Kategoriat
kotiseutu kulttuuri yhteiskunta

Kuntavaalit 2025 lahtelaisuuskiikarin polttopisteessä

Tulevissa kuntavaaleissa Lahden kaupunginvaltuuston 59 valtuustopaikkaan pyrkii kaikkiaan 407 ehdokasta kahdestatoista eri puolue- tai muusta oikeusministeriön hyväksymästä virallisesta yhteenliittymästä täyttämään kaupunkimme valtuutettujen edustajatuolit neljäksi vuodeksi. Kuntavaalit 2025 järjestetään sunnuntaina 13. huhtikuuta 2025.

Nuorin pyrkijäehdokas on 18-vuotias ja vanhin 86-vuotias – ikähaitaria kokemattomasta täysin kokeneeseen siis riittää.

Nykyisistä edustajistamme on moni keskeinen valtuutettu luopunut ehdokkuudestaan – ehkä kaupunginvaltuutetun työn ja arvostuksen täysin turhana ja tuloksettomana pitäen. Kaksi – Demareiden Sirkku Hildén ja Ville Skinnari – on heittänyt hanskat pöytään. Heistä on paljon hyvää kuitenkin jäänyt Lahden kaupungin päätöskulttuuriin muistoksi: fiksuutta ja sinnikkyyttä.

Onko sitten enää yhtään asiantuntevaa ja kelvollista noista nykyisistä valtuutetuista jäänyt valittaviksi? Kokoomuksesta ehkä kuitenkin pari varteenotettavaa vanhasta kaupunginvaltuustosta ansaitsisi valtuutetun paikan osoittamallaan luotettavuudella. Ketkä ehdolle asettuneista 85 pyrkijästä?

Sosialidemokraateista on pitkäaikaisesta vastuullisesta luottamuksesta jäljellä vain Mika Kari, joka toivottavasti uudessa valtuustossa ehtii myös ottaa enemmän vastuuta kuin nykyisessä. Mika Karilla on tietenkin pari aktiivia luotettavaa puoluedemaria entisestä valtuustosta valittavanamme – ja täysin uusiin valittaviin meidän on vain luotettava kuin silmät kiinni nimet arvalla 88 ehdokkaasta valiten.

Suureksi protestipuolueeksi Lahden asioista päättämään on jälleen pyrkimässä Kalle Aaltosen PROLahti -liike, johon ainakin 55 aktiivia ajattelijaa (pari puolueloikkariakin niissä) on kirjoittautunut ehdokkaaksi. Aaltosen teot lopulta kolmejäseniseksi supistuneessa valtuustoryhmässä jäivät valitettavan vähäisiksi, tosin hyviksi puheenvuoroiksi.

Vasemmistoliiton kolmesta vain kaksi nykyvaltuutettua on kevään vaaleissa edelleen valittavina. Onneksi kaikkiaan 38 ehdokkaassa on edustettuna monia eri ammatteja mm. taiteilijoita.

Kristillisdemokraattien kaikki kolme nykyvaltuutettua ovat tarjolla jatkamaan. Jotakin pysyvääkin Suomen Lahdessa on siis tiedossa (kaikkiaan ehdokasmäärä on 29).

Keskustalla on epäselvyyttä lahtelaisedustuksensa kanssa, sillä vain yksi nykyisistä kolmesta valtuutetuista anoo hyväksyntää myös uuteen valtuustoon. Vanhat konkarit (Martti Talja ja Jari Rissanen) ovat päätyneet luopumaan paikoistaan. Yhteensä keskustalla on 19 ehdokasta äänestettävänämme.

Perussuomalaisilla on vanha alkuperäiskaarti monien vuosien takaa (Rami Lehto ja varavaltuutettu Lasse Koskinen) jälleen ehdolla kuin takeeksi arvojen pysyvyydestä. Kaikkiaan perussuomalaisten (yhteensä 41) liian monta puolueloikkariehdokasta todistaa kuitenkin puolueen olevan kovin horjuva lahtelaisuudessaan kuin luottaen puolueensa eduskunnassa yksinsanelevaan johtoon.

Vihreät ovat saaneet myös mittavan 42 ehdokkaan joukon. Tosin siellä tuo vihreys ryhmän sisällä taistelee, erityisesti huumehuollon kahden eri suunnan repiessä lahtelaisehdokkaita. Toivottavasti ennen vaaleja saamme ehdokkaiden henkilökohtaisen kannan huumehoidosta.

Jotenkin tuntuu, että lahtelaisten demarien (kenties kokoomuksenkin) parhaat menestyneet sekä vielä meiltä piilossa pidetyt edustajat jäävät ja jätetään tahallaan kypsymään valittaviksi parin vuoden päästä pidettävissä eduskuntavaaleissa. Kunhan vain nuo hyvät tyypit eivät pääsisi nykyelämän jatkuvasti kiihtyvässä yhteiskuntamuutoksessa meiltä unohtumaan..!

Ehdokaslista Lahden kuntavaaleista:

https://tulospalvelu.vaalit.fi/KV-2025/fi/ehd_listat_398.html

Vaalikone lahtelaisista ehdokkaista:

https://vaalit.yle.fi/vaalikone/kuntavaalit2025/105

2 vastausta aiheeseen “Kuntavaalit 2025 lahtelaisuuskiikarin polttopisteessä”

Ihan hyvää analyysia muuten, mutta Vasemmistoliitossa ei ole enää Anna-Kaisa Kupiainen ehdolla, kuten ei myös pitkäaikainen varavaltuutettu Pasi Kousa.

Lahenuutisia, toimitus
Vasemmistoliiton tiedot vaaliehdokkaista on korjattu 16.3, klo 11.09
Kiitokset huomauttajalle!
TV

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *