Valtteri Simonen ja Vesa Vierikko
Suomen Kansallisteatterin Esa Leskisen kirjoittama ja ohjaama sekä suomalaisen teatterin huippunäyttelijöiden ja teatteritekniikkataitureiden tulkitsema näytelmä Toinen tasavalta ponkaisee suoraan yhdeksi teatteritaivaamme unohtumattomaksi komeetaksi, pysyväksi taideteokseksi kertomaan suomalaisuudestamme, siihen uudelleen innostumaan, sen tilaa aidosti pohtimaan ja esityksen katsojakunnassa kaikin vastaanottokyvyin, nauruhermoin ja hampaankiristelyin, vieläpä monet meistä vertailevin omin muistoin ja kokemuksin, täydellisesti nauttimaan.
Teatterimuotona Toinen tasavalta on yhtä aikaa seikkaperäisin tosiasioin, usein millinohuin karakterityypein varmistetuin, hykerryttävin maukkain roolitöin tai vielä useammin ronskein mahanpohjasta asti naurettavien, suorapuheisten keskeisten kymmenien poliitikkojemme elämäntyön kertausta, heidän ja omasta käsityksestämme valtiosta nimeltä Suomi. Visuaalisesti pieni ja repaleinen, ohutseinäinen Suomi on kuin näyttämöllä toimiva, alati pyörivä suuri karuselli, jonka vauhtiin hypätään ja yritetään pysyä ja jonka kyydistä on usein pakko monen pois hypätä. Ihanaa, valloittavaa, rellestävää, oikukasta, sumeilematonta ja hauskan terävästi dokumentoivaa paasausta ja monia kymmeniä pikkukohtauksia Suomen valtiokoneistossa hääräävistä, puhuvista, viisaista ja vähemmän viisaista päättäjistämme on riemu koko teos vesikielellä miltei loppumattomasti uusia kohtaushuippuja kyllästymättä nautiskella. Näyttelijät tekevät välähdysmäisiä rooliluomuksia tukuittain jokainen, siksi mieluisensa erittelyn roolitöistä jokainen voi yrittää löytää omien Suomi-ajatustensa tueksi.
Valtteri Simonen, Katariina Kaitue ja Janne Reinikainen – Neuvostoliiton diplomaattien ja Suomen Presidentin kosteassa kohtauksessa
Näyttelijöiden upeat roolityöt ja pyörivän Suuren näyttämön näyttämöllepano live-videoin, koko estradin kokoisin lähikuvin, sensuellein ja usein huvittavin persoonaluomuksin sekä äänimaailmat, puheet harkittuine kuuluvuuksineen toimivat aina suuren salin peräriveille saakka välittyen yllättävän luontevina ja vaikuttavan tehokkaina. Nuo tutut elementit jo Ensimmäisen tasavalta- esityksen näyttämöllepanosta ihastuttavat yhä entistä pelkistyneempinä ja koskettavampina. Teatterin keinot luoda uusimmalla filmi- ja videotekniikalla lähi-ilmeet näyttämön kokoisiksi suurentaen on upeasti toteutettua nykyteatterimuotoa. Jälleen näyttelijän herkkyys ja aitous on keskeisen vaikuttavaa, kasvojen ja silmien reaktiot kautta esityksen koko esitysareenan keskipisteitä. Tunne ja henkilökarismat välittyvät käsikameroiden liikkuessa nyt lähes repaleisten seinäkulissirakenteiden piiloissa ja tekevät näyistä entistäkin autenttisempia näyttämön kohtaukset hämmentävän sujuvasti toteuttaen.
Ennen kaikkea näytelmä pystyy kuin revyymäisellä peililaitteistolla meille avaamaan vauhdikkaasti ja terävästi lähimenneisyytemme näköalat, paljastamaan yhteiskuntamme perustekijät, valtiomme päättäjät, ne, joiden vaikuttavuutta emme kenties ole ennen edes ymmärtäneet ja tekemään lähes unohdetun poliittisen suomalaisen naisen nyt Toisen tasavallan arvokkaimmaksi valtiomme ja kansakuntamme perustaksi. Esityksen henkilökuvat ovat draamakirjallisuudelle poikkeuksellisia – ne eivät sisällä lainkaan ihmistensä henkilöhistoriaa, vaan määräytyvät täysin heidän yhteiskunnallisesta vaikuttavuudestaan.
Kristiina Halttu kansanedustajaroolissaan
Päättyneissä sodissa miehet asein puolustivat itsenäistä Suomea ja samaan aikaan naiset pitivät yllä maan elinkeinoja, maataloutta, teollisuutta, sivistystä ja ruokahuoltoa.
Nyt naisten osuus, heidän sosiaalinen, sivistyksellinen ja yhteiskunnallinen merkityksensä nousee lasertarkennettuun polttopisteeseen – he, meille usein jopa ennen tuntemattomat Irma Rosnelit, Sylvi-Kyllikki Kilvet, joita Katariina Kaitue pikakuvasi vauhdikkaissa rooliluomuksissaan tai Edit Terästö, Impi Lukkarinen ja Judith Nederström-Lunden, jotka Kristiina Halttu tusinaisessa rooliurakassaan loihti näyttämölle, olivat vasemmistolaisia merkittäviä naispoliitikkoja, jotka omia aloitteita, omien poliittisten vasemmistopuolueiden ja henkilökohtaiset mielipiteensä kävivät esittämässä Eduskunnan puhujapöntössä ja siis myös tässä Toinen tasavalta -dokumenttiesityksessä – sekä muidenkin puolueiden naiskansanedustajia näytelmässä esiintyi runsas joukko.
