Jenni Rope Aukeava (2024)
yhdistelmätekniikka pellavalle, 120 x 100 cm
Kuva: Jussi Tiainen
”Jenni Rope työskentelee monialaisesti maalausten, mobile-veistosten, kuviosuunnittelun ja taiteilijakirjojen parissa. Opiskeltuaan ensin maalausta Vapaassa Taidekoulussa ja animaatiota Lontoossa, hän valmistui Aalto-yliopiston graafisen suunnittelun osastolta vuonna 2002. Ropen teoksia on ollut mukana lukuisissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla vuodesta 2004. Taiteellisen työskentelyn ohessa Rope on tehnyt kangaskuoseja freelance-suunnittelijana mm. Marimekolle, Vimmalle ja Nansolle. Rope asuu ja työskentelee Helsingissä.”
Lahden tyylikkäässä Galleriassa – Nuovossa – on pitkästä aikaa alkuaan lahtelaisen taiteilijan Jenni Ropen ehyt, lähimenneisyyden animaatioelokuvien ja sarjakuvien mielenkiintoisen taitajan, nyt kypsän omaviivaisen taiteilijan maalausten ja käsitteellisten mobiiliveistosten sekä taidekirjojen hellyttävän hieno näyttely.
Jenni Ropen kohtasimme jo vuonna 1989 Islannissa Lahden lasten ja nuorten kuvataideoppilaitoksen yli neljänkymmenen hengen leirillä, jota Rakveren kaupunki Lahden ystävyyskaupunkina isännöi. Ajoimme koko Islannin pohjoisesta etelään läpi erilaisten upeamaisemaisen maan kokemusten – tulivuorilaavat, rikkialtaat, lammaslaumat, islanninponiratsastukset, haahkasaaret, vuoripurot, jäämerirannat – jotka kaikki pysähdyttivät koko retkiseurueen lukuisiin maalaushetkiin ja saivat siveltimemme pysähtymään näkemäämme ja ikuistamaan paperille tai kankaalle kokemamme.
Nyt oikeastaan tapaaminen on toinen kerta – tällä kertaa vain ihailijana Jennin lämminrytmisten tyylikkäitten teosten äärellä ilman taiteilijaa, silloista pientä tyttöä vanhempineen: nyt valmiin kypsää lumoavaa viivan ja värin omarytmistä haltiatarta.
Elämämme historiat yhtyvät näin sattuman johdattelemina. Jennillä se johti tinkimättömän taiteilijakutsumuksen siivittämänä määrätietoiseen taiteen opiskeluun ja taideammattiin, jonka voimaa ja vaikuttavuutta saamme täällä Galleria Nuovossa vielä 16.3.2025 saakka käydä ihailemassa.
Yllä kaksi Jenni Ropen maalausta Nuovon näyttelystä toimituksen kuvaamina (PV)
Kymmenet suurikokoiset ja pienetkin pääosin akryylimaalaukset ja kineettiset veistosteokset ovat silmissämme koettavana ja ne naulitsemme muistiimme oman mielikuvamme mukaan, taas vielä uudestaan katselemaan saapuen. Juuri tuona 16.3.25 päivänä saatamme kohdata itse taiteilijankin.