Näinä päivinä on kaupunkimme valtalehdissä esiintynyt meille tavallisille veronmaksajille ja asukkaille ennen melko tuntematon palkkalistoillemme nimetty ammatti kaivuulupien antaja – Antti Vedenpää -niminen henkilö. Hän on antanut auliisti lausuntoja siitä, miten tärkeää nämä lasikuitujohtojen kaivuut ovat ja miten meidän kaupunkilaisten tehtävä on itse ottaa kaivajiin yhteyttä. Kaupunki kyllä huolehtii muusta. Mistä se siis huolehtii?
Siitä, että Lahden kaupunki on laittanut pitkän, moniruudukkoisen taksaluettelon kaivuun hinnoista, jotka se veloittaa kaivajilta. Laskin, että oheisten kaivuiden kestävyys noin keskeneräisinäkin jo maksavat kuluneelta runsaalta pari viikkoa pysähtyneeltä ajaltakin maltaita. Ketkä sen maksavat? Kuka käy laskemassa noiden kaivuiden kulloisetkin, koko ajan muuttuvat neliömäärät ympäri kaupungin?
Edellisessä jutussa jo kerroin, miten asiasta kaupunkilaisille eli meille asianosaisille oli kokonaan jätetty ilmoittamatta. Kun Lahen uutisia -julkaisun yleensä päivittäin vilkaisee 1000-1200 lukijaa, niin tuon artikkelin katsoi lähes 4000 lukijaa. Määrä ei tämän julkaisuni tarkoitus olekaan, vaan se, että asia sattuu nyt olemaan meidän kaikkien asukkaitten mielenkiintona.
https://lahenuutisia.fi/2024/05/23/1987/
Nyt kun kaivuut ovat aiheuttaneet vielä todella vaarallisuutta yleiselle liikenteelle ja meille hengenvaraa, meidänkö pitäisi Vedenpään mukaan ottaa taas noihin kaivuuyrityksiin yhteyttä. Naapurikadun rollaattorit päiväkierroksellaan, kadulla kulkeneet lastenvaunuperheet ja pyöräilijät on tänään estetty turvalliselta liikennöimiseltä koteihinsa ja kaduillamme. Kaupungin erityisesti suosimalla pyöräliikenteellä on vaarallista kulkea moisessa hoitamattomassa katukatteessa, jossa sen toinen reuna jyrsii pyöränkumeja ja autojen pyörien lennättämät irtokivet aiheuttavat pyöräilijöiden vaaratilanteilta ja ohjausmuutoksia sekä lennättävät irtokiviä meihin ja pihoillemme.
Vedenpää tuntuu olevan itse tyytyväinen sepustuksiinsa, joissa hän antaa vastuun kannon muille kuin itselleen ja edustamalleen meidän Lahden kaupungillemme – meidän kaupunkilaisten olisi hoidettava yhteydet kaikkiin noihin neljään-viiteen eri kaivuuyritykseen! Katselin, että erilaisia kaivuupiirrelmiä kaikkiaan viidellä eri värillä on ilmestynyt lisää vaikka kuinka monta linjaa tulevaisuutemme asuinalueemme rasitteeksi. On melko omituista, että Antti Vedenpää asemassaan pyyhki tästä erittäin kehnosti hoidetusta, sekavasta ja kaaoksellisesta kaivuuhölmöydestä sekä liikenteenvaarantamisesta täysin tärkeimmän – kaupungin vastuullisuuden.
Ehkä onkin syytä tässä vaiheessa ottaa yhteyttä todelliseen päätösbyrokratiaan, niihin ketkä tällaisen päätöksen takana heille vaaleissa antamallamme demokraattisilla oikeuksilla ovat.
Ylinnä on asiasta päättävä Kaupunkiympäristölautakunta, jonka alaisina johtavat viranhoitajat. Olisiko heissä yhteisvoimaa tai ketään niin ryhdikästä, että saisi jonkinlaisen järjestyksen tähän Vedenpään uumoilemaan kaksi vuotta kestävään ympäristötuho -hullutukseen ja sen mukanaan tuomaan liikenteen vaarantamiseen.
Kaupunkiympäristölautakunnan jäsenet
Jäsen | Varajäsen |
puheenjohtaja Francis McCarron (kok.) toimitusjohtaja, yrittäjä, VTM francis.mccarron(at)lh.lahti.fi francismccarron(at)hotmail.com |
Jari Vaalajoki (kok.) Liiketoimintajohtaja jari.vaalajoki(at)lh.lahti.fi |
I varapuheenjohtaja Ville Hälinen (Pro Lahti) yrittäjä 040 705 9996 ville.halinen@lh.lahti.fi ville.halinen@gmail.com |
Nina Kallijärvi (Pro Lahti)
nina.kallijarvi(at)lh.lahti.fi |
II varapuheenjohtaja Tuomas Sorsa (ps.) kehityspäällikkö, 050 329 7710 tuomas.sorsa(at)lh.lahti.fi sorsa.tuomas(at)gmail.com |
Juha Viitanen (ps.) maalari 045 164 7330 juha.viitanen(at)lh.lahti.fi |
Anneli Viinikka (sd.) kodinhoitaja, eläkkeellä anneli.viinikka(at)lh.lahti.fi viinikka.anneli@gmail.com |
Marjut Hakala (sdp.) perushoitaja, pääluottamusmies Pilkotunmäenkatu 6 B 12, 15240 Lahti 0500 846381 marjut.hakala@lh.lahti.fi |
Tomi Sairomaa (sd.) kohdevalvoja 0505706964 tomi.sairomaa(at)lh.lahti.fi tomi.sairomaa@gmail.com |
Olli Kautonen (sd.) rakennusinsinööri 044 780 1243 olli.kautonen(at)lh.lahti.fi olli.kautonen(at)phnet.fi |
Ville Nikkilä (sd.) johtaja, ympäristöselvitykset 0405161828 ville.nikkila(at)lh.lahti.fi ville.nikkila@gmail.com |
Rauno Grönroos (sd.) eläkeläinen 0400798131 rauno.gronroos(at)lh.lahti.fi rauno.gronroos@phnet.fi |
Anita Närhi (kok.) yrittäjä 044 016 9087 anita.narhi(at)lh.lahti.fi |
Susanna Norja (kok.) social Media Manager susanna.norja(at)lh.lahti.fi susanna.norja@gmail.com |
Maarit Tuomi (ps.) eduskunta-avustaja 040 821 8600 maarit.tuomi(at)lh.lahti.fi maaritmtuomi(at)gmail.com |
Päivi Granlund (ps.) talouspäällikkö paivi.granlund(at)lh.lahti.fi paivi.granlund(at)phnet.fi |
Mikko Lindroos (Pro Lahti) yrittäjä 044 989 4877 mikko.lindroos(at)lh.lahti.fi mikko.lindroos(at)ivpuhdistuslahti.fi |
Janne Storlöpare (Pro Lahti)
janne.storlopare(at)lh.lahti.fi |
Minerva Kastehelmi (vihr.) insinööri (AMK), DI-opiskelija minerva.kastehelmi(at)lh.lahti.fi |
Kirsi Vahtera (vihr.) seppämestari, muotoilija 0503429648 kirsi.vahtera(at)lh.lahti.fi info@routadesign.com |
Kaupunginhallituksen edustaja
Minna Lampinen, (sd.) minna.lampinen(at)lh.lahti.fi, p. 044 554 6414
Esittelijät
kaupunkikehitysjohtaja Olli Alho
kaupungininsinööri Mika Lastikka
suunnittelujohtaja Juha Helminen
Lähetän tämän artikkelin siinä mainituille henkilöille ja toivon jonkinlaisen järjenkäytön ja selkeyden löytyvän kaupunkimme rakentamiseen ja ympäristöylpeyden ylläpitämiseen.