Uusi Eden -esitys oli yksi kevään 2025 ensi-iltatoivomuksistani ja syy valinnalleni perusteltu. Olin valmiiksi myyty jo ohjaaja-käsikirjoittaja Juho Mantereen teatteriuutuuden nähtyäni vuonna 2022 (Linna-Mantere: Tuntematon sotilas) Teatteri Vanha Jukon pelkistettynä, väkevänä uusversiona ja halusin nyt kokea musikaaleista jotakin kenties sellaista, jonka tämä miettivä ja osaava Q-teatterin teatteriguru voisi tätä teatterilajia tuntemattomalle katsojalle löytää.
Helsingin Kaupunginteatteri lupasi vielä:
”Uusi Eden on karnevalistinen musikaali maailmanlopun jälkeisestä Pasilasta. Hillittömässä show’ssa Juho Mantereen groteski ote kohtaa Disney-musikaalin hengen. Sävellyksestä vastaa Henri Lyysaari.”
Uusi Eden, ensi-ilta Studio Pasilassa 5.2.2025
Ohjaus ja käsikirjoitus: Juho Mantere
Sävellys: Henri Lyysaari
Rooleissa: Miiko Toiviainen, Anna-Sofia Tuominen, Ushma Olava, Niki Rautén,Tiina Peltonen, Mikko Vihma, Unto Nuora, Leenamari Unho.
Pukusuunnittelu: Riina Leea Nieminen
Lavastus ja valosuunnittelu: William Iles
Äänisuunnittelu: Jaakko Virmavirta
Naamiointi: Aino Hyttinen
Esityskuvat: Ville-Veikko Väätäinen
Globaali ydinsota on pyyhkinyt planeetan yli, mutta sattuman oikusta Pasilassa eräs teatteri, jonne aseman kauppakeskus Triplasta kolmesataametriä käveltyämme jouduimme ja jonka katsomon viidenteen penkkiriviin juuri istua rojahdimme, on tiloineen ja henkilökuntineen säästynyt pahimmalta tuholta.
Miten taiteelliset odotuksemme täyttyivät
– Uudenlaisella suomalaisella valoisan energisellä ja mielikuvitusrikkaalla musikaaliesimerkillä
– Laulunäytelmäntapaisella laulujen miltei runomuotoisin hienoin lyriikoin ja kauniiden lähes kahdenkymmenen uuden laulun valloittavin soundein
– Täydellisellä suomalaisten eturivin musikaalitähtien upeilla ja kokonaisvaltaisilla roolitöillä ja yhteisnäyttelemisellä
– Puvustuksen, naamioinnin ja skenografian visuaalisen toteutuksen kierrätysestetiikallisella, patinaisella vaikuttavuudella
Miten odotuksemme petettiin
– Mustan huumorin mauttomuudella
– Volyyminappuloiden haltioiden ja hallitsijoiden täydellisellä ymmärtämättömyydellä, joka pilasi miltei koko esityksen nauttia ja viihtyä
Ennen kaikkea saimme olla hienojen uusien laulujen jopa biisien hurmaavassa sävelten ja äänimaailmojen loistokkuudessa.
Henri Lyysaaren musiikki ja Juho Mantereen sanoitukset olivat esityksen suurinta nautintoa. Musiikissa oli sävelteemoja vaikka jaettavaksi sen kahdeksalle teoksen eri esittäjäpersoonalle ja melodiat usein niin tavattoman kauniita ja johdattelevan kertovia – sanoitusten toimivuus ja sävelkuosi, koko musikaalin tarina oli huipussaan.
Tuon musikaalin tulkkeina vielä Miiko Toiviaisen tunnelmakypsän vahva, taipuisan musikaalinen laulutapa, Anna-Sofia Tuomisen puhdas ja kirkas, eläytynyt ääni sädehti musikaalisuudellaan ja Tiina Peltosen kuunkirkas, kaunis äänimateriaali miltei naulitsi tulkintansa lumoavaan tenhoon. Laulut soivat myös stemmoissa osaavasti ja varmasti. Koko kahdeksanhenkinen seurue taisi laulamisen, tanssimisen ja musiikin tulkitsemisen omissa sooloissaan ja yhteistulkinnoissaan meidät maan nautittavimmalla ammattitaidolla, esiintymisriemulla ja tuoreen varmalla rutiinilla valloittaen.
Vahinko, että Uusi Eden -teoksen kokonaisuuden pilasi miltei koko esityksen vallinnut ylivolyymi, joka vielä esityksen jälkeenkin pitkän kotimatkan ajan tuntui korvien alasimissa ja vasaroissa jyskäävän häirintämeluaan.
Yhden keskeisen suomalaisteatterien teatteri-ilmaisun ominaisuuden esitys taas nosti pohdittavaksi. Ei pelkästään tässä vaan monissa muissakin pitkään näytelmää harjoituttaneiden teatterien työssä äänen – liven sekä sähköisesti vahvistetun puheen ja musiikin – selkeyttä ja kuuluvuutta ei kukaan ulkopuolinen ennen ensi-iltaa pääse tarkistamaan. Teatterit tarvitsisivat asiantuntevan vähintään tavallisen katsojan tai parhaimmillaan puhetaidon ja sähköisten äänentoistojen teknisen taiturin, joka kokemalla koko esityksen pystyisi nopeasti kertomaan nuo puutteet ja esitysensemble korjaamaan äänenkäytön ja volyymin sekä sanomisen selvyyden. Kannattaisi kokeilla!
Hienoja roolitöitä saimme jokaisen kahdeksan esittäjän toteuttamina nauttia: Miiko Toiviaisen Petterin elävä, tunteva, kärsivä ja tosi hahmo tuntui kuin tipahtaneen tähän näytelmän tarinaan ja kantoi sen seikkailullista henkeä elävän aidosti ja sympaattisesti. Anna-Sofia Tuomisen Sonja sädehti tulevaisuuden uskoa, elämäniloa ja rakastumisensa puhkeamisen odotusta teoksen loistavana, herkän sensuaalisesti tulkittuna, valoisana rooliluomuksena, Niki Rauténin Tuisku toi tarinaan tämän päivän sukupuolettomaan vakioituneisuuteen, lapsenomaisuuteen ja ihanaan naiviuteen valoisuutta ja empatiaa kiehtovasti. Tiina Peltosen Äiti tuntui olevan koko pikkuyhteisön aito johtajahahmo, vakuuttava näyttelijätyö luontevuudellaan, hienolla yhteisönsä ihmiskäsittelyllään – jos kohta despoottisella kylmyydelläänkin, ja Unto Nuora leppoisasta leppoisin kylän vanhin, jonka kanssa haluaisimme vaikka illat ja päivät pääksytyksin jutella, jos eivät nukkumaanmenomääräykset olisi niin tiukat kuin Uusi Eden -yhteisössä olivat. Ushma Olavan kokissa on sitä rempseyttä ja realistista määrätietoisuutta, jota aina mielikuvituksemme vaatii pitääksemme jalat maassa ja Leenamari Unhon puvustaja sekä Mikko Vihman roudari toivat nostalgista teatterituoksua menneiden vuosikymmenten kiertävistä teattereista vallattomuudellaan ja iloisuudellaan.
En sinänsä pelkäisi hyvän ja pahan, ihanan ja karmean rinnakkaisoloa, rajua törmäystäkään, jotka koko ajan esityksen volyymissä ja kuvitteellisessa asiasisällössä kamppailevat maailmanlopussa jäljellejääneissä arpisissa kasvoissa ja tuovat rinnakkaisolon outoa, kauhumaista ja draamallista jännittävyyttä esitykseen. Kuitenkin kannibaalinen ajatus, että ydinjätetuhon jälkeisessä maailmassa, jossa ihmisenkaltaiset oliot ravinnokseen söisivät kuolleita toisiaan, oli ainakin minulle liikaa – osin myös siksi, että asia toteutettiin esityksen tulkinnassa kovin realistisesti repimällä malli-ihminen raajoistaan lihaksi myllytettäväksi. Mustahumoristiseksi huviksi tarkoitetussa musikaalissa nimeltään Uusi Eden elämä olisi sellaista. Maku aidosta huvittamisesta taisi ohjaaja-käsikirjoittajalta pahasti pettäneen ja hän tuntuu olevan siirtämässä mustanhuumorinsa rajoja jo suoraan todellisuuteen Ukrainan ja Palestiinan ruumiskasojen todellisuuteen, joita jo televisiossa illasta ja vuodesta toiseen olemme saaneet uutiskuvissamme nähdä nykytodellisuutena – aitona draamana.
https://hkt.fi/esitykset/uusi-eden/
Esitysarvio kirjoitettu 22.2.2025 klo18.30 -esityksestä.