulumisiaan.

Okupatsiooni ja Vabadusvõitluse Muuseum – Viron miehitysmuseo, Toompea 8, Tallinna

Kuluneena keväänä museota johtamaan on valittu siis tuttavamme Maarja Merivoo-Parro.  Hän  on kansainvälisesti tunnustettu historioitsija, joka pyrkii tuomaan yhteen tiedemaailman ja laajemman yhteiskunnan. Maarja aloittaa työnsä elokuussa 2026.

”Odotan innolla, että pääsen mukaan Vabamu-kollektiiviin, jotta voimme yhdessä testata uusia asioita, tapoja välittää Viron tarinaa rehellisesti, selkeästi ja inspiroivasti. Silmissäni Vabamuseo ei ole vain talo, vaan samalla isolla kirjaimella sukupolvien yli menevä keskustelu kansallisista rajoista ja identiteeteistä. Ajatukseni on uusia museossa sen jo vanhentunutta sisältöä pieni osa kerrallaan ja museo on koko uudistusajan myös avoinna.

Johtajan vaihto tapahtuu aikana, jolloin Vabamun viesti vapauden tärkeydestä on niin laajalle levinnyt Baltiassa. Tavoitteena on tarjota Viron tasavaltajuhlavuonna 2028 vierailijakokemus, joka vetoaa ja kutsuisi myös uuden sukupolven mukaan,” kuvaili tulevaa työtään Maarja.

Vuodesta 2024 museota johtanut Ivo Lille jättää tehtävänsä ja haluaa siirtyä uusiin haasteisiin: ”Kokemukseni Vabamun johtajana on ollut positiivinen ja monipuolinen, tunsin, että oli aika luovuttaa ohjat jollekin, joka vie museon seuraavaan kehitysvaiheeseen. Maarja on yksi kuraattoreista, joiden alaisuudessa nykyinen pysyvä näyttely avattiin lähes kymmenen vuotta sitten. Odotan innolla, kuinka hän vapauttaa Vabamun fyysisen tilan ja kulttuurisen roolin kehittyä.”

 

Liitän tähän pienen katkelman Lahen uutisia -artikkelistani vuodelta 2008:

Viron lähimenneisyydestä Tallinnassa

Tallinnankävijälle on uudenlainen kokemus löytää Eestin miehitysajasta kertova pieni, arkkitehtuuriltaan tyylikkään moderni museo. Viron neuvosto- ja natsimiehityksen pitkistä, kansalle tuhoisista ajanjaksoista museo välittää ihmisen arkipäivän. Alkusyksyn kokemuksena se oli yksi elämäni puhuttelevimpia museokäyntejä.

Sisälle astuessasi vastassasi on monta kymmentä matkalaukkua: jokaisella niistä on oma tarinansa. Jokaisen niistä on tuonut takaisin Siperian vuosiltaan Eestiin sen omistaja, joka sitten on lahjoittanut laukkunsa museolle. Laukut ovat kokeneet kymmenien vuosien pakkotyötuskat, toiveet, pitkät matkansa, omistajansa kotikaipuun, unelmat, itkut ja kuitenkin kotiinpaluun. Nimiluettelot Siperiaan karkotetuista museon monissa asiakirjoissa muuntuvat yksityisiksi ihmisten elämänkohtaloiksi.

Museon keskellä on rivi eestiläisille tuttuja vankiloiden ovia. Ne ovat avautuneet useasti ja eristäneet pitkiksi, tuskallisen määräämättömiksi ajoiksi eestiläiset sukulaisistaan, ystävistään ja yhteisöstään. Ne merkitsevät viikkokausien kuulusteluja, painajaisia. Vallankäytön symboleina ne vakavoittavat, puistattavat. Rikokseksi kun on riittänyt olla eestiläinen.

Lohtua tänä painostavana aikana ovat antaneet nautintoaineet. Tupakkalaatujen valikoima on nykyaikaan verrattuna kymmenkertainen. Nikotiinihuumeessa on ollut aikakauden lohtu.

Miehitysvallasta kertovia painotuotteita, propagandajulkaisuja, rahaa, käyttöesineitä ja asepukuja on museossa mittava vitriinimäärä.

Häivähdyksen miehitysajan hurjista tapahtumista aistii veneestä, joka kertoo paosta meritse turvaan Gotlantiin vieressä kelluvia ajomiinoja vältellen.

Eihän vaikeista ajoista voi selvitä ilman huumorin kaikkitehoavaa lääkettä. Museossa on kymmenittäin esillä miehitysvallan insinööritaidon keksintöjä ja luomuksia, kookkaimpana invalidiauto.

Satiirikon ajatuksin, vakavan ja puhuttelevan museokäynnin lopuksi, rohkenen minäkin kuiskata muutaman valikoidun mielipiteen museon hämärään kellarikerrokseen päätyneen ideologin korvaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *