”Kun teatterilta toivotaan kuitenkin jokaiselle jotakin, meidän ei tarvitse tinkiä siitä linjasta, mikä me on valittu. Me tehdään sellaista teatteria, mitä muualla ei sellaisena saa nähdä kuin vain täällä. Mutta otetaan ikäkausittain ohjelmistomme huomioon. Yksi porukka, mikä monesti jää jonnekin katveisiin tai väärinymmärryksiin, niin heitä löytyy, heidän edustajiaan on paljon tuolla Trion kulmilla, elikkä nuoret, ja siis meillä on irlantilaisen Enda Walshin Disco Pigs Aleksi Milonoffin hienosti kääntämänä, minkä ohjaan ja jossa päärooleissa näyttelevät Miikka Wallin sekä Vilma Kinnunen. Näytelmä, joka on kirjoitettu 1996 ja josta on tehty aikoinaan jonkinlainen kulttimainetta nauttinut elokuva – niinpäin siis: että ensin oli näytelmä ja sitten siitä tuli elokuva.
Mikä tämä juttu sitten on? Tämä on 1½ tunnin – tunti kahdenkymmenen minuutin – riippuu rytmistä, päivästä ja näyttelijöistä, väliajaton syväsukellus siihen, miltä tuntuu olla nuori ja ehdoton. Ja että samaan aikaan on hirvittävä, hirvittävä sisäinen palo toteutua; rakastaa, tulla rakastetuksi, kokeilla uusia asioita, samaan aikaan kaivata kosketusta, kaivata halaamista, kaivata rajoja ja näköala on koko ajan vähän kuin näköalattomuus tulevaisuuteen, se ei näy, se kuuluu nuoruuteen sillä tavalla, joku ajattelee – no, vuoden kuluttua uudestaan, vuosi on koko elämä, kuten pikkuvauvalle muutama sekunti ja vanhukselle koko elämä – samanmittaiset.
Teos kertoo siis samaan aikaan, samassa sairaalassa syntyneistä kaveruksista, jotka ovat tutut jo sieltä synnytyssairaalasta. Heidän perheensä ja he asuvat sattumalta naapureina ja leikkivät lapsena toistensa kanssa ja nimeävät toisensa Possuksi ja Kisuksi. Ja Kisu ja Possu ovat erottamattomat. Mikään ei voi meitä erottaa. Aina on Possu ja Kisu.
Tämä näytelmä sijoittuu muutaman päivän ajalle: he odottavat 17-vuotissyntymäpäiviään. Ja he aikovat juhlistaa niitä oikein kunnolla. Se mitä me nähdään alussa, on toisiinsa symbioottisesti kietoutunut nuoripari, joka ei ole missään parisuhteessa, vaan ottaneet toisensa niin tiiviisti, että ovat luoneet oman kuningaskuntansa, oman valtakuntansa, jonka säännöt he myös ovat luoneet ja niitä sääntöjä he noudattavat. Heistä on tullut väkivaltaisia, hakkaavat ihmisiä, varastavat kaupasta, käyttävät runsaasti alkoholia, ihmiset vaihtavat kadunpuolta kun he kulkevat ohitse, ja heistä tämä kaikki on vain hauskaa, sitä mikä saa veren virtaamaan, että tuntuu, että elämä tuntuu elämisen arvoiselta. He eivät edusta sosiaalista alaluokkaa, vaan täysin keskiluokkaisia, täysin ok.
Viimeisestä ja ainoasta suomalaisesityksestä Helsingissä näytelmä on suomennoksessa käännetty, asumaan Helsingissä, ja me kääntäjän kanssa nyt sijoitamme sen Lahteen ja mietimme, mitkä täällä ovat samanlaiset vastaavat paikat, sillä näytelmän kaupunki tuntee vielä ne pimeät kujat, nopeat vauhdit.
Mutta niin kuin me tiedetään, että elämässä mikään ei ole pysyvää, niin ei ole myöskään Possun ja Kisun ikuisuus, vaan siinä alkaa käydä näin, että Possu (tämä poika) huomaa olevansa korviaan myöten rakastunut tähän Kisuun. Ja Kisu ei ole rakastunut Possuun, Kisu haluaisi jotain ihan muuta. Ja yhtä-äkkiä se jatkuva hakkaaminen ja väkivalta alkaa tuntua väärältä. Ja aikuisuus alkaa tapahtua. Ja tämän hyväksyminen, tämän, jota luultiin ikuisuudeksi, sitten kun se saa ne säröt, niin tapahtuu hirveitä. Sitä ennen ollaan baareissa, mennään pummilla busseissa, lauletaan karaokea, mennään Vesijärven rantaan katselemaan auringonlaskua, puhutaan rakkaudesta – rakkaus on kuulemma sinistä, ja katsellaan lemppareita televisiosta ja siis eletään täysillä ja aletaan vähitellen aavistaa, että jonain päivänä tulee se päivä, jona me ei enää olla yhdessä, se on se viimeinen päivä.
Se on helvetin hauska teksti. Se on tosi törkeä teksti ja ehdottomasti suunnattu nuorisolle, sillä tavalla, että nuorisossa mietitään paljon seksiä ja väkivaltaa ja tässä näytelmässä on paljon seksiä ja väkivaltaa, ei alastomuutta, mutta se on mielessä, niin kuin ihmisillä on tuossa iässä. Ja se hämmennys, minkä se tuottaa myös.
Ohjaan ja myös lavastan tämän näytelmän.
Ensi-ilta on keskiviikkona 19.2.2025 klo 18.30 Lahden kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä.”
https://lahdenkaupunginteatteri.fi/ohjelma/disco-pigs/
Artikkelikuva Janne Vasama
Mainoskuva Tommi Mattila
Maisemakuva Lahen uutisia toimitus