Miltä voisimme kuvailla itsemme näyttävän ja miten toimivan yli yhdeksänkymppisinä. No, miltei peilistä sen jo heti näemme, lähes siltä jo nytkin näytämme – puolisomme tai tosi luotettavan ystävän mielestä.
Vaan entäpä esittävä taitelija – näyttelijä – jolla on kyky ja koulutus sekä pitkä kokemus eläytyä, muuntautua muiksi ja monen eri-ikäisen olemukseksi sadoissa näyttelijäelämänsä rooleissa.
Sveitsiläisen Erik Gedeonin musiikkifarssi Forever Young perustuu tulevaisuuden ajatukselle, jonka yhä useammat meistä tulemme kokemaan eliniän yhä kasvaessa – vanhuuden vaivat ja kivut sekä myös huvit ja hauskuudet, vapaat ja vallattomat naurunhetket.
Forever Young -esityksen idea on kiertänyt jo viisitoista vuotta sivistyneen maailman teattereita ja tullut myös Suomen Helsinkiin Arena-näyttämölle, joka on muutettu täysin tarpeettomasta teatteritilasta uusiokäyttöön – näyttelijöiden vanhainkodiksi heidän viettäessään siellä vanhuutensa eläkepäiviä tiukan hoitajan vuorokautisessa kontrollissa.
Sinnepä samaan palvelutaloon miltei Lallukkamaiseen taitelijakotihoitoon ja -huoltoon on onnistunut pääsemään kuusi Helsingin Kaupunginteatterin entistä näyttelijää viettämään vanhuutensa päiviä ja täsmällisen mutta kiltin hoitajattaren käskyin, lääkintämanööverein ja ilta- ja aamupuhdetoimin turvallisesti ohjattua yötä, päivää ja vapaa-aikaa, toimintaterapiaakin.
Musikaalien staroja ja musikaalin ylpeyksiä he kaikki ovat aikanaan olleet ja mitäpä sitä vanhuudessa enää muuta muistelisivatkaan, musisoisivatkaan, haaveilisivatkaan kuin entisiä bravuuriesityksiään ja hittejään ja yhteisiä esitysmuistojaan – aina kun vain tilaisuus tulee ja hoitajan silmä välttää.
Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöltä loihdittiin 7.3.2024 sellainen nauru, että se ei tahtonut parituntisesta illasta loppua, yltyi vain yltymistään. Tuskinpa enempää samaistumista, hupiherkkua, loistavia entisten ja nykyisten musikaalitähtien hienoja musiikkitulkintoja pariakymmentä on saanut yhdessä illassa koskaan nauttia. Ja tietenkin sitä tarkkavainuista tyyppikarakteriaa, hymystä täyteen nauruun meidät tempaisevaa vanhushahmoa.
Kaikkihan me tuollaisiksi tulemme: pari rollaattorieksperttiä, muutama jäykkä koipi, paikalleen jymähtänyt niska tai muisti, peruukkien, kävelykeppien tukku ja kukkurana vanhat ystävyydet tuntuvat jo pikku riidoiltaankin niin tunnistettavilta, että vähintään lämmin hymymme ne siunasi huviksemme. Ja vaikka huumori pitää kyseenalaisesti pierustakin repiä tai vanhankin olla vastarannankiiski tuprutellen luvatta huoneessa, kun silmä välttää, niin jaloimmassa muodossaan ilta johti nuo vanhushahmonsa myös lähelle komediaa, kontakteihin, eläviin vanhoihin ystävyyksiin. Jopa kilpakosintaan ja kukkomaiseen Ohukaisen ja Paksukaisen tapaan toisen ominaisuuksia järjellä ja viisaudella teloa. Ja mentiinhän sitä yhteisessä tanssin karkelossa jalatkin uusiksi ja nuoriksi vetreytyneinä, ihan rakastuneina tai laulettiin eläytyen oikein joutsenellisia aarioita ihastukseksemme. Yön viimein koittaessa toimintaa hallitsevan hoitajan silmän alla, nöyrästi käskytettävinä somasti uudestaan kuin pikkulapset.
Arena-näyttämön loppuunmyyty katsomo tuntui nauttivan, me mukana, jatkuvin riemuhihkaisuin, spontaanein kämmenläiskein tunnelmaa koko ajan nostattaen. Mikko Vihman ja koko ryhmän vauhtihurja tukkusikermä rokkia oli ehdoton illan yliveto. Myös eräänlainen kuoleman kuvitelma koko ensemblen Joutukaa sielut ja Kohtalon tangon vaikuttavana kohtauksena sekin mainiota jo draamaan viestivää tunnelmointia ensimmäisen näytöksen päätteeksi.
Ihastelin tietenkin Leenamarin joutsenten pari kertaa vielä toistuvaa lentoa, Tuomas Kesälän näppärää pianistin osuutta ja ensemblen sujuvaa valloittavuutta. Usein revettiin ääneen tuttuun säveleen reagoimaan, päätä nyökyttäen, sormia napsutellen tai hyräillen mukaan, sillä repertuaaria riitti yli viidenkymmenen vuoden takaa Buona sera buona seroista Unto Monosen Kohtalon tangon kautta Ismo Alangon Taitelijaelämän sykkeestä ihan 2000-luvun Kaija Koon Kaunis rietas onnelliseen saakka.
Tuo elämälle aina tarpeellinen nauru kuitenkin lopahti puoliajan jälkeen. Olisiko esitysformaatin tiukkuudesta vai peräti ohjauksen ajatuksesta jälkiosa jäänyt kovin lyhyeksi ja estradinumeroiltaankin vaisummaksi ja vaatimattomammaksi, kun se nyt miltei häipyi ja lässähti tenhoiseen farssilliseen henkeensä väsähtäen.
Voisiko jatkossa hieman siirrellä noita musiikin tähtisiä huippuja ja musiikkivalintoja muutaman jälkipuoliskollekin. Esityksessä oli ihailtavan paljon myös suomalaista viihdemusiikkia – olisi kotimatkakin muistoissa hauskempi ja täydellisempi.
Forever Young
Käsikirjoitus: Erik Gedeon Suomennos: Sanna Niemeläinen
Ohjaus: Heikki Sankari Kapellimestari: Tuomas Kesälä Koreografia: Johanna Keinänen
Lavastus: Antti Mattila Pukusuunnittelu: Sari Suominen Valosuunnittelu: Paavo Kykkänen Äänisuunnittelu: Jaakko Virmavirta Naamioiden suunnittelu: Milja Mensonen
Näyttämöllä: Vuokko Hovatta, Juha Jokela, Pertti Koivula, Vappu Nalbantoglu, Leenamari Unho, Mikko Vihma, Tuomas Kesälä
Arvio 7.3.2024 esityksen ensi-illasta.