Kategoriat
kotiseutu Koulutus yhteiskunta

Lukiojohtaja turha ja tarpeeton byrokratiataso

Allaoleva on Lahden kaupunginhallituksen § 131 tekemä ottopäätös sivistyslautakunnan 22.4.2025 § 40 tekemästä päätöksestä ”Lukiojohtajan viran auki julistaminen”.

Asia Lahteen vuonna 2010 perustetun lukiojohtajan viran tarpeellisuudesta on tullut ajankohtaiseksi nyt, kun lukiojohtajan viran hoitaja Heikki Turunen on saavuttamassa eläkeiän tulevana syksynä 2025 ja Lahden kaupungin lukioita on jäljellä enää kaksi.

Heikki Turunen.jpg

                                 Heikki Turunen

Lahden kaupungin yhdistäessä syksyllä 2022 opillisesti tuottavimman Tiirismaan lukion ja oppisaavutuksiltaan heikoimman Kannaksen lukion oli yhdistämisen pontimena nykyinen lukiojohtaja Heikki Turunen saanut Lahden kaupunginvaltuuston ymmärtämään, että tuottaisi kaupungillemme suurta mainetta saada aikaan Suomen suurin lukio. Tuohon tulokseen ei Lahti kuitenkaan vieläkään ole yltänyt, kunnia on mennyt aina aitoon yliopistokaupunki Jyväskylään.

Oppimissaavutuksissaan yksityinen Lahden yhteiskoulu on lahtelaismaineen ylläpitämisessä molempien – sekä perinteikkään hyvätasoisen Lahden Lyseon että uutuuttaan häikäisevän Gaudian edellä.

Nykyiset Lahden lukioiden rehtorit ovat karriääreiltään kovin eritasoisia. Gaudian rehtori Jyrki Rosti sai ja pysyy virassaan vapaamuurarijäsenyydellään ja virkajärjestelyissä osoittamallaan röyhkeydellä, kun taas Lahden Lyseon rehtori Tero Matkaniemi on urheilusta väittelemällä tohtoritutkinnollaan sekä Suomen mittavimmalla urheilupedagogialla ja julkaisukyvyllään varsin ylivoimainen. Poliittisesti luulen, että he edustavat oikeistoa.

Ajan sukupuolineutraalius ei ole lainkaan toteutunut lahtelaislukioiden nykyisissä kiinnityksissä; lukiojohtajakin on miessukupuolta. Vain lukioiden korkein esihenkilö – sivistysjohtaja Tiina Granqvist ja muutamat lukiorehtoreita alemmat rehtoripomot ovat sentään eri sukupuolia edustavia.

Ihmettelen erityisesti lahtelaisdemarivaltuutettuja tuntevana, mihin perustuu, että vain demarit nykyisessä Kaupunginhallituksessamme haluavat tuon turhan lukiojohtajan viran uudelleen julistaa auki. Eikö kahdeksi harvennetun lukion ja niihin jo perustettujen apulaisrehtoreiden ja vararehtoreiden liudalla pärjää.

Demarithan voisivat todeta, että aika pian on toisen lukiorehtorin eläkkeelle siirtymisaika ja virantäyttö käsillä: silloin voisi Lahden toisessa lukiossa olla demari vuorossa, mikä olisi sangen harvinaista Suomessa (ei kuitenkaan poikkeus menneessä Lahden lukioiden rehtorijoukossa.)

Kuntalaisena toivoisin, että vaikka koululaitoksemme johtamisilme nykyisin onkin ollut pääosin oikeistolaista ja nyt kesäkuussa alkavassa uudessa valtuustovärissään kattaa yhteiskunnallisesti laajempaa poliittista ilmettä, jopa aitoa demokratiaa, maltettaisiin sittenkin uudistaa kaupunkimme kahden lukion epäonnistunut ja tarkoitukseton ylätaso – poistaa meidän veronmaksajien maksama lukiojohtajan virka.

Alla pari monesta kymmenestä Lahen uutisia -koulutusartikkelista:

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2017/12/sivistymattomasti-sekaisin

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2017/12/suomen-suurin

2 vastausta aiheeseen “Lukiojohtaja turha ja tarpeeton byrokratiataso”

Kun ruohonjuuritasolla kouluja suljetaan oppilasmäärien vähentyessä, niin tällaisten päätösten logiikka on pahasti pielessä!
Vaikka säästöjä tarvitaan, niin pomoja pitää olla!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *