Kategoriat
kulttuuri taide teatteri

Tanssiteatterillisen voimakas elämys

Kansallisteatterin Taivassalin äärimmäisen hallittu, ehyt, allegorisen voimakas ja karkean paljastava Etiopialainen ystävä -teos on sen nykytanssisen työryhmän – Suvi Eloranta, Sanna Kekäläinen, Anniina Kumpuniemi, Janne Marja-Aho, Samuli Roininen – meille sisäistämä ja maailman ikiaikaisia ihmiskaltaisten olentojen liikemaailmoja huipputasoisella tanssilla konstruoiva, käsityskykymme ulkopuolelle nykysieluamme vaivatta johdatteleva – todellisuuden ja mielikuvituksemme esteettömäksi valloittava musiikkiteatteriteos.

Sen äänimaailman – Jussi Tuurna, Esko Grundström, Sara Puljula – draamallisella lyriikalla ja sävelillä orkestroiva musiikki johdattaa meidät sävelkuvillaan vähintään vaistoamaan ajan kulun miljoonien vuosien aikakausien läpi ja pysähdyttää meidät viimein tunnistamaan tämän hektisen aikamme rytmin ja poljennon.

 

Tuhkan ääni – ulottuvuus kuljettaa katsojan esihistoriasta nykypäivän lajikatoon, lähtien vuonna 1974 Etiopiasta löydetystä hominidista, Lucysta.

Sanna Kekäläisen ajatus: Löytää ihmiskehon ajatusrakenteista, sen pääkallomaisesta osasta, sen pinnan alla säilyneistä, ajattelun sekä tuntojen kerroksien taltioimista elämänsykkeistä, päänahasta niitä tarkoin tutkien, sormellakin tuntien, hipelöiden, ärsyttäen, havainnoiden ja jotakin koko maailmalle yhteistä tuntoa elämänmuotomme, ihmisrakenteemme eläimenoloisen maailman kuin tuhkan alta jo kiveksi muuttuneesta alkulähteeksi todistaen. Yhdessä Janne Marja-Aho ja Sanna Kekäläinen luovat esitykseen eheän jänteen – taitavan liikekielen, yhteisten ääntelyiden, voimakkaan, intiimin, eteerisen magneettisen läheisen kosketuksen muodostaen kuin maailman ensimmäisten kymmenienmiljoonien vuosien takaisten olentojen parisuhteen: hellän, lämpöisen, tunteikkaan, arvaamattoman.

 

Kuoro – ilmentää yksilöllisten kokemusten laajenemista sosiaalisiksi ja yleisiksi teemoiksi.

Liike, joka valtaa lähes taivaisen aineettoman, steriilin salin kaikki tanssijat, sen pehmeän vaalean tanteren, sen alakuloisen miltei päivättömän, voimakkaan tempoilevan tunnelman, sytyttää eläväksi tuon miltei pelottavan vahvan, vuoroin kiihkeän, vuoroin hellivän eläväolentoisen hurman. Jatkuvasti uuteen alkuun pyrkivä yksilö ja laumamaisen kuoron yhteisöllinen lataus, jonka painovoimat ja miljoonien vuosien avaruudellisesti vähäiset maailmanmullistukset ovat kivettäneet meille muistikirjoihimme fossiileiksi, tarjoillaan tässä esityksessä meille sivustakatsojina ymmärrettäväksemme.

 

Tarina suomalaisesta, joka kohtaa etiopialaisen paperittoman ja tuo esiin heidän välisensä kohtaamisen kokemuksia.

Loppuosassa Sanna Kekäläisen kuormauspeitemateriaalein luodaan taitavasti Alppi-kulissit kansainvaellusten päästä kaikkialle paperittoman vapaasti Eurooppaan. Samoin keinoin toteutetaan ilmastokriisi ja myös avaruuden pienen taivaankappaleen Maapallon olemus koko maailmankaikkeudessa meitä puhuttelemaan. Tähän päivään asti ei tällä visualisoinnilla ihan päästä.

 

Tanssiteoksena Etiopialainen ystävä on uljaan ehdoton, vaativa, vaikuttava, usein käsittämättömän voimakasotteisen raju. Teos jättää jossittelemattomassa selittämättömyydessä, vahvassa liikkeensä ja asetelmiensa estetiikassa meidät viisaasti yksin, kenties hetkiksi, viikoiksi, kuukausiksi, vuosienkin taakse ajattelemaan maailmansuuruista kokemustamme. Teoksen täydellinen tyylipuhtaus ja totuudellisuus havahduttavat peräänantamattomuudella, ahdistavuudella ja epäinhimillisellä huumorittomuudella.

Esityksen II ensi-ilta oli Kansallisteatterin Taivassalissa 8.5.2025 klo 19.00

 

https://www.kansallisteatteri.fi/ohjelmisto/ohjelmistokalenteri

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *