Maailman teatteripäivän julistus 27.3.2025
Suomalaisen julistuksen kirjoittaja: Juha Jokela
Näytelmäkirjailija, ohjaaja:
”Kokoonnumme näyttämön taa hieman ennen ennakkoesityksen alkua ja yhtäkkiä se alkaa
kuulua: yleisö on päästetty sisään ja hälisee salissa. Kyyneleet kohoavat silmiin. Melkein
vuoden tauon jälkeen koronasulku on purettu ja me kuulemme yleisön hälinän. Ääni on
odottamattoman kaunis. Se väreilee tietoa siitä, että tämä kohtaaminen on erityistä ja
tärkeää. Molemminpuolinen ikävä. Te kaipasitte meitä. Me kaipasimme teitä. Tämä odotus
satutti meitä molempia. Nyt se on ohi. Esitys alkaa pian ja me vietämme juhlan.
Mikä tämän kaipuun synnytti, tämän sisäisen huudon? Miksi tekijöiden ja yleisön yhteyden
katkaiseminen tuntui kipeältä ja väkivaltaiselta? Teatterilla on selvästikin jokin ominaislaatu,
jonka kautta se auttaa meitä pysymään koossa ja sisäisesti elävinä.
Teatteriesitys on lahja. Me paketinkäärijät emme voi kontrolloida, pitääkö katsoja lahjastaan
tai mitä hän sillä tekee. Voimme vain antaa sen ja toivoa, että yhteys syntyy. Paljauden
kautta. Vaikeaa kohti kurottamisen, ajattelun ja kauneuden kautta, yhteistyön kautta.
Esitystilan ylle levittyvänä ilmapiirinä, tiivistyvinä jännitteinä, katseina ja kosketuksina.
Sikäli tilanne on kohtaamiselle otollinen, että me olemme jo tulleet tähän tilaan.
Hengitämme samaa ilmaa. Yhteyden syntymiselle on annettu edellytykset.
Elämme aikaa, jossa tummeneva taivas uhkaa huutaa meidät apaattisiksi. Arvomme
kyseenalaistetaan. Myös taitelijoiden turvallisuus horjuu. Silti tiedämme, että vaikka jotkut
muut väistäisivät, taide ei voi väistää. Teatteri ei voi väistää.
Meillä on taiteilijan vastuu demokratiasta ja sen tulevaisuudesta, vastuu toisten lajien
elämästä, vastuu planeetasta. Meidän olemassaolomme perusta on siinä, että
kamppailemme julmuutta vastaan. Dogmeja ja muottiin pakottamista vastaan. Kurotamme
kontrollin ja ajattelua vangitsevien rajojen yli.
Taide voi ja sen pitää katsoa päin väärää ja kauheaa, mutta se voi katsoa myös ilmeisimmän
tarinan ohi, pieneen ja särkyvään, mahdollisesti yhtä tärkeään.
Tapahtui mitä tahansa, emme ole tyhjän päällä. Teatterintekijöinä tiedämme, että jokainen
nyt-hetki rakentuu ajan kerroksille, jotka ovat maaperänä meidän aikamme alla. Teatteria
eri aikakausina rakastaneiden rakkaus kantaa meitä.
Edeltäjien tavoin me juhlistamme paradokseja, leikimme kuolemanvakavina,
hassuttelemme hirveyksien äärellä, rienaamme ja rakastamme, etsimme uutta ja vaalimme
vanhaa. Ja olemme itsekin osa suurempaa tarinaa.
Lopetan katkelmaan Boris Pasternakin runosta Hamlet. Hälinästä sekin alkaa.
“Sorina vaimeni. Astuin näyttämölle.
Selkääni vasten oven kehyspuu.
Etäisen kaiun läpi koetan kuulla,
mitä vuosisadallani tapahtuu.”*
Aina emme itse kuule oikein. Silloin opimme toisiltamme. Pysytään yhdessä.
Juha Jokela
*Boris Pasternakin runon käännös: Marja-Leena Mikkola
Juha Jokela on näytelmäkirjailija, ohjaaja ja käsikirjoittaja, jonka viimeisimpiä töitä ovat Suomen
Kansallisteatterille kirjoitettu Dosentit ja kolmen teatterin yhteistuotanto Eerika Rantasen
tähänastinen elämä. Tällä hetkellä hän kirjoittaa uutta näytelmää Helsingin Kaupunginteatterille.
Jokela tuli tunnetuksi Venla-palkitun televisiosarjan Pulkkisen (1999–2002) toisena käsikirjoittajana.
Näytelmäkirjailijana hänen läpilyöntinsä oli Mobile Horror, jonka kantaesitys nähtiin Teatteri Jurkassa
vuonna 2003. Jokelan näytelmiä on käännetty lukuisille kielille, mm. englanniksi, espanjaksi,
ruotsiksi, saksaksi, tanskaksi, tšekiksi, unkariksi ja viroksi. Hänen teoksiaan on esitetty Euroopan
lisäksi esimerkiksi Färsaarilla, Meksikossa ja Yhdysvalloissa.
Jokela ohjaa kirjoittamiensa näytelmien kotimaiset kantaesitykset. Jokelan ohjaama ja yhdessä
näyttelijöiden kanssa kirjoittama Eerika Rantasen tähänastinen elämä on yksi seitsemästä Thalia-
finalistista 2025. Suomen Kansallisteatterissa vuonna 2021 kantaesitetty Dosentit sai Suomen
Tiedeakatemioiden ihmisoikeuspalkinnon. Hänen näytelmänsä Fundamentalisti voitti vuoden 2008
Pohjoismaisen näytelmäkirjailijapalkinnon ja vuonna 2013 hänelle myönnettiin opetus- ja
kulttuuriministeriön Suomi-palkinto.
Lue myös Lahen uutisia – esitysarvio Juha Jokelan näytelmästä ja ohjauksesta
https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2016/09/kansallisteatterin-kiehtovassa-sumussa
Maailman teatteripäivän suomalaisen puheenvuoron esittäjän valitsi Teatterin tiedotuskeskus TINFO – Tinfo on Kansainvälisen teatteri-instituutin (ITI) Suomen-keskus