Kategoriat
yhteiskunta

Ranta-Kartanon surkea todellisuus 2

Hyvä lukijani. Syksyn lahtelaisuuskirjoittelussani aloitin 23.9.24 Ranta-Kartanosta.https://lahenuutisia.fi/2024/09/23/elamamme-viisaasti-valitsemiemme-kaupunginvaltuutettujemme-armoilla

Kyllästymisesikin ymmärtäen joudun silti tässä järjestyksessään toisessa lahtelaisuuskirjoituksessa vielä samaan aiheeseen palaamaan.

Nimittäin Lahden tuorein kaupunginarkkitehti Johanna Palomäki suitsuttaa julkisuudessa, miten kaupunkimme kaavatyö on muuttunut tulehtuneista, jatkuvien valitusten Ranta-Kartanon suunnitteluvuosikymmenistä tähän päivään täysin. Hän julistaa, että syynä on kaupungin perustama Kaupunkiympäristön palvelualueen vuorovaikutussuunnittelijan toimi, koska sen haltijan ahkera toiminta kansalaisten parissa oli johtanut valitusten täyteen loppumiseen.

Eihän se niin mennyt. Me kaupunkilaiset totesimme, ettei kaupunkimme noudattanut edes Korkeimman hallinto-oikeuden vuonna 2012 antaman Ranta-Kartanon ratkaisun perusteluja, sillä heti perään kaava-arkkitehtimme alkoivat muuttaa Ranta-Kartanon suunnitelmia korkeammiksi taloiksi ja torneiksi rakennusyhtiöiden sanelujen mukaan. Olisiko meidän lahtelaisten jälleen pitänyt alkaa jatkaa puuttumista tuollaista näköalatonta härkäpäisyyttä vastaan, joka toimii verorahoillamme meidän kaupunkilaisten joutuessa vastaamaan jokaisesta kannanotosta omin yksityisin varoin. Siihen se valitus loppui. Emme me edelleenkään ole tyytyväisiä Ranta-Kartanon tulevaisuussuunnitelmiin ja niiden realistiseen nykytilaan.

Missä on vapaa kaupunkitila? Missä yhteiset Vesijärvinäkymät, joita me suurin osa lahtelaisista halusimme säilyvän Ranta-Kartanossa meidän liikkua ja oleskella? Missä koko Vesijärveä lähestyvä ja kunnioittava rakennuskulttuuri Ranta-Kartanon lisäksi Kisapuistoineen ja sen laajoine katsomoineen. Missä kaikkien suunnitelmien kokonaisuus – olkoonkin, että jossakin kohden kaupungin asemakaavoitus ykskantaan totesi, etteivät Kisapuiston suunnitelmat kuulu Ranta-Kartanon kokonaisuuteen. Miksei muka?

 

Johanna Palomäki näyttää korkealla vapaasti liitelevien lintujen perspektiivistä otettua kuvaa (otsikkokuvana sama suurempana):

Kuvassa lintuperspektiivistä näkyy, miten Ranta-Kartano on tällä hetkellä valmiina. Edessä on valmiina entisten linja-autolaitureiden malliset hulevesikivetykset, samoin mutkittelevat kevyen liikenteen väylät (jalankulku- ja pyörätie). Nyt ne ylettyvät vasta maan alle suunnitellun, mutta yllättävästi pelkästään maanpäällisenä toteutuneen mammuttimaisesti näkymiä hallitsevan pysäköintitalon Vesijärven puoleiselle nurkalle. Vasemmalla näkyy valmiina kolme valkoista tornitaloa ja niihin liityvä pieni, ruskea nelikerroksinen osa.

 

Todellisuudessa, maantasossa, Pysäköintitalon takana Vesijärven puolella on suurin osa Ranta-Kartanon aluetta, sora-, nurmi- ja asfalttikenttää, täysin rakentamatta. Aava Kisapuisto   yleisökatsomoineen, jonka suunnittelu on vielä täysin kesken, näkyy kuvan oikeassa reunassa. Myös hyväksytyssä asemakaavassa on ainakin Paasikiven ja Kekkosen presidenttiaukiot keskeisinä nähtävissä – minne ne ovat kadonneet?

Kohtalokkaan selkeältä alkaa tuntua, että paljon puhuttu ylläoleva vuonna 2008 markkinoitu Lahden Ranta-Kartanon suunnittelukuva on sen tulevaisuutta. Kovin vaikeasti on tavallisten kansalaisten mahdollisuudet siis tulevassa Ranta-Kartanossa viihtymiseen ja katselemiseen ihanille Vesijärven laineille näiden korkeiden monikerroksisten betonirakennusten piiloista.

 

Kynä ö.png

Tässä alla linkki, josta selviää Johanna Palomäen nykykäsitys Ranta-Kartanosta ja meille kaupunkilaisille järjestettävistä, mielestään hauskoista ja leppoisista osallistuttavista kaavakäsittelyistä. Video on viime viikolla pidetystä Lahden kaupungintalolla järjestetystä valtakunnallisesta Apoli -arkkitehtiseminaarista ja vapaasti katsottavissa vielä viikon.

https://www.youtube.com/watch?v=deuXTISGXnM

 

Parahin lukijani. Alla vielä linkki koko Ranta-Kartanon meille kuntalaisille tarkoitettuun Lahden kaupunginkirjaston auditoriossa pidettyyn 16.9. 2008 tilaisuuteen, jota johti arkkitehti Johanna Palomäki. Juuri tuossa tilaisuudessa syntyi spontaanisti ryhmä, joka alkoi ajaa Ranta-Kartanon luontaisten järvi-ja harjuluonnon ainutlaituisen lahtelaisuuden säilyttämistä jokaisen kaupunkilaisen koettavana ja oikeutena.

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2008/09/kansalaismielipide-on-kova-pala-paattajille

Suomen lippu.jpgKansalaisvaikuttamisen päivä  ja Miina Sillanpään päivä

2 vastausta aiheeseen “Ranta-Kartanon surkea todellisuus 2”

Oma kokemukseni kaavoituksesta on, että kaavan asukaskeskustelun jälkeen kaavaa saatetaan muuttaa radikaalistikin ja kätkeä muutokset vain syvälle kaupungin nettiin!
Toinen ongelma on, että kaavamuutoksista pitäisi ilmoittaa asianosaisille kirjeellä, mutta pelkkä postitusluettelo riittää todistamaan, että tieto on toimitettu. Näinkin tärkeissä asioissa laki ei edellytä kirjattua kirjettä.
Oman kiinteistöni kohdalla kiinteistövero kertoo: ei kaavaa! Kuitenkin kaavoitus on tehty salaa, mutta se astuu voimaan vasta, jos tontille tarvitaan rakennuslupaa edellyttäviä toimia? Kaavoitusmonopoli pitäisi lopettaa! Virossa maanomistaja laatii kaavan ja kunta hyväksyy!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *