Huominen päivä ei meitä vaaranna varjollaan

Lämpöni lempeni annan kaunis on nuoruutein
Näät suven ruusut kannan itseni yksin tein

Ei ole muuta antaa kuin tämä nuoruutein
Sulle sen tahdon kantaa en ota itsellein

Muuta en koskaan tahdo kuin sinun olla vaan
Elämä ympärilläin kaikkoaa kokonaan
Huominen päivä ei meitä vaaranna varjollaan
Kun sinun saan vain olla täysin ja kokonaan

Lahden kansanopiston ensimmäisen vuoden yhdeksäntoista teatteriopiskelijaa vetäisi suomalaisten rakkauslaulujen ikivihreän, Anu Kaipaisen runoileman ja Kaj Chydeniuksen säveltämän, upealla sovituksella valoisan varmoin katsein suoraan kohti meitä yleisöä laulukonserttinsa huumaavaksi avaukseksi:

Elli Arstila, Heikki Hoppania, Kaisla Jaakonaho, Lina Juusela, Emma Kakkonen, Siru Karjalainen, Tino Karttunen, Elias Kaukkila, Veera Kivistö, Minka Kosonen, Martta Kukkonen, Aino Kuronen, Albertta Leppäniemi, Jade Manner, Minea Mantsinen, Enna Piitulainen, Katinka Ritvanen, Ville Saastamoinen ja Fanni Vihersaari.

Historia alkoi heti havista tälle esitykselle Lahdessa. Ensin läheisimmin teoksen sovittaja Ari Niskasen istuessa eläkeläisenä yleisössä, samoin Kansanopiston laulun opettajakollega Inge-Maarit Rautiainen, molemmat etupenkissä. Vielä kauemmas vuosissa kaupunkiimme liiteli tuo rakkauslaulu, jonka tunnetuin laulaja-levyttäjä (1971) on lahtelaissyntyinen Kiti Neuvonen. Kaikkein lähimmäs tätä kevättä sen siivet toi Kaj Chydeniuksen parin kuukauden takainen Lahden konsertti Teatteri Vanha Jukossa Chydeniuksen istuessa etupenkissä – ja pian sen jälkeen kuolema.

Ehkä positiivisimmat, elähdyttävimmät ja vahvimmat siivet esitykselle antoi kuitenkin estradin aurinkoisen esiintyjäjoukon sydämenpohjasta pulppuava, tuore, aito, kuolematon rakastumistunnelma, jonka Anu Kaipainen jo viisitoistavuotiaana oli runoillut paperille näiden taitureiden nyt upeana tulkintana tarjoilla niin meille kuin välitettäväksi uusille sukupolville.

Tämän laulelmamusiikin sanat ovat täyttä runoutta jokainen. Itse olin yllättynyt sen vasta nyt tajuttuani. Ei vain pelkkiä eroottisia tai sanakonstailtuja, iskelmäisiä riimihöpötyksiä, vaan aitoja, reiluja, rehellisiä, tunnustuksia, pettymyksiä ja iloja saimme maistella ja niihin oman elämänkulkumme mukaan eläytyä, jopa yhteen klassikkoonkin jälleen samaistua.

 

Esittäjäensemblen yhteisöllisyys, tulkinta ja mukanaolo oli valloittavaa. Useat ryhtyivät kitaroin, perkussioin, laulutrioin, viuluin, huiluin, viheltäjätaiturihuulin mukaan säestämään ja tekemään illasta ihanan ehyttä kokonaisilmaisun harvinaisuutta – kaikki niin luontevasti, vaivattomasti, taidollisen tarkasti, silti teeskentelemättömän henkevästi eläytyen.

On tietenkin jo makuasia sitten itse teatterilaulaminen, joka näyttelijäkoulutukseen olennaisesti liittyy. Yksittäiset biisit toteutuivatkin varsin persoonallisesti kunkin taiteilijan osaamisalueen hienosti esitykseksi jalostaen. Huumorintaitajat antoivat oman osansa, huippumusikaaliset oman taitavuutensa kera soitintaitavuuksiensa ja useat synnynnäisesti kauniit äänimateriaalinsa iltamme huippunautinnoiksi.

Myös illan sävelkuosi virkisti: valtaosaltaan 2010-20 -vuosikymmenten sisällöiltään, uutuusmelodioiltaan, sävelkuluiltaan, rytmeiltään ne todistivat vaikuttavan kevyen musiikin elävyyden, kiinnostavuuden ja rakastettavuuden. Metallimusiikki ja sen hälymusiikkilavastus puuttuivat. Olimme laulamisen ytimessä.

En aio yrittää eritellä ajatuksiani jokaisesta illan taiteilijasta. Hämmentyneenä totean vanhanaikaisesti taas kerran pitkästä aikaa myös miestaiteilijoiden yksilölliset avut ilahduttavan taitaviksi:

Heikki Hoppanian tulkinnallinen ote (Antti Autio) Tuhansien öitten läpi laajeni osaavan vaikuttavasti kaikki kuulijansa mukaan ottavaan intensiiviseen lavaesittämisen hienoon hallintaan, sisällön taitavaan sanoman erittelyyn saakka ja musikaalisesti varmaan lauluun: henkevän hienon muhevantumman äänimateriaalin kaunis, nyanssirikas sisällöllinen kokonaisuus.

Ville Saastamoisen Ilo etsii sua (Rannila, Olsson/Hanhiniemi) kitaristitrubaduuriesitys lempeä ralli elämästä vaati löytämään jalkamme alle maata kantavaa, nosti rytmitarkan, vetävän tunnelman, eläytymisen yhdeksi konsertin unohtumattomista taidonnäytteistä ja taiteilijansa tulevaksi karismaattiseksi muusikkotaiteilijaksi.

Tino Karttusen perusteellisen keskittynyt tulkintaklassikko Silta yli synkän virran (Simon/Reponen) toteutui kuin johdattelevan, jännittävän hienon erittelyn kautta kypsyen koskettavaan, tiiviiseen finaaliin ja herkän hiljaisen hetken ainutlaatuiseen, aidon elämänuskoiseen tunnelmaan – kelpo musikaalisuuden silatessa esityksen nautittavaksi.

Elias Kaukkilan Kun olet poissa (Syrjät) herkisti kuulijansa lumoutuneena rauhaisan kiinnostavaan kerrontaan, miltei henkeä pidättäen sen tarinaan, kunnes tarkka-ajoituksellinen viimeinen akordi vasta laukaisi kuulijansa herpaantumisen. Esittäjän tavattoman notkean ja kaunisvärisen ääni-instrumenttinsa kaipaus oli illan puhdasta, vivahderikasta ajattelua täynnä. Taidokas tulkinta ja tunnelmantäysi herkkyys upean voimakkaan kaipauksen lauluhelmi illassa. Hyvin analysoitu loppuakordin taukopaisutteluun saakka. Hieno!

Valitsen vielä muutaman poikkeuksellisen omaperäisen taiteellisen tulkintaratkaisun oman ihastukseni perusteella:

Psykologi (Sanni Kurkisuo) koki uustulemisensa Katinka Ritvasen esityksen tehosteista kuuluu yleinen hiljainen taustamelu tapahtumarikkaasta ympäristöstä ja tarinasta välittyy meille kuulokuvana draamapohjaa psykologin vaikutusta viestien – satiirisena sen meille tarjoten. Mielenkiintoisen hauskana puheresitatiivisena tulkintana esitys silti otti mukaan sävellyksen taitavuutta vaativat rytmivaihtelut ja kiihotteet – ajattelumme avartaen kohti musiikkia.

Fanni Vihersaari (yhdessä koko ensemblen kanssa) osoitti ammattitaitoista koomikon ja musiikki-kupletistin harvinaista taiteilijapersoonaa, jolla on iskua, makua ja meedion synnynnäistä temperamenttia ja taito viedä kokijansa mukanaan. Mustana (Mäenpää/Miettola/Miettinen) vauhdikas kahvitarina tuntui ylilyömättömän persoonalliselta, omintakeiselta showlta, jolle antautui täysin. Fanni Vihersaaren totutun huumoripakkauksellisella tarjoiluna esitys antoi lauluillalle vallattomuuden oikeutukset tehosteenaan ensemblen kuoro-osuuksien  rytmikkään onnistuneet sisältövarmistukset, jotka houkuttelivat käsiämme yhteen lyömään spontaanisti ja tulkintaan mukaan tempautumaan.

Kukkaniityllä (Kallio/Koivusaari) laulajana Lina Juusela ihanahelinäisellä äänimateriaalillaan oli tarkkarytmisen taitava biisin eläytynyt ja musikaalinen tulkitsija, viulun ja trion hienoin tehostein.

Onni (Chisu) ja Emma Kakkosen kauniin äänen upea heittäytyminen kasvoi alkuperäisteoksen rinnasteisen kauniiksi musiikkitulkinnaksi: illan yksi kauneuskuvallisista rikkoutumattomista, täydellisistä musiikin herkkyyshetkistä.

Lintu (Johanna Rasmus 2010) Martta Kukkosen hienosointisen kitara- ja pianosäestyksen mukana tulkitsijan tavattoman kauniin ääneen tuottama draamallisesti valmis laulutaiteellisen herkkä, jännittävän kohtalonomainen tarina ja sisällön äärimmäisen hieno, valmis tulkinta.

Läpi harmaan sumun (Aili Ikonen) Albertta Leppäniemi alttomaisella äänensä taitavalla käyttökapasiteetilla luo näkymäisen dramaattisen tunnelman viulujen tuikkiessa temperamentikkaasti sytyttäen esityksen sovituksen jonnekin kaukaisten maailmoiden musiikin taivaisiin, sen osaavasti värittäen.

XO terkkuja kotiin!  (Hank Solo & Sanni Kurkisuo)2013 Veera Kivistön toteuttama kerrontasovitus viuluin, perkussioin, taitavin vihellyksin on varmoissa laulajapersoonallisuuden, ajatusten ja kauniin äänimateriaalin käsissä: hienosti helähtelevien vihellystensä täydentäessä huolettoman tuntuista elämänmenoa. Paljon räppimäistä sujuvaa tekstiä ja sitten ihanan koukeroista sävelrikkautta runon hurmaavien poljentojen koruiksi. Esitys laukaisi koko illan tulkitsijansa positiivisella, vauhdikkaalla, persoonallisen ilmeikkäällä, valoisalla esittäjäotteella, synnynnäisen musikaalisella tempovirtuoosilla. Taiteilijatar Kivistö nosti aikamme elävän musiikin riemullisten esitysten kokemusten viihdetapahtumien kartalle. Tällainen on Kansanopiston lauluillan 2024 valoisa, liikkuva ja elävä, hersyvän lämmin, taitava todellinen estradiesitys.

Luulin että (Aaro Airola 2022) ensemblen yhteistulkinnallinen loppulaulunumero.

-Kitarat!…. miten nopeasti katoavatkaan askelmerkit elämän…Hienon svengaava ja lämminhenkinen valmis yhteisesitys…. orkesteriset lisäsoittimet ja perkussiot…

Huomaa – kaikki nuo tähdet taivaalla muistuttaa! 

Kaunis melodinen tuoreherkku parin vuoden takaa päätti illan filosofoiden – myös kauaskantoisesti taiteilijaryhmän revontuliseen näytelmäiltaan viitaten..

Enhän mä tiennyt, että muutkin voi tuntea tällaista. Et kaikki – jo tähdet taivaalla muistuttaa, et muutkin voi tuntea tällaista.

Viittä vaille valmis yhteislaulamisen herkku. Vetävän rento ja sydämellisen avautunut konsertin finaali!