Aikakauden suomalaiseksi poliittiseksi päähenkilöksi kasvaa kuitenkin Urho Kaleva Kekkonen.
Toisen tasavallan aikana hän oli viiden Suomen hallituksen pääministeri ja neljä kertaa hänet 1956-1978 valittiin Suomen Tasavallan Presidentiksi. Tänä aikana hän vahvisti uudet hyvinvointivaltion merkittävät lait:
-Työttömyyskassalain ja lain työttömyyskorvauksesta 1960 – Työntekijöiden eläkelain 1961 – Kattavan sairausvakuutuslain 1964 – Työaikalain 1966 – Koulujärjestelmän perusteita koskevan lain 1968 – Opintotukilain 1972 – Kansanterveyslain 1972 – Lain lasten päivähoidosta 1973
Janne Reinikainen luo nuoremmasta Kekkosestaan juuri politiikkaan astuneesta, Etsivässä keskuspoliisissa työskennelleestä tutkija-kuulustelijastaan älykkään, viriilin, varsin harkitsevan ja selkeäpuheisen, valoisan hahmon ja miltei lakonisessa, viileässä reagoinnissaan uskottavan, kirkasajatuksellisen järkevän, hyvinpukeutuneen luotettavantuntuisen, oppineen ja kokeneen herrasmiehen.
Kohtaus, jossa Stalin ojentaa Kekkosta kommunismin merkityksestä Suomen valtuuskunnan Moskova-käynnillä, on ikimuistettavan dokumenttinen pala esitystä.
Vesa Vierikon näyttelemässä koko esityksen unohtumattomassa keskushenkilössä, vanhassa Kekkosessa, yhtä aikaa elämää, urheilua, politiikkaa, naisia, kansansuosiota, elämisen riehakkuutta, demokratiaa ja yksinvaltaa kokeneella ja harjoittaneella jätkämäisen sympaattisella miehellä, tuolla pienen Suomen ovelalla korkeasti oppineella kansanmiehellä, patriootilla, KGP-agentilla, on vielä hauraan ajattelemisensa ytimissä harvinainen näyttelijän suuri sielu tavoittaa sanottavansa. Nyt tuttu lämmin elämänhuumori sairauden hapertamanakin syntyy enää katseella ja kasvaa vanhuuden vapinaisessa Kekkosessa vaikuttavaksi näyksi: pienen pienin vivahtein, ajatus kuin kuultaa vähäisin kirkastumisin kasvoilla ja lähes unenomainen läsnäolo ympäri melskaavassa kaoottisessa valtakoneistossa jää ainutlaatuisen pysyväksi sanomaksi ikuisesta Suomen ainoasta ikoniksi julistetusta presidentistä Urho Kekkosesta Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä.
Esityksen musiikissa kaikaa lumoavasti Jussi Tuurnan pianomuunnelmina sodan jälkeisestä suomalaisuudesta mm. Sulle salaisuuden kertoa jos voisin (1940 Godzinsky) tai Valoa ikkunassa (1960 Hurme) romantiikkana, saati Kenen joukoissa seisot (Chydenius 1973) ja Oppimisen ylistys (1974 Ojanen) poliittisista laululiikkeistä viestien.
Varsinaista isänmaallista patrioottisuuta soi vielä Jean Sibeliuksen Finlandia ja aikakautensa keskeisen suomalaishenkilön – Kekkosen – lempilaulu Taito Vainion Kotkan ruusu… – politiikka ja romantiikka välittävät musiikilla vallan ja historian kulissit sodan jälkeisestä Toisesta tasavallasta.
Esa Leskinen TOINEN TASAVALTA
Työryhmä
Rooleissa Kristiina Halttu, Katariina Kaitue, Petri Liski, Esa-Matti Long, Taisto Oksanen, Heikki Pitkänen, Jukka Puotila, Sari Puumalainen, Antti Pääkkönen, Janne Reinikainen, Valtteri Simonen, Vesa Vierikko
Muusikko Jussi Tuurna
Ohjaus Esa Leskinen Lavastussuunnittelu Kati Lukka Pukusuunnittelu Tarja Simone Musiikki Jussi Tuurna Valosuunnittelu Ville Toikka Videosuunnittelu Paula Lehtonen Livevideosuunnittelu Ida Järvinen Äänisuunnittelu Esa Mattila Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi Taustoittava tutkija Riku Luostari Ohjaajan assistentti Helena Vierikko
Esityskuvat Mitro Härkönen
Kantaesitys Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 12.2.2026
”Toinen tasavalta kertoo Suomen ponnisteluista säilyttää demokraattinen valtiomuotonsa Neuvostoliiton painostuksen, kansainvälisten konfliktien ja sisäisten poliittisten ristiriitojen puristuksessa. Esitys kuljettaa katsojan halki vuosikymmenten ja toisen maailmansodan jälkimainingeista vuodesta 1944, sotakorvausten ja jälleenrakennuksen raskauttamalta aikakaudelta aina Neuvostoliiton hajoamiseen saakka ja 1990-luvun laman porteille, sekä yllättäen päättyy hurjan rellestäviin juppien skumppabileisiin. Toisen tasavallan keskushenkilönä ja aikakautensa itseoikeutettuna symbolina toimi Urho Kekkonen.”
https://www.kansallisteatteri.fi/
