Kategoriat
Uncategorized

Tittelivedolla aluevaltuuston valinta

Päijät-Hämeen aluevaaleissa valitsemme tänään 23.1.2022 hyvinvoinnistamme vastaavat luottamushenkilöt eli aluevaltuutetut.

Virallisesti hyväksyttyjä ehdokkaita on alueemme kymmenessä kunnassa yhteensä 517 ja niistä valitsemme tarkoin harkiten, pohtien ja viimein itsetykönämme päätyen antamaan äänemme yhdelle ehdokkaista. Näin 517 ehdokasta karsitaan kuudeksikymmeneksiyhdeksäksi (69) aluevaltuutetuksi, joista muodostuu Päijät-Hämeen hyvinvointialueen aluevaltuusto.

Ehdokkaat ovat itse saaneet laittaa ehdokasluetteloon tittelinsä ja monet lisänneet sinne pätevyyttään korostamaan myös arvonimensä. Tutkinnoissaan, koulutuksissaan äärimmäisen taitavia, kovin asiantuntevia ja arvostettuja sekä kaikki sangen sivistyneitä tuntuvat omalla tavallaan olevan.

Läheskään kaikkea ymmärtämättömänä pohdin, että jos vaikkapa seuraavista noista ehdokkaista valitsisin tittelin perusteella valtuutettuni, niin miten hän ammatissaan hyvinvointiani valvoisi, edistäisi ja uudistaisi:

pilviarkkitehti, sirpaletyöläinen, tarkastaja, kevytyrittäjä, arboristimetsuri, value stream leader, seksologi, tanssitaiteen maisteri, työkykykoordinaattori, toimituskoordinaattori, marketing specialist, omavalmentaja, floristi, freelancer, ammattimies, kamppailu-urheilija, kengittäjä,  järjestelmänvalvoja, export manager, tuntiopettaja, suntio tai veturinkuljettaja eläkkeellä?

Olen tosin mielissäni, ettei koordinaattoreita, projektinvetäjiä tai vuorovaikutussuunnittelijoita ja assistentteja enää ole tässä luettelossa montakaan, heitähän jo Lahti-kaupungin organisaatio on täynnä.

Tähän vuodatukseen liittyy isosiskoni ammattiin liittyvä opettava tositapaus. Sisareni oli pitkään erään suuren liikkeen pääkirjanpitäjä. Kun sitten hänen poikansa lapsi kysyi tuossa 4-5 -vuotiaana

 – Mummu, mitä sinä teit työksesi?

– Olin pääkirjanpitäjä.

– Miten sellaisesta voi saada palkkaa, kun pitää kirjaa pään päällä?!

Jäämme siis odottamaan iltamyöhää, jolloin vaalitulos henkilöityy aluevaltuustoksi. Vaalituloksesta kirjoitan heti sen selvittyä.

Sitä ennen uumoilen ovelle koputtavan yhden vastaanotolle pyrkineen, jota ei kelpuutettu arvonimensä vuoksi. Hän on Ollin Mustapartainen mies, joka ilmoitti arvonimekseen Yliesierikoisapulaisvaravaurioraivausvuorovarausratkaisupäällikkö.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